![]() |
Hyvää Uutta Vuotta koko bändille !
A.A
Loppuva vuosi muistuttaa meitä ihmisen hauraudesta, mutta toisaalta myös ihmisen sitkeydestä ja elämän halusta. Menetyksiä on koettu, mutta myös uutta synnytetty.
Hj
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TASAPUOLISESTI !!
Virpa
Oi, sanoi siili olen hyvä ,hellä,kiltti
piikkisiili
Mistä laulussa on oikein kyse...
Jussi
Nyt saavat lapsetkin levyvalikoimaansa vähän äidin suosikkia...
Sini
onneksi on tämä vuosi,lopuillaan
silkkiapina
onneksi on tämä vuosi,lopuillaan
silkkiapina
Ainakin Free Record Shop näyttäisi tyrkyttävän hintaan 11.99€ (nettikaupassaan ko. artikkeli löytyy eurohaulla ilman ääkkösiä).
TvB
Juu, kyllä levyn nimi on Lehtevä mies. En tiedä, löytyykö kaupasta, mutta ainakin kirjastosta!(muutaman vuoden vanha)Siinä on muitakin tosi hyviä uusia lastenlauluja:)
Paula
Paula kirjoitti taannoin lastenlaulu-cd:stä jolta löytyisi joku SEhv:in kappale, onko kyseisen levyn nimi tuoLehtevä mies vai...? Itselläni on kaikki levyt hyllyssä ja lapset pitää kyllä ko.musiikista mutta jos löytyy myös lasten levy niin käyn hakemassa pikimmiten kaupasta. Kiitos jo etukäteen vastauksesta asiasta jotakin tietäville!Ja hyvää pian alkavaa vuotta.
Sini
Kiitoksia vihjeestänne.Saimme puheena ollen levyn paikallisesta liikkeestä.Ei tarvinnut kauan etsiäkään: Tähtien Joulu v,2002. Siinä oli kysymämme laulun n:o 11 lisäksi monta muuta hyvää laulua. Oikeastaan kaikki meille sopivia musiikkikappalaeita.Toivotamme kaikille hyvää uutta vuotta.
mj 74 Kurikka
Tuossa tulikin jo ilmi edellisessä vastauksessa, miltä levyltä En etsi valtaa loistoa löytyy. Asema jolta kappale tuli oli Radio Suomi. Tänä jouluna en ole kuullut kappaletta kuin tämän yhden kerran radiosta, mutta eiköhän muutkin asemat ole sitä soittaneet.
Hannele
On jouluaatto, kohta jo joulupäivä. Ja valoa kohti ollaan menossa kun päivä pienin askelin pitenee...
Riina
Miltä kanavalta tuli ohjelma, jossa Juha lauloi: en etsi valtaa loisoa..? Onko se mahdollisesti levyllä?
mj.74
Viisi viikkoa illasta Rikulle on kulunut. Kun jotain kuolee, niin jotain syntyy. Kertoo vanha sanonta. Viisi viikkoa on kulunut siitä kun löysin elämäni naisen, Tavastian jonosta. Tuo vanha sanonta piti paikkansa. Tulevaisuuta ei voi ennustaa, mutta tämä on jotain elämää suurempaa... Aivan kuin Sir Elwoodin hiljaiset värit!
Tiedät kyllä kuka...
mina
hän odottaa joulupukkia
s-j
koko bändille ja kaikille vieraskirjan lukijoille.
Hannele
Kiirettä touhua, talvista aikaa,
-Viivis-
kaikesta huolimatta,rauhaisaa joulua kaikille.ennen kuin huomaatkaan on neiti kevät jo ovella.
jasu,hämärän takaa
Kuopioonkin tuli joulu,lunta tupsuttaa.
silkkiapina
...lapset ja nuoret lomalla.Siis Joulu alkoi nyt.Iloista ja valoisaa joulua kaikelle kansalle.
Tonttu
Aatokset ovat ajan kuluessa muuttaneet surun mustan tumman harmaaksi...Valoa ikkunassa? Yes mutta white Xmas not possible yet. Kunpa olisin saanut olla paikalla 18/11. Kahden vuoden odottelun jalkeen toivon etta paasisin paikalle huhtikuussa. Siispa Joulupukille toivomus lentolipuista please, ja etta yksi keikoista olisi kuun viimeisena viikonloppuna (taitaa olla vappu) joko Tampereella tai Helsingissa. Viis eparealistisesta rakkauslaulusta.
Margot
Kiitos kaikesta.
Joulu lähestyy pikkuhiljaa ja vääjäämättä toivottavasti se on kaikille rauhallinen ja leppoisa. hyvää loppu vuotta ja kaikille parempaa alkavaa
Hj
honey it´ me.Kaiken kestäneenä,kaiken kuleenna.Ei jaksa enään.HONEYYY.........
Me
huhtikuun 22. päivä
vissiikii mie
...isääni voisi muusta kiittää, niin ainakin siitä, että olen oppinut kuuntelemaan hyvää musiikkia.
jannie
..ihanaa odotusta,vaik taas keväältä ilmasto tuntuukin.Onneksi Joulupukilla on monta keinoa matkata,täytyyhän kilttien lahjansa saada.Tonttuista mieltä ja iloa Jouluun.
Tonttu
Jos vielä saa toivoa, mitä kokoelmalle tulee, niin ehdottomasti Lehtevä mies-lastenlaulu cd:llä selkäpiitä karmiva "Kauhujen talossa" by SEHV! "tule mukaan vaan, et kai sinä pelkää, jos nyt vähän leipäveitsi kutittelee selkää"!
Paula
Keikkoja tulee olemaan huhtikuussa useita. Malttakaa mielenne, Piikkikasvi julkaisee kiertuekalenterin täällä sivuillamme heti, kun se on mahdollista.
Hei kauan siinä menee et pystyy laulaan kirkkain mielin rakkahan ystävän kuoleman jälkeen? Repii miestä. Ei kyllä elämä on outoa. Sitä lujeskeloo toisen kuolemaa, surunvalituksia, osanottoja. Tuskaa. Mitä siitä jää? Tyhjyys? Tuli yht'äkkiä kunnioitus elämää kohtaan. Pitääkö aina menettää ennenkun löytää? Se sattu.. Sitä luulee olevansa vahva. Ei tarvii kun lukee toisen surusta. Elämä on ihan liian haurasta. Tehkääpä palvelus, ja nauttikaa siitä. Varovaisesti rakkahat ihmiset, Varovaisesti! Se on ylettömän kallista, kaunista. Iloa harmauteen. Tänäänkin oli valtavan kaunis taivas. Pienestä se ilo tulee. Pikkuveli oppi tänään kävelemään. Sisko lukee jo nuotin. Rakkaalla on uusi kampaus. Elwoodilta tulee ehkä uus biisi.
<3
Missähän päin Suomea keikka mahtaa olla??
Pike
Piikkikasvin sivuilla sanotaan, et keikkoja huhtikuussa!
Vs
..punasen! Oi tehkää virallisia SEHV-paitoja myös punasena, niin voin teitä "mainostaa"!
Paula
Hei!
maikki
Rikun biisi on muuten nimeltään Hyvä veli. Toivon sitä itsekin julkaisuun, vaikka sinkkuna. Oli vaikuttavaa kuulla se Tavastialla, kiitos vielä siitä!
Paula
Onkohan sinne kokoelma levylle siis mahdollsita toivoa vielä, kun ilmestymis ajankohta jo helmi- maaliskuussa?
terv. Mia ja Ann-Marie
Myös minä toivoisin todella kuulevani tuon biisin uudestaan. Ellei tällä kokoelmalla niin ehkäpä myöhemmillä julkaisuilla...
SkS
kirjoitaa.....jotain..
ömps
Mikäli pieniä toiveita voi kokoelmaan esittää, niin tässä yksi... Ymmärtääkseni Juha on esittänyt viimeisimmässä konsertissa biisin akustisesti, joka on omistettu Rikulle!?!? Tuon toivoisin kuulevani kokoelmalla...
Haaveilija
TvB puhuu asiaa, olen kaiholla muistellut ja toivonut uusintaa tuosta Elwood-keikan taltioinnista. Siitä nimittäin alkoi meikäläisen "Elwood-ura". Olin vähää aikaisemmin ostanut Varjoja, varkaita jne. kokoelma-albumin, mutten ollut oikein päässyt siitä kärryille. Tuon Rrrock-taltioinnin myötä Elwoodmusiikki aukeni aivan eri tavalla. Mikä todistaa tietenkin sen, että Elwood on loistava sekä lavalla että levyllä!
RP
Monasti Tavalla hiljaisia värejä ihastelleena muistelen vain kerran kohdanneeni paikalla massiivisempaa kuvatallennuskalustoa. Mikäli tuo dvd:lle tuleva Tava-live on 1.4.1999 keikalta Ylen kalustolla taannoista Rrrrock! -sarjaa varten tallennettu kokonaisuus, niin kylläpä meidän kelpaa. Harva keikkataltiointi on televisiosta nähtynä lähettänyt väristyksiä selkäpiihin, tämä oli yksi niistä. Encoreissa, ellen täysin erehdy, Pikku Minna a cappella.
TvB
"hei äitiä" ja kavereita kaipailin...
nur mes
Kokoelman on tarkoitus valmistua maalis-huhtikuun tienoilla ja mukaan tulee myös DVD-keikka Tavastialta, sekä teidän ottamia kuvia bändin reissuilta. Kuvia voi lähettää vuoden loppuun asti.
Ajattelin minäkin laittaa toiveen kokoelmaa koskien - toivon että siinä olisi eri versioita kappaleista ja myös sellaisista, joita harvemmin kuulee. Monet vanhemmat biisit ovat saaneet vuosien kuluessa uusia sävyjä, ja olisi kiva jos saisi nekin versiot levylle.
Nimim. Negat hukassa
Tuo kappeale on nimeltään syysyö
Tre
"Kanssasi valvon, syyskuisen yön. Tuuli tuo lounaasta, valssia viimeistä.."
Tyttö Riihivalkamasta
Juha on varmaan halunnut jättä jotain mielikuvituksen varaan, luulisin:) Ei sitä lauluissa kaikkea selväsanaisesti kerrota eikä pidäkään. Itse oletan(en tiedä!), että kyse on Moision sairaalasta Mikkelissä. Psykiatrisesta sellaisesta.
Paula
teidän levy 18. tammikuuta on hyvä, mutta Pirjo on aika omituinen siinä ei kerrota miksi hän on moisiossa
aino
Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia -kokoelmaahan on vielä saatavilla useimmista hyvin varustelluista levyliikkeistä. Toivon mukaan kevään kattauksella saamme nauttia tuoreemmista klassikoista sekä edelliseltä kokoelmalta pudotetuista varhaisemmista mestariteoksista.
TvB
otetaan vastaan se mitä tulee, niin kokoelmalevyllä ja muutenkin elämässä.
a
...ja hyvä niin. Toivottavasti kokoelmalta löytyy ainaski seuraavat mestariteokset
Jari
Katsohan etusivulle!
Paula
Onkos se nyt jo jossain oikein virallistettu, että seuraavasta levykkeestä on tulossa kokoelmatyyppinen?
Levyisti
Mikä mahtaa olla aikataulu tuon kokoelma albumin suhteen? Siis meinaan koska kuvat pitäsi lähettää viimiestään, että kerkeävät mukaan , jos ne kelpuutetaan?
Johanna
..Illasta Tavastialla. Oli taas ihana nähdä teitä ja todeta että kyllä ne pojjaat vielä veivata jaksaa.
Kreetta
Ilmeisesti huumorimme ei uponnut.
Hg ja Vs
..oisi karvoja nostattavaa olla jonkinmoinen julkkis jolla on faneja.. ajatella, että päivin öin olisi jonkun ventovieraan ihmisen ajatuksissa ja intohimon kohteena..
Ota Berex se auttaa jaksamaan
..multitabsien ottamisesta huolehtii joku muu kuin faniset.
Pilleristi
bändille keikasta!
Hg ja Vs
Sydämellinen kiitos Sir Elwoodin Hiljaisille Väreille sekä rakkaille siskoilleni, joilta sain ikimuistoisen puhelun Etelä-Saksaan tihkusateisena torstai-iltana. Oli helppo aistia liikuttunut tunnelma Tavastialla ja herkkä oli taatusti mieli itselläkin; kävellä pimeää siltaa yli Neckarin ja kuunnella parin minuutin ajan "Kirjettä Osloon". Tavallaan sain kuin sainkin olla paikalla Rikun muistoa kunnioittamassa. Riku ja SEHV tulee jatkossakin olemaan läsnä elämääni eteenpäin eläessä. "Ja mä valvon ja mietin, miten kaukana sä oot..."
Heikki
..sen näkee silmistä..."Kyllä yksinäinen susikin hampaansa näyttää,kun oikein kuristaa.
Unimatkaaja
... niin paljon kuin musiikkinne on auttanut minua jaksamaan elämäni rankimmat viimeiset kuukaudet..sairaalassa makaamisineen.. ..olin jopa Helsingissä 18.11. .. mutta en keikallanne.. :´/
Nainen vuorilta pohjanmaan
löysin vasta koko bändin, miksi vasta nyt ken tietää, ehkä äänenne hukkui elämäni pyörteisiin ennen.
sisko
Laittakaas kundit vauhtia masinaan ja uutta biisiä kehiin.Rohkeasti heittäytyä muutoksen matkalle.Vanhat säilyy ja uusista ei koskaan tiedä,mitään ei saa jos ei uskalla iseään potkaista.Huipulla tuulee,mut mäenlasku on hurmiollisen hauskaa.
Lumiakka
Minkäslaista kokoelmalevyä saamme odottaa ensi vuoden puolella?
Paula
VoiVoin kanssa. Ymmärrän toki läheisten surun, mutta näitä kaikkia "suuria surijoita" en ihan täysin ymmärrä. Itseänikin toki harmittaa suuresti terveen, nuoren ihmisen täysin turha ja typerä poismeno, ja olenhan minäkin fani jo kymmenen vuoden takaa. Mutta silti. Menetin pari läheistä ihmistä (joiden hautajaisissakin olin jopa läsnä) kesän aikana, molemmat nuoria; toinen 32 ja toinen 54 vuotias, molemmat perheellisiä pienten ja vähän isompien lasten isiä. Se on kamalaa ja oma suruni on edelleen liian suuri kestettäväksi. ehkä siis tuntuisi hieman liioitellulta surra ihmistä, jonka olen nähnyt ainoastaan keikalla soittavan uskomattoman hyvää musiikkia. Ehkä nämä "suuret surijat" eivät ole eläissään menettäneet kovin läheisiä ihmisä. Ehkä ovat siinä mielessä olleet onnekkaita. Itsestäni tuntuu joskus, että olen seisonut montun reunalla nuoresta iästäni huolimatta liian monta kertaa..
Oi Lokakuu
toi ikuisessa surussa ja mustassa märehtimenen,vaik ei ollut ees tuttu.Eri juttu kun oma Äiti lähtee.Koittakaa jo hellittää ja erottaa mikä tunnetila kenelle kuuluukaan.Tietty yhteistä omaisuutta lieneen nää julkimot.
VoiVoi
Kiitos Puppe että omalta osaltasi mahdollistit mahtavan keikan! Sovit bändiin "kuin nenä päähän"!
Pike
Olisko kenelläkään mahdollisuutta lähettää muutama digi-kuva keikalta muistoksi, kun jäi kamera kotiin?!
K.S.
Ulkona se on. Pakkanen. Sydäntä lämmittää kun polttaa sisällä kynttilää, kuuntelee musiikkia, Teitä tietenkin. On ollut ihanaa lukea täältä Tavastia-illassa olleiden kokemuksia ja tunnelmia, näin pääsee itsekin edes jollakin asteella lähelle illan tunnelmaa, joka varmasti oli käsin kosketeltavissa. Kaikista viesteistä päätellen Elwoodin ritarit hoitivat keikan juuri niin tyylikkäästi kuin vain Elwoodin ritarit voivat, iso käsi teille siitä. Saitte varmasti esiintymisellenne voimaa kuuntelemassa olevilta läheisiltä ja koko yleisöltä muutenkin, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan osaa suomen urhokin ottaa toiset huomioon. Yhtenäisyys. Sitä varmasti keikalla sai miltei käsin koskettaa, kaikkia yhdisti suru ja Ison Miehen muiston kunnioitus.
RSL
kaikesta raadollisuudesta saa.Toivoisi että joskus joku uskaltaisi kirjoittaa tositarinaa,aidosti,suoraan ja niillä oikeilla sanoilla.Kallion kulmat on todella raastavaa,ihmiskohtaloita joita kuolema joka hetki seuraa.Ei enään turhaa runoutta.Tarttukaa tekijät aiheisiin ,niin kuin ne ovat.Jokainen tavallaan,mut suoruutta biiseihin kaivataan.
Anne
Torstai-ilta auttaa jaksamaan kaiken hapuiluni keskellä. Jos te jaksatte jatkaa matkaa, niin miksen minäkin omien, paljon pienempien murheideni kanssa.
Laura
Kiitoksia kaikille torstaista.
Tuhannet kiitokset koskettavasta illasta. Hyviä biisejä kaikki ja oli mukava kuulla tarinoita vuosien varrelta. Tunteet oli pinnassa varmasti itse kullakin. Toivoisin, että Rikun muistoksi tehty biisi päätyisi seuraavalle levylle, jos on keikoille liian "vaikea" soitettavaksi.
Annikki ja Leila
KIITOS 18.11.2004 ILTA RIKULLE
Kalle Kankkunen
Kiitos aivan upeasta illasta. Ylititte kaikki odotukset. Ilta oli todella tunteita täynnä ja se oli mahtava kunnianosoitus Rikun muistolle. Olette suuria miehiä, olette aivan uskomaton yhtye. Voimia matkan varrelle jatkoon.
jasu
se saatiin, mitä haettiin, ne kappaleet kuultiin joita tahdottiin.
Kati&Vesku
loistavasta keikasta Tavastialla. Jäi lämmin ja hyvä mieli!
Lissu
Kannatti tulla Oulusta asti konsertiin. Aivan upea ilta ja surullinen, mutta myös toisaalta: elämä jatkuu- fiilis. Nähdään taas!
Liisa
Kiitos teille,jotka upeasti olette sanoin kuvittaneet kokemuksianne keikasta.Päästään me kotiin jääneetkin vähän tunnelmoimaan.BÄNDI ROKKAA EDELLEEN! Se on pääasia.
mikko
..eilisestä..keikka mahtava tunteita täynnä!
Riikka
Keikka oli kaikinpuolin onnistunut ja täytyy myöntää että kyynelissä oli pidättelemistä... eikä se täysin kyllä onnistunutkaan! Ei voi kun ihmetellä mistä Juha sai voimia setin vetämiseen!? Kunnioitettava suoritus! Aamulla kotona mietin että onko eilinen edes totta?! Oli jotenkin epätodellinen olo.....
Virva
Onnittelen täältä 500km päästä Rikun muistokeikan onnistumisesta.Olisinpa ollut mukana.Bändin ajatusmaailman hengenheimolaisena en yhtään ihmettele.Tuota Elwood asennetta voisi olla enemmänkin Suomessa ja koko tällä pikku pallolla!
Harri hämärän takaa
Saapui vuosi sitten Tawastian keikan aikana,nyt ajoitus osui jo aamun tunnelmiin.
Anne
Lämmin kiitos ja sydämestä kumarrus Sir Elwoodin Hiljaiset Värit -bändin miehille ikimuistoisesta illasta Tavastialla. Eilisen kaltaisina hetkinä, "muistotilaisuutta" läsnäolollani todistaneena, voin vain todeta olevani syvästi liikuttunut ihmiselämän yllätyksellisistä askelmista. Yksi elämä päättyy, toinen jatkuu - päätepisteen me kaikki kohtaamme joskus. Torstai-ilta hyisessä Helsingissä oli kaikkineen miellyttävän lämmin, koskettava ja yksi tärkeä tarina elämästä, Rikun ja bändin yhteisestä taipaleesta. Surussa. Ilossa. Kulkekaa ja ihmetelkää. Kävellään elämässä eteenpäin. Kiitos Sir Elwood.
Katri
Pojat, hoiditte homman hienosti eilen. Vaikka Rikua en henk.koht. koskaan tuntenut, bändin ja muiden läheisten suru konkretisoitui nyt käsinkosketeltavaksi ja joitakin hyvin liikuttavia hetkiä keikalla koin. Tunnelmia laidasta laitaan, hienoa!
Johanna
Surua on käyty läpi varmasti pohjamutia myöden, että eilinen keikka oli edes mahdollinen.
Tanssitaan, lauletaan...
Kiitos kaikille osallistuneille, etenkin tietysti bändille, todella hienosta konsertista.
SkS
tuo ilta ihan sydämeen asti. Muutaman kerran piti ihan pidellä kyyneliä, ettei alkaisi itkemään vuolaammin. Kyynel jos toinenkin kostutti kuitenkin silmän nurkkaa.
Odina
Kiitos minunkin puolestani tunnelmallisesta ja
Arja
Tietysti se oli Tanssikaa, laulakaa. Ja eihän se Marssi ollut, vaan Kirje Osloon. No tekevälle sattuu ja eilisillan osalta huomio oli ehkä sittenkin enemmän tunnelmassa kuin detaljeissa.
J&K
niin bändin poikien kuin meidän muidenkin, mihin elämä meidät sitten päättääkään kuljettaa.
Sivusta Seuraaja
Marssi puuttui tosiaan ja se eka biisi oli Tanssikaa, laulakaa. Puppe= Pekka Luomanaho.
Paula
soitettu marssia, Kirje Osloon kyllä kuultiin.
rp
Pitkään olen tätä tuijottanut, mutta kirjoitetuksi en tunnu saavan mitään.
jjs
Suuri kiitos, että saitte voimanne kootuksi ja soitettua illan Rikun muistoksi. Koskettava ilta, teitä oli jo ikävä. Ja vaikka Riku tosiaan on fyysisesti poissa, läsnäolo tuntuu! Kyyneleittä ei ilta kulunut. Kappaleet valittu loistavasti.
Ansku
J&K:n ansioituuneesta listasta jäi mieleen kysymys: Soittivatko pojjaat marssin? Eikös ole kyse Kirje Osloon-biisistä?
J vaan
ensimmäinen biisi oli käsittääkseni Laulakaa tanssikaa-niminen.
rp
Kiitos teille kaikille. Keikka oli unohtumaton. Tunnelmasta päätellen Riku oli paikalla ainakin meidän kaikkien sydämissä.
J&K
hoiti eilen basistin viran ja hyvin hoitikin. Toivottavasti nähdään myöhemminkin- ehkäpä ihan vakijäsenenä....
Minttu
Kateellisena olen lukenut kirjoituksia eilisestä keikasta, joka on ollut kaikille unohtumaton ja kaunis ilta. Valitettavasti itselläni ei ollut sinne mahdolisuutta päästä.
Miia
lämpimästä illasta. Eilisen kaltaiset illat kyllä pysäyttävät.
Miika
saanko vähän vaivata? Koska maailma on taas kutsunut kulkijaa eikä se koskaan odota, niin on pitänyt mennä ja siksi en eilen Tavalla ollut. Jos jaksatte, niin kertokaa kulkijalle mitkä biisit herrat esittivät jotta voisin edes hieman fiilistellä täällä kaukana kotoa. Kiitos.
tyttö tien päältä, niin mustan taivaan alta...
Oli upea ilta, käsinkosketeltavan aito ja lämmin. Puppe sopi joukkoon mainiosti, kiitos kaikille orkesterin jäsenille! Ja Rikulle pilven reunalle; varmasti katseli ja kuunteli sieltä.
Paula
Kiitos Juhat, Jussi, Arttu, Puppe. Teitte elämästäni jälleen paremman. Tätä iltaa tulen vaalimaan sydämessäni kauan.
Jukka
Kiitos loistavasta keikasta, se pääsee kyllä joukkoon joita en tule koskaan unohtamaan! Välispiikit olivat hieno lisä akustisesti ja tunnelmallisesti erinomaiseen soitantaan.
Jussi
Kiitos Bändin pojille ja kaikille taustajoukoille! Kyynel vierähti viimeistään hautajaiset-biisin aikana.
Mervi
Hienosta, koskettavasta illasta. Riku sai arvoisensa muistokonsertin.
Minna
..hän. Ilta oli mitä ihanin, tunteet pyrkivät pintaan ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ilta ei nostanut esiin pelkästään muistoja Rikusta, vaan omankin elämän muistot vuosien takaa nousivat esiin: ensimmäiset elwoodin keikat -90 luvun alussa, elämäni suuren rakkauden kohtaaminen marraskuisella keikalla 8 vuotta sitten, jne jne..
-zaida-
Kyllä se niin on että kahta en vaihda Elwoodia ja ..... noh kaikki muu joutaakin vaikka vaihtoon. Mutta ilta oli loistava, ei voi muuta sanoa, rankkaa mutta ihanaa. Muuten, epävirallisilla sivuilla on jo kuvia eilisillasta, käykää katsomassa.
R.P:
Kiitos Puppe. Kiitos pojat. Kiitos Riku.
TvB
Kiitos ainutlaatuisesta keikasta, lämpimästä tunnelmasta ja upeista lauluista. Lämpöä riittää pitkälle tulevaan talveen. Ja talven jälkeen tulee Neiti Kevät. Vaikka kesää ei ollut on nyt syksy takana.
..........(viesti Moisiosta)
voi kiitos konsertista. Miten lämminhenkinen ja vahva läsnäolo orkesterin jäsenillä. Tuntui hyvältä, että Lehti kertoi muistojaan Rikusta, pieniä ja suuria asioita. Lavalle astuminen ei varmasti ollut helppoa, mutta aitous oli aistittavissa takaseinälle asti. Kiitos siitä, että jaoitte surunne meidän kanssa. Tämän muistan pitkän aikaa. Kynttilä jäi lavalle palamaan.
Maria
Kiitos upeasta illasta!! Tunteiden vuoristorataa koettiin niin yleisössä kuin selvästi orkesterinkin keskuudessa...!
Jartsa
elikkäs töissä. No ei voi mitään. Kertokaahan Tavalla olleet fiiliksiänne.
Viivi
Soita 0400404314
Jouni
...pojille täksi illaksi. Me liputtomat olemme kovasti hengessä mukana ja varmasti Rikukin katselee teitä pilven reunalta - ellei peräti istu Tavastian katolla. Siellä on liukasta, ensilumi tuli sopivasti.
Marja
Moi.
tomppa
Olisin myös innokas ostamaan lipun illan konserttiin, mikäli jollakin olisi ylimääräinen lippu. Yhteyden minuun saat sähköpostilla osoitteeseen syysannika@hotmail.com
Annika
Vieläköhän joltain löytyisi lippu (tai kaksi) illan konserttiin? Jos sinulla sellainen on, lähettäisitkö minulle viestiä osoitteeseen schrowe@hotmail.com :)
mira s.
Lukee tuolla Orkesteri-osiossa, että aluksi bassoa soitti Pete Loikala.
talven tyttö
Niin - aika näyttää tuleeko Elwoodeista 'trubaduurimainen poppoo' vai palaileeko soundi-maailma alkuaikojen uomiin. Noooh..pallohan on orkesterilla itsellään - kuhan tässä spekuleeraan. PS. Eikös "aikojen alussa" (ennen Rikua) ollut joku toinen basisti.? (Muistelen jostakin lukeneeni.) Kuka muistaa tai tietää?
Jonne
istun bussissa matkalla kohti pohjoista...sytytän mielessäni kynttilän...ja olen Tavastialla hengessä mukana...voimia
riina
Kun venepakolaisena vietiin naapurimaahan jo ihan sikiönä niin mussiikkimaku on sen mukaan..viime kesänä siellä pulen rapakon kuulin teidän kappaleita ensi kertaa ja -VAU - mikä sanoitus- mikä soundi- mikä bändi - släng dig i väggen KENT-heti hankkimaan pari cd:tä omaan kotiin..
ruotsin Doris
Kauniisti ajateltu. Tarkoitukseni ei ollutkaan provosoitua eikä provosoida. Luulin vain vääntäneeni vitsin.
One Hus 74
Keikka on sitten huomenna ja olemme valmiit tekemään sen hyvin Ison Miehen kunniaksi.
että olet vailla lippua huomiselle keikalle. Älä vaivu synkkyyteen vaan laita viestiä osoitteeseen h_kosonen@hotmail.com. Yksi lippu olis myynnissä.
H
Vanhusten rajaaminen omaan looshiin- ajatus perustui siihen oletukseen, että keikalle tulee myös iäkkäämpiä kutsuvieraita. Spekuloimme vain sitä, että onko heidän läsnäolonsa on huomioitu vai täytyykö heidän punkea tungoksessa! (...kaikkea sitä tuleekin pohdittua tässä keikkaa odotellessa...)
Hg ja Vs
Tavalle vaan kaikki!:)
31 vee
Uskaltaako vanhus sinne edes tulla???
70+
Kyllä Van Hukset näkevät ja kuulevat hyvin takarivin takaa. Aivan kuin ateenalaisten laulussa.
Wan Hus 74
ikähän ratkaisee mutta oliko se Martti 74 v.?
Hg ja Vs
Hologrammi ja Vesiseinä, mikähän on vanhuksen ikäraja?
Papu
Vaikka lipuissa seisookin 21, Tavastian sivut kertovat torstain aukioloajoiksi 20-02. Ohjelma alkaa, kuten jo monasti kerrottu, klo 21:30.
72h34min
seuraavista aiheista:
Hologrammi ja Vesiseinä
joku muu asiasta TODELLA tietävä. Onko niin, että Tavastian ovet aukee klo 21 ja konsertti alkaa klo 21.30? Tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä!
Krister
Jäin kaipaamaan lippua torstaille. Se tulisi ainoaksi lääkkeeksi syksyn painamalle päälle.
Odina
Näinköhän Hansu on mukana muistokonsertissa, toivottavasti. Juha kertoi jossain haastattelussa, että on vaikeaa ottaa uutta puhallinsoittajaa bändiin kun bändi on kaveriporukka. Nyt kun ilmeisesti bassoon on tulevaisuudessa kuitenkin joku otettava niin toivottavasti tulee myös uusi puhaltaja, sillä pitkään Elwoodeita seuranneena mielestäni Hansun lähdön jälkeen yksi hyvin olennainen osa bändin soundia katosi, nimittäin puhaltimet ja erityisesti keikoilla juuri niitä minun mielestäni hienoimpia biisejä ei kuultu ollenkaan tai ne olivat hyvin riisuttuja versioita esim. Vanha valokuva, Viimeinkin ja Hämärän taa. Juuri puhaltimet oli mielestäni se juttu mikä Elwoodit erotti muista bändeistä. Toki tämä on vain minun mielipiteeni. Kaikkea hyvää bändille ja toivottavasti saatte pakan kasaan ja teidät nähdään lauteilla vielä muistokonsertin jälkeenkin joko puhallinsoittajalla tai ilman.
Jyrki
Tänään on Rikun vuosipäivä.
ihmemies
Tavastian sivuilla mainitaan, että ohjelma alkaa klo 21.30.
...ja jää
kiitos osoitetiedosta
memmu
Tässä osotetta!Urho Kekkosen katu 4-6 00100 HELSINKI. Sijaitsee Helsingin Kampissa.
piika
mikä on se katuosoite? jotta osataan suunnistaa paikalle.
memmu
heips! osaako kukaan kertoa mihin aikaan bändi nousee lavalle noin suurin piirtein. ollaan tulossa kaukaa autolla työpäivän jälkeen niin osais hiukan suunnitella aikataulua.
memmu
Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä.. Taas myrskyää, mutta torstaina Tavastialle!:)
piika
Eli onko jollain ylimääräisiä lippuja Tavastialle 18.11? Jos, niin nyt olisi mahdollisuus kohentaa huomattavasti kahden ihmisen elämänlaatua. Haussa siis kaksi lippua, ja jos toimittamisesta tms. koituu ongelmia, niin olen ne tai sen valmis noutamaan Suomen rajojen sisäpuolelta.
Saara
ostaa yhden ylimääräisen lipun ensi torstain keikalle? Pane tulemaan viestiä. Lipun saa se, joka esittää parhaan ehdotuksen siitä, miten käytännössä hoitaisimme lipun ja rahat uudelle omistajalle.
annilil@suomi24.fi
r.amilta on päivätyöt tunnetusti jo loppuneet. nyt on aikaa koota palasia ja laittaa sanoja suuhunsa maisteltaviksi ja tarjota makupaloja muillekin. katkeruus on eheä, mutta nakertava voima. kaikkea hyvää r.amille, sanasiepon huuruiselle matkalle. katso kuitenkin kulman taakse ennenkuin otat seuraavan askeleen, sillä joka kulman takana on karhu ja kulpel.
dr ink
Sama hätä kuin edellisellä: 18.11. vailla olennaista!
maria
Olisiko kenelläkään ylimääräistä lippua Ilta-Rikulle Konserttiin? Alkaa muuten alahuuli väpättämään...
Virvukka
r.ami säästä meidät kaikki ja älä missään nimessä lopeta päivätyötäsi tuollaisen tekstityksen jälkeen. YÖK.
oksennus tuli
voihan vitttu.
typeryydestä tuupertunut
KUOLEN / EN NUOLE
"r.ami"
"Elämä ei ole suora ja helppo käytävä, jota pitkin me vaellamme vapaina ja ilman vastoinkäymisiä, vaan polkujen sokkelo, jossa meidän on löydettävä tiemme, eksyneinä ja hämmentyneinä ja aina uudelleen umpikujaan joutuen.
Merja
Se kappalehan on yksi kaikkien aikojen kauniimmista kappaleista. Kiitos siitä kuuluu tietysti Aale Tynnille ja Toni Edelmannille. Lopultahan kaikki perustuu kuitenkin suureen valheeseen...
joku
Keikat kun viime aikoina on päätetty aina Lasinen vuori -nimiseen kappaleeseen, jossa Juha laulaa, että " valhetta, valhetta, valhetta vaan, kaikki laulut maan, itsekin laulan, vaikken usko sanaakaan"
Tutut kyllä tietävät kuka
"Joku niistä elisoista" puhui täyttä asiaa. Yhdyn mielipiteeseen täysin.
Jenni Elisa
Onhan Illan kaunein nainen piisiä vedetty myös sanoilla: "...mutta Arttu vain hymyilee."
Ei Markus kuitenkaan
edelliseen: näiltä sivuiltahan löytyvät kaikkien Elwood-biisien sanat, joten sieltä voipi tarkistaa.
R.P.
"tekstinäyte" nro 2 on biisistä nimeltä Beatles, ensimmäinen vaikuttaa vähän oudolta, mutta biisissä Illan kaunein nainen (?) sanotaan että neiti vain hymyilee, en pysty muistamaan yhtään biisiä jossa puhuttaisiin Markuksesta...
R.P.
Mitkä ovat näiden biisien nimet, joissa laulu menee jotenkin näin: 1. "mutta markus vain hymyilee" 2. vanhan kerrostalon kivikellariin, pakoon pahaa maailmaa". Kiitos jo etukäteen vastaajille, biiseillä on iso merkitys.
I need to know
j. karjalainen=jussi olet hyvä (v.1983)
olen, olen
Päivää kaikille.Liput loppu,joten keikalle ei pääse.Harmihan se tietty on,mut elämä jatkuu.Ehkä joku toinen kerta..tai kolmas.Maailma on pelottavan hassu,ei tiedä mihin aina uskoa.Aamulla syksy tuntui keväältä,linnut sirkutti ja kaik oli niin valoisaa.Tai sit on ollut kuulossa vikaa,näöstä puhumattakaan.Syys iloa.
Höpöttäjä
Kun kuuntelin teitä ensimmäisen kerran olin tod nuori,sittemmin on kaikki levyt tullut kerättyä..Niitä nyt kuunnellessa tulee mieleen millasta sillon joskus oli... Teette vain ja ainoastaan maailman kauneinta musiikkia. J.Lehti sanoituksineen on tavoittamattomissa ja kuitenkin niin lähellä, "me" kaikki tiedämme mistä puhutaan.... Eteenpäin olisi sanonut hän, se eräskin.....! Hyvin ainutlaatuista ja hyvin hyvin koskettavaa. Tulkaa vielä esille.
joku niistä elisoista
Chuck Berry: Johnny B. Good
Luokkakaveri
http://elwood.hellfish.org/
virallinen
Mikä olikaan epävirallisten nettisivujen koko osoite? Viestissä olevalla ei avautunut.Kiitos!
Martti, Kurikka
Elwoodin epäviralliset nettisivut ovat saaneet viimepäivinä palautetta niin täällä virallisten sivujen vieraskirjassa kuin sähköpostitsekin. Palautteen saaminen on aina positiivista, onhan se merkki siitä, että puuhamme merkitsee jotakin jollekin. Kiitos siis siitä.
Paula Tommila, Elwoodin epäviralliset nettisivut
Vuosi sitten sain nauttia orkesterin vierailusta kaupungissamme, marraskuussa täydellä kuulla.
mina
Kaikki eivät ole kiinnostuneita "kytän" virasta.Laulakaa ja naurakaa,iloa synkkään syksyyn tarvitaan.
Böödi
tai ei.Jokainen tekee niin kuin parhaaksi kokee.
!
..sain purettua loputkin muuttolaatikot ja "löysin" sieltä levyn jota kuuntelin jatkuvasti puolen vuoden ajan kun isäni kuoli pari vuotta sitten.. Aloin kuuntelemaan ja itkuksihan se meni..
Tyttö Riihivalkamasta
vaikkoli hauskaa, nii käyppä silti ja kerro suorhan pojille esim."viesti orkesterille" -naksun kautta, että missä sie tuon hurmoksen koit.
jänkhän vanhempi vahti
..laulettu karaokessa ,Älä itke.Luvalla tai ei,sitä en tiedä.Hauskaa oli..se on pääasia.
Joikhaaja
..ootellessa.Maailma täynnä ihania ihmisiä,joten kärsivällisyys palkitaan.Liikana sekään ei ole enään hyve,vaan vankila.Syys fiiliksin.
Kärsivä
Vielä muutama lippu jäljellä.
Essu
...tiedätkö nyt lintujen todellisen olemuksen...
Juulia
samaa asiaa kuin A.R., olen itsekkin lähettänyt pari lehtileikettä sivujen ylläpitäjälle, mutta kovin hitaasti ne näyttävät sinne siirtyvän...
R.P.
viimeinen perhonen,saapui luoksein seasta syystuulien.Hetken luonain levähtäen,kertoen hetki tää on ikuinen.
MiukuMauku
Tällä kertaa bändin pojilla, on kaksinkertainen työ ennen keikkaa. Yrittämisestä kiitollisena!
Pirpana
Kukahan noita epävirallisia Elwood sivuja ylläpitää, kun ei näytä mitään uutta saavan sinne aikaiseksi? Enkä puhu vain viimekesän tragedian jälkeen.Vaan jo paljon ennen sitä, päivityksiä on tullut todella hitaasti. Siruihin on ollut tulossa uutta jo vuoden 2002 jälkeen, vaan ei ole näkynyt!
A.R
sieneks sua luulin, rihmastostas kun kuulin. kauaa ei kestänyt harhani tuo, e.t., jussi, kuokka ja suo.
juhan af nuhan
Unelmat antaa voimaa ja auttaa jaksamaan. Ei tietty oo kuitenkaan hyvä fiksoitua liikaa johonkin unelmaan, kannattaa pitää silmät auki, voi löytyä jotain vieläkin parempaa.. Jo seuraavan kulman takaa.. Mitä mielettömiä mahdollisuuksia elämä meille tarjoaakaan.
Viivi
onkaan vaikeaa unohtaa se henkilö, jota ei ajatella saisi. Tekojaan ihminen vielä pystyy kontrolloimaan, mutta mitä tehdä ajatuksilleen? Vaan onko se sittenkään väärin; ajatuksenihan ovat kauniita? Ne vain kohdistuvat väärään kuvaan..
Lokakuu
Ikinä en ole Sir Elwoodin keikalla ollut, monesti on pitänyt mennä. Onnistuin varaamaan netin kautta liput mulle ja kaverille, mutta sittenpä nousi kuume eikä siinä muistanut että lippujen noutopäivä tuli ja meni. Onnittelut vaan sille jollekulle joka pääsee peruutuslipuillani keikalle :) Ehkä vielä joskus onnistun pääsemään paikalle... (ja arvatkaapa oliko kaveri katkera?)
Tuuli
Terveiset varjojen tuolta puolen, on aika astua valoon.
palttia rallaa. Ihanaa et vihdoinkin elämää sivuilla!
Les feuilles mortes
otti ja tuota, puhutte asiaa. Vaikka tää ois kuinka sekopäistä tää keskustelu tällä osastolla, niin EI KAI Vihannes Jorolaista tarvii sotkea tähän keskusteluun!
lakto-ovo vegetaristi
pääsee lentoon kun ottaa yhteyden Juhan af Graniin.
Otti ja Tuota
viittaisiko alkuperä johannes virolaiseen? toinen mahdollisuus, joka tunkeutui mieleeni on juuri unensa saavuttanut sielu ilman oikeaa levyä ennen heijastusta ylittävää värisevää ääntä.
gaudi endorfin
Tekipä säväyksen tuo Kotikatsomon:Umur.Filmin fiiliksistä
Harri hämärän takaa
"Jussiolehyvä" sanonta on lähtöisin?
Epätietoinen
Kannattaa olla sitkeä. Vielä tänään sai Tiketistä marraskuun keikalle lippuja! Fantastista!
Anni
...sai ainakin tänä aamuna vielä tiketistä soittamalla.. joten mustaa pörssiä ei kannata käyttää..
-zaida-
...löytyyks ketään muuta......?
Papu
on mulle varattu,sori beibet
raju-riitta
...on se baby jota kaipaat... ?
Papu
.....ois kiva kuulla jotain,siis muutama lause..pliiisss..
kaipaava
...virheistä välittämättä.
Painovirhepaholainen
..oisittepa heittäneet keikaan lavalla sellaisella miss kaikk ois voineet olla mukana...siis LAUTEILLA..vauvoista vanhuksiin.
Ikäloppu
Liput on ollut jo hyllyn reunalla pari viikkoa. Oli hieman kirpeä aamu odotella, mutta jonoon sai asettua ihan rauhassa, koska ihmisiä alkoi valumaan paikalle vasta puolen aikaan. Ja kyllä siellä puhelin soi koko ajan heti kymmeneltä, joten kai joku sai lippunsa sitäkin kautta.
J & K
..kaikkea hyvää ja kaunista keikalle.Nessut matkaan,kyyneleet avaa sielun maisemaa.
Nalle
Kiitos kovasti vaivannäöstä ja ainutlaatuisista kuvista, ne lämmittivät kovasti mieltä! Hyvää jatkoa toivotellen
Sini
Olet ääliö!
Manalainen
mutta sinun sivusi eivät. Ihan älytöntä ja säälittävää mainostaa typerän kaupallisia huijaussivujasi täällä. Onneksi täällä vierailevat vain järki-ihmiset. Tai no, järki vai tunne.. Vaikea kysymys mutta sivusi eivät vetoa kumpaankaan.
Viivi
upeat sivut ovat, hienot värit!
www.kirja.tk
Nyt se edellämainittu trokari laittoi tänään taas 2 uutta lippua huutonettiin. Ymmärrän kyllä jos joku myy 2 lippua mutta tämän myyjän toiminta on täysin ammattimaista! Toivon että jos joku huutaa liput niin myös käräyttää kyseisen myyjän.
Jouni
Olin jo luopunut toivosta, mutta sain kaksi peruutuslippua keikalle. Matka keikalle on pitkä, mutta varmasti sen arvoinen.
Annikki
Jos saa esittää biisitoiveita marraskuun keikalle, niin tahtoisin kuulla Ikkunas alla ja Kekkonen-biisit.Kiitän ja kumarran!:)
Paula
Ihana syksy on kietonut minut pyörryttävään otteeseensa. Aurinkoiset, kirpeät syysaamut saavat sydämeni laulamaan ja askeleet tuntuvat kepeiltä. Toisaalta harmaat, raskaat sadepäivät saavat minut sohvalla peiton alla vellomaan melankolian syövereissä. Surkeudessakin on oma nautintonsa. Elämän vuoristorata vie meitä eteenpäin ja matkalla olemme saaneet nauttia Sir Elwoodien lämpimän karkeasta, koskettavasta musiikista. Kunnes tiemme jälleen risteävät...
Kaunis ja levoton
Kiitoksia. Tarjan negat tulivat jo.
Martti,Kurikka
Kun lupailin niitä negoja niin muistin omistavani parempilaatuisia kuvia Rikusta, ovat ehkä pettymys. Laitan kuitenkin postiin...anteeksi kun lupailin mahdollisesti liikoja. Toivotaan että teet niillä jotakin.
Sini
Kannattaa miettiä muutaman kerran kun ostaa diilattuja lippuja, varsinkin tässä tapauksessa. Motiivit myydä muistotapahtumaan lippuja ylihintaan on vähintäänkin arveluttavat. Ja muutenkin tehdä bisnestä lipuilla mustassa pörssissä. Käsittääkseni se on myös laitonta? Korjatkaa jos olen väärässä.
Esso
maria
Mun mielestä toi oli älä osta-varoitus!
Paula
Eikö olisi kumminkin parempi että oltaisiin hiljaa tällä palstalla noista huutonetin lipuista? Toihan on tavallaan ilmaista mainosta trokareille.
Maria
Huuto.netissä taas kaksi lippua kaupan - saman tyypin kohteista löytyi äkkilaskemalla noin 35 lippua Nick Caveen, 27 Rammsteiniin, 15 lippua Whitesnakeen ja 13 Nightwishiin.
TvB
Harmittaa, että vaikka olenkin kiertänyt keikoilla vuodesta 1993 lähtien useita keikkoja vuodessa, jää tämä tärkeä keikka kuulematta ja toiset tekevät lipuilla bisnestä...
Tähänkö tämä loppuu?
Negat on postissa tulossa.
Tarja
Mielelläni otan vastaan tarjoamasi negatiivit.Osoite onkin vähän aikaisemmin tällä sivulla. Kiitos!
Martti Järvinen,Kurikka
Täällä syksyn ja tuulen keskellä ihmettelen tätä maailmaa. Lehtiä putoaa puista tuulen mukana, se on jotenkin kaunista. Samalla haikeaa, ja sateen piiskatessa vaakasuoraan kasvoja vasten rakkauteni syksyyn ei siltikään vähene.
RSL
Omistaako kukaan orkesterin nuotteja. Itselläni on bändin nuottikirja mutta muitakin nuotteja olisi kiva saada. Jopa pienen kipukorvauksen voisin antaa jos joltain löytyy.
vuorilta pohojanmaan
Sain ostettua lipun minäkin vaan kaveriltani se ei onnistunut... Nyt hieman orpo olo, kun yksin saapua keikalle... Mutta ehkä siellä onkin hyvä lämpimässä tunnelmassa... Ei kuitenkaan yksin :)
Lena L.
Harmaata on ulkona, mutta silti askel keveä. Itseltä jäi lippu Tavastialle ostamatta, olen hieman huono toimimaan juuri tiettynä päivänä jonka jälkeen on myöhäistä. Mutta vielä joskus..
Viivi
mutta meitä on monta täällä pohjoisen perukoilla hengessä mukana 18.11. vaikka emme fyysisesti paikalla olekaan. Hienoa havaita että pojat ovat toipumaan päin. Jos Marttia kiinnostaa, niin voisin kaivella Rikun kuvien negoja ja pistää postiin, niitä ei tarvitse palauttaa. Kuvat parin vuoden takaa.
Sini
Olemme matkalla eteenpäin. Älkää vain ikinä huutako rahalla lipuista netissä, se oli viimeinen asia jota Riku haluaisi.
Mielelläni lainaisin negatiivejäsi. En vain tiedä, onko tämä oikea paikka sopia asiasta. Alla on nimeni.Varmasti tulee perille. Kaartotie 8 61300 Kurikka. Tietekin palautan filmit.p.06.4502248
Martti Järvinen, Kaartotie 8 as 1 Kurikka
Mielelläni lainaisin negatiivejäsi. En vain tiedä, onko tämä oikea paikka sopia asiasta. Alla on nimeni.Varmasti tulee perille. Kaartotie 8 61300 Kurikka. Tietekin palautan filmit.p.06.4502248
Martti Järvinen, Kaartotie 8 as 1 Kurikka
minä onnekseni sain haluamani määrän lippuja jotka noudan heti huomenna kun pe en ehtinyt, ehdin vain varata :)
milla
Kuvat lojuvat nyt jossakin postissa, toiset kansiossa tiukasti liimalla. Negatiiveja vielä olisi kyllä. Rikustakin pari ihan kelvollista otosta.
Tarja
Mainitsit 1.10.2004 valokuvista. Tarkoittanet kuvia SEHV:n konserteista.Olisin kiinnostunut muutamasta, joissa on Riku.Olisiko mahdollista, että lähettäist niitä paperikuvina tai sähköpostissa.
Martti Järvinen 74v.Kurikka
Kuvia löytyi ja niitä lähtee tulemaan, mutta mihin niitä on ajateltu käyttää?
Tarja
Liput lähtivät varsin vauhdikkaasti sekä kaupan että varaukseen. Niitä ei mennyt etukäteen tiskin alta, pieni osa oli varattuna niille, joille ne kuuluvat ja joiden paikalle pääsy haluttiin varmistaa. Valitettavasti seinät ja katto tulee jossain vaiheessa vastaan eli täysi on täysi. Mutta Tiketistä kannattaa asiaa välillä tarkastella, varaukset vapautuvat jos niitä ei lunasteta. Toivottavasti Huuto.neteissä eikä muissa vastaavissa tule esiin trokareiden hankkimia lippuja - se ei ollut eikä ole tarkoitus.
Pössi / Piikkikasvi Agency
Missasin lippujen varauksen totaalisesti. Saako lippuja vielä vai pitääkö turvautua Huutonettiin (jos niitä on sielläkään) =(
Ari
kauan on aikaa mennyt? Aika vähän? Sen verran, että on jotain liikahtanut. Surun sumussa on kai alkanut hiljalleen puhaltaa vieno tuuli..
Ostin itse vikan lipun n.12.00 Tiketistä paikan päältä,loput oli jo varattuna/myytynä.
Paula
Tiketistä sanottiin että keikka on lopuun varattu.
pete
Kipin kapin vaikkapa tiketin sivuille niin on mahkuja saada bilettejä..... :)
Janne
eriskummallisuuksia saadakseni liput. =)
Onnellinen FEENIX
ei ymmärrä pieni mieli että mikä niillä mättää...
FEENIX
Ilmeisesti Tiketillä on omat kiintiöt nettiin ja palvelupisteeseensä. Soitin juuri ja varasin liput. Toimikaa siis nopeasti, niin Tavalla tavataan.
TvB
Tiketissä toimittiin hieman kummallisesti, sillä netissä ilmoitettiin, että liput on kaikki varattu, mutta kun soitin sinne, niin lippuja saikin vielä. Lieneekö kyseessä ollut, että lippuja oli varattu netin kautta myyntiin jokunen kappale ja ne olisi ollut loppu, mutta puhelimitse olisi ollut myynnissä enemmänkin lippuja. Mene ja tiedä. Sen tiedän, että minä lähden kohta onnellisena talsimaan kohti tikettiä ja noudan omat lippuni. :D
Manalainen
Netin kautta on myynnissä vain osa lipuista, soittakaa suoraan Tikettiin niin saattaa vielä tärpätä. Tavastialle myydään yleensä n. 800 lippua riippuen illasta. Eli ei kannata vaipua vielä epätoivoon!
anna
Vähän outo tuo Tiketin ilmoitus, että kaikki liput on jo varattu ja loputkin liput ovat varauksessa.. herää kysymys etä onko niitä sittenkin jo myyty aiemmin joillekkin valikoiduille henkilöille...??? KUinkahan paljon Tavastialle yleensä myydään lippuja? Ja nyt Tiketin puhelin ei edes vastaa, myyjät varmaan saaneet hermokohtauksen kun kaikki elwoodfanit ovat niille raivonneet. Mutta ilmeisesti sehvi on suositumpi kuin him!
voi kele
kun ei ymmärrä lukea AUKIOLOAIKOJA....vaan enpä ole siihen tottunut, että niitä NETTIkaupoissa on....
FEENIX
Kyttäsin vuorokauden vaihtuessa lippuja....ei näkyny...tänä aamuna kun heräsin....sitten uudelleen monta kertaa kun pääsin töihin. Ja nyt ilmoitetaan että ne on loppuunmyyty.
FEENIX
Minä ainakin sain lippuja!!
-m-
helvetin kuustoista, miten voi olla että liput varataan parissa minuutissa kaikki????
voi kele
Joo, eipä saa enää lippuja! Tää on ihan uskomatonta! Kuka on voinut varata ne kaikki?! Nyt olis kyllä pojat ihan hyvä aika kommentoida!
Erittäin pettynyt
nyt se on jo loppuunvarattu. Olisko lisäkeikkoja tiedossa?
Rannalle jäänyt
ainakaan vielä ei Tiketi sivuilla näy koko keikkaa....
FEENIX
Tiketti myy ennakkoon ainakin ja saa sekä puhelimen kautta että netistä ( tiketti.fi )
Pipa
Kuinka paljon lippuja myydään ja onko niitä mitään mahdollista saada netin tai puhelimen kautta, kun en Helsingissä asu niin en voi jonottamaan mennä.
Jussi
Syksyä minunkin puolesta kaikille!
-Viivis-
http://web.archive.org/web/20010517011339/http://www.sirelwood.com/
Tarja
Joo joo, 1.10 liput myyntiin. Selaapa vieraskirjaa taaksepäin, siellä keikkamyyjä kertoo asiasta. Eikun keikalle!:)
Paula
Muistelin, etää marraskuun keikan liput tulisivat 1.10 tikettiin myyntiin???
Pirpana
tanssia ihmisten, tanssia jumalten
A.
Suru ottaa aikansa, ja sen me kaikki tiedämme. Äijät lähtee tienpäälle, kun sen aika on - menkäämme joukolla marraskuussa osoittamaan etteivät he ole yksin.
Judanssi
Laitanpa minäkin lusikkani tähän "suremiskeskusteluun". Jokainen suree omalla tavallaan, yksi laittaa rokkivaihteen päälle, toinen suree ajan kanssa. Mutta mielestäni tärkeintä kuitenkin on ettei jää ns. tuleen makaamaan eli vellomaan siihen surun tunteeseen koska voi olla ettei se johdakaan toipumiseen. Jokainen läheisensä menettänyt kysyy aina miksi tämä tapahtui minulle tai meille. Vastausta ei ehkä löydy, vaan täytyy vain hyväksyä tapahtunut, koska muutakaan ei voi. Ja se että kaikki ei olekkaan meidän omassa hallinnassamme onkin usein juuri se vaikein asia hyväksyä. Arjen rutiineissa pysyminen ja entisten asioiden ja töidensä jatkaminen todennäköisesti auttavat. Ja se, että suru ja ikävä ajan myötä haalistuvat ei suinkaan tarkoita että olisimme unohtaneet. Niin kuin Juha tuolla jossain sanoi, elämä laittaa joskus dramaturgian uusiksi. Niin se vaan on. Valoa kaikille!
Anna
Opettaja-lehdessä julkaistu muistokirjoitus välitti inhimillisyyden sanomaa ja Rikun ymmärrys heikompaa kohtaan leviää niiden kautta, jotka muistokirjoituksen lukivat. Voimia kaikille, jotka eivät nuku yöllä sekä niille, jotka nukkuvat.
Lii
Ei sitä voi laittaa noin vaan rokkivaihdetta päälle ja lähteä keikoille. Suru on sitä, että se pysäyttää, ottaa oman aikansa ja tilansa. Vie vuosia muutaman, ennenkuin on suht´ koht´ tolpillaan tehdäkseen jotain sellaista. Suru täytyy käydä läpi, soutaa hitaasti mutta varmasti eteenpäin, vaikka välillä huovaten.
Paula
paras tapa surra on laittaa rokkivaihde päälle ja lähteä tienpäälle.
jaron
Kuulin Rikun kuolemasta vasta tanaan, mutta haluan silti lahettaa ossanottoni omaisille ja bandin pojille, vaikka myohassa lahtevatkin. Tanne Intian Valtameren rannalle uutiset tulevat hitaasti, vaikka nettikin toki joskus toimii.
Aavan meren talla puolella
Viivillä on arvomaailma kohdallaan, vaikkakin kakkonen on ykkönen... eikä se sadekaan nyt ole ihan niin välttämätöntä.
TvB
Vihaa kaikkea mikä on vierasta
Viivi
..Ja niitä jotka ei milloinkaan.
Aino
...niinkuin kaikissa muissakin sirkuksissa..
Kirsi M.
Samana päivänä, kun sain tietää Rikun kuolleen istutin keltahanhikkeja häntä ajatellen. Nyt, jo ensimmäisenä syksynä ne ovat täynnä ihania, kirkkaan keltaisia kukkia. Elämä jatkaa hiljalleen...
Kepa, Mikkeli
Nyt aamulenkille, sitten vähän kaurapuuroa ja aamukahvia (kaikillahan on kotona Krups...). Lähtee päivä mukavasti käyntiin!
Lise-Lotte ja Pamela
JA kärsimättömän?? Todellakin monet meistä odottelevat bändin paluuta hyvin kärsivällisesti, hienotunteisesti ja maltilla. Mutta on myös meitä, jotka eivät aivan yllä samaan huippusuoritukseen ja emme malttaisi odottaa mutta toki odotamme. Suvaitsevaisuus toisiamme kohtaan auttaa säilyttämään hyvän tunnelman täällä. Itse ihan tykkään kun on erilaisia mielipiteitä ja keskustelua hyvässä hengessä. Ei kannata repiä pelihousuja jos joku on eri mieltä kuin itse. Yleensäkään. Ja vielä jos jotain saisi toivoa lisää tänne vieraskirjan sivuille, niin enemmän Juhan tai muiden bändin jäsenten mietteitä.
Yökkö, jonka nimi ei ole vuokko
sokeaa lajia. valitsee kohteensa omasta joukosta. kukaan ei estä ketään kyselemästä mistään, kestämättä mitään, hyssyttelemättä yhtään, hiipimättä tai ei on siinä menemistä.
gaudi endorfin
..teille kaikille.Valoa ja valvottuja öitä.Ihana kuulla että jälleen nähdään.Syksyn väreissä on taikaa..katselkaa..kuulkaa..ei ole vielä pimeintä aikaa.
Anne
kaikki ymmärtävät ja ymmärtävät myös antaa aikaa. Mut eihän se sitä tarkota, ettei asioista sais keskustella tai kysellä! En usko, et sekään asiaa yhtään sen enempää helpottaa, jos kaikki vaan hiipii sukkasillaan ja hyssyttelee. Mut kuulkaa jokainen tyylillään näilläkin sivuilla, yritetään mekin ymmärtää toisiamme!
Satu
Voisin kuvitella, että arkielämä saattaakin jo kulkea bändillä eteen päin, mutta toki lavalle nouseminen ja biisien tulkitseminen ilman Rikua on se vaikein pala. Kyllähän me sen ymmärrämme, eikö?
elää öisin tai päivisin - samapa tuo
Hämmästyneenä lueskelin tekstejä täällä. Elämän pitäisi jatkua onhan Rikun pois menosta jo 3 kk:tta. Oletkohan menettänyt koskaan ketään läheistäsi.
Sirpa
Toivottavasti en loukkaa kenenkään tunteita kysymällä mahdollisesti tulevista keikoista. Eli, olen saamattomana persoonana tehnyt lähtöä teidän keikalle jo noin 8 vuotta. Jostain syystä lähtö on aina peruuntunut, joskus on ollut jopa työeste, joskus tuo edellä mainittu saamattomuus on estänyt minua näkemästä Teitä livenä. Ja nyt kun on saatu monta lausetta kirjoitettua ns. asian vierestä niin kysynkin, oi armon Muusikot, kuuluuko Teidän settiin vielä wanhoja biisejä?
sun4m
se saattaa aika tuntua lyhyeltä näin vieraskirjan sivuilla ja kärsimättömyyskin inhimilliseksi piirteeksi ihmisessä luetaan, mutta kelloista siis katosi aika. matka on määre tuntematon.
tuulessa hiusteni halkoja
Tykkään valvoa öitä ja nukkua aamuisin, enkä voi käsittää että joku haluaisi herätä aamulla puoli seitsemältä... eikö ole jo tarpeeksi, että yhteiskunta haluaa elää 8-16 rytmissä - miksi aamuvirkkuja ei pidetä "omituisina"? Kukin eläköön niinkuin haluaa! Se multi-tabs kommentti oli hyvä! ;)
Yöihminen
Odottavan aika on pitkä, mutta kärsivällisyys palkitaan. Annetaan siis poikien surra ja toipua rauhassa. Vielä koittaa - jos koittaakseen on - se päivä jolloin tapaamme työnsä merkeissä. Muulla tapaa tapaamiseen ei minulla ole minkäänlaista tarvettakaan.
TvB
että vihdoinkin tapahtuu jotain. Mitäs siitä, jos ohjeet on naismaisen höhliä, pääasia on et mennään eteenpäin! Tosi mukavaa et löytyy luettavaa...sen oman elämän ohessa ;)
tintti
Kyllä me naiset ollaan aika hyviä, saadaan tällekin palstalle aikaan keskustelua valvomisesta ja huolehditaan kuin kanaemot: nuku öisin, ulkoile ja mikä on unohtunut: muista syödä monipuolisesti (hedelmät, vihannekset..) ja ota vaikka Multi-tabs päivittäin! Heh heh, no hei, tietenkin tarkoitetaan kaikki vaan hyvää. Mutta oikeasti kaikille ei tietenkään sovi samanlainen vuorokausirytmi, varmaan Juhan työssä se helposti kääntyy yövoittoiseksi valvomiseksi. Mutta voithan Juha hankkia kirkasvalolaitteen!
Minä
Ainakin jotain positiivista, pääsin omalta koneeltani tänne
Ann-Marie
Minkä takia sun pitää Juhaa neuvoa?! Kyllä aikuinen ihminen osaa nukkumisensa hoitaa.. Odottelemme rauhassa Tavastian keikkaa ja annamme kaikkien bändin poikien toipua RAUHASSA suuresta menetyksestä. Ei surua noin vaan pyyhitä pois, se tarvitsee AIKAA!
Paula
Pieni neuvo Juhalle: olen huomannut että viestisi ovat lähes aina kirjoitettu aamuyön tunteina. Ihmiselle ei tee hyvää -ei sielulle eikä ruumiille- valvoa öitään ja nukkua päiviään. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään pimeässä ja varsinkin nyt kun on taas pimeä vuodenaika tulossa, pitäisi nauttia kaikesta mahdollisesta valosta minkä vain suinkin saa. Ihminen voi paremmin valossa ja ne yön pirutkaan pääse hyppimään silmille. Voi hyvin.
unilukkari
hankkikaa itsellenne vihdoinkin oma elämä.voihan vitunvitunvittu.
raju-riitta
Syksyä ystävät, vaikka sitä se lienee ollut jo kuukausia.
että katse suunnattaisiin taas kohti tulevaa. Kaikilla on suru siitä että Riku kuoli, mutta siitä on yli 3 kk, ja vaikkei suru täysin koskaan häviä niin terve ihminen jatkaa elämäänsä. Junnu ei ole kirjoittanut riviäkään 1,5 kk:teen ja Juhalta tuli jonkin aikaa sitten varmaan muutkin kuin minut hiljaiseksi pistävä viesti, esim:"muulla tapaa emme tapaa". Ei ole tarkoitus olla epäkohtelias, olisi vaan taas loistavaa jatkaa elämää..
Sori vaan
Mitähän pitäisi tapahtua?
Matilda
että on menny tylsäks tää juttu täällä. Miksei mitään tapahdu?????
Anne
..niin helvetin vaikeaa,ihan sama mitä teet tai sanot,sama sykkyrä.Taivas tai helvetti,tasoittuminen uuuuuhhhhssiiapuavvavavva......lazy afternoonnooo...
lazy,azy....lazzz...
Liput tulevat olemaan varattavissa Tiketin kautta 1.10 alkaen.
Pössi / Piikkikasvi
Keikka on 18.11.04 torstaina
Jyrki
Toipukaa ja etsikää uutta kipinää rauhassa...näitä asioita ei voi kiirehtiä, eikä päivämääriä lupailla.
Hanna
stressaa beibi!
raju-riitta
Vieläku sais tietää, millon liput tulis myyntiin keikalle... Tiketti ja Tavastia ei ainaskaan vielä oo julkassu mittään...
Kirsi M.
Kiitos Juha terveisistä! Voikaa tekin hyvin!
Jenni
Tapaamme marraskuussa, hienoa!
Paula
Kiitokset teille.
AIKAA tarvitaan, olen täysin samaa mieltä! Ei läheisen poismeno ole mikään parin kuukauden asia, että se olisi sillä surtu. Aikaa ja kyyneleitä, pikkuhiljaa helpottaa vaikka ei koskaan unohdu.
Paula
annetaan pojille nyt rauhassa aikaa tottua siihen että yksi on joukosta poissa eikä mikään ole niin kuin ennen. Kyllä he sitten taas tänne sivuille ja muutenkin palaavat kunhan aika on.
tyttö tien päältä, niin mustan taivaan alta...
joko olette alkaneet tehdä uutta materiaalia?
dingo man
edes pientä tekstinpätkää Juhalta..
Girl
Oletteko te isejä??Sori tälläinen henkilökohtainen kysymys.
Tyttönen
Olen mukana surussa.Olen pienestä asti kuunnelut musikkianne.Tämä on niin väärin ottaa taivaasen tärkeä ihminen.Ihminen jota rakastimme.
Tytteli
Kiitos siitä että päätitte jatkaa. Sir Elwoodin hiljaiset värit merkitsee minulle paljon. Teidän laulujenne kautta on pystynyt käsittelemään vaikeitakin tunteita. Siitä asti kun ihastuin Kymmenen tikkua laudalla-levyyn, olette olleet matkakumppanini elämän pyörteissä.
Altti Martikkala
Pyytäisin Syysyön tavoin teiltä jotain juttua tänne... Tahtoisin tietää, kuinka voitte.
Jenni
Missäs orkan pojat luuraa, kun ei ole mitään pitkiin aikoihin kuulunut? Olisi kiva saada muutama rivi lukea, jossa pikkaisen tuotaisiin esille joukkion tämän hetkisiä fiiliksiä!!!! Joten Juha kerrohan meille jotain!
Syysyö
Älkää antako ajan pysähtyä! Me kaipaamme teitä ja tahdomme kuulla teistä jotakin! Näyttäkää meille syksyn sävyt, ne meille rakkaat hiljaiset värit!
PK
Annetaan pojille aikaa toipua, ilmottavat varmasti, mitä tekevät ja millon tulee keikkoja. Pääasia, että jatkavat!
Paula
Tuleeko uutta miestä rikun tilalle vai teettekö sisäisiä järjestelyjä mitä kukin soittaa?
dingo man
Ainakin Ariman (www.ariman.fi) näyttäisi tarjoavan ko. sinkkua hintaan 3.50. Listoilla lisäksi muuta sehviä niin uutena kuin käytettynäkin.
TvB
Oliko uusimman sinkun painos pieni ja nyt siis kokonaan loppunut? Sitä ei meninaa ole kaupoissa. Anttilakin lupaa, mutta eivät ole saaneet. Tehdäänkö lisäpainosta?
johanna
Katselin juuri tuon Vuokses sun -videon. Se oli täynnä juuri sellaisia kuvia ja tunnelmia, jotka itse liitän Elwoodiin. Kaunista, rauhallista, hämyisää ja hiljaista.
Annika P.
Kuolema ja sen läsnäolon tunnistaminen antaa meille haasteen elämään.Jokaisella mahdollisuus valita ottaako haasteen vastaan vai ei.Luovuttaa ei kannata,ei koskaan,ei milloinkaan.Usko,toivo ja rakkaus,siinä paras elämän ensiapupakkaus.Iloa,valoa ja helteisiä hetkiä ennen syysmyrskyjä.Ei Elwoodien biisejä muut voi tehdä kuin he itse,joten tunteet paperille ja matka jatkuu.
Anne
Ja siis vuoden parhainta aikaa nauttia Elwoodin musiikista. Ai että. Ja enkelille, siskon asiasta.. Ehkä siskon pitäisi oppia pärjäämään yksin (ja ystävien ja sukulaisten turvin)lastensa kanssa ja sitten joskus kun kohtaa oikean henkilön löytyy se mieskin. Jos hänen nykyinen miehensä ei tajua auttaa kyseisessä tilanteessa, on tilanne toivoton. Sellaisen joko tajuaa tai sitten ei, sitä ei voi toiselle opettaa. Se on vaatimaton mielipiteeni.
Anu
Tarvitsen apua.Miten autan sikoani jonka avomies on kuin iilimato.Siskoni on raskaana eikä saisi nostaa painavia tavaroita ja hänellä on myös poikansa jere hoidettavana.Tarvisi löytää uusi mies.Mutta kuka?Miespolttaa ja juo kaljaa eikä tee mitään.Tarvitsen nyt todella apua!
Enkeli
Ei voi mitään.Kamalaa kun joku lähtee poies.Itse olen menettänyt pappani jota en ole nähnyt ja toisen pappani.Isopappani ja isomummuni olen myös menettänyt.Nyt surettaa miksi juuri teidän bändistä ja miksi juuri kuuluisuus.Minua sanotaan enkeliksi ja osaan myös ennustaa ta tiedän asioita.Mutta välitän kaikki viestinne Rikulle.Olen uskonto ihminen.Toivotan teille onnea ja pysykää vahvoina!
Enkeli
Kesä tuntui jäiseltä, sade oikeutetulta. Mutta syksy puhkeaa upeaan väriloistoonsa ja antaa uskoa siihen, että Neiti kevätkin tulee vielä joskus.
Neiti Kevät
Pääseehän tälle sivulle. Osoitehan on www.sirelwood.com
mj
Eli minunkaan koneelta ei pääse näille sivuille enää vaikka
Ann-Marie
Kyllä me odotamme niin kauan kun tarvitsee, on ihana kuulla että matka jatkuu!
Cassu
on minunkin työkoneessani kun en pääse näille sivuille sieltä ollenkaan, tiedoksi sinulle jolla myös on ollut ongelmia asian kanssa.
?!
tulee myöhemmin, kun suru ei enää ole päällimmäisenä kaikessa siinä, mitä on.
Tanja, täältä pölyisen museon uumenista...
surullista...en osaa muuta sanoa.Jtkakaa pliis..mun ihan omaa musaa
Mia
...lammin osanotto ja tanne jaaneille jaksamista. Ilot ja surut kulkee rinta rinnan, kyyneleitta ei selvia. Mutta kultakin putsataan tulessa...
Elina, Canada
Soundi on rocklehti, jolla kyllä on nettisivutkin, eli www.soundi.fi. Paperiversio kolahti tänään postiluukustani. Kannessa on Ismo Alanko.
Paula
Paula kirjoitti Soundista 17.08.2004.Olen asiasta ulkona. Onko Soundi lehti vai internet- sivu? Tutustuisin mielelläni mainitsemaasi kirjoitukseen.
Martti Järvinen
Kiitos!
-Viivis-
Lukekaapa hieno muistokirjoitus by SEHV Rikulle uusimmasta Soundista!
Paula
Jos jollain voisin auttaa teitä surussanne ja ikävässänne niin kuin te olette minua auttaneet omassa surussani.
Elina
Sain siskolta viestin ettá elwoodit jatkavat vielá jonain páiváná - pakkohan se oli tarkistaa sivuilta kun missasin paljon puhutun ohjelman (eipá ohjelmat náy táállá mustikkamaassa).
Kirsi, Unkari
Jebs... piti pyytää sisko nauhoittamaan "Poppia kyydissä", kun oma nauhuri ei toimi. Pitäähän se ohjelma katsoa useampaan kertaan, kun Juha Lehti on kerrankin televisiossa näkyvissä!
Jenni... (taas)
Kiitos Juha esiintymisestäsi tänään tv:ssä!!!
Virpi
Selailin vieraskirjaa parin viikon tauon jälkeen ja olipa ilo huomata, että elwoodit jatkavat. Se tuntuu hyvältä ja oikealta päätökseltä. Kyllä jo osasin kovasti pelätä toistakin vaihtoehtoa.Ja toivoisin todella osaavani sanoa jotain lohtua tuovaa pojille, mutta ei se ole niin helppoa ainakaan näin pelkän koneen kanssa toimiessa. Itse olen elwoodien musiikin kautta saanut paljon iloa ja helpotusta, joskus niinkin, että itku on purkanut tuskaa. Mutta melodiat ja sydämen tuntoja peilanneet sanat ovat olleet monta kertaa niin lähellä itseä, että tuntuu kuin ne olisi omia ajatuksia. Kiitos siitä teille. Jään odottelemaan lisää kuulumisia.
Tuula Jyväskylästä
HIENOA, kun jatkatte, se on myös kunnian osoitus Rikulle!
Kantri
Kiitos bändille musiikinteon jatkamisesta! Musiikkinne antaa monille paljon!
Jenni
Hyvä päätös jatkaa bändin olemassaoloa, kiitos siitä! Kerätkää voimia rauhassa, kyllä se pikkuhiljaa helpottaa:)
Paula
Jatkamispäätös lämmittää mieltäni kovasti.
iloinen perjantai 13.päivä
....ja niille jotka sitä ei vielä satu tietään,niin juha tänään poppia kyydissä tv 1,19.45
jasu,hämärän takaa
"Needed elsewhere
Swanheart
Taivaalla korkealla. Syvä osanottoni vaikuttavan miehenne poismenon johdosta. Omaisille ja ystäville, niille jotka olivat Rikulle tärkeitä, kaikille kuuntelijoille ja muille, niille jotka surevat...Voimia. Tulee päivä jolloin nämä asiat tuntuvat lievittyvän, ja tulee päivä kun asiat ovat kuitenkin toisin, näinkö elämän täytyy kulkea? Näin. Itken kanssanne.
"tyttö alla tähtien pohjoisten"
Rikun muistolle..
jonna20
Osanottoni ja jaksamista bändille ja muille läheisille.
Jonna
Voimia kaikille teille edelleenkin elämän taipalella. Yksi on joukosta poissa. Mutta matkan täytyy jatkua ja uuden huomisen saapua. Raskasta on varmasti teillä kaikilla, mutta olisi kiva saada muutama uusi sananen tänne kirjaan, kun tämä on joka päivä pakko tulla lukemaan. Joten Juha, tai joku muu, ilmoitelkaa itsestänne!
Rakkauden haudalla.....
Istuin mökin rannalla, kuinka kauniita iltoja Suomen kesä onkaan meille antanut viime viikkoina. Mielessäni kulkivat ajatukset menneestä vuodesta, niin paljon on muuttunut, omassa elämässäni sekä maailmassa joka minua ympäröi. Läheinen ihminen on poissa. Poissa on myös ihminen, joka ihailemani orkesterin kautta tuli minulle tärkeäksi. Asuinpaikka on muuttunut, hänellä jos minullakin. Tein kaarnalaivan, ekologisen version pullopostista.. sen mukana lähetin auringon laskiessa terveiseni heille, jotka ovat nyt tuulena puissamme ja tähtinä öissämme, lähetin kiitokseni eletystä elämästä, kokemuksista niin hyvistä kuin huonoistakin, sillä kaikkien kokemuksiemme kauttahan me tiedämme eläneemme. Ja minä tiedän eläneeni, tiedän niin ilon kuin surun hetkiäkin kokeneeni, ja näin on hyvä, näin tämä on, elämä.
RSL
friiduu tietää että kaikki järjestyy.Tiesin alusta asti että elvikset jatkaa,yhteinen olkoon tavoitteemme,tulkoon viimein kesä ja rock ja rakkaus.egunoitten yhteishenki on käsinkosketelva,kuin susi ulvomassa kuuta,Levylle on tulossa lauluja,politiikasta(vapise bush !).ystävyydesta(siitä miten on ystävän kanssa stödä yhteistä jäätelöä!),kuljuroimista(siitä miten ne kirputtavat itseään!,sitten tulee vähään juutajaata ja viimeksi koruton kertomus yksinolosta sekä päivästä linnanmäellä.tirdän levyn ilmestymispäivänkin mutten viitsi sitä tässä sanoa.
raju-riitta
positiivisista sanoistasi, eteenpäin on kuitenkin mentävä. Vielä on tie jota kulkea. Kaikkein tärkeintä on elää tässä ja nyt. Elämän tarkoitus on elää. Pitäkää edelleen huolta itsestänne ja toisistanne. Kauniita ja lämpimiä elokuun iltoja kaikille.
Anu
Kohti uusia aikoja, erilaisia. Muuttunut on meille paljon. Tämä orkesteri on nyt tässä nämä miehet, jotka ovat ja jatkavat yhdessä. Se sitten nähdään, kuullaan ja tiedetään joskus, mitä syntyi, kun tämä sivu kääntyi.
minun koneessani jotain vikaa? Miksi en pääse Ewoodejen virallisille kotisivuille?
..
Toipumisen aikana muistakaa katsoa 13.8 tv1 19.45 Poppia kyydissä; siinä Juha Lehti Juicen ja Ankin kanssa. Voimia koko bändille; päivä kerrallaan elämä vie eteenpäin:)
Paula
Matka jatkuu-syysyöt tulossa,kesäistä elokuuta toivottavasti vielä jäljellä .Ja cd-single syysöistä
Tähitöissä aistin erityisesti ikuisuuden läsnäolon ja oman pienuuden
pikkuhiljaa ruvettas kattoo etiäpäin? Orkesteri jatkanee ilman Rikua Rikun muistolle. Eikä se vähennä Suuren Miehen merkitystä- päinvastoin.
Carpe Diem
Koska itseäni ei ole siunattu Juha Lehden kyvyllä sanoa asiat "enkelten kielellä" joudun vain ilmaisemaan syvimmät osanottoni Rikun poismenon johdosta. Osanottoni tulee silti suoraan sydämestä ja toivon, että surun jälkeen on aika hyville muistoille joita kukaan ei voi koskaan ottaa pois.
M.H.
Ei enää kesä.
Reijo
tästä. Syksy tulee vaikka kesää ei tullutkaan, eletään tämä vuosi sitte näin.
P-R
..elokuun, istua mökin rappusilla katsellen järven ylle kohoavaa kuuta. Nostaa malja elämälle, saapuvalle syksylle. Sytyttää kynttilä olemattoman kesän muistolle, kaikkien menneiden ystävien muistolle. Käpertyä pihakeinuun huovan sisällä ja haisella nousevaa syksyn tuulta joka tuo aavistuksen sienistä ja kypsyvistä omenoista.
zaïda
on luvattu aurinkoa, jippijaijee! Ehkä se alkaa paistaa myös tänne, pikkuhiljaa...
Toivoo on niin kauan ku on elämää
Näitäkin päiviä on oltava.
Sari
Otan osaa suruunne..
Marjut
Kuuntelin viikonloppuna taas extra annoksen kaunista laulua ja soittoa.
Ansu
...Helismaan joutsenlaulu, kirjoitti juuri ennen kuolemaansa. Yhtä iso mies kuin Riku, ei elämästä selvinnyt hengissä hänkään. Uskoa, toivoa ja rakkautta Sirelwoodille, ma toivon vaan, palatkaa.
seppo kärki
pappani kuoli 7.6.04. musiikki on auttanut jaksamaan, kiitos siitä myös teille "hiljaiset". Koetan jaksaa hetken kerrallaan tästä yksinäisyydestä huolimatta, toivon että myös te jaksatte.
Siksi rakastan sua nyt
"Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelten..." Näemme jälleen.
Taina, Nina
Yritin keksiä otsikkoa.. ei tullu sopivaa.. Täytyy vaan toivoa että pojjat jaksaa syssymmällä jatkaa bändiä. Ei se sama oo ilman rikua mut muisto elää keikoilla ja rikun muisto on aina elwoodin kappaleissa, siitä ei ohi pääse... Onko mitään tapaa muistaa rikua ku vieraskirja.. ei kai.. paitsi tutuyilla ja sukulaisilla mut muilla oma mieli... Muut pojat, toipukaa ja pärjätkää..
Jiiw
Aurinkoista isoa miestä viereisestä luokasta kaivaten,
Saija
Kiitos bändille vieraskirjan teksteistä.
Kirsikka
Hei,
Sonja
Ei muuta vastausta,
TS
Syvä osanotto suureen suruunne.
Anne
En tiedä olenko outo, mutta hesaria lukiessani,kuolinilmoitukset
Ann-Marie
-m-
..Kallio rock,8.elokuuta,Tannerin kentällä.Rahat Tiukula talon rakennusprojektiin,Pelastakaa Lapset ry:lle.Päivä biletystä,perheen kera tai ilman.Tervetuloa kaik´ Kallioon kykenevät.Iloista mieltä ja rokin huumaa.
Anne
Näiden päivien jälkeen, näiden hetkien jälkeen... tulee aika, jolloin kaikki on aloitettava alusta.
Sari
Mä lykkään purteni laineillen
------------
Te olette kauniisti muistaneet meitä ja Rikun omaisia.
Tänään sunnuntaina tuntuu, että aurinko rupesi vasta paistamaan. Se pysyi pimennossa niin kauana, että Riku saatettiin hautaan.
Minna
it's hard to say goodbye, my friend,
Teemu
"Sammuttakaa kuu ja tähdet,
Nenna
Jälleenäkemisen toivossa. Muuta ei voi ajatella.
Mikko Saari
Orkesterimme soittomatkoilla Rikun kanssa olimme huonekavereita. Öisin me pojat joskus pohdimme, mikä meitä kulkuriveljiä tien päälle ajaa. Toki löysimme syitä musiikkimme poltteesta. Toki löysimme poikien kalaretken. Mutta me löysimme muutakin. Me löysimme sen, että ilman lähtöä ei voi olla paluuta. Me löysimme sen, että ilman eroa ei ole kohtaamista.
s.15.11.1967.
luoja soi kauniin päivän saattomatkalle....
kissanainen & pentu
Rikun muistoa kunnioittaen.
Pate
Pieni korjaus: Se on Tiukula-talo. Ja hyvää matkaa bändin pojille tästä eteenpäinkin, voimia:)
Paula
RAKKAUS ylittää elämän ja kuoleman rajan.
Ystävä
Rikun muistoa voi kunnioittaa tekemällä lahjoituksen Pelastakaa Lapset - järjestön Tuikula-talon lasten ja nuorten musiikkiterapiakeskuksen hyväksi Nordea 101730-210727.
musiikkia rakastava
Jeesus kuoli syntiemme tähden, teidän läheisenne ei minkään erityisen tähden ellei sitten antaakseen tilaa muusikonaluille. Pitäkää huolta toisistanne ja muistakaa että suru ei jatku ainiaan, muistot sen sijaan jää. Valitettavasti en itke, koska en häntä tuntenut, mutta varmasti läheiset vuodattavat kyyneleitä minunkin puolestani...otsikon sanoja toistaen, voimia ja rakkautta läpi kyynelten.
Mira
En tiedä, miltä oman ystävän menettäminen ja hautaaminen tuntuu, mutta tuskaisaa sen täytyy olla. Olen pahoillani, suruissani ja jossain täällä kaukana pidän henkisesti kädestä teitä, joille Riku todella oli rakas.
Annika
Bändille voimaa. Muille myös!
T-Row & Co.
..mitä sanoa..Tapaus oli isku vasten kasvoja, ja se jälki mikä siitä jäi, ei katoa...
Frida
Paljon kauniita ja kaipaavia viestejä, niistä jokainen koskettaa! Miten paljon muistoja, kaipausta ja rakkautta! Suru puristaa rintaa ja kyynelet valuvat niitä lukiessani.
äiti minäkin
Voimia tulevalle lauantaille Rikun perheenjäsenet ja ystävät sekä yhtyeen muusikot! Olemme hengessä mukana.
Marja
Otan osaa suureen suruunne. Rikun muistoa kunnioittaen.
marke
Ei kukaan voi järkytyksen ollessa vielä tuore vastata kysymyksiin joita joka puolelta ihmiset kyselevät. Ensimmäinen kysymys, joka mulle tuli kaveripiiriltä oli tuo täällä jo mainittu "mitä luulet jatkaako he?" Annetaan sekä bändin ja omaisten toipua rauhassa ja ollaan heidän mukana.
Raisa
Kuukauden uutispimennon jälkeen tieto iski yllättäen ja lujaa. Syvin osanottoni läheisille. Onneksi muistoja ei kukaan voi meiltä viedä. Voimia ja jaksamista.
-Terhi-
Lämmöllä Rikua muistellen, ja musisointia kuunnellen, hälle hyvästit jätän... kaipaus suurta miestä kohtaan on syvä.
Jani
.. elokuussa saamme nauttia lämmöstä ja tummista öistä,kera kauniin kuutamon.Elämä jatkuu,niin täällä kuin tuollakin.Joskus meinaa väsähtää kun ei oikein kaikkea osaa ymmärtää,eikä niin ole ehkä tarkoitettu..hyväksyä..siinä kai se taika.
Anne
Ei kai tässä muuta voi kuin kiittää että saimme nämä vuodet nauttia Rikun mukanaolosta. Elwoodit ovat olleet voima moneen itkuun ja pelastus nauruun. Jaksamista koko porukalle. Muistakaa että eivät intiaanitkaan syömättä elä ja että elämä jatkuu. :)
Neiti Kesäheinä
Me kaikki vieraskirjalaiset elämme kanssanne ensi lauantaina vaikeat ja haikeat hetket. Sanoja ei ole... itse jo toistamiseen viestiä tänne jätän eikä siltikään mikään ole helpompaa, vaikka aika on kulunut. Älkää luovuttako älkääkä lopettako, Riku haluaisi kaiken jatkuvan ja uusien sävelten syntyvän. Se on vaikeaa, mutta ajan kanssa! Me emme unohda emmekä jätä teitä!
Mia
En minä tätä kesää pelkää, vaan sitä syksyä
Ansu
Tuhat laulua tammipuussa,
Arja ja Jorma Sarsama
Oli vuosi 94 kun löysin tämän hienon orkesterin. Ekan biisin kuulin Keuruulla keski-suomen rykmentin sotilaskodin jukeboxista, kun siellä siihen aikaan tätä maata palvelin, se biisi oli viimeisellä rannalla.
J.Wuoma
Osanottoni suunnattoman surun keskellä...
Tehohoitaja
keskelle arkea...joku töissä kysyy ,mitä ajattelen;.jatkaako Sir Elwoodin
kyyneleet,ne valuvat...
Kylläpä näitä kyyneliä riittääkin,kun lukee näitä ihmisten kirjoittamia osanottoja.Silmät punasina haluan antaa oman osanottoni teille Rikun läheisille ja bändin pojille ja kaikille joille hän on tärkeä yhä ja edelleen.Sieluni silmin näen hänet yhä lavalla..Tuntuu pahalta ja ihmetyttää,että miksi aina hyvät tyypit joutuvat lähtemään liian aikaisin!
Nina
Paljon voimia teille, toivottavasti surunne helpottaa ajan kanssa! Musiikkinne on tuonut minulle voimia ja lohduttanut minua suurten surujen keskellä, kun läheiset ovat poistuneet luotani, toivoisin, että voisin jotenkin lievittää suruanne nyt tänä vaikeana aikana. Koettakaa jaksaa, ehkä syy kaikelle selviää meille vielä joskus.
Joona from Lappeenranta
Miksi? Kysymys johon aina ei ole vastausta...
Pete
Monta unetonta yötä jo takana...
Marie
pimeys kietoo vaippansa surun mustiin kyyneliin, kaukaa kuulen ystävän hiljaisen äänen, kaikuna vastaan tuuleen, ystävä on poissa...
Annika
menit pois, jätit meidät aivan yllättäin
Mari
Lämmin osanotto Riku omaisille, ystäville ja bändille.
Virve
Aikaa kuluu ja maailma kulkee eteenpäin.
Moikka ystävät! Löysin juuri uuden kiinnostavan musiikki palvelun soneralta. Se on tosi siisti! Ja se toimii sinun kännykälläsi. Käy katsomassa osoiteessa: http://www.sonera.fi/streamman
Miku
ja pitkän komean olemuksen,joka erottui aina suurestakin joukosta. Ja sen, että Rikulla oli aina aikaa sanoa jotakin kaunista.
Ope
Hieno ihminen on poistunut luotamme ja haluan osoittaa syvan osanottoni teille kaikille Rikun laheisille.
Nenaliinaan kirjoitettu viesti
että parhaat viedään täältä ensin. Jaksakaa!
Sakku
ja voimia läheisille. Uutispimennossa vietetyn kesäkuun takia kuulin Rikun kuolemasta vasta sunnuntaina.
Juho Lehto
Taustalla soi Tolstoi, joka tuo heti mieleen, että keikalla Riku soitti viulua tässä biisissä. Kun lukee vieraskirjaa, tuntuu, että kaikki sanat on jo sanottu...... mutta siitä huolimatta: voimia ja jaksamista kaikille Rikun läheisille.
Jokypsäänikäänehtinytfani
Kauan etsin sivuja, jonne jättää osanottoni,
Sammakko
Kaikella on tarkoituksensa vaikka se tekeekin pahaa. Osanottoni surun keskellä!
Jarmo
Tuntuu jotenkin omituiselta nyt kirjoittaa ja kiittää musiikistanne.
Raija
itsestänne, toisistanne, muistoistanne, surustanne.
Katia
"Ei se ole ikiunessa,
Krisu
En koskaan tuntenut Rikua. Olen ollut fani jo vuosia ja Rikun poismeno kosketti syvästi. Näin unta Rikun veljestä (?) ja Juha Lehdestä. Unessa vallitsi rauhalinen tunnelma ja molemmat olivat iloisia ja onnellisia. Rikun veli oli aivan Rikun näköinen ja kuvasti lmeisesti Rikua. Herättyäni en ollut enää surullinen. Tuli tunne, että kaikki selkenee ja kaikilla on hyvä olla.
Paula T.
Rikulle(ja Bändinjätkille;Hyville DUUNAREILLE..):
Bjorkka@yahoo.com (Länsi-Tampereelta)
Emme koskaan tavanneet. Toivon, että olisimme. Kiitos siitä ajasta, jonka annoit Kikille. - Life is a bitch and then we die -.
Petri
Hannah
Toivon jaksamista Rikun omaisille.
sari rajavuori
Voimia surussanne. Kaunis kiitos vuosista-musiikki elää:)
Tanja
Syvimmät Osanottoni!
minnakaisa
Teitä on niin kovin paljon ja kauniisti olette rakasta ystäväämme muistaneet...
itse menetin läheisen ystäväni pari vuotta sitten
meri
...ja silti jatkaa kulkuaan. Maailma ei pysähtynytkään vaikka me pysähdyimme.
Nenna
Syvin osaanottoni Rikun omaisille ja kaikille bändiläisille, jotka menettivät yhden "veljistään". Olen suunnattoman pahoillani tapahtuneesta, sillä itse jo kolmatta kertaa kolmen vuoden sisällä olen joutunut samaan tilanteeseen . Nyt 20.5 menetin viimeisen sisareni vaikean sairauden vuoksi ja siksikin Rikun kuolema kosketti ja kovaa.
tuulikki
kosketti syvästi, vaikka en tunne teitä kuin kauniin musiikkinne kautta. Osanottoni.
Miltä veli tuntuu
En suruanne kuvitella voi,
Kaisu
For the love of man
Juhis
Maailmaan mahtuu liian vähän ihmisiä, jotka läsnäolollaan tuovat hyvän mielen. Riku oli tällainen. Tapasimme vain muutaman kerran ja aina tuli hyvä olo. Toivon ja uskon, että Riku tiesi tämän harvinaislaatuisen luontonsa olemassaolon. Surullista ja epäoikeudenmukaista niin monen ihmisen puolesta, että hän on pois. On mahdotonta käsittää läheisten surua, kun pienten hetkien tuttavuudestakin tuntuu näin pahalta. Lämmin osanottoni ja voimia Rikun läheisille.
Riina
Olen kuunnellut Elwoodeja 13 vuotta. Nyt soitan tuotantoa kuusiviikkoiselle esikoiselle Riku Järvisen kunniaksi jumalan rankaistessa Helsinkiä. Toivon musiikin lohduttavan teitä kaikkia.
Pilvi Torsti
"Aika kelloista katoaa, on ystävän hautajaispäivä, miten hauraalta elämä tuntuukaan, kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä." Rikun sävellys, tuntuu niin pahalta...
Teija
Otan osaa suruunne. Rikun muisto elää musiikinne kautta.
Jenni
Kiitos Riku vuosista, jotka sain kasvaa mukananne. Suru hyökyy vastaan vähän väliä hiljentäen. Et ollut päivittäisen läheinen, mutta niin kovin tärkeä ja rakas. Opetit paljon ja jaksoit hermostumatta kaikki toilailut vuosien mittaan ympäri Suomen. Hartioita painaa vielä pitkään eikä ikävä katoa minnekään.
Paula Tommila
Tuntuu pahalta.
Henkka
Tuntuu pahalta ja pelottaa. Ja tämä on vain kalpea häivähdys teidän tuskastanne.
Liisa
Ehkä minäkin lopulta uskaltaudun jättämään jäähyväiseni tänne vieraskirjaan.
fidelity
..ja jonakin päivänä tuskan takaa kirkastuu onnellinen muisto..
Sipe
Saimme bändiltä lohduttavan tervehdyksen pikkusiskoni, innokkaan SEHV-fanin, loukkaannuttua vakavasti liikenneonnettomuudessa seitsemän vuotta sitten. Luimme ja näytimme hänelle tuolloin SEHViltä saamaamme korttia monet kerrat. Hänen peruselintoimintonsa pitävät hänet elossa edelleen, mutta muuta ei juurikaan jäänyt jäljelle. Kiitos sanoistanne silloin, nyt toivotan omaisille, bändille ja muille Rikua kaipaamaan jääneille surun keskelle valoa ja voimia - muistoissamme meille rakkaat ihmiset elävät aina.
Nalle
Ahdistus vain kasvaa...
Tiinuli
.... kerta toisensa jälkeen palaan tälle sivulle. Olemaan osa kollektiivista surua, aistimaan syvää kaipausta ja rakkautta. Jotenkin kömpelösti haluan lohduttaa teitä tuntemattomia ja osoittaa, että minäkin välitän. Niinkuin nämä sadat muutkin tällä sivulla! Suru yhdistää tuntemattomiakin, samoin yhdessä koettu kipu. Olette edelleen voimakkaasti mielessä.
Se Tampereen pastori edelleen.
Laitoin vahingossa tämän viestinä yhtyeelle.
Kirsi
"Kun muistosi ei enää satuta ketään
Manalainen
Olen lukemassa kirjaa "Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta". Kirjan mukaan meidän ajatuksemme voivat vaikuttaa jo pois lähteneisiin. Ajatelkaa mikä mahdollisuus; niin moni kirjoittaja tuntee syvää myötätuntoa.
Tuire
Minä en tuntenut sinua. Tunsin musiikkinne. Luettuani näitä viestejä, olisin halunnut tuntea myös sinut.
Lapanen
Emme muuta osaa.
Lämmin osanotto ja voimia teille kaikille!
Carina .B.
Monet kerrat olen pysähtynyt
Raija
Hän mennyt on.....voi miltä elämä tuntuukaan,kun on kuolema läsnä....HALAUS ja voimaa teille...
pikku-minna
Kiitokseni musiikista, sanoista, melodioista, konserteista ja tunnelmista.
Petteri
Kiitos Sir Elwoodille hienosta ja koskettavasta musiikistanne. Voimia teille kaikille nyt suuren surun keskellä!
Laura
Tuntuu että jokin on mennyt rikki.
Johanna Keskitalo
Rikun muistoa kunnioittaen.
M
suuri mies eli hiljaisesti mutta suurella tunteella ja se tunne näkyi kaikesta mitä hän teki. Muisto elää mutta suru tuntuu pahalta.
Jukka Kurki
Herra kosketa Rikun omaisia ja bändin poikia, kanna heidät
katri
Taas valo siintää taivaanrantaa,
Hanna, Keminmaasta
"Joskus elämänlanka tuntuu olevan kaiken kestävää siimaa, mut se on vain ohutta hopealankaa, hienon hienoa hopealankaa..."
Heidi, Nummelasta
Aina jotain kuitenkin jää -ainakin muistot. Niihin voimme turvautua hädän hetkellä kun mikään muu ei auta , ei lohduta.
Emilia pilkesilmä (surussanne myötäeläen)
Tiedä mihin sitten tuon edellisen viestini laitoin...
jenna
Minä haluaisin
Maikko erityisopekurssilta
Raskasta on
Liisa ja Susa
suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi.
jirko
To live in the hearts of those you loved is not to die.
Kati
Osanottomme Rikun omaisille ja läheisille.
Väiski & Riitta
Kuoleman jälkeen
Leski
Voimia kaikille!!
Pekka
Oli ilo tuntea Sinut vuosia.
Jaana Saaresaho
We'll never see him there
eemeli
Yhä olet,
Kirsi
Ison miehen verran iloa on pois tästä maailmasta. Onneksi jotakin jää.
Mikko Isokangas
I travel and mi paws are sweaty and the wind peths mi fuhr. im home thats all i know the jerney is over mi soul stays whit mi love ones.
braveheart
Surussa mukana, ja jaksua kaikille.
Pete ja Taina
Entistä naapuria lämmöllä muistaen:) Taisi monta kertaa raiata SEHV minun stereoistani Rööperissä sisäpihan kautta Rikunkin korville. (Nyt huudatan stereoita Kurvissa.)Antakaa surulle aikaa, vaikka raskasta onkin. Päivä paistaa vielä!:)
A-rapun SEHV-fani
-inni-
Yksi on joukosta on tosiaan poissa...ei löydy sanoja!!
Mateus
Vasta nyt pystyin kyynelsilmin kirjoittamaan jotain.
Työystävä
Olemassaolostasi.
Mia
Osanottoni Riku omaisille ja läheisille. Suru riipii sisuskaluja ja sielua. Jonain päivänä suru alkaa hellittämään ja elämä jatkuu..
Anu
Katso tähtiä tänä yönä ja tiedät missä olen...
kaitsu
Koittakaa jaksaa läheiset. Muistakaa, tuo suuri mies odottaa teitä ja meitä kaikkia jossain paremmassa paikassa
YÖ
"
sanna
"Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Sari Hannikainen
Fani vuodesta 1991
Lehti kasvoi pihakoivussain,
Make
Vain hiljaisuus
Rikun muistoa kunnioittaen ja surussanne myötäeläen.
eturivin tyttö jo vuosia
Olisi niin paljon sanottavaa.
Mikko Saari, Helsinki
Olen ollut niin surullinen Rikun kuolemasta vaikka en häntä henkilökohtaisesti tuntenutkaan mutta musiikki on ollut tuttua jo vuosia. Olet itkenyt omia menettetyjä ihmisiä kuunnellen levyjänne ja tulen aina muistamaan Rikun.
Riina
osanotto Rikun perheelle sekä ystäville.Riku toimi opettajanamme viidennellä luokalla,ja täytyy sanoa että toista yhtä hyvää opettajaa saa hakea.Kiitos Riku,siitä että soitit kitaraa matikan tunnit ja opetit meitä.
5a:n oppilas
Lämmin osanotto ja voimia teile kaikille.
Essi
Osanottoni Rikun läheisille,ystäville ja omaisille!
T. Taru K.
Rikun perheen puolesta kiitan kaikkia ihmisia kauniista sanoista ja muistamisesta talla pohjattoman surun hetkella.
Rikun Veli
Iso mies ja lakki,Hietsun yössä,silloin 80-luvulla. Aamuöistä jutustelua,elämäniloa luomassa.
Aki Kostamo
osanottoni siis piti kirjoittamani äsken.
äskeinen
Osaanottoni :(
Taru
...mukana surien...
Tiina, JNS
Joka päivä töissä käyn katsomassa uusimmat viestit, kyyneleet silmissä kerta toisen jälkeen. Kuitenkin niin lohduttavaa, että muillakin on samoja ajatuksia ja tunteita.
K.K.
Ja äkkiä maailma pysähtyi,
M.
v
"Sellaista se on,yks tulee toinen menee". Aika auttaa,sanovat. Jää nähtäväksi. Yrittäkää voida mahdollisimman hyvin,sekä omaiset että orkesteri.Lopulta,olen sanaton...
Arbuusi
Ei voi ymmärtää, ei ole sanoja, kaikki muistovärssyt kliseitä vain. Voimia, lohtua, lämpöä toivotan.
Ansku, Jyväskylä
Osanottoni Rikun omaisilla ja bändin jäsenille.
anna-mari
"i will see you flying thru the stars"
nasu
"miten hauraalta elämä tuntuukaan.."
Eeva-Liisa, Lappeenranta
Rikun omaisille, läheisille, orkesterin pojille.
Jussi
Täytyy lainata tuntemattomien
MaijaPoppanen
On elämän tiemme määränpää meille kaikille tuntematon, emmekä tiedä koska se päättyy. Rikun tien päättyminen tuli meille kaikille varmaan suurena järkytyksenä ja menetyksen tunne on suunnaton.
Susanna
Kiitoksia viesteistä. Tämä on todella kaunista, miten olette
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
Hanna + Jarno, Mikkelistä
Suuret miehet lähtevät pois aina liian aikaisin, näin kävi tälläkin kertaa. Musiikki kuitenkin elää ikuisesti, niin myös suru.
Max
Vaikene sydän
Riitta, Lpr
Eräs ystäväni kertoi, että hänen ensimmäinen ajatuksensa suru-uutisen jälkeen oli: voi, nyt Juha Lehdestä tulee entistäkin surumielisempi. Myös omat ajatukseni kulkivat hieman samoja reittejä. Toivon sydämestäni, että niin sinun kuin muidenkin Rikun läheisten elämään mahtuu myös ilonpilkahduksia. Voi hyvin olla, että Riku hymyilee pitkien päivien auringonsäteissä ja kulkee kanssamme kesäsateessa.
A.
Osanottoni kaikille Rikun läheisille.
kh
"Muistoista aika rakentaa lohdutuksen"
Riikka
Tähtientie edessä,
Päivi Lappeenrannasta
Soittajatovereille, omaisille ja ystäville osanotot surun keskellä! Hieno mies on lähtenyt yläkerran orkesteriin, mutta muisto elää aina ja ikuisesti musiikissa. Jaksakaa menetyksen hetkellä; antakaa surulle aikansa. Niin monissa hetkissä olen musiikistanne saanut voimia, toivon teille nyt sitä samaa!
Atte
Jos tahtoisit nähdä sä enkelin,
Hanne
niin paljon annoit, niin paljon oisit viellä voinnut antaa,
kimi s
Osanottoni Rikun läheisille,ystäville ja omaisille. Voimia surun keskelle.
Mira S.
Nyt olet tähti öisellä taivaalla, revontuli.
Anne
"Maa on niin kaunis,
- A
Kaikille Rikun läheisille.
Johanna
L.
Vasta hetken aikaa sitten kiinnostuin musiikistanne. Yhtään levyä en ole ehtinyt ostaa. Sitten lehdestä paistavat nuo surulliset otsikot. Oli pakko ostaa se lehti.
Aquila
Hiljenny, sieluni, kuule
-merituuli-
Markku
otan osaa teidän suruunne.
Jarna
Jäit tuuleksi taivaan rantaan
Pirpana
Taas syttyi taivaalle yksi tähti lisää...
Pike K.
Rikun muistoa kunnioittaen.
timppa
otan omalta pieneltä osaltani osaa teidän suruunne...teidän musiikkinne on ollut minulle monesti voimia-antava tekijä elämäni suruissa...
tuula
Syvin osanottoni Rikun poismenon johdosta.
Tiina
kun suru luonamme on täällä
Lumileopardi
Riku on poissa, mutta hän elää kauniin musiikkinsa kanssa sydämissämme ikuisesti.
Senja
Suuri on suru meillä kaikilla.
Fani Heinolasta
Suuri mies on poissa, mutta elää mielissämme, musiikissa.
Marja
Kun kuulin viime viikolla eräänä aamuna töissä radio citystä, että Riku oli kuollut, niin kaikki melkein pysähtyi hetkeksi! Toivottavasti jatkatte kuitenkin jossain musan tekemistä, ihan vaikka alkuun Rikun muistolle!
Jouni Mikola
Sanaton olo, vain lähtö, joka riipaisee meidän kaikkien sydämmiä.
jani
Rikun muistoa kunnioittaen!
Buick
Tolstoi soi taustalla ja kyyneleet valuvat poskille... Toivon Rikun omasille, ystäville ja kaikille sureville jaksamista.
Jenni
"Varhain aamulla
Kati
Joka tuntee ihmiset, tietää;
Outsa
maa uninen hiljaa kääntää kylkeään
************************************
Onnellisten päivien muistot kantavat läpi elämän.
Minna
IKÄVÄ
Sari
No more than sorrow, no more than pain, you only must live it, it's still worth of all. You'll be in my heart, you have beeing there for me, I*m willing to be there for you too.
Päivi
Voimia suureen suruunne!
kipa
"Niin lyhyt se on
Anu
Olette olleet mukana elämäni tärkeissä hetkissä. Niin ilossa kuin ikävöidessäkin. Ja ennenkaikkea surussa kun rakas ystäväni kuoli yllättäen. Silloin unohtui kiittää, ehkä nyt on siihen sopiva hetki. Aavistuksen voin tietää miltä sellainen suru tuntuu. Kiitos Sir Elwood ja Kiitos Riku, joka toivottavasti kuulee vielä meitä missä kulkeekin.
Venla
Että kerran elämässä tulee aika aina jolloin on palattava kotiin takaisin.. HYVÄÄ KOTI MATKAA.
Jonez & CO
Suuren surun keskellä nämä osanottotervehdykset eivät varmaan pajoa paina. Kauniit muistot kantavat eteenpäin pieninä sykäyksinä.
Minna
Lepää rauhassa,
Taina & Ari
Kuuntelen itse tällä hetkellä teidän biisiä "Älä mee". Hieno biisi. Osanottoni perheelle, koko bändin porukalle sekä lähimmäisille ja kavereille. Toivottelen hyvää kesää sekä voimia TEILLE kaikille.
eija
Kaikella on määräaikansa; on aika iloita ja itkeä, aika elää ja kuolla.... Kaipauksen keskellä toivon kaikille Rikun läheisille voimia elää muistojen avulla kiitollisena siitä ajasta mikä oli yhteiseksi annettu.
kh
Meillä jokaisella on aikamme elää ja aikamme poistua.
Päivikki Jäppinen (ja talo) Tampereelta
...ja kun laivasi eksyy sinne missä kaikki on kadonnut sieltä löytää voit viimein laumasi jota salaa olet aina, veli haikaillut...
Timppa , Hki
Muistelemalla, ei kyynelillä
- Anu-Riikka, Fani Vantaalta
Suru on sanaton..Rikun omaisille ja ystäville ja jaksamista.
Miia, Nokia
... bändille ja omaisille.
Pitkä
Ainut asia mistä voimme elämässä olla varmoja on se että kaikki joskus kuolemme.
Saara
Murtuu elon siteet, kaikki häviää.
-S-
Kunpa joku kertoisi minulle mikä tarkoitus tällä oli.
Heli
"Täällä kuolevat nuorina ne joita jumalat liikaa rakastaa"
Tiia
sillä he tietävät sen,ettemme näe ohi rajallisuuden -luo poismenneiden rakkaidemme.Meidän aistimme eivät kykene
Rikun vuosia sain tuntea...
Suru on pohjaton.
M.
Kaikki sanat tuntuvat olevan merkitystä vailla kun suru niitä painaa.
Tommi ja Petri
Osanottoni kaikille sukulaisille ja bändiläisille.
Petu
Täällä vieraskirjassa on todellakin osuvia kysymyksiä ja vastauksia. Yksi kysymys kuuluu, että miksi parhaat viedään ensimmäisenä. Yksi vastaus puolestaan, että enkeleitä tarvitaan ja enkeleitä tulee vain hyvistä ihmisistä. Tuo vastaus helpottaa vähän, mutta silti olen katkera Jumalalle, tai sille, joka päättää sen, kenen aika on lähteä milloinkin. Katkera sen takia, että vain hetkeä aikaisemmin vietiin hyvä, läheisilleni ja minulle sekä niin monelle muulle tärkeä ja rakas mies, ja pian sen jälkeen Riku, toinen hyvä, ja niin monelle tärkeä ja rakas mies. En ymmärrä.
Teija
"Vieras on virta, ja vieras on vene,
neilikka
Rikua lämmöllä muistaen. Osaanottomme suureen suruun, voimia ja jaksamista Rikun omaisille sekä bändin pojille!
Lyyli ja Curre
EI VOI OLLA TOTTA ? Hyvillä mielin olin palaamassa koto-Suomeen toissapäivänä, ja tällainen järkytys isketään eteen.
jari
Onneksi bassosi soi levyillänne aina -ja aina.
Kristiina
Pitkälle miehelle, jolla oli suuri ja lämmin sydän.
Ilkka
Osanottoni omaisille ja muille läheisille. Ei tässä oikein mitään muuta osaa sanoa...
T
Otan osaa suureen suruunne. Pidäthän taivaassa hyvää huolta myös Porissa hukkuneesta Anton-pojasta.
Stranger
niin Rikulla kun meillä muillakin. Valoa kohti.
A.
Kiitos kaikesta riku. oli todella ilo työskennellä kanssasi pakkalan koulussa.. en ollut uskoa tätä kaikkea todeksi ja on olo kun olisi paljon jäänyt sanomatta mutta toivotan sinulle erittäin hyvää matkaa!
Jani Tamminen
Oli upea tuntea sinut, Riku, tässä saatesanat sateisen kesä-illan tummentaessa oman maailmani alkavaan iltaan. Olit (ja olet) upea ihminen, eikä mikään tule korvaamaan niitä kultaisia muistoja joita minulla on sinusta!
Simo
Rikun perhe ja muut pojat
Kati
Itkettämään kyllä pisti tuo Rikun kuolema. :( Olen ihan tuore SEHV:n fani, ja odotin kovasti näkeväni bändin Ruisrockissa. Nyt täytyy vain kyynel silmässä kuunnella biisejä, kuten tätä Viimeistä Näytöstä joka soi taustalla. Jaksamista ystäville ja sukulaisille!
Terhi
hienon muusikon omaisille ja läheisille. Toivotan teille kaikille jaksamista ja voimia suuren surun keskellä.
Hanna
Olin ja olen edelleen todella järkyttynyt Rikun pois menon johdosta :´(
Puunukke
Häviäjänä maa, voittajana taivas.
Ari
Tata kaikkea on taysin mahdoton ymmartaa, oikeita sanoja loytaa. Muistot eivat haalistu, suru toivottavasti joskus. Lammin osanottoni omaisille ja laheisille, bandin pojille, seka ystaville. Kaipaan ja suren kanssanne taalla kaukana. Hyvaa matkaa Riku...
Aga (Parga, Kreikka)
" Sattuu ja repii jos kysyy
Kirsi
pitää lainata joltakulta muulta..
FEENIX
Musiikkianne ja orkesterianne en tunne, mutta Rikun poismeno koskettaa. Osanottoni Rikun läheisille ja bänditovereille. Lepää rauhassa.
Mikko J.
osanottoni Rikun omaisille, läheisille ja ystäville.
A.H. Vaasa
Lämmin osanottomme Rikun läheisille.
Vehmersalmen mafia
Syvimmät osanottoni läheisille ja hänet tunteville.
Juha K
En tiedä mitä sanoa, mitä kirjottaa .. Ehkä tyydyn vain hiljenemään, kunnioittamaan Rikua musiikkianne kuunnellen ..
Henzu
Olisin halunnut vielä tavata sinut ja nauraa kanssasi.
Pasi "paavali" Honkala
Parhaat lähtevät ensin, vaikka emme ymmärrä miksi????
Mika V.
kaipaan loistavaa muusikkoa joka on joukostamme poissa
markku nuutinen
Maailma kuohuu...ja Samurai nukkuu!
Riffeliina
Muistan kaiken hyvin, ei vieläkään tule uni syvin. Muistan kaiken kauniin mitä yhdessä koettiin, maailman murheet yhdessä jaettiin.
Bob
Oli ilo tuntea ja tavata, toit niin moneen elämään paljon iloa ja valoa. Kun lähdit, jäi tänne suru ja kaipaus, mutta ajatus siitä, että sinun on nyt hyvä olla, lohduttaa. Lämpimät ajatukset ja muistot sinusta jäävät mieliimme. On aika hiljaa kiittää ja toivottaa turvallista matkaa!
Katri
Lämmöllä muistaen...
Niina ja Katri
Sinä olit tosi kiva kaveri.
Minna P.
Olen ihminen: elän vain hetken
Antti
hän joka on sinulle kerran ollut rakas
Sanna
Pidäthän huolen pienestä pojastani joka meni taivaaseen vuosi sinua aikaisemmin.
M. R.
Meillä kaikilla on suuri ikävä ja vasta aika sen joskus vie. Siitä on pitkä aika kun minäkin olen Rikun viimeksi nähnyt. Ei sen näin pitänyt käydä.
Iiris
"Aika kelloista katoaa
Nina, Helsinki
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
Hanna
Olit noussut niin korkealle,
Tero T.
Vielä viivymme tässä maailmassa,
Tiina
Toivon voimia teille kaikille Rikun läheisille!
Sari
Tälläisenä hetkenä tuntee itsensä riittämättömäksi ja
kaikille, joiden elämää Riku on rikastuttanut!
Marsu
JOS TIETÄISIN....
hezky
"Enkeleitä, on heitä - taas yksi enemmän"
Mikko
Kaikkea hyvää teille - kyllä te selviätte.
Tuula
Rikun omaisille ja bändin pojille. En löydä muita sanoja. Kiitos musiikistanne ja kiitos Rikulle!
Anna
ja jaksamista kaikille joiden elämää Riku olemassaolollaan rikastutti.
Cassu
Kiitokset loistavalle pomolle vuosien takaa monista hauskoista hetkistä. Jäit mieleeni uskomattoman sympaattisena ja aitona ihmisenä. Kiitos, että kosketit minunkin elämääni. Osanottoni ja voimia läheisille.
Solu
Niin äkkiä hiljeni sydän kallis,
Sanna
Täällä itken minäkin, vaikken Sinua edes tuntenut. Liian kauan on siitä, kun viimeksi näin teidät keikalla, Sinua en voi nähdä enää koskaan. Vai...?
Terhi A.
Lämmin osanottoni Rikun Omaisille ja orkesterin pojille.
Ville
sata miljoonaa viestiä kaipaa yhtä sydäntä. sata miljoonaa pyyntöä, katso tätä ihmistä. sata miljoonaa pisaraa, tänään tuntuu pieneltä. sata miljoonaa kyyneltä ei voi olla väärässä. rikun muistoa ja läheisten surua kunnioittaen,
maria ja sakke
En sanan sanaa lausutuksi saa,
Marjo
Rikun omaisille, bändin jäsenille ja ystäville suuressa surussa
Matti, Kirsi & Jami
Syvä osanotto läheisten suruun.
jenni
kaikille Rikun omaisille, ystäville ja orkesterin jäsenille. Hieno mies on mennyt ja jättänyt jälkeensä hienoja muistoja.
Jussi I
Lopulta hauras on vahvinkin elämä
Jarkko Somero
Rikun vanhemmat ja läheiset saavat myös nämä viestit.
....Rikun lähimmäiset. Ei tämä voi olla oikein.
anni
Mari
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
Jouna
Osanottomme Rikun poismenon johdosta omaisille, yhtyeen jäsenille ja Rikun ystäville.
Eva, Tero ja Pyry, Turku
Loppu on hiljaisuutta.
Heidi Isohanni
Muusikkokollega ottaa osaa. Hieno basisti Riku oli kertakaikkiaan.
Don
Kiitos Rikulle vuosien soitannasta. Voimaa omaisille, ystäville ja bändin jätkille!
J.A
Järkyttävää ja julmaa. Mutta miksi juuri sinä lempeä ja hellä?
Aija Siilanen
Ei se ole rangaistusta,että Riku lähti-Hän lähti, koska sai kutsun kotiin;se on paluu kotiin lempeään ja hellään,jossa myös ensiluokkaista huolta pidetään-Kai Taivaan Isä kaipasi Rikua niin taivaalliseen orkesteriin,että hän kutsun lähetti ja siellä Riku jo soittelee... ja uskon,lempeästi tännepäin katselee,kun me kuljemme silmin ja sydämin itkevin.Emme tänne jääneet ymmärrä korkeinta tarkoitustaan,
Eija
Kiitos orkesterille kaikista lohduttavista hetkistä musiikkinne parissa ja voimia näinä aikoina.
Sanna
Jos tästä inhimillisestä tragediasta jotain voisimme oppia ja voitoksemme kääntää, toivoisin että se olisi kyky ymmärtää, miten hiuskarvan varassa voi kenen tahansa elämä olla. Että osaisimme elää siten, ettei jäisi sanomatta mitä piti sanoa, tekemättä mitä piti tehdä. Että osaisimme elää tässä hetkessä, koska kukaan ei tiedä etukäteen mikä päivä on viimeinen.
Johanna
Päivä maillensa laskee ja yö yllättää...
Virpi ja Pekka
tiesi jatkuu,
anni tuomilaakso
Rikun lähtö on tosiaan koskettanut monia! Tämän vieraskirjan sivuilla on n.660 osaanottoa.
Jane
Olo on avuton, kun en nyt tällaisella hetkellä pysty tekemään hyväksenne mitään, vaikka te, jotka väreillänne olette maalanneet niin monet hetket kauniimmiksi, olette myös hädän hetkellä olleet kanssani.
Ziggy
"Surun tummat varjot
AV
Lämmin osannottoni Rikun poisnukkumisen johdosta. Elämä kulkee omaa polkuaan ja näyttää meille sateenkaaren kaikki värit. Luopuminen sattuu ja jättää jälkeensä pohjattoman surun ja tyhjyyden, emmekä ymmärrä miksi näin on käynyt. Onneksi meille jää ihanat muistot joissa hän elää jälleen rinnallamme...jaksamista läheisille!
Sari
Valoisa muisto,
Kurssikaveri OKL:sta vm 1989
Donnyn äiti
Sanna
Rikun soundi on ollu keskeinen tekija sehv:n menestyksessa.
Sami
"On ikävää, jota ei voi ilmaista,
Myötäeläen, Anne
Osanottoni Rikun läheisille... Suuri Mies on poissa ja suru on suunnaton. Muuta ei voi, kun itkeä. Ehkä kuitenkin kaupaus helpottuu jossain vaiheessa onnellisiksi muistoiksi...
Satu
"Olet polkusi päässä, tuhansista erään ja
Jenny
voimia kaikille.
FANITRE
Lämmin osanottoni kaikille hienon muusikon läheisille.
sallt
taas kerran tapahtui se mihin kukaan ei koskaan totu.
paval
Niin äärettömän rakas ja tärkeä olit niin monille, minullekin. Kiitos. Niin kovin varhain tulivat päiväsi täyteen, niin yllättäen tuli kotiinkutsu. On meidän sitä vaikea käsittää. Mutta nyt sinulla on hyvä olla, et tämän maailman murheista ja suruista tiedä. Pilven reunalla kai joogailet ja laulujasi soittelet. Meitä hellästi katselet ja rakkaitasi kannat. Ei kauan kestä kunnes jälleen tavataan ja iloisesti halataan.
Satu
Hienon bändin yksi jäsen on poissa. Hänen musisointinsa jatkuu nyt taivaallisessa orkesterissa.
Mari
Ei oikein osaa sanoa mitään, kyyneliä pukkaa silmäkulmaan...
ST
sun on paras olla kotona tänään, hyvä Jumala,
SMLV
Pine
Suru on sanaton
Mira
Lämmin osanotto teille kaikille Rikun läheisille !
Eija Kemistä
Riku, kaunis kiitos musisoinnistasi, josta toistakymmentä vuotta saimme nauttia.
Tomi, Maria ja Riitta
Suuri menetys, suuri suru
Kimmo S.
Olet poissa
Lämmin osanottoni läheisille.
RK
Toteuttakaa kesän keikat Rikun muistoksi....
jo vain
Elämä on epävakaista.
Sisko L.
Saivat enkelit kuoroonsa mahtavan basistin.
Kiti
En tuntenut Riku Järvistä henkilökohtaisesti, mutta Sir Elwoodin musiikki on tullut vuosien varrella tutuksi. Olikohan se toissa syksynä, kun olin Savoy-teatterissa kuuntelemassa Elwoodeja. Muistan Riku Järvisen hahmon Savoyn lavalta oikein selvästi - pitkä mies etuoikealla, joka soitti intensiivisesti ja eläytyen. Vaikea tällaista uutista on todeksi uskoa. Otan syvästi osaa Rikun poislähdön johdosta - voimia Rikun läheisille, ystäville ja orkesterin pojille.
Anne
Hautakivessä on minun isäni nimi,
N, J & Miss C
*itkee*
nainen vuorilta pohjanmaan
Osanottoni jäsenenne kuoleman johdosta. Olen pitanyt musiikistanne alusta lahtien ja toivon teille voimia jatkaa musiikin tekemista ja etta joskus näkisimme teidät vielä keikalla.
Anne
Olen ollut sanaton suru-uutisen julkaisemisesta saakka, niin kuin moni. Rikun poismeno koskettaa välillisesti todella suurta joukkoa, minua muiden mukana. Onneksi musiikki elää, muistot elävät. Rakkaus ei koskaan kuole, ei katoa.
Teke
Osanottoni. Surusta sanattomana
Hanna H
Koittakaa jaksaa...
jussi
"Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen, on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen. Voi kumpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois, vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois.."
A
Lepää rauhassa, Riku.
M
Me punomme kehdosta hautahan,
Pikku Myy
Olen todella pahoillani. Muistan teitä rukouksissani.
Emmistiina
Lämmin osanottoni Rikun poismenon johdosta.
Miia
Osanottoni Rikun poismenon johdosta.
Pitkätukkainen serkkupoika Loimaalta
Kiitos Riku kaikesta mitä olet meille tavallisille ihmisille antanut. Rukoilen Jumalatarta että hän vie sinut Kesämaasta uuteen elämään jossa voit jatkaa jumalallisen lahjasi jakmisen.
Monica
Riku lähti liian varhain - ja kuitenkin hän eli kokonaisen, hienon elämän. Surussa muistot lämmittävät.
Riikka
Syvä osanottoni Rikun perheelle ja orkesterille, voimia kaikille.
elina
Osanottomme omaisille, orkesterille ja muille ystäville.
Menneisyyden vangit
"Lintujen laulun joukossa on
tyttö tien päältä, tänään niin mustan taivaan alta...
Ei voi etukäteen tietää,
Arja, Rikun ala-asteen luokkakaveri
Lämmin osanottoni Rikun läheisille ja ystäville.
Milla
otan osaa suureen suruun.
jussi
Halaus ja voimia kaikille läheisille.
Annikki
...pohjaton on suru ja kaipaus loputon...
Minna
Lämmin osanottoni omaisille ja koko pändin porukalle!!
HSI
Koko orkesterille ja kaikille Rikun läheisille.
mikko
"Rakkaat lähtevät,
Pia M-K
Riku Järvisen omaisille, ystäville ja muille, joita tragedia on koskettanut. Voimia ja jaksamista.
Ile
Tukekaa toisianne.
Tyttö Turusta
Otamme osaa Rikun poismenon johdosta. Koska itseämme kohtasi vuosi sitten kuolemantapaus orkesterissa, ymmärrämme, että tunnelmanne ovat hämmentyneet ja suorastaan kamalat. Koettakaa jaksaa.
Lapinlahden Linnut
Syvä osanottoni Rikun perheelle ja ystäville. Kiitos Riku!
Kyynelten takaa, Laura
Suru-uutinen kosketti lujaa. Yksi on joukosta poissa. Vain kauniit muistot jää. Voimia bändin jätkille, omaisille ja ystäville.
Terhi
"...Katso tähtiin, tänä yönä. Ja sä tiedät, missä mä olen. Kuuntele kuuta, Ystävä, Tänä yönä. Ja mä tiedän, että kutsuni kuulet..."
Tinkku
Rikun basso on vaiennut maan päällä, mutta yläkerran bändissä se tulee soimaan ikuisesti.
Jari
Tuuli puhuu enää kuiskaten,
k
"Kun suru häipyy,
Sari K.
Tämä pysäytti - elämä on pienestä kiinni. Nöyrä osanottoni Rikun omaisille ja ystäville. Vaikken Rikua tuntenutkaan, tuntuu kuin olisin menettänyt jotain.
Oleg
Koittakaa jaksaa
j.
Kaikella on määrähetkensä,
Minna
"Yön tullen
Neiti Nuuskamuikkunen
Sanaton järkytyksestä.
Mimi
Tänään yläkerran pikku kuppilassa on jamit pystyssä:
Timppa
Se saapuu aina hetkessä vaikka sitä olisi osannut odottaakin. Se valtaa kaiken ja kaikki ovat vain raskasta massaa joka velloo sisällä löytämättä ulos. Mutta kun kyyneleet, tuskan huudot - surunvirta löytää tien ulos, on tulossa aika vain surra. Hetki hetkeltä suru vaihtuu pohjattomaksi kaipaukseksi, muistoiksi. He elävät meissä ikuisesti, kuten se pieni surunsiemen.
Anne Mannermaa
siis kyllä kohtalo on syvältä koska se ei koskaan varota olemassa olostaan!paljon voimia rikun omaisille ja jaksamista tämän suunnattoman surun kanssa..
merbe
Kaunista matkaa Rikulle viimeiselle rannalle.
Satuli
Jaksamista Rikun omaisille ja orkesterin pojille suuressa surussanne.
Päivi Turusta
Hyvät ihmiset lähtevät aina liian aikaisin.Suuri osanottoni Rikun omaisille sekä bändin jäsenille.
Taina
Rikun omaisille, ystäville ja bändin jäsenille.
- JJJ -
"...tuntuu kuin oisin menettänyt
Aimi
Koskaan ei tiedä,
Mari
asuin joskus pienenä poikana rikun kanssan samalla pihalla "mika mika maassa"eli martinlaaksossa ja muistelisin että riku oli fiksuin ja mukavin "vanhoista jätkistä",tosin osasipa tuo olla ilkeäkin piru jos halusi.pikkupojan mielestä riku oli outo kun alkoi soitta "selloa".olisi ollut kiva tuntea mies vanhempanakin.(jännää miten sitä haluaa tutustua paremmin kun joku on poissa)osanottoni bändille ja veljelle jyrille,siskolle kirsille?ja tietysti vanhemmille joille menetys on suurin.
kalle 74
Voi olla hiukan outoa, että mäkin kirjotan tänne... Luin lehdestä, mitä oli tapahtunut ja kyllä se pysäytti. Nyt illalla kävin Tavastialla kattomassa Freud Marx Engels & Jungin juhlakeikkaa ja muistivat hekin SEHV:ä "Vanha kaarti"-biisinsä jälkeen. Kun tulin keikalta kotiin, tulin lukemaan tänne näitä viestejä ja kyllä itkuksi meni... :'( Varsinkin kun laitoin SEHV:n levyn soimaan.
Kati Helsingistä
En tuntenut Rikua henkilökohtaisesti, mutta SEhv:in musiikin kautta jo 10 vuoden ajalta.
Kaki
Voimia Rikun omaisille ja bändin jätkille.
tuomo
Se tulee sun taakse, eteen kaartaen oikealta, vasemmalta.. joka puolelta, et voi estää sitä.
Kepa Kervinen
Turha on laulaa;"Älä mee", Riku on nyt Viimeisellä Rannalla. Lämmin osanottomme Rikun omaisille ja ystäville.
Humanistisen ammattikorkeakoulun Tuottajaopiskelijat
Hiljaistakin hiljaisempana sytytän kynttilän muistollesi.
Satu
Jaksamista kaikille Rikun Omaisille, yhtyeen jäsenille, ystäville, faneille.
Mika Mäntysalo
Kaikki me kerran täältä lähdetään. Aina vain ei voi ymmärtää miksi juuri...
suhaaja
Kiitos hyvistä hetkistä.
Veikko Tarvainen
Tuli lähtösi aivan odottamatta, kaikki kiitokset jäivät lausumatta. Olet poissa läheltämme, mutta et sydämistämme.
Anu
Osanottoni suuren soittajan poismenon johdosta. Voimia omaisille ja Bändille
Make
...joita mukavan veikon draaginen onnettomuus taakseen jättää. Läheisille voimaa ja aurinkoa synkimpään ja sateisimpaan kesäänne!
Juha Ahvenainen
Hetken itkin kyyneleen vuoksenne...
J
Osanottoni yhtyeen jäsenen poismenon puolesta...
Hektinen
...valuvat...Otan osaa...tuntuu pahalle...nuku hyvin!
Riikka
kuin toivottaa kaikille Rikun läheisille erittäin paljon voimia.
Irina
Suru tekee sanattomaksi.
-m-
Itse vuosia Sir Elwoodin matkaa seuranneena ja musiikkia kuunnelleena tunnen suurta surua, mutta en osaa kuvitellakaan teidän ja Rikun perheen tuskaa tällaisella hetkellä. Olen syvästi pahoillani tapahtuneen johdosta. Toivotan teille jaksamista.
Mikko
Kiitos sinulle Riku, että annoit osasi haikean ihanalle musiikille. Suuri suru pistää rintaan ja kyynel tuntuu poskella.
juha oulusta
Kiitos Rikulle kaikesta.
Kuunteluoppilas
"If tears could build a stairway
Aami
"Surun kyynelten läpi hohtavat
Marja
Toivon voimaa niin bändin jäsenille kuin Rikua kaipaamaan jääneille omaisille, ystäville, tuttaville ja muillekin.
Fani
Paras tapa muistaa Rikua lienee jatkaa valitsemallanne tiellä.Elämä on outo juttu.Kuolema vielä oudompi.Musiikki antaa edes jotain tolkkua.Teille ja meille.
Kirsi
Olen niin vilpittömän pahoillani Jumalan puolesta.
Minä
Niin tämä suru vie meitä
Tino
Haluan välittää osanottoni Riku Järvisen omaisille, ystäville, läheisille.Tällaiset tapahtumat tuntuvat niin epätodellisilta ja epäoikeudenmukaisilta.Jaksamista....
Mia
Ymmärrän tuskannne itsekin läheisen menettäneenä
Milja
Ikkunoissa sateen itku, hellittämätön..
Minna
Täällä on linnun kyyneleitä,
Teea
..ja epäoikeudenmukaiselta.. Kuinka tän voi hyväksyy, saati ymmärtää?? ..olisin ollut joutilaampi. Voimia kaikille asianosaisille.
Hanni
Osaanottoni!
Johanna
Katso tähtiä, tänä yönä
Riikka
" There is no dearer friend of mine
Sari, Pirjo, Maija ja Ulla
Osanottoni Rikua suunnattomasti kaipaaville omaisille ja ystäville.
Sini
Osanottoni omaisille, läheisille, ystäville.
hahtuva
Kiitos.
Susa
Riku oli minun tukiopettaja noin vuoden. Aina kun tulin luokkaan Riku oli soittamassa kitaraa. Hän oli kaikkien paras tukiopettaja mitä minulla on ollut.Hän osasi opettaa ja oli iloinen aina. Hän ymmärsi aina jos jostain kiikasti.
Rikun Suuri Ihailia
"Me emme tiedä, mitä linnun sydän tuntee,
tomi
Otan osaa teidän kaikkien suruun. Olen ulkopuolinen, en tuntenut Rikua, mutta kohtalolla on riipaiseva taito koskettaa.
Laura
Osanottoni Rikun omaisille ja läheisille.
Marja
Syvä kummarrus ja kiitos Rikulle. Oli kunnia hänet tuntea, vain aika jäi ihan liian lyhyeksi. Meitä lohduttaa että
Katja, Jyväskylä
Sanat eivät riitä
Ville Kuitunen
"Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Maija
Jos minun pitaisi kirjoittaa lista niista ihmisista, jotka ovat positiivisesti vaikuttaneet elamaani, hyvantuulinen ja toisia kunnioittava Riku kuuluisi listan alkupaahan.
M.
Kun suru häipyy
Kirsi Vuolle
Lämmin osanottoni,
Elli
Please Remember
A.T, Kotka
Älä turhaan
Petteri, Turku
Katson tähtiin,
Suski
Lämmöllä muistaen.
-minttu-
Olen miettinyt mikä järki, mikä idea, sinun poismenossasi oli. Ihmettelen sitä kuin suurta tehtävää, joka pitäisi jotenkin ratkaista. Yritän ymmärtää jotakin.. epätoivoisesti.
Virpi Uusiperhe, Opolainen
Otan osaa suruunne läheiset.
Marko
Elämällä on monimutkaiset tiet, joita me ihmiset emme voi ymmärtää. Suuri mies on poissa ja suuret ovat jäljelle jääneet kyyneleet.
Eveliina ja Niko
Eräänä yönä näin unta, että kuljin meren rannalla Herran kanssa. Taivaalla välkehti kuvia elämästäni. Huomasin, että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet. Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet ja sanoin: "Herra sinä lupasit kulkea aina kanssani, mikset ollut rinnallani kun tarvitsin sinua kipeimmin?" Herra vastasi:" Niissä kohdissa joissa olet nähnyt vain yhdet jalanjäljet, lapseni, minä kannoin SINUA".
Riikka, Kemi
Lämmin osanottoni Rikun poismenon johdosta. Voimia ja jaksamista tulevaan!
Tanja
Aika on se, joka parantaa haavat
Jonna, Jani ja Veeti
VI KOMMER ALDRIG ATT DÖ
Hillo
Niin monta pientä
Ritva
Musiikki elää.
Katja
Mistä löytäisi ne sanat,
L.I. Helsinki
Maria
Lämmin osanottoni Rikun poismenon johdosta. Sain tiedon tänään ja se hiljensi minut täysin.
Jenni, Kajaani
Osanottoni Rikun järkyttävän poismenon johdosta.
Pate
Alla Pohjantähden
Anna
"Sä liu'uit pois
Ulla
Lämmin osanotto ja voimia!
Nina
Kati&Vesku
Lämmin osanottoni
Jallu
Ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Voimia.
Hoo
Syvin osanottoni. Toivotan voimia omaisille ja SEHV:n miehille. Levyillä Riku Järvinen elää ikuisesti.
Juha N, basisti
Sydän itkee hiljaa, suru täyttää sen,
Tuula
Osanottoni Rikun läheisille ja ystäville.
hanna
Tässä tilanteessa ei oikein löydä sopivalta tuntuvia sanoja. En tuntenut Rikua henkilökohtaisesti, mutta musiikki puhuu puolestaan. Kiitos siitä ja paljon voimia kaikille läheisille.
H.H.
Hei hei vaan ja onnea
ramses
Voimia ja halauksia läheisille sekä bändin pojille!
-Viivis-
Vasta nyt viesti meidät tavoitti. En tiedä mitä voisi sanoa.
Taavilat
Otamme osaa suureen suruun. Hieno mies ja erityisopettaja lähti liian aikaisin...
Marja, Ritva, Salme,Anneli, Eila, Olga
MIES lähti musiikki jää ja muistot .
Leila
Osanottoni Rikun poismenon johdosta omaisille, bändikavereille ja ystäville.
Lassi
Rikun sukulaisille, perheelle, ystäville ja bändin jäsenille erittäin suuri osanotto suruun.
S
Miten tämä suru tekeekin niin kipeää!
PM-LM Vantaalta
Ei päivää tiedä,
Riikka
Turhauttavaa...liian turhauttavaa..ei sen elämän näin pian kuuluisi loppua. Voimia Läheisille
Sivenius
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
anita
Lintu lentää siivilleen se lentää suoraan siniseen,valon auringon sen lämpö katoaaa.....
ellu
'Illan tummassa nöyrät tekijät
Matti&Riikka
Kaikki suuret sanat kadonneet... Suren, mutta tiedän teidän surunne olevan vieläkin suurempaa ja syvempää. En tuntenut Rikua, mutta silti tämä riipaisee syvältä. Teidän musiikki on kulkenut kanssani nuoruudestani tähän päivään asti. Nyt tunnen itseni väsyneeksi ja vanhaksi. Jotain minulle todella rakasta on särkynyt. Enkä osaa tätä sanoiksi pukea. Tuntuu vain tyhjältä ja pahalta...
Terhi
Riku Järvisen muistoa kunnioitaen
Tiina
... bändille, omaisille ja sukulaisille.
Tuomas / Opev. mediakeskus
"...aika kelloista katoaa, on ystävän hautajaispäivä,
Hanne
Osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
Venla Toivonen
Juuri kun olin löytänyt bändin ja ihastunut musiikkiin yksi tempaistiin pois.
- Elisa -
Pahoittelut poismenon johdosta.
Karri K
Juuri kerkesin ruveta miettimään, että täytyisi joskus SEHV:n keikallekin suoriutua, kun muutenkin olen musasta tykännyt! Sitten pitää tapahtua tällaista...! Syvin osanottoni orkan pojille ja Rikun omaisille ja ystäville! Itselläkin tuli tippa silmään näitä osanottoja lukiessa! Rest in peace!
Jari S.
Kiitos, Riku, mahtavasta musiikista ja mukavista vuosista. Moni jäi kaipaamaan.
Janne
Muistan kun pääsimme ysiltä pois vuonna 98 kun eilisen päivän. Opetit meitä kaksi vuotta, ja ne oli mun elämäni parhaita hetkiä..Olen pitänyt Rikua aina viisaana miehenä sekä kuninkaana.Tulen aina muistamaan Rikua.
Donny Endah (Rikun entinen oppilas)
Kuinka voikaan pienen ihmisen pysäyttää tällainen uutineen. Jaksamista toivottaen
Iida
Kaikille jotka Rikua jäävät kaipaamaan.
Noora
Lämmin osanottomme Rikun poismenon johdosta.
Marjo ja Anssi
...keskellä kesää!
Vesa
lämmin osanottoni.
Marjo
Itse on liian vaikea löytää lohdullisia sanoja tästä surusta kertomaan ja ketään lohduttamaan, seuraava teksti kertoo tähdestä, sellaisesta mitä Rikukin oli ja tulee muistoissamme aina olemaan. Voimia ja jaksamista bändin pojille.
Elina
Ei tälle tunteelle löydy sanoja... Ikävä on, eikä kyyneleille näy loppua...
Tanja
Voimia Rikun perheelle, ystäville ja bändin pojille.
Elisa
Rikun perheelle ja bändin jäsenille.
KL
Lämmin osanottoni Riku Järvisen omaisille, ystäville ja työtovereille.
Pauke
Kyyneleitä.
Nina, Ilmajoki
Lämmin osanottomme Rikun läheisille sekä ystäville
Muhoksen Minnis ja Oulun Minna
Päivi
Vaikka me poistumme ja lava tyhjenee.
Jari ja Miitsi
Rikun vanhemmille ja läheisille.
Heli Malkola
Riku Järvisen perheelle ja ystäville! Toivon Teille voimia suuressa surussanne!
Johanna
Riku oli loistava ihminen ja opettaja!
lakane
Lämmin osanotto Riku Järvisen läheisille.Voimia.
Suvi
Voimia perheelle ja bändin jätkille.
Kimmo
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen saat kulkea rajalla ajattomuuden. Olet kimallus tähden, olet pilven lento. Olet kasteessa aamun pisara hento. Et ole poissa vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotat meille hyvää yötä.
Sanna
Sanna
Rauha sielulleen.
Matti
Voimia ja jaksamista omaisille sekä bändin pojille.
Anne
"täällä kuolee nuorena ne joita jumala liikaa rakastaa"
V.V
"täällä kuolee nuorena ne joita jumala liikaa rakastaa"
V.V
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen ja häntä kaivaten,
K. & H. Järvinen.
Kata
Voimia Riku Järvisen omaisille ja ystäville. T: Anna
Anna Joustie
... perheelle, omaisille, läheisille, ystäville.
Marja
Surussanne mukana
Pirjo
Osanottoni Riku Järvisen omaisille, ystäville ja työtovereille.
R.R
Voimia ja jaksamista omaisille ja Elwoodilaisille.
Raisa
Kun suuri suru kohtaa, ei voi kuin surra. Jaksamista Rikun läheisille.
Sami
Senja
Tahtoisin ottaa sua kadesta,istua hiljaa vierallasi ja antaa ajan kulua...antaa ajan kulua...
Mari
Voimia ja jaksua tulevaan...
Irina
Maailma tarvitsee enkeleitä ja enkeleiksi kelpaavat vain hyvät ihmiset! Meidän tänne jääneiden on sitä vain vaikea käsittää. Voimia ja jaksamista kaikille
Salla
Kutsu on sinulle käynyt
Raija, joogaystävä
...sanoja ei ole, vain kyyneleet poskilla...
Marika
Kuinka voisi yksi ainoa sana SURU sanoa mitään? Muisto on ainoa paratiisi, josta meitä ei voi kukaan karkottaa pois.
Sirpa
En ole bändin ydinfaneja, vaikka Neiti Kevät saa aina kyyneleet silmiin ja ihon kananlihalle. Lauantaina ostin kuitenkin Oulussa alennusmyynnistä Yö tekee meistä varkaat -cd:n ja pillitin koko ajan. Sitten luin että kuolo oli korjannut.
Minna
-Niin lyhyt on askel
Anu
Voimia perheelle ja ystäville.
Mari
Rikun omaisille, läheisille, bändille.
Jaana&pojat, Oulusta
On vain surua.
jjs
Hyvää matkaa, Riku! Olit suuri mies!
Anu
"Hetket ovat kuin laivat
Henna
tämä tuntuu niin uskomattomalta...Odotan vain herääväni ja huomaavani kaiken olevan vain unta. Voimia Rikun omaisille ja bändin pojille..en oikein löydä sanoja...Miten pieni tyttö voikaan surra näin paljon "tuntemattoman" ihmisen kuolemaa..Näkemiin Riku !
annika
Voimia Rikun Perheelle, läheisille, ystäville ja orkesterin jäsenille.
Mira
Olen äärettömän pahoillani tapahtuneesta.
Hansu
Voimia kaikille läheisille. Musiikki jää elämään.
Jaana Säkkinen
Otan osaa Menehtyneen Rikun muistolle =(
Joni Tanskanen
Uutinen saavutti minut vasta nyt.
FEENIX
Piti sanoa jotain kaunista,mutta en osaa...
Koifish
Luin juuri Iltasanomista,että näin surullista on tapahtunut.Otan osaa suureen suruun.
Johanna
Kun aika loppuu, alkaa ikuisuus.
Sanni
Ei pysty ymmärtämään, käsittämään!
Tiina
Rikun läheisille,
Anne
Pahaa oloa ei voi pukea sanoiksi, ja jos meillä faneilla on näin kova tuska, niin kuinka kova se Teillä kaikilla läheisillä, sukulaisilla, ystävillä ja muilla tutuilla on?!? Haluaisin koettaa kantaa osani taakastanne...
Chopper
eikä minusta ole miestä kyyneleitäni näyttämään
Tiina
Osanottoni kaikille bändiläisille ja niille jotka jäivät kaipaamaan Rikua.
Patidos
Voimia omaisille. Juhalle, Artulle, Junnulle, Jussille.
Hessu Tamperforss
Lämmin osanottoni.
Pasi, Tallinna
Sanat eivät riitä...
Arimo
Odotan kuunvalkeaa yötä,
Elina Kari
Lämmin osanotto Riku Järvisen omaisille ja ystäville.
Marjo
Syvimmät osanottoni omaisille ja läheisille.
Laura
"Ei yksi pääsky kesää tee,
Oona
"Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön..."
-anni-
R.I.P. Riku.
Annukka
Suurin suru on sanaton...
kuuntelija
Vieläkin kuuntelen iltaisin Elwoodin musiikkia nukkumaan mennessäni, nyt vain sävelet saavat uudet värit mielessäni.
THi
Näkemiin Riku, kunnes taas tavataan.
- segno -
Lämmin osanottoni suuressa surussanne Rikun omaisille, bändille ja muille ystäville.
MiG
Tiedän että vieraiden ihmisten sanat eivät välttämättä lohduta, mutta toivon voimia kaikille Rikun läheisille ihmisille.
milla
Parhaat lähtevät täältä ensin...
M&S
Miksi on varmasti kysymys niin monien huulilla, äänetön.
Miia
Voimia ja auringon säteitä surun harmauteen...
Katja
Nyt nosta purjeet lähtö koittaa,jo kutsu korviisi kantautuu
Harri,varjoista vapaan maailman
Suru on suuri.
Jokkeri
On tilanteita, joissa kaikki sanat tuntuvat tyhjiltä.
-Jaana
Haluamme esittää syvimmät osanottomme sekä Rikun perheelle että bändin jäsenille. Koettakaa jaksaa, teillä on tärkeä tehtävä edessä!
Jyri perheineen
aina tervehdimme iloisesti törmätessämme eri puolilla Helsinkiä. Käsittämätöntä, että niin hyvä mies lähti niin äkkiä, niin aikaisin...
Jonna K.
"enkelten kaupunki
OE
"Somewhere over the rainbow
Katarina
"On laiva lastattu valkoinen, siihen kyytiin pääsee jokainen
Sampsa
Minäkin itken.
Maija
Sanat tuntuvat nyt niin tyhjiltä. Mikään ei korvaa Suuren muusikon poismenoa. Mutta jonain päivänä vielä aurinko paistaa ja saamme kuulla Rikun soittavan. "Neiti kevät on tullut takaisin..."
Hanna P.
Surunvalitteluni Rikun perheelle, omaisille ja ystäville.
TAL (keskikaljajatsiholisti aivan alusta)
Voimia teille kaikille. Omaisille, bändikavereille, ystäville,,,
Heidi
Osanottoni Rikun laheisille.
Riku, Espanja
Riku Järvisen - hienon muusikon muistoa kunnioittaen.
Tarja
Luokkakaveria ja ensimmäistä bändikaveria muistaen.
Jussi Huhtakangas
Osanottoni menetyksenne johdosta. Riku on poissa: muisto jää, musiikki jatkaa elämistään, elämä jatkuu.
Jyrki / Castellón (Espanja)
Vilpitön osanottomme Rikun läheisille.
Sini & Ari
Kiitokset musiikistanne, ja voimia suruun.
Anna
Kiitos hienolle muusikolle ja hienolle bändille. Toivottavasti muistot kantavat surun yli ja uusi aamu koittaa valoisana ja antaa voimia jatkaa hienoa työtä.
Jorkki
Voimia ja enkeleitä Rikun omaisille, läheisille ja ystäville.
Kirsi
Surunvalitteluni kaikille omaisille ja ystäville.
Heka, fani alusta asti...
Mitä tahansa nuoruuden kesää tai syksyä muistelenkaan, Elwoodin ensimmäiset neljä levyä ja kaunis nauhattoman basson sävy kuuluvat muistoihini olennaisena osana. Tapahtuu maan päällä mitä tahansa, muistot eivät ikinä katoa.
Aki
Voimia teille kaikille!
Niina
Otan osaa suureen suruunne. Voimia ja jaksamista omaisille, ystäville, bändille... "Minä tahtoisin Isä jo kotiin, Isä minua väsyttää..."
Ari
Laura ja Hanna
Lämmin osanottoni Riku Järvisen poismenon johdosta kaikille häntä sureville.
T.P.
Osanottoni yhtyettänne kohdanneen tragedian johdosta. "Varjoissa vapaan maailman"-biisin walking bassin ja "Vanha valokuva"-kappaleen letkeän rytmiikan tahdissa on tullut monta kertaa mietittyä syntyjä syviä. Olen syvästi pahoillani.
S.S.
Suru on suuri. Ei vuodet vaihtaneet tarinaa, ne vain vaihtoi kertojaa. Yläkerran pumppu sai riveihinsä verrattoman basistin.
Tero Taipale
Hiljaisena viimeisellä rannalla...
Sirkka
Kiitos musiikista.
Hanna
Näit minun menevän aina,
Jake
Lämmin osaanotto Rikun perheelle, omaisille, ystäville ja kollegoille! Mahtava muusikko on poistunut..
Cherry ja sisko
..täällä kuolevat nuorina ne joita jumalat liikaa rakastaa..
Päivi & Petja
HYVIN ON SANATON OLO. JOTAIN ON KUITENKIN SANOTTAVA. VOIMIA JA VALOA TEILLE KAIKILLE RIKUN LÄHEISILLE!
Pikku-Heidi
Osanottoni Rikun omaisille, bändikavereille sekä lukuisille ystäville. Olo on sanaton lmpibändiä kohdanneen menetyksen vuoksi. Olette ajatuksissani.
Silja
Syvä osaanottoni kaikille Rikun ystäville sekä perheelle.
Elisa
One day you’ll look and see I’ve gone,
P.
miten hauraalta elämä tuntuukaan
Saara
Teidän "Viimeinen"-biisin tahtiin tanssimme häitämme 7 vuotta sitten... Nyt on tuossa laulussa hieman surulliset tahdit.
Jutta ja Marko
Osanottoni Rikun läheisille, sirelwoodilaisille ja ystäville. Voimia. Sanaton olo.
Erjuska
Syvimmät osanottoni ennenaikaisen poismenon johdosta.
Marko
kiitos, olen saanut musiikiltanne niin paljon...
anu
Lämmin osanottoni Rikun läheisille, ystäville ja työtovereille. Voimia ja jaksamista surun keskellä.
Kati
Elämä jatkuu..
Kaitsu
Tuonen lehto, öinen lehto
Hanski
Lämmin osanottomme omaisille, bändin pojille ja ystäville.
Marjaana & Petteri
Kun minulla oli suuria suruja, teidän musiikkinne auttoi osaltaan pääsemään murheiden yli.
Muula, Helsinki
Suo anteeksi Isä kyyneleeni nää , ne on rakkautta ja suurta ikävää.........
Sari
350 tuttua/tuntematonta, ystävää tai läheistä on käynyt muistamassa Rikua ja ottanut osaa suruun. Se kertoo siitä kuinka hieno mies Riku oli ja on edelleen, eläen sydämissämme!!
pieni enkeli
..kaikille läheisille, ja osanottomme suruunne Riku Järvisen poismenon johdosta.
Roni
Laittaa miettimään elämän tarkoitusta tälläiset menetykset. Kenenkään elämä ei ole tärkeämpi kun muiden, vaikka tuntuu kuin toisilla olisi enemmän sanottavaa ja siltikin heidät voidaan napata täältä pois niin varottamatta...
Toivottavasti on ylempi taso missä nähdään
Rikun muistoa kunnioittaen. Bändi ei tule enää koskaan olemaan entisensä. Mutta toivottavasti matka jatkuu! voimia bändin pojille ja Rikun omaisille ja ystäville.
-Mervi-
Jossain
Saila
I can't help these lonely tears from falling.
Pilgrim
Syvin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
Artsi
Olemme kuin yksisiipisiä enkeleitä, vain toinen toistamme tukien voimme lentää.
Paula
Lämmin osanotto Rikun omaisten ja ystävien suureen suruun. Kyynel silmässä mekin.
Ansku ja pojat
Syvä osanottoni suruunne.
Hanna
Kun ihminen lähtee sieltä,
Heli
taas murtuu usko Jumalan hyvyyteen... Bändin pojille voimia ja jaksamista surussanne, älkää antako värien haalistua.
annamari
..."hei, mitä kuuluu?" kohdatessamme seuraavalla kerralla. Halataan ensin. Kiitos kauniille ihmiselle. Voimia kaikille.
Tuomas
Suru hellittää joskus....vaikkapa unohtaa ei voi..
nana
Toivottavasti jaksatte vaikka suru tuntuu murtavan mielen... :(
Pia N.
Voimia suruunne Rikun läheiset, ystävät ja sukulaiset.
Tiina
Osaanottoni omaisille ja bändin jäsenille.
Gatharim
Voimia teille kaikille.
Jussi Heino
Rikun omaisille, bändin jäsenille sekä muille Rikun ystäville.
Kille
Voimaa Rikun perheelle, yhtyeelle ja ystäville
Sampo K
Muutama vuosi sitten sain keikalla kyyneleen silmäkulmaan liikutuksesta, kun Riku säesti viululla Juhan laulaessa
suruinen enkeli
Suuren muusikon muistolle.
Demsey
Syvimmät osanottoni menetyksen johdosta. Musiikkinne on ollut minulle voimaa tuova lähde menneinä vuosina. Tuokoon se teillekkin lohtua ja voimaa näinä synkkinä ja surullisina aikoina. Valoa tulevaisuuteen. Kiitos yhteisistä vuosista.
Tero
Taas valo viiltää taivaanrantaa, se päivän yöstä erottaa, on tullut aika se pois antaa, jota niin paljon rakastaa. Sen järjellä me ymmärrämme: kun toinen lähtee, toinen jää, vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahdo käsittää.
Tiina
Osanottoni Rikun omaisille ja bändille
Tuikku
Hienon muusikon poismenon johdosta.
Antti
kiitos musiikista joka elää ikuisesti ja voimia kaikille läheisille!
ari a.
Rikun perheelle ja Orkesterin jäsenille. Elämän laatuhetkistä kiittäen ja Rikua muistaen.
Kristina
Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole...
Heidi ( Helsinki )
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja bändille.
Jari, Vantaa
Syvämmät osanottoni.
Suvi
Lämmin osanotto Rikun omaisille ja ystäville.
Sanna
Osanottoni omaisille ja bändille.
Pirjo
ikävä lukea ystävänne poismenosta :(
hemmo
Suuret sielut ovat kuin vuorenhuippuja. Pilvet peittävät ne, ja sade pieksää niitä, mutta me hengitämme niiden huipulla vapaammin kuin muualla.
Tanja
Suru on suunnaton, itkenyt olen eilisen, viimeyön ja vieläkään ei voi ymmärtää.
Ansu
Katson tähtiä tänä yönä;
Pike
tapahtuneesta.
teemu
Levoton on virta ja vierivä laine,
Maija
Kiitos teille, jotka olette kirjoittaneet vieraskirjaamme ystävämme Rikun poismenon johdosta. Olette osallistuneet suruumme. Olette osoittaneet riipaisevasti myös sen, miten hieno mies viereltämme lähti.
Riku Järvisen omaisille sekä Orkesterin jäsenille.
Miika
Voimia ja jaksamista kaikille Rikun läheisille.
Heikki
riku, sun täytyi olla väsynyt. loputtoman väsynyt. ja silloin on päästävä lepäämään. hiljaiset värit ovat nyt vaiti. mutta musiikissa elämä jatkuu. eikö jatkukin?! lupaa! koska kyllä sä tiedät, kuinka musiikki saa tunteet pintaan. sä olit siinä ja näit, kuinka musta eilen tuntui saatanan pahalta istua iltapäiväruuhkassa hyräillen "sä tiedät, mä oon menossa...". kun en mä tiennyt.
tuuli
Osanottoni muille bändiläisille ja erityisesti omaisille.
Tero Etula
Parhaat lähtee aina ensin..
Pekka Tiilikainen
Bändin musiikin suurena ystävänä suru on suuri tällaisen traagisen tapahtuman jälkeen. Taas huomataan kuinka elämä on yllättävää ja ennalta arvaamattomaa. Voimia kaikille bändin jäsenille. Suru on varmasti pohjaton.. Toivottavasti kuulemme kuitenkin tulevaisuudessa vielä Sir elwoodia.
Sanna
Kiitos Riku, että hipaisit elämääni.
Touho
Voimaa omaisille, ystäville ja muille läheisille. Uskon että Rikun oma toive on että muut jaksaisi jatkaa elämää, vaikka juuri nyt se tuntuu vaikealle.
Bluesman
:(
Kati
"Pilvet on kuin laivoja,
Aksu,Emma,Ville,Ammi,Jonna ja Nikke
Kyynel :(
Jenni
Riku Järvisen omaisille sekä bändin jätkille.
T.S.
Rikun poismenon johdosta...
Cyberias
Voimia ja jaksamista Rikun omaisille ja muille läheisille.
Krisse
Paula
"... miten hauraalta elämä tuntuukaan... "
nAuskis
Surun jälkeen nousee muistojen kultaiset säteet
L
suru viiltää sydäntä.
Kaisa
Isoon suruunne.
Pinksu
osanottomme lähimmäisille sekä bändin jäsenille ja lukuisille Rikun ystäville,jonakin päivänä vielä kohdataan.
marko järveläinen,tuija känsälä
Valo on varjoa tulvillaan ja aika vie ajattomuuteen...
Tuula
Tukekaa toisianne ja koittakaa kestää. Vaikka nyt on vaikeaa, epätodellista, jonain päivänä aurinko paistaa jälleen.
Ana
On edessä Kyynelten lahti,
Janna
On vain hiljaisuus.
Vanha tuttu
Osanottoni
Mika Vehmersalmelta
There's an unceasing wind that blows through this night
Heidi
Kiitoksia.
Osanottoni Rikun poismenon johdosta. Koittakaa jaksaa.
Markus
Voimia Rikun omaisille, bändin pojille sekä ystäville!
Paula
Osanottoni teille kaikille:
Reijo
Yläkertaan kasataan "kovanluokan" Suomibändiä. Gösta lähti syksyllä ja nyt...Ei tässä osaa muuta kuin toivottaa omaisille,yhtyeelle ja muille läheisille voimia.
J.
Sellaista se on,
-Liquid Heavenin pojat-
Kukaan meistä ei ole kuin hetken täällä ja sitten on taas jatkettava matkaa. Eräänlaista keikkailua tämä elämäkin tuntuu olevan,mutta seuraavaa keikkapaikkaa kukaan ei tiedä...!! Syvimmät osanottoni Rikun poismenon johdosta!! Yrittäkää jaksaa....!!!
Tommi Tampereelta
Tahdon esittää syvimmät osanottoni Muropakettilaisen puolesta tämän tragedian johdosta. Miehen aika ei ollut vielä, mutta kerran tulee itse kunkin aika lähteä täältä.
Mirrorman-7
Suuren surun keskellä, kysyn kuitenkin Juha Lehdeltä että onko Yleisradion TV-uutiset oikeassa kun ne kertoo että KAIKKI kesän keikat on peruttu??!?
Syvä osanottoni
"Sydän itkee hiljaa.. luonto on vaiti, kuin aavistaen suuren tuskan.
Minna
Rikun ystäville ja omaisille syvä osanottoni
kaimasi
Olen pahoillani. Uskomatonta, koska olin juuri perjantaina elämäni ensimmäistä kertaa Gloriassa. Maanantaiaamuna kuulin jonkun pudonneen siellä ja kuolleen. Menin Anttilaan ja ostin sattumoisen teidän levynne. Kokoelman. Tutustuakseni orkesteriinne. Illalla sain tietää kuka on kuollut.
Joni
Yksi on joukosta poissa..
Essi, Espoo
... ei tätä voi ymmärtää... näenkö pahaa unta ja herään...
Hannele
Istun illalla Kallion kodissani. Pieni lapseni tulee ja kysyy "Äiti miksi sinä itket?"
Minna
Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
Katariina
Vieri kyynel yksinäinen poskipäälle,
zaida
Riku - mies parhaassa iässä. Sangen rajallisia ovat elon päivät.
Ari
"...tulee aika aina jolloin, on palattava kotiin takaisin..."
Anni
Kovasti tuli surumieli kun kuulin uutisen Riku Järvisen kuolemasta. Isosti voimia kaikille joita hänen kuolemansa koskettaa.
Marja
Kuolema koskettaa. Kaikkea hyvää omaisille ja ystäville.
Mika
Heli
sanattomaksi kuolema ihmisen tekee, joskus jopa katkeraksi ja sulkeutuneeksi.
Marko H.
ÄLKEENPÄIN
Lapin fani ja pikkuenkeli
Riku Järvisen omaisille sekä bändin pojille...
Jaana
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
Katja
Sanat eivät riitä kertomaan kuinka pahalta tuntuu.. Otan osaa.
Kati
Osanottoni Rikun läheisille ja bändin pojille..voimia
seija
ja osanottoni. eipä tässä paljon muuta voi sanoa. voimia.
Ninnukka
Haluan kertoa sinulle kallisarvoinen sielu Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta.
armahdettu syntinen
Kaisa
Niin suuri sydän, niin lyhyt matka, liian lyhyt. Meille jäivät onneksi hyvät muistot.
Saara
Voimia kaikille Rikun läheisille.
Tipsi
Haluaisin sanoa jotain, mutta en osaa. Missä kaikki sanat ovat silloin, kun niitä tarvitaan? Hieno mies on poissa. Osanottoni kaikille Rikun läheisille.
Tiina
Otan isosti osaa Rikun poismenon johdosta. Voimia ja aurinkoa surun keskellä..
Tiinu
Aamulla Hesarin uutinen, voi kenen elämä päätyi näin. Päivällä tekstiviesti kollegalta, ei voi olla totta!
Eero Väätäinen
Voimia Rikun läheisille.
-Eeva-
Riku Järvisen rakkaille enkeleitä ja voimia suureen suruun.
Katja
Hiljaa itkee sydän suurta menetystä. Syvä osanottoni Rikun läheisille ja bändin pojille.
Jonna
"Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli.
Noora
Nöyrä osanottoni.
Susanna
Järkytyin syvästi ja valtava suru ja turhuuden tunne asettui sisälleni. Syvä osanottoni kaikille Rikun läheisille.
Petri Pajunen
"Istu tähän näin oi vanha ystäväin
Paula T.
Rikun omaisille ja ystäville.
Valtteri
Syvimmät osanottoni
Jussi
Suuri ja syvä osanottoni!! Tänne ulkomaillekin surusanoma välittyi, suren kanssanne..
Ossi
Riku Järvisen omaisille sekä bändin jäsenille.
Jarno & Annina
Sielu on ihmisen ruumiiseen kätkeytyvä silmu. Kuoleman päivä on sen heräämisen päivä, sillä kuolema on suuren työn alku, luomisen väkevä hetki.
Anu
Suru koskettaa syvältä. Riku oli hieno ystävä, joka elää aina sydämissämme.
Annika ja Jere
Sanaton olemus. Suru. Miten vieraan ihmisen kuolema voikaan tuntua näin pahalta?
Aurora
Hienon yhtyeen hieno jäsen on poissa. Usein joutuvat hyvät muusikot poistumaan aivan liian aikaisin.
Lasse, Hki
Lehdestä lukemani uutinen sai haikeaksi. Jaksamista Rikun omaisille ja bändin jäsenille.
J.s
tuuli kulkee maita
Janita
Osaa ottaen,voimia toivoen,ajatuksin kanssanne.
ellu
Aika kelloista katoaa...
Mari&Peter
Pitkä hiljainen hetki, kun kuulin suru-uutisen... Sanoja ei oikein tule vieläkään - tuntuu vain niin väärältä!
Jani
Rikun poismenon johdosta. :´(
Tiina
Riku rakasti ja ymmärsi, oli Opettaja.
Taivallahden peruskoulun lapsien ja henkilökunnan puolesta Hannu
"Siellä missä nyt oot, kukkii kaunein maa,
Hanna ja Juha
Osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
Valtteri Vahter / Veikkola
Rikun muistoa kunnioittaen, läheisille voimia toivottaen
veetin äippä
Riku oli mun bändikerho-ohjaaja vuoden ajan 3 vuotta sitten.
Erno
"katso tähtiä tänä yönä
Susa
suureen suruunne.
Tanja, Vesa ja Soja
Lämmin osanottomme.
fani & lapset
Toivottavasti SEHV kunnioittaa muistoa jatkamalla uraa... Elämä jatkuu kuitenkin! Vaikka aika on surra..
Tuula
Syvä osanottomme Rikun omaisille ja ystäville.Suru on suuri.
Manta ja Vesa
Rikun ystäville ja omaisille syvä osanottoni.
Jukka Tikka
"aika kelloista katoaa
Marko Koskinen
Syvimmät osanottomme
Piia&Lari
Syvä osanottoni. Hieno ihminen on poistunut keskuudestamme!
Memppa
Taivaallinen soittokunta sai taas yhden hienon soittajan lisää, liian aikaisin hänet valittiin mukaan, liian paljon jäi tekemättä täällä. Siellä on Göstan ja Ray Charlesin kanssa varmasti unohtumattomat soittotuokiot. Toivottavasti siellä on mukavaa, se nähdään sitten joskus. Toivottavasti SEHV:n jäsenet pääsevät surustaan yli. Hyvää jatkoa Juhalle ja muille. Nyt ei voi kuunnella SEHV:iä enää samalla fiiliksellä kuin ennen. Sama kävi Leevi & the leavingsin kanssa. Ei ole kiva fiilis.
Antti Lipponen
Herra on hänen paimenensa, ei häneltä mitään puutu.
Tohtori Outolempi
"taivas on harmaa
Tiina ja Jaakko
Tiedän miltä tuntuu surea rakasta ihmistä. Pikkuhiljaa suru tippuu pois, yhä enemmän ilo valtaa alaa. Toivon kaikken muistavan ne ihanat asiat: hymyn, naurun, hauskat sattumat
Sanna Jyväskylästä
Rikun omaiset ja ystävät, myötäelän suuressa surussanne ja toivon teille voimia jaksaa eteenpäin.
Kuutamovalssi
Osanottoni suruun!
Pirppu
Taivaan isä päättää lastensa kotiintulo ajat... Kaipaamaan jään ja itkenkin...
J.E.
t.t.
"Päivä kerrallaan, se riittää." Syvä osanottoni.
Tiina Kaakinen, Kajaani
Itken kanssanne, se helpottaa ajan myötä.
Paula
"Poets, priests of nothing, legends..."
TS
...ja outoa niin, kovin outoa niin,
Jenni
Eipä ihminen voi paljoa päättää päivistään. Parempaa huomista toivoen
PeKauppi
Täällä kuolevat nuorena ne, joita jumalat liikaa rakastaa. Lämmin osanotto kaikille Rikun omaisille ja läheisille. Meiltä on liian paljon pois. Riku, olit loistava. Teit viime marraskuun Kaustisen keikasta ikimuistoisen kera muiden poikain. Kaipuu on suuri...
Mia
Sun on paras olla kotona, tänään hyvä jumala, kun Riku sun ovelles saapuu.
Olli
Nina
Tanniina
Nyt saa hiljentyä loputkin värit loistostaan. Elämän ruska laskeutuu yllemme.
JK
Hän, joka sinulle on ollut rakas,
Minna
Jaksamista kaikille Rikun ystäville ja omaisille, sekä syvä osanottoni...
surussa mukana
"Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet,
Fflam
Voimia kaikille Rikua sureville!
Jaana, Espoo
.... että Jumala ei tee virheitä. Tässä hetkessä on kuitenkin vaikea nähdä Hänen tarkoitustaan ja kätkettyä rakkauttaan. Kanssanne surren ja teille kaikille Rikun läheisille voimia rukoillen,
Ulla-pappi Tampereelta
Osanottoni ja jaksamisen toivotus kaikille Rikun läheisille.
Harri
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja bändin pojille.
Merja K
Syvä osanottoni traakisen tapahtuman takia. Tuntuu todella surulliselta. Kauhealta.
Ekku
Syvä osanottoni Rikun poismenon johdosta.
Merja
luin viestin jonka ystäväni minulle laittoi. En ollut uskoa lukemaani. Osanottoni Rikun perheelle, sukulaisille ja bändin jätkille.
memmu
Suuren suuri osanottoni Riku Järvisen traagisesta poismenosta ja voimia sukulaisille,ystäville ja sukulaisille.
Annika
Haluan valoa,
Laura
Syvästi surren otan osaa menetyksenne johdosta.
Rauno Rämö
Lämmin osanottoni Riku Järvisen omaisille,ystäville ja työtovereille.
Sanna
Sasku
Luin hetki sitten luukku.comin etusivulta, että Sir Elwoodin basisti Riku Järvinen kuoli eilisaamuna. :(
Keepon
Syvä osaanottomme Rikun omaisille ja bändin pojille.
Mia Fagerström
...mitä tähän voi muutakaan sanoa. Minkä me kaikki hänessä menetimmekään.
Kirre
Värit soivat hiljaisina, iso mies on poissa.
Timo K
Muisto vain jää.
kimmo
osanottoni. riku oli mies parhaasta päästä. lepää rauhassa.
neumann
Lämmin Osanottoni Rikun läheisille ja bändikavereille. Soitto jatkuu tähdenlentona ja kulkee mukanamme missä ikinä liikummekaan. Voimia.
Johanna
"..katso tähtiä
Maarit
Suuri suuri mies, suru suurempi.
Tommi & Minna
"...tämän täytyy olla sellainen hetki, kun kuningas kuolee ja kansa suree.."
Samppa Halmevaara
Mielessäni vain yksi sana. Miksi? Osanottoni ja voimia kaikille omaisille ja läheisille. Pojat älkää antako värien hiljentyä. Matka jatkuu, sillä kaikki ei vielä ole valmista.
Pasi
Osanottoni kaikille läheisille. Voimia ja jaksamista.
r
..Riku on poissa...?! Ilkka-lehdessä ollut pikku-uutinen sai suuren merkityksen kun kuulin mitä sen takana onkaan..!! :,-(
Kimmo
"Ja kun kerran laulan laulun viimeisen,
Surija
"If the people
Henna-Maaria
Osanottoni Rikun omaisille ja bändin jäsenille.
krisu
Hyvää matkaa Rikulle. Syvä osanotto kaikkien suruun.
Sini
Lämmin osanottoni Rikun läheisille, bändikavereille ja ystäville!
katja
Hyvät ja kauniit muistot rakentakoot lohdutuksen majan.
Ismo & co.
syvä osanottoni kaikille Rikun läheisille. olette ajatuksissa.
heidi
Osanottoni.
Nimetön Gegge
Osanottoni.
Ilkka
Osanottoni Rikun omaisille ja bändin jäsenille.
Sad-
Tätä on niin vaikea uskoa todeksi. Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville!
Helena
"minä toisinaan sinusta laulan,
janina
" Jos sun äänesi kuulisin uudestaan,
Emilia
Ei sanoja, ei.
mikkokoo
kun kaikki loppuu jää vain tyhjä tila...
Roope
"sun on paras olla kotona
Honkkis
Lämmin osanottoni Rikun perheelle ja läheisille.
Jenni
Surunvalitteluni Rikun perheelle, läheisille, ystäville ja tutuille.
Maria
Suruviesti, jota ei voinut uskoa.
Timo ja Pirjetta
Osanottoni ja valtavasti voimia tuleviin päiviin kaikille Rikun läheisille.
Minna
Suuri on suru, pohjaton kaipuu.
kaija
... ei tätä voi uskoa todeksi... voimia kaikille läheisille ja ystäville, sitä varmasti tarvitaan...
Juha
Suru uutinen kiiri myos tanne Japaniin. Sytyttakaa kynttila Rikun muistolle, sen mies on ansainnut.
Busse
Osanottoni kaikille, joita suruviesti on koskettanut!
Johanna A.
Lämmin osanottomme Rikun omaisille ja sir elwoodin jäsenille!
Susanna ja Topi
järkyttävää.....mikään ei ole niin epävarmaa kuin elämä......
kissanainen & pentu
Raskas on suruni kun ystävä on poissa. Minulla oli kunnia tuntea Riku n. 18 vuotta. Rikun positiivisuus ja toisten ihmisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen sellaisina kuin he ovat oli sellaista mitä harvalta ihmiseltä voi saada elämän aikana osakseen. Oli useita vuosia välissä, että en kohdannut Rikua, mutta taas vuosien jälkeen kohdatessamme oli kuin olisimme vasta eilen tavanneet. Riku oli persoona jota kunnioitin ja ihailin. Syvä osaanottoni Rikun läheisille ja bändin jäsenille.
Marina Primietta
Surullinen uutinen kantautui tänä aamuna kännykkään ja kyyneleitä on Rikun muistolle vuodatettu täällä Etelä-Saksassakin. Hieno, hieno mies on poissa. Iso oli mies, mutta niin oli sydänkin, vähintään sen saman metri yhdeksänseitsemän. Noin hyväntuulisia ja lämminhenkisiä kavereita on harvassa. Minun lapsuuteni sankari.
Heikki
Vasta viime kesänä tutustuin tähän bändiin ja vain yhden keikan ehdin nähdä ja jo nyt on Riku poissa!! Tosi surullista. Voimia kaikille Rikun läheisille!
Päivi
Lämmin osanottoni Rikun omaisille sekä läheisille ja voimia kaikille sureville.
Liisukka
Syvä osanottoni Rikun omaisille ja bändille.
Tea
He eivät kuole.
Alice
"Levolle lasken luojani
surussa mukana, SiHa
Lämmin osanotto Rikun omaisille ja ystäville.
Jouni, Miia, Veeti ja Väinö
Koittakaa jaksaa,vaikka suru on suuri.
Jamo
Voimia Rikun omaisille ja ystäville.
jenni
otan osaa surussanne..
Mari
perheelle, ystäville ja läheisille. Joskus päivät tuntuvat raskaammilta.
piikki
Jaksamista Rikun perheelle ja ystäville surun keskellä.
Jurve
"Nämä kyyneleet,
Karoliina
Rikun muistoa kunnioittaen ja läheisille voimia toivottaen,
Anu
Syvä osanottoni kaikille jotka Rikua rakastavat.
Leena
Kun sanat eivät riitä...
reea
Kun suljen silmäni, näen sinut rauhallisena ja onnellisena. Kun suljen silmäni, muistan ne kaikki kesäiset kohtaamiset, kun yhdessä paransimme maailmaa. Kun suljen silmäni, muistan miehen, jolla oli suuri sydän ja hyvä tahto. Kun suljen silmäni, minua itkettää...
Lasse Kurki
Rikun muistoa kunnioittaen ja kaikille voimia toivoen,
Erja
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville
Melina
Kiitos Rikulle!
Vuosien takaa
Kiitos musiikista, se ei ikinä kuole.
Kai, helsinki
Syvin suru on sanaton. Lämmin halaus Kikille ja voimia Rikun perheelle sekä bändin jäsenille.
Tilli
älä tule mun jälkeen,
ystävät
"There's a great big rock 'n' roll party going on upstairs", kuten Jim Pembroke lauloi Ronnie Österbergin ja John Lennonin muistoksi. Yläkerran orkesterin botne on nyt kunnossa, kalliilla hinnalla. Kiitos Riku J.
Suonna K.
Voimia omaisille ja ystäville.
Mika
Suren.
MJ
Niin katoavat tilanne ja autuus, niin syvälle uurtaa tunne ja murhe. Nouskoon vielä päivä ja valo, sillä vielä kestää Rikunkin tie ja tahto. Osanottoni.
TM
Kyllä on aikamoinen shokki kun Riku kuoli, ottaen huomioon, että hän oli minun luokan opettaja 3 vuotta ja opetti minut soittamaan rumpuja. Tätä ei voi käsittää, voimia bändille ja perheelle.
Tuomas Heinonen
Otan osaa surullisen tapahtuman johdosta ja jaksamista teille...
Juke
Osaanottoni Rikun perheelle ja bändille
s
Se iskee heti, kun hetken kuvittelee, että ehkä kaikki onkin hetken hyvin.
Jan
Ei ole sanoja tahan, ei kirjaimia.
Joutsenpoika
Voimia Rikun perheelle ja bändille!
Jani, Espoo
Voimia kaikille ja kiitos!
Pirjo, Kontula-Kallio
Suru on suuri, ihminen niin pieni ja voimaton sen edessä!
Sirpa
ja jaksamista omaisille ja ystäville.
RK
Ajelin tänään autollani ja kuuntelin musiikkianne, silmissäni näin Rikun punaiset hiukset ja hymyilytti.
tiina
samaisena iltana itsekin gloriassa olleena tuntuu todella pahalta kuulla tällaista. poistuin paikalta jo ennen kuin onnettomuus tapahtui ja kuulin asiasta vasta äsken. voimia ja jaksamista kaikille!
pk
"Elämä on iloa, surua ja haasteita satunnaisessa järjestyksessä ilman oikeudenmukaisuutta."
Ville Eemeli & Jonna
Järkyttävää uutista on vieläkään mahdoton uskoa todeksi. Isoa miestä tulee ikävä, Rikun huumoria ja suurta sydäntä. Voimia ja lohduttavia halauksia Kikille ja kaikille ystäville ja omaisille.
Jussi
Tänä murheen ja surun päivänä toivotamme lämpimät osanottomme Rikun omaisille ja bändille.
janne & Tiia
Osanottoni Rikun perheelle, bändin jäsenille sekä läheisille. Riku oli hieno mies - yksi parhaista.
Tintti
liikaa kuolemaa viime aikoina käsitelleenä voin vain todeta: hyvät ihmiset lähtevät liian varhain.
nne
Itse en ole taivaltanne kovin ahkerasti seurannut, mutta sivusilmällä ja -korvalla kuitenkin. Siitä huolimatta silmät kostuivat, kun tovi sitten uutisia luin - ja viimeistään tätä vieraskirjaa selatessa.
Miksu
Ei voi uskoa tätä. Niin arvaamaton on elämä.
anne j, Kuopio
Kävin kaupassa ja silmiini osui järkyttävä otsikko..en voi uskoa tätä..itkettää valtavasti ja taisi kassaneitikin ihmetellä suruisia silmiäni..Kiitos Riku !! Jaksamista teille muille Elwoodeille ja erityisesti Rikun lähiomaisille !
Annika ja päiväunilla oleva pikku-Olli
Kun suru häipyy,
Sari K.
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
Sini
Osanottoni surun johdosta.
MS, Tampere
Nyt ei ole basisti vitsien aika.
Fanit Mikkelistä
Kunnes tapaamme jälleen! Kiitos kauniista musiikista.
PikkuMyy
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja bändille.
Janne
En saata uskoa tätä todeksi....Voimia Rikun läheisille!
Minna
Osanottoni omaisille ja ystäville.
Kikka
"Anna tuulen levähtää, anna meidän muistaa ja ymmärtää "
ropelli
Hyvät ihmiset kuolevat usein liian varhain. Syitä voimme vain ihmetellä. Jokaisella elämällä on kuitenkin tarkoitus, kestipä se vain hetkisen tai vuosikymmeniä.
Hanna
Äärimmäisen miellyttävän bändin miellyttävän basistin pois meno sattuu...kiitos kaikista vuosista, olet ajatuksissamme.
Henry's Pubin pojat ja tytöt
"Me kuolemme,
Kaunis ja levoton
Sanat ei riitä kertomaan kuinka pahoillani olen ja kuinka suuresti Rikun kuolema koskettaa sydäntäni.
Tyttö pohjoisen ja enkelipieni
Voimia ja jaksamista Rikun omaisille ja bändille.
Marjukka
Lämmin osanottoni Rikun omaisten ja läheisten suruun.
Pirita
Suurin suru on sanaton..........
Riitta
Ja siellä jokainen tahtoo lentää
Mari
elämä ottaa ja antaa,vain muistot jää kun olet poissa.
Petsu
Tuska helpottaa ajallaan mutta muistot eivät unohdu koskaan
Mymmeli
Hän on onnellinen tässä maailmassa,
Katja
Voimia kaikille läheisille!
riikka
Syvä osanottomme Rikun omaisille ja muille läheisille entisen kollegan ja ystävän poismenon johdosta...
Vantaan Pakkalan koulun väen puolesta Petri Jaakkola
Voimia omaisille ja orkesterille. Antakaa itkun tulla...
Mike
Syvä osanottoni läheisille ja bändille.
henkka
Syvä osanottoni traagisen tapahtuman johdosta. Ilmeisesti hyviä asioita ei osaa ajatella ennenkuin jotain kamalaa tapahtuu.
Olli
Verho surun hetkeksi heilahtaa
Minna
Ei löydy sanoja....:( Syvä osanottomme....
Eba & Länsi-Vantaan Rock-Muusikot
Sinun sielusi on nyt jossain muualla,ja kaikki on hyvin.Lähdit varhain muttet unohdu koskaan ystäviesi,sukulaistesi etkä faniesi sydämistä!
Gitte
Hiljainen osanottoni.
Ira
...kaikkien kanssamuusikoiden, läheisten ja kaikkien musiikin kautta lähelle päässeiden suruun.
Timo
Kikille,bändille ja omaisille.
"disco-sisko"
Katso tähtiä, tänä yönä
paula
niin minäkin...
Johanna
Luin aamulla lehdestä: "37-vuotias helsinkiläinen mies..." Päivällä avasin television ja siellä chat-ohjelman ruudulta pomppasi silmille uutinen, joka toi tälle tuntemattomalle miehelle kasvot. Muistokirjoituksia kai nekin tavallaan.
Annika
Pieneltä ihmiseltä iso osanotto valtavaan suruunne Rikun poismenon johdosta. Voimia ja jaksamista!
Sade
"On elon aika lyhyt kullakin.
xanna
Rikun omaisille ja ystäville.
mr
...hei tanssikaa laulakaa
Hapa
Osanottoni Rikun poismenon johdosta, voimia läheisilleen ja bändille.
annariitta
Rikun omaiset, läheiset, ystävät:
Tanja
"aika kelloista katoaa
Heli
Voi mitä olemme menettäneet. Miksi? Miksi? Miksi aina meiltä viedään jotain niin tärkeää? Syvin osanottoni kaikille Rikun tunteneille.
J.Kujanpää
"... ja outoa niin, kovin outoa niin, ett' hän mennyt on pois.."
Tyttö lasiselta vuorelta
Pieni kyynel vierähti, kun uutisesta kuulin. Osanottoni omaisille ja ystäville.
Nina
Tutustuin sinuun reilu viikko sitten! Nyt sinua ei ole. Tätä ei meinaa uskoa todeksi. Me kaikki kaipaamme sinua.
Kalevi
It will be staying with us FOREVER.
Gil
mina
Sateinen harmaa päivä ja ikävät uutiset...
Pekka
Luin juuri uutisen järkyttyneenä. Elämää ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi.. Voimia teille ja Rikun omaisille ja ystäville! Suuri kiitos Rikulle!
Fani aikojen alusta
Osaanottoni ystäville ja omaisille ja voimaa kantaa tämä suuri suru :-(
Tarja
Perheelle, bändille ja ystäville jaksamista.
ari
Syvimmät osanottomme niin bändin pojille kuin omaisillekin. Tänään soivat värit synkkinä ja luontokin itkee kanssamme.
J & K
Voimia surun keskelle omaisille ja ystäville!
jouni
"Hei tanssikaa, laulakaa, te jotka tiedätte huomista ei tulekkaan, kun täällä kuolevat nuorina, ne joita Jumala, liikaa rakastaa"
"Sydän vanhanaikainen"
Osanottoni suuressa surussanne Rikun perheelle, bändille ja kaikille Rikun tunteneille. Sanat eivät edes riitä kertomaan miten pahalta tällä hetkellä tuntuu...
Sari
...kiitos näistä vuosista!
Judanssi
Osanottoni.
anssi
järkytys oli suuri.syvät osanottoni omaisille ja bändin jätkille.koitetaan jatkaa yhdessä eteenpäin.voimia...
jasu,hämärän takaa
"Suru soittaa mustin koskettimin ...."
Kartsa, Kati, Laura, Jukka, Jari ja Veltto
....... !
Hannu
Vaikka kaikki muu lähtisi niin kaipaus ja muistot jää.
Suruinen lapsi
Sitten kun tuska hellittää ja muistot eivät enää tee kipeää, voi kohotttaa tuopin ja pienen hetken hän on taas luonanne, ajatuksissanne ja puheissanne. Otan osaa suureen suruunne.
Marjut
Tiedän, ettei vanha fraasi otan osaa auta surussanne, mutta omasta puolestani sanon että olen surussa mukana. Täytyy kuitenkin muistaa, että kuolemalla on aikansa ja paikansa. Se tulee aina yllättäin koskaan siihen ei osaa kukaan varautua.
Raisa
"Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
marianne
Itkettää.
Nana
Tiesinhän minä,
L
"Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Saijaleena
Ja äkkiä kaikki muuttuu, eikä koskaan palaa sellaiseksi kuin se on joskus ollut. Kun yksi lähtee, kaikki entinenkin soi toisin. Ehkä meidän korvammekin muuttuvat eikä ainoastaan sävel.
Päivi
Niin pieni on matka ajan ja ikuisuuden välillä. Suuren surun keskellä voimia omaisille ja läheisille.
Jartsa
siksi viimeinkin
Miu
show must go on..
dj
on aina läsnä, vaikkei sitä joka hetki huomaisikaan. en ole varsinainen sehv-fani, mutta ihmisen muistoa kunnioitan aina. "miks näin, miks ei myöhempään, sen tietää Herra yksinään". osanottoni omaisille, ystäville, työtovereille.
carita
... on suruullista, että noin hieno mies, kuin Riku on poissa luotamme. Elämä voi yllättää monella tapaa... Olen järkyttynyt ja suruissani.
Maahiainen metsän siimeksestä
Missä enkelit ovat kun niitä eniten tarvitaan?
Johanna
perheelle, bändille, ystäville
Sari ja Hossi
Kiitos Rikulle muistoista ja elämäntyöstä, osanottoni läheisille. Tämä vetää tavallistakin hiljaisemmaksi.
Timo
Suru on suunnaton läheisten puolesta. Elämä on kuin tuuli joka puhaltaa ylitsemme ja meitä ei enää ole. Nöyränä kiitän päivistä, jonka elää saan.
Sonja
Syvä ja lämmin osanottoni Rikun poismenon johdosta. Toivon voivani lähettää osanottoni myös Rikun läheisille ja omaisille näin orkesterin nettisivujen kautta.
honne
toivottaa jaksamista. Avuton olo surun edessä.
Tapsa
Vaikea löytää sanoja... Toivon teille kaikille voimia jaksaa eteenpäin.
Hansu l. Hanna
Olen pahoillani teille läheisen ihmisen poismenosta. Tämä tuskin lohduttaa, mutta tällainenkin kuuluu elämään. Voimia ja jaksamisia, muistakaa Rikua hyvällä.
Jani
Harmi, etteivät ventovieraat voi olla muuten tueksi, kuin näin nettiviestin muodossa. Ystävän yllättävä lähteminen tuntuu väärältä ja erityisen kivuliaalta, mutta jossain vaiheessa kipu hellittää. Ystävien tuki, asiasta puhuminen ja varsinkin jäähyväisten jättäminen hautajaisissa helpottivat kovasti. Toivottavasti teillä on näihin mahdollisuus.
Tip
Suuri osaanotto ystävän, bändikaverin, perheenjäsenen, hienon ihmisen pois menon johdosta. Voimia ja lohdutusta.
Tiikerityttö
"Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy"
Sole
Täällä kuolevat nuorina, ne joita Jumala, liikaa rakastaa
Päivi
Voimia kaikille bändin jäsenille, omaisille, ystäville ja tietenkin uskollisille faneille"Koitetaan kestää yhdessä!
minä pieni
Hienon basistikollegan ja suuren miehen poismeno on järkyttävää. Syvimmät osanottoni. Voimaa ja jaksamista surun kanssa eläville omaisille ja työtovereille.
Jani
koittakaa jaksaa
ystävä
"täällä sataa, entä siellä? kuinka ystävät voineet siellä päin? kaikki kai hyvin täällä, entä siellä? mä tähän lauluun kiinni yöllä jäin." giant steps are what you take.
s-j
"Surun kyynelten keskeltä,
Tipi
Tähän ei voi sanoa mitään.
Neiti Kevät
Tuntuu oikealta että tänään sade piiskaa maata, sataahan myös sydämessä. Kiitos Rikulle ja voimia bändin kaikille jäsenille ja Rikun läheisille. Olette ajatuksissa. Lämmin halaus.
RSL
Järkyttävää kuulla tällaisia uutisia. Suunnaton osan ottoni Rikun omaisille ja "perheen jäsenille" eli bändille. Rikun loistavat basso- ja viulusoolot tulevat elämään sydämissämme ikusesti! Koetetaan kestää, elämä jatkuu, vaikka aina ei siltä tunnu.
Lepää rauhassa Riku!
Itkettää.....voimia Rikun omaisille ja teille ....pitäkää huolta toisistanne....jaettu suru on helpompi kantaa...
punapää keski-pohjanmaalta
Rikulle kiitos hienoista vuosista ja jaksamista orkesterille. Toivottavasti kaikesta huolimatta matka kuitenkin jatkuu.
Jyrki
Elämä on tosiaan pienestä kiinni, ja varsinkin sen loppuminen. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.
Anu
Kiitos ja kumarrus rakkaalle ystävälle. Pieninä palasina nakertaa syvä surumme. Kaikki on vielä ihan liian kesken.
Meidän ystävämme Riku Järvinen kuoli viime yönä.
No jaa - siis viitaten Mikko S:n kysymykseen. Kova on tahti, jos uusi tulee alta vuoden edellisestä; pakko tunnustaa näin paatuneena elwoodinakin. Mutta tietenkin uutukaista kiinnostuneena odottaa.
Juhana
Tavastian kekan jälkeen tulossa uusi levy?
Mikko S
Kaupungilla liikkuu hurja huhu, että Riku on loukkaantunut viime yönä vakavasti - todella vakavasti.
I
Laulathan mulle ainakin jonkin näistä biiseistä..Sellaista se on, Lähtö, Tango, Yö tekee meistä varkaat...Helsingin Tavastialla. Tulen katsomaan Teitä Rovaniemeltä asti ja tämä on mun eka kerta. Teethän siitä ikimuistoisen.
MinnaMaria
on soitettava Tavastialla.
Ria
Valoisat yöt ovat täällä taas.
Mahtavaa että SEHv keikkailee taas!
Lapin tyttö
Moi! oon 12v tyyppi. Menkääs kattomaan mun tekemiä Java- ja Flash-pelejä. www.icywind.com
Tomppu
Biisitoive Tavalle heinakuussa olisi Soitan taas
-Viivis-
Heippa! Lomaterveisiä Katinkullasta. Kävin sivuillanne ja huomasin, että tulette kesällä taas Forssaan. Hyvä juttu. Mökillä tavataan, eiks niin!
Merja-serkku
Kesä on täynnä yhtä ja toista kaunista katseltavaa. Vielä kun SEHV saapuu pohjanmaalle kirkastamaan täydenkuun kera mieliä, saa tämäkin kaupunki kauniimman sävyn. Tervetuloa!
mina
Aiemmin jo kyselin mahdollisuutta kuulla "Soitan taas" Jyväskylässä. Keikka oli upea eikä biisin puuttuminen haitannut menoa ;o)
Annika
tahtoisin kuulla Kuopiossa ..."Katso tähtiä"...
ne ihanat elokuiset,lämpimät tähtiyöt- mielessäni...
Nyt tänne sit kirjoitan. Te olette ja tulette aina olemaan lahja suomalaiselle musiikille. Mitä kauneimmat sanat ja upeimmat melodiat. Kiitos teille! Kun teitä kuuntelee, muistuttaa se siitä miksi musiikki auttaa jaksamaan.. (unohtaa samalla sen kaupallisen musiikin joka niin säälittävän paljon pyörii meidän ympärillä)
Mira
On se niin mukava lukea, että taas pääsee keikalle! Empäs tiedä, onko jo aivan loppuun kulutettu kappale; Tango, (Tosin, Elwoodillehan sitä ei voi koskaan tehdä)... Mutta, jos sen voisi lisäillä keikka biiseihin? Vanhaa valokuvaa ja Elisaa unohtamatta.
ainoleino
Jos ei pääse tänä suvena Elwoodien keikoille, voipi lohduttautua katsomalla 13.8. Poppia kyydissä ohjelman, koska silloin siinä on mukana Juha Lehti!
annariitta
Hartain toiveeni on kuulla Vanha valokuva livenä, on se vaan niin loistava kappale! Sitä onkin odoteltu turhaan niin monella keikalla... Toinen legendaarinen biisi on Neiti Kevät, toivottavasti soitatte senkin!
Neiti Kesä
Niin monesta erinomaisesta biisistä on miltei mahdoton valita, mutta kuten Johannakin jo toivoi...Lähtö olisi hienoa kuulla sekä riipaisevat Näkemiin ja Vuokses sun. Nautitaan suvesta, se on nyt täällä taas...
Kaunis ja levoton
Moi! Kun kerran biisitoiveita kysellään, niin soittakaa ihmeessä LÄHTÖ!! Teatterikeikalla Tampereella se oli akustisena aivan uskomaton pari vuotta sitten ja muutenkin soi harvoin livenä. KIITOS jo etukäteen!! :)
Johanna
En vaan millään jaksais odottaa niin pitkään... Biisitoiveita Yo-talon keikalle olis vaikka kuinka paljon, miten olis pojat, jaksaisitteko soittaa koko tuotantonne läpi..? ;)
Tanja, täältä pölyisen museon uumenista...
Katsopa keikkalistaa; sieltä löytyy 9.7 Forssa!
punainen taivas
Oottako tulossa Vorssaan?? Koska?? Hyvä jos tännekki vihoviimiseen rotankoloon joku tulee....
MissNevermind
Hei herrat ja kaikki herrojen ystävät pitkästä aikaa!!
tyttö tien päältä, mustikansinisen taivaan alta...
Rockperryssä sitten nähdään taas. Onkin jo ikävä keikalle...
Hansu
Ehdoton toiveeni on tietty "Katso tähtiä" ja muita mieleen tilevia on ainakin "kirje kotiin" and "Paha rotu" !!!
J.H.
Tässä biisitoiveita Ruisrockiin ja Rock Perryyn : Mikä sua vaivaa, Vanha valokuva ja Tanssikaa, laulakaa
Jyrki
http://www.nirvana-shop.com/ref.php?id=540b1090a5ef44
Mrts
Soittakaapa Sairas ja syntinen, ainakin se on minut saanut noin ammttini puolesta miettimään sitä mitä sanon rippikouluissa nuorille ja mitä en sano. Ja on muutenkin hyvä biisi. Illan kaunein nainen on myös kiva biisi siitä tulee hyvälle tuulelle.
Tk
Oulussa tahdottaisiin kuulla kerran elämässä Sir Elwood-versio Hectorin kappaleesta Jos sä tahdot niin. Se kuullostaa paljon paremmalta kuin alkuperäisen esittäjänsä versio (anteeksi, Hector... :) ). Kiitos jo etukäteen jos toive toteutuu; silloin näätte eturivin vakiojoukoissa jonkun onnellisen...
Odottaen 17. 7.
Huippu piisi. Tämä on musiikkia. Itse pidän esim. Steen 1 rappia, anteeksi vaan , täytenä paskana. Sekä onnettoman ja lahjattoman touhuilun osalta että siksi että homma on puettu kantaaottavaan kuosiin. Kopioidaan juttuja ja ollaan nin koviksia. Sir ja kumppanit eivät ole mitään kopioita mistään ja siten tosi hyviä.
DJ Absoluuttinen korva
sanoo vissiin vorssan likka! ihanaa kun tänne landelle muuton jälkeen voi päästä kuunteleen lempparibändiä. onhan tässä pari vuotta ollutkin hiljaiseloa. biisitoiveet ovat siis katso tähtiä ja viimeinkin ja tietenkin maa mustasukkainen.
veetin äippä
Toukokuu, kaikkien lupausten aikaa.
...kun viimeksi on livenä päässyt keskiolutjazzia kuuntelemaan.. toivottavasti tämä kesä tuo parannuksen tilanteeseen..
-zaida-
KAIKKI ANKKURIKLUBILLE!!! ks linkki
ZZRX
Hyvää Päivää,
Pössi / Piikkikasvi Agency
vernissan alkuaikojen keikat ja muistaa voin myös tavastian jossa eräskin skreba nousi lauteille ja lauloi aivan helvetin hyvin.Keikkoja on tullut nähtyä noin sata joten ykköseksi valitsen kallio kukkii 2003,tietystä syystä.
raju-riitta
Täytyy vielä palata yli kuukauden takaiseen kysymykseen ja kertoa mikä biisi mulle kolahtaa eniten. Ensimmäinen Elwood-levy, johon olen tutustunut, on ollut Kymmenen tikkua laudalla, noin kymmenen vuotta sitten. Olin vielä ala-asteella ja isoveli lainasi sen kirjastosta. Rakastuin jo silloin Katso tähtiä-kipaleeseen. Välissä kului ainakin kolme vuotta, ennen kuin rupesin kuuntelemaan bändiä enemmän. Nyt kun levyhyllystä löytyy joka ainoa Elwood-levy, voin yhä sanoa, että Katso tähtiä on ylitse muiden. Ehkä kaunein kappale, jonka olen ikinä kuullut.
paula
hillo, aivan loistava idea. pistäppäs hakemus vetämään,
sk
Saas nährä koska Elvarit tai Juha jollakin trubaduuri-kokoonpanolla esiintyy Mallusjoen Takinkääntöviikolla?
Hillo
pistin sitten kahteen kertaan, ku oli nii hyvii juttui. sori. kerronpa vielä, että raahe on unohtumaton.
s-j
on joo vetäny velipojankin melkein mykäksi. yks parhaista
skreba-jooseppi
on joo vetäny velipojankin melkein mykäksi. yks parhaista
skreba-jooseppi
Tahtoo keikalle. Tuntuu kuin edellisestä keikasta olisi ikuisuus...Jasu taisi kysellä parasta keikkaa..mulla on sellanen tunne et ne on tulossa! (Ei sillä ettäkö edellisissäkään mitään vikaa olisi ollut)
FEENIX
ooppera ja keskarijatsi kuulostaa mielettömän hyvältä yhdistelmältä! Ravintoa kummallekin aivopuoliskolle...
Sari
Olisko mahdollista saada bändi keikalle Savonlinnaan heinäkuun puolenvälin tietämissä? Elwarit olis just sopivaa musaa Savonlinnan yöhön!!
Mari
hohhoijaa...onpa hiljaista.kertokaapa ihmiset hyvät vaikka millon ja missä ootte kokenut parhaan elwood keikan.
jasu,hämärän takaa
Satu Hassin sanoin...
Kaunis ja levoton
...kevättä ja kesää kaikille.Neiti kevät on todella huumaava.Nauttikaa elämästä ja katselkaa aurinkoon..siinä on elinvoimaa.
Anne
Kuulen aina Pahassa rodussa kohdan "sääti lakinsa:ikuinen syyttömyys" kohdan "säätilansakin ikuinen syyttömyys".
Paula
Teillä lukee Neiti Kevään ekan kertosäkeen alussa: Hän on täällä TYAAS... Tuskin tarkoituksella?
Dragonheart
Jani Juntusen haastateltavana klo 12.15-12.45. Uusintoja, ainakin osasta haastattelua, luvassa viikon mittaan YleQ:n taajuudella. Sir Elwoodin hiljaiset värien musiikki kuuluu uudistuneella kanavalla muutenkin. Taajuus pääkaupunkiseudulla 103,7.
Levy-yhtiö
Me ollaan tässä vappuaaton jälkimainingeissa ja kuunnellaan suvivirren provinssiversiota, ja kaikkia niitä muita levyjenne viimeisiä kappaleita, joita saa kuulla aivan liian harvoin.
Vile Lapanen
Hauskaa wappua kaikille täältä Tampereelta, jossa on toivottavasti huomennakin aurinkoista. Selvitkää hengissä ja pitäkää hauskaa! Toivoo teekkariwappuun tutustuva
Lumileopardi
Jes, Elwarit tulee tänne Kuopioon ensi kesänä baarikeikalle! Pääsee taas katselemaan ja kuuntelemaan hienoa bändiä lähempääkin! Oikein hauskaa vappua kaikille! Muistakaahan, että pidätte itsenne miehinä ja naisina!
Jenni
...TÄÄLTÄ KESKI-POHJANMAALTAKIN....NEITI KEVÄT ON TULLUT, JA VOI KUN TULIS PIAN HEINÄKUU JA SEINÄJOEN VAUHTIAJOT!VILLIT HEVOSETKAAN EIVÄT PIDÄ MEIKÄLÄISTÄ SIELTÄ POIS!
-red head-
Neiti Kevät on kauneimmillan eikä ujostele näyttää sitä kaikille kevään ja työn juhlijoile.
johanna
munkin puolesta hyvät vaput kaikille elwood diggareille,sekä tietysti itte jätkille.
jasu,hämärän takaa
Hyvää ja mielenkiintoista vappua kaikille.
Ankkarock, jihuu!! Korso maailmankartalle:)
Paula
AI kyllä kai tässä on jo jokunen keikka?!
joku
Ai... Miksei keikkoja? Olisipas kiva taas päästä..
aino leino
kyllä malttaisi enää odottaa hetkeäkään, päästä keikoillenne, sen verran on kevättä sielä sun täällä! Jos kerta loman jälkeen siirryitte uusiakappaleita tekemään treenikämpälle, niin voimmeko odottaa hyvinkin nopeasti uutta levyä ilmestyväksi?Terveisiä
Ann-Marie
..ne kukat joka kevät ja kesä,kaikesta huolimatta.Onneksi aurinkoa riittää.Jos ei muuta niin ainankin tuoksuu ja nuokkuu.Riemukkaita fiiliksiä..kaiken maailman kukkasille.
Kaktus
jos Itä-Suomen keikat on Vaskiviikkojen varassa!!! Sinne nyt vaan Savonlinnaa ja Kuopioo listoille.
Sari
kun moottoritie on kuuma, on keikkoja tällä orkesterilla heinäkuussa ainaaskin. Keikkalista Piikkikasvin sivuilla on alustava ja täydentyy aina heti kun varmuus on riittävä. Kyllä Helsinki on mukana suunnitelmissa ja moni muukin vielä näkymätön, vaikkapa festarit ja muut kesäjuhlat. Että nähdään ja kuullaan kyllä kesällä.
..eiköhän se keikkalista ole vasta alustava.
-m-
Eipä näkyny Piikkikasvin sivuilla Elwoodien keikkalistassa Helsinkiäkään..:( Vai onko lista vasta alustava?
Paula
Mites on, tuuttekos kesällä Joensuuhun?
Tanja
Iltalehti tänään (ti 13.4.) (puhutaan tämän, siis viikon 16 säästä): "Torstaina voidaan jo lainata laulun sanoja ja iloita, että Neiti Kevät on todella täällä taas."
Feenix-lintu
Paras herrojen biisi..hmm..joku muukin taisi jo kirjoittaa, että suosikki vaihtelee kausiluontoisesti, mutta ne muutamat jotka kolahtavat ihan aina, kaikkialla, kotona tai kaukana ovat ehdottomasti Hämärän taa, Viimeinkin, Sellaista se on ja Vanhoilta vaan.
tyttö tien päältä, mustikansinisen taivaan alta...
hmm...liian vaikea kysymys.
FEENIX
Itse uudelleensynnyin kymmenisen vuotta sitten Elwari-fanin univormussa kuultuani levyltä Marssin... Miten voikin sanat ja sävelet soida niin samaan tahtiin?
Jukka
Itselleni on kolahtanut "Viimeinkin"-kappale. Se jysähti silloin "Huomenta Ilona, hyvästi" -elokuvan loppumusiikkina. Musiikki istui niin nasakasti elokuvan tarinaan. Katson sen videolta pari-kolme kertaa vuodessa, siinä on maagista otetta ja aina tulee vesi silmiin lopussa.
Sari
Koskettaa tuo Neiti kevät kyllä, olen samaa mieltä. Mutta myös Beatles, Tolstoi, Yö tekee meistä varkaat ja Ikkunas alla. Mitään muita Elwood-biisejä väheksymättä! Ai niin yksi vielä. Bussi 17.
Paula
Mutta parhaan biisin valitseminen on silti helppoa. Sellaista se on, ensirakkauteni, joka minut Elwoodien pariin houkutteli. Ei siitä ole kuin pari kolma vuotta, mutta edelleen ko. kappale väräyttää jotakin kieltä sisälläni. Uskomattoman hienot sanat täydellisesti yhteensopivan musiikin kanssa. Kun se tulee levyltä tai radiosta, ei voi kuin kuunnella hartaan tunnelman vallitessa.
Lumileopardi
Mikä on mielestäsi paras SEHV:in biisi ja miksi? Kaikki ne ovat hyviä, mutta nyt on pakko valita vain yksi ylitse muiden. Henkilökohtaisesti "hämärän taa" on ehdoton ykkönen. Siinä on minulle suunnatonta epätoivoa, mutta siitä huolimatta haluaa jatkaa.
Val
Ihanaa, että kohta lumet on sulaneet niin, että kukaan ei enää voi kusta mun nimeäni lumihankeen...
Mari
Elwoodit esiintyvät ainakin ensi kesän Ruis-rockissa ja Rock Perryssä
Jyrki
..taivaalla,yötä sinistä sinisempää.Väeltajia,rakkautta etsiviä.Ei enempää voi tehdä kuin huokaista ja taas valvoa..kisujen kevätyötä..mustarastaita kuunnellen..kur..nam..
Mie
Sellaista se on kun kissansieluiset mielii kevät fiiliksiin.Jospa vihdoinkin neiti kevätkin tajuaisi pysyä paikoillaan ,eikä enään tuottaa turhia lumikuuroja.Aurinkoa ja iloa ..
Anne
Kevään tuoksuja maistellen alamme taas aktivoitua.
tuo Pössi juuri tuossa informoi keikkojen järjestäjänä että keikat alkavat heinäkuussa..Kallio kukkii tapahtuma oliko nyt toukokuussa joten pahalta näyttää ! ?
Amppe
Toukokuussa ainakin viime vuonna oli tuo Kallio kukkii-tapahtuma Helsingin Kalliossa (ja Elwoodit soittamassa siellä), kalliolaisten itsensä järjestämä tapahtuma. Ovatko tänä vuonna; joku muu tietää paremmin.
Kukkia
Uutena pääkaupunkiseutulaisena kyselisin mikä tää kallio kukkii-tapahtauma ja milloin se yleensä on? Jos Elwoodit siel soittelee niin sinne on pakko päästä ja miksei muutenkin! Kevään odotusta...
Jaana
On jokunen tuolla aikaisemmin kysellyt: ne tulevat sijoittumaan heinäkuulle. Ja yksi elokuulla. Tuossa pääsiäisen kantturoissa julkistetaan koko kesän siihen mennessä varmistuneet esiintymistilaisuudet.
Pössi / Piikkikasvi Agency
Kevät kurkistaa lumikasojen takaa ja ilo täyttää mielen. Vielä kun pääsisi Teitä kuulemaan! Joko on talven keikkailuilta levätty ja valmiina esiintymään kaikille niille, jotka Teitä jo ikävöivät? Oli seuraavat keikkanne sitten missä tahansa, niin minä olen niillä.
Ilona
Sieltä se neiti hiljalleen saapuu tänne hämeeseenkin (kyllä, hitaasti).
Tarja
Ollaanko sitä tänä vuonna Kallio kukkii-tapahtumassa esiintymässä? Mielelläni tulisin katsomaan:)
Kukkaistyttö
etenkin shuten romaanista tehty elokuva on vaikuttanut "viimeisellä rannalla" -kappaleen syntyyn. näin on lauluntekijä kertonut.
urbaani talo
"Viimeisellä rannalla" nimi tulee englantilaisen Nevil Shuten (1899-1960) samannimisestä kirjasta, jonka alkuperäinen nimi on "On the beach" (1957). Kirjassa kuvataan australiassa asuvia ihmisiä, jotka odottavat maailmassa vallinneen ydinsodan synnyttämän laskeumapilven saapumista myös Australiaan. Kaikki muun maailman ihmiset ovat jo kuolleet. Viimeisellä rannalla -kappale on lienee Juhan versio tästä ideasta.
Feenix-lintu
Mistä kertoo kappale "Viimeisellä rannalla"?
Minä
Oli tauko Elwoodien kuuntelussa, mutta nyt maistuu taas! (Tämä kuuntelu kun menee kausittain.) Paha rotu rokkaa!
aurinkoloma Bagdadissa
Milloin imatralle? On jo ikävä.
Antsu
Itsenäisyyspäivän Vaasan keikka peruuntui. Milloin uusinta?? Kiersitte kyllä pohjanmaata mutta Vaasa jäi väliin vaikka paikallislehdessä toisin sanottiin...
dinosaurus
Talviloma meneillään, ulkona paistaa aurinko ja radiossa soi Neiti kevät. Voisiko olla paremmin...
Hansu
Kiva! Tykkään teiän musiikista tositosipaljon... jatkakaa samaa tahtia :D
Henry
Aluksi kiitos "poijjille" (miehiähän te ootte jo) uusimmasta levystä, tuntuu parhaimmalta pitkään aikaan. Tyyli hieman muuttunut, mutta onnistuneesti. En ole kummoinen sanomaan kovin pitkän ajan taa, mutta sen mitä olen kuunnellut...Myös mahassa asuva taapero vissiin tykkäsi, kun kävimme yllärikeikalla Ilmajoella joskus vuoden lopulla. Ainkain mun massu jytäsi pitkin yötä vielä kotonakin :). Näin sitä syntymätöntä vauvaa aivopestään SEHV:in kuuntelijaksi... Aurinkoista kevättä (ja nyt jo mukavan lämmntä).toivon kuulevani & näkeväni teidät vielä oikeassa keskiolutkuppilassa jammailemassa auringonpaisteessa kesällä tai pimeällä syksyn pitkinä iltoina, meikäläisellä tuoppi edessä ja anoppi lasta hoitamassa :)
Laura Seinäjoelta
Ei edes pientä riimitystä,ei sanaa,ei siis mitään eilen..naistenpäivänä oletin että bändi olisi jotenkin muistanut meitä nais kuulijoitaan.Kuitenkin ,taitaa olla suurin osa ..se siitä herrasmiehenä olosta.Onneksi aurinko paistaa ja linnut laulelee.Kun on taiteen kanssa naimisissa,saa arvostelun anopikseen.
Mie
Neiti kevät on jo kurkistanut Helsinkiin! Kiitos vielä kevättalven retkiin osallistuneille! Orkesteri suuntaa piakoin treenikämpälle hetken levähdettyään. Siellä odottaa akustisen keskiolutjatsiorkesterin yllättävänkin mittava soittovarustus (ainakin roudareiden mielestä) hujan hajan. Kunhan kämppä on taas kotoisa ja lauluntekijäin kanavat auki, niin toivottavasti uudet rallit näkevät keväisen päivänvalon.
SEhv:n uusi levy tarjoaa jälleen hyvää kuunneltavaa keskiolutjatsin kuuntelijoille. Äskettäin ostamani Pyhää kamaa- levykin suurelta osin miellyttää korviani.
Jenni Kuopiosta
mielessäni nöyrästi pyydän, voisko Pössi tai joku vastata edes sen verran, et onko kesän keikat kesä- vai heinäkuussa??
Jansku
kiitos kaunis kiitoksista.
jasu,hämärän takaa
Kiitos Jasulle sinne hämärän taakse tv-tampereen vinkistä! "Älä itke" saa mut aina jammailemaan! Taas iskee ilta, iskee levottomuus...tahtoo keikalle!
Kaunis ja levoton
1. Varjoissa vapaan maailman
Matt Willow
Onko Mestis-joukkue Haukkojen valmentaja Jan Lehti Juhan veli tai jotain muuta sukua hänelle?
Jenni
mihin on hävinnyt hansu???
sari
eilen tuli tv tampereesta puolentunnin pätkä elwoodia sisältäen nelisen biisiä ja haastattelun.ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää niin sen pitäis tulla uusintana tän viikon ajan.ohjelman nimi on klubi ilta.siitä tulikin mieleeni että oispa kiva saada joskus käsiin elwoodin joku keikka taltiointi,niinkun musa dvdn muodossa...
jasu,hämärän takaa
Jo viime syksyn kiertueen yhteydessä täällä vieraskirjassa kyseltiin keikan aloittavista kappaleista ja Junnu siihen silloin vastasikin. Vastauksesta jäi osa uupumaan, joten paikattakoon se tässä ja nyt.
Vierailin matkanne aikana parilla pysäkillänne. Kiitos niistä hetkistä. Odotan kiltisti ja kärsivällisesti kesää ja sitten taas uutta lastanne, joka joskus oikeana aikana tulee syntymään. Otan ilolla vastaan kaiken tulevan.
mina
Kiitos vaan bändille loistavista hetkistä! Lahdenkin keikka oli upea, vaikka joku sitä arvostelikin. Toivottavasti kesän keikoista saadaan tietoa ajoissa, jotta voi tehdä kesäsuunnitelmat niiden ympärille ;)
Minni
..kaunis kiitos selkeistä kuvista.Lutakossa jotain outoa valoenergiaa.Kiitos bändille.
Anne
On aika jälleen kiittää teitä, jotka olitte mukana tämän talven reissuissa. Olemme onnellisesti uupuneita. On siis aika levätä. Marraskuun alusta helmikuun hangille oli pitkä mutta hieno matka. Orkesteri jää lomille jotta kesän tullen jaksaa jälleen astella stagelle. Voikaa hyvin, sillä valoa on luvassa. Kiitos.
Hienohan se keikka oli, kuten elwoodin herroilla aina. Voisiko joku kertoa paikalta ajoissa poistuneelle mitkä mahtoivat olla encore biisit? Kertahan se on ensimäinenkin kun kesken joutuu lähtemään.... mutta toivottavasti myös se viimeinen....
kissaihminen
Eipä kestä kiitellä Ann-Marie. Toivottavasti törmäämme vielä jollakin keikalla tulevaisuudessa. Hyvää kevään odotusta sinulle, bändille ja kaikille muillekin orkesterista pitäville.
Fani TRE
Kirsi M.
Kiitos Sir, oli upee keikka Raumalla, ääni meni mut jäi loistava fiilis.. Oli myös hieno nähdä miten yksi mies voi yhden biisin aikana täyttää koko lavan pelkällä äänellä ja karismalla!! Vielä jäin kaipaamaan Johnny Ö:tä ja Vanhaa valokuvaa mut ehkä mä vielä ne kuulen..
Kaveri jonka te pidätte polulla
Loisto keikka,upea fiilis...Kiitokset herra Lehti ja Elwoodin pojat.
sade
Kiitos jälleen loistavasta Tampereen keikasta. Ilta hyvän ystävän seurassa musiikistanne täysin siemauksin nauttineena auttaa jaksamaan taas kevääseen asti.
Kaunis ja levoton
kiitos munkin puolesta klubin keikasta.oli aiva huippu hyvä keikka,ja pääs kerranki aivan lavan eteen.kuinkahan kauan täytyy odottaa seuraavaa keikkaa...mut pitäkäähä pojat välillä kunnon lomaa ja nähdään sit taas.
jasu,hämärän takaa
Kannatti ottaa "irtiarjesta" viikonloppu jä lähteä kuuntelemaan lempiyhtyettämme vähän kauempaakin, Tampereen keikalla oli erittäin mukava tunnelma!! Kiitos kiitos..Fani Tre, pelastit lomanjälkeisen ma aamuni tai viikon! ; ) paikalliset ravintolat jäi ikävä kyllä testaamatta..ehkä seuraavalla kerralla?!Hyvää lomaa Juhalle, täältä lähtisi lämpimään mielellään joku toinenkin! Kaikille muillekkin oikein mukavaa kevään odotusta!
Ann-Marie
Kiitos orkesterille aivan käsittämättömän hienosta päätös keikasta Tampereella. Nyt vain odotellaan tuskaisen kauan seuraavaa kiertuetta. Kiitos myös sinulle nuori kaunis neito, joka olit kaverisi kanssa aivan lavan edessä. sinulla oli musta pipo ja kaunis hymy.(löytyikö läheltä hyviä baareja?)
Fani TRE
KAKSI KOMEINTA KUULTUNA.TIMO MURTAA JÄÄTÄ JA JUHA VAIN SOITTAA.mMKÄ ERO MUUSIKOLLA JA MUUSIKOLLA,SITÄ EI TIEDÄ.SE ON VAIN SE TUNNE,NIIN HELVETIN HIENON HIENO JOTA KUKAA EI TUNTEA VOI,SE VAIN SIELUSSA SOI.tOINEN ITKEMÄÄN SAA JA TOISTA LUUOJA AINA NAURATTAA.
vANHUUDENHÖPPERÖ
Siiton jotain 7v ku ostin ekan Sirrien seereeen: Puoli viisi aamulla. Siitä se sitte lähti. Ny o kaikki levyt (joita eukko ja rakkaurenherelmät väillä yrittää salaa poistaa soittimesta notta sais kuulla jotai muutaki välillä)
Pete
hei äitee tampereella.
mää vai
Ensimmäisen levynne 13. raidan kohdalla on havaittavissa jopa muita syvempi kulumaura. Jos kattoo tarkasti, niin siinä on myös kyyneliä. Toivottavasti niitä putoaa tänään myös Raumanlinnassa kyseisen raidan riipaisevan esityksen vuoksi.
Wild year Frank
.....ja yhtä kiva ois kuulla kello kahdeksan aamulla tukholman aikaa.
jasu,hämärän takaa
Ois se niin kiva kuulla se Älä mee Mansessa.
Ilkka
...tuli nähtyä matkoillamme Pohjanmaalla ja ne vuoretkin. Kevätretki alkaa lähennellä maaliaan. Kilomeetrejä on kertynyt, kotimaa on pitkä ja lavea. Kiitoksia kyläpaikoille vieraanvaraisuudesta. Vaikka Lahden keikka moitteitakin sai, orkesterin mielestä teimme hyvän illan ja yleisö oli mieltä lämmittävä. Lapuan soittoaika oli järjetön ja osin meno soittoruokalassakin, mutta soitto soi. Ilta oli lämmin niin Ilmajoella kuin Kauhajoellakin. Bussin keula vielä Raumalle ja kiertueen päätös Tampereelle ensi viikonloppuna ja sitten onkin syvän kumarruksen aika. Orkesteri vetäytyy tekemään uusia lauluja treenikämpälle Kallion kätköihin ja kesän kynnyksellä on aika taas bussi pyöräyttää maantielle. Nähdään.
Ah, mikä bändi ja mitä musaa!!
Tytsky Kuopiosta
Mulla olisi kaksi ylimääräistä lippua ensi lauantain Klubin keikalle. Hinta olisi 12 euroa/kpl. Liput sijaitsevat Tampereella. Kyselyt sähköpostilla: ph70304@luukku.com
Paula
Voisitteko ystävällisesti ilmoittaa ajoissa mahdolliset keikkailut,niin pienemmät kuin suurimuotoisetkin.Olisin ikionnellinen tiedotteesta.kiittäen..
kuulija
Kiitos hienosta Viimeinkin-valssista! Kauhajoen keikka oli aivan mahtava, mitä nyt baarissa huojuvat mölyapinat hieman haittasivat. Vaikea sulkea häiriöäänet pois, että pystyisi täysillä imemään itseensä musiikkienergiaa.
Hansu
Kirsi M.
Oli mukava kuulla tuttuja lauluja näin riisuttuinakin, eikä väen vähyys intiimiä tunnelmaa Gloriassa tosiaan haitannut. Oli myös ihana kuulla lauluja joita yleensä on tottunut kuulemaan vain omasta levysoittimestaan. Tällaista tunnelmointia soisi kuulevansa joskus lisääkin.
Liisukka
Juha aloitti yksin eilen n. klo 23.30 ja kappaleet taisivat olla: Kuolen, Soitan taas, Neiti kevät, Lähtö, Vanha valokuva ja Perunamaa. (n.tässä järjestyksessä) Kuuntelijoita oli kourallinen ja tunnelma rauhallinen. Oli kiva pitkästä aikaa keskittyä hiljaa kuuntelemiseen! Oli onnistunut ilta, vaikkakin Juhan osuus kovin lyhyt, vain puoli tuntia. Tätä silti lisää, kiitos! Soitan taas ja Lähtö oli kiva kuulla ptkästä aikaa! Ehkäpä konserttisalikeikoille olisi taas tarvetta, tai tämän tyyppisille akustisille mies ja kitara pohjalta.?
Paula T.
Glorian eilisestä tunnelmasta, Te onnekkaat ketkä sinne ehditte?
Ann-Marie
Tuleehan SEHV pohjoiseenkin! Siitä on jo reilu vuosi kun tavattiin Roissa ja Kemissä. Kovasti olen odotellut seuraavaa kohtaamista, kun edellisestä jäi niin hyvät muistot, ja pari hyvää levyä... Siispä kesällä tavataan Torniossa.
Hanna
paitsi et kuka aloittaa,kerkiääkö vielä n.21.30..kuulemaan Juhaa?Hienoa myös kuulla että Jyväskylästä löytyi taikaa,lämmittää Jyväskylän likan mieltä ja sydäntä.
Lumiakka
Siis huomenna 11.2. on Gloriassa Elvis ry:n Lauluntekijäklubi - riisuttuja lauluja akustisesti, jossa esiintyvät Juha Lehti, Timo Kiiskinen & Jarkka Rissanen
Liisukka
Siis todellakin, mikä Glorian keikka, mitä ja missä? Kertokaa ihmeessä! Tahtoo mukaan! :)
Anneli
..mikä ihmeen Gloria keikka ja missä..milloin..siis huomenna.Olisiko joku niin ystävällinen ja valaisisi hieman pimiässä kulkevaa.Pakkasterkuin..
Lumiakka
Kalenterisi kulkee ihan oikein! Olen kai ollut liian tohkeissani näistä keikoista, että kuljin hetken väärää viikkoa...? Toisaalta hyvä näin, että 11.2. on vielä edessä päin, koska sinne tosiaan pääsen tulemaan! Joten nähdään siellä!
Paula T.
Innokkaana odotan perjantaita ja vierailua Ilmajoelle.
Lupa
Täytyy yhtyä tyttöjen mielipiteseen "pakkopullasta". luulen kuitenkin, että tunnelma Finlandia Klubilla johtui tylystä Lahdesta, ei bändistä. Henkilökohtaisesti minua hävettivät ne ihmiset, jotka soittivat puheluitaan kesken keikan, ystävilleen toisella puolella salia tai kotiin kuunnelluttakseen keikkaa. Lahti on tyly kaupunki ja sen asukkaat tuntuvat edelleen olevan tylyjä. Haluankin pyytää anteeksi bändiltä kaupunkikollegoideni käytöstä. Toki keikan luonteeseen vaikuttu varmasti myös yleisön karsinointi ja tiukat järjestelyt. TOisaalta ne mahdolistivat nuorempienkin tulon keikalle, vaikka heitä ei paljoa näkynyt. kaikenkaikkiaan viime vuotinen setti Siben konserttisalissa oli paljon hienompaa kuunneltavaa kuin tämä veto.
jemina
Toivottavasti oma kalenterini ei kulje viikkoa myöhässä, mikä sekään ei olisi mikään ihme;-), mutta vastahan tässä Glorian keikkaa keskiviikona 11.2.odotellaan. Ja eiköhän tännekin tuon illan tunnelmia jokunen saada sitten ensi viikolla:-).
Liisukka
Palasin juuri Helsinkiin Lahden reissultani! En huomannut "pakkopullaa" Finlandia klubilla, vaikkakin oli jännä käydä Tavastian kävijänä tuollaisessa paikassa. Viihdyin hyvin keikalla, ja kiitokset toivekappaleen toteutumisesta! (Tolstoi) Varjoissa vapaan maailman oli myös loistava! Yhtye todella rokkaa! Hyvää matkaa pojille pohjanmaan vuorille ja kiitokset viimeisimmästä!
Paula T.
Niin se meni perjantai- ilta Elwareiden kanssa Lahdessa.
Tiinuska ja Siiruska
Sikäli mikäli onnistun Kauhajoen keikalle livahtamaan siskonpojan hulvattomista 10-vuotisjuhlista, haluaisin kovin mielelläni kuulla ainakin ihanan Viimeinkin-valssin ja Hämärän taa, mutta mitenkäs se toimii ilman Hansua?
Hansun naispuolinen kaima :)
Uusi Claymore sinkku nyt kuunneltavissa osoitteessa-->
janze
Kiitos Kuopio ja Mikkeli huolen pidosta ja likööristä. Hyviä keikkoja.
Lahdessa ois akustisena kiva kuulla Mikä sua vaivaa , kun Tavalla joulukuussa kuultiin jo Rakkauden haudalla.
-Viivis-
Ryhmämme pistäytyi tossa muutama viikko sitte Imatralla ja kuinka ollakaan, siellä Paavon karaokessa Isä seisoo rannalla... Vaikka kiusaus oli suuri, ei kuitenkaan viittitty rienata, joten vedettiin sit Tapsu Kansaa.
Jengamestarit
no mä oon ainakin lippuni jo ostanu epeltä.et sinne vaan.ja miten ois poijjaat..akustisena kerran elämässä.tai vaikka syysyö...
jasu,hämärän takaa
Kiitos Liisukalle vinkistä, lauluntekijäilta olisi helmi! En kuitenkaan pääse sinne kun olen töissä, mutta pakkaan kamat ja suuntaan kohti Lahtea, koska ne liput olin jo äkännyt ostaa kuukausi ennakkoon. Toivottavasti niitä tulee vielä lisää!(Siis niitä akustisia iltoja) Toivoisin edelleen Ikkunas alla ja Tolstoi...! Saas nähdä miten Lahdessa käy, kun otan äidin mukaan. Jospa vaikka tykästyisi hänkin?!
Paula T.
Mistä saa ostettua Tampereen Klubille 21.2 ennakkolippuja? Kiitän ja kumarran!
: )
Kiitos, Jyväskylässä oli mahtavaa! Vaikka Lutakko oli hyinen, oli takarivissä onneksi tilaa tanssia ja satua ilma kipinöi. Erityisen suuri kiitos Pikku Minnasta ja Minä & täysikuu -rallista - korvasivat odottamani Katso tähtiä. Hiljaiset värit soivat täyteläisesti myös ilman foneja; ilta oli suuri nautinto. Jaksakaa jatkaa!
Maija
Kun me täällä kaukana Helsingissä kaiholla seuraamme Hiljaisten Värien maakuntakiertuetta, voimme mahdollisesti saada tilkkasen lohtua ikäväämme keskiviikkona 11.2. kun Elvis ry:n Lauluntekijäklubilla Gloriassa lavalle on näemmä
Liisukka
tein päänisisäisen vuosien matkan hetkessä Lutakossa teidän keikallanne... kiitos siitä! oli aivan mahtavaa. olin ensin muuttanut päivän aikana ja illalla tallustin vastatuulessa (lunta vaakatasossa suoraan silmiin) Lutakkoon ja siinä se oli. ajattelin ettei näin hienoa hetkeä voi olla edes olemassa... sattui vielä olemaan syntymäpäiväni. kaikki hyvä yhdellä kertaa!
äRJii
Teepä, Juha, jotain tosi yllättävää Raumanlinnassa, ja vedä akustisesti "Yesterday is here".
Feenix-lintu
Edellisiä mukaillen kiitän minäkin eilisestä, tunnelmanluojina olette vertaanne vailla!! Monivuotisena freakynä ja kolmattakymmentä keikkaa nähtyäni toivoisin silti, että hemmottelisitte enemmänkin meitä "vanhoja jarruja" vanhoilla ei-niin-hitti-biiseillä!? Esim. eilen "Varjoissa vapaan maailman" oli todellakin ihana yllätys, samoin "Perunamaan" akustinen versio loistava!! Uuden levyn promoaminen on toki tärkeä juttu (hyvä levy onkin!) ja suuri yleisö vaatii hittinsä, mutta jooko pojat jooko, en ole ajatuksineni/vaatimuksineni yksin!?
-k-
Lutakko is the BEST, yeah!!
Eijukka
Kiitos eileisestä Jyväskylän keikasta! Vihdoin pääsin teidän keikalle -ensimmäistä kertaa- vaikka sääkin yritti estää tuloani (kaamea lumimyräkkä!!!)
sanna
Lahden keikalle:matkamiehen unelmat!
mikko
Minä olin hotelli on Elwoodien esittämänä liian hyvä biisi jäämään unohduksiin. Sen kun kuulisi Tampereen keikalla...
Nana
kiitoksia eilisestä kuopion keikasta. täytyy sanoa että jussin kitarassa on melkoinen rokkisoundi tätänykyä, enkä pidä tätä ollenkaan pahana asiana. varsinkin näin baariympäristöön eilinen keikka istui nätisti. perunamaa akustisena oli ehdoton kruunu illalle. kiitos!
herra puunukke
koko maailma vastusti eilen saapumistani Kuopion keikalle, itkeä piti ja katkerasti!!! Ei tule nyt neiti kevättä minulle, ja odotus on taas liiiiiiiiiiiian pitkä. Toivottavasti keikka oli kuitenkin hieno, jään odottamaan seuraavaa vierailua, haikein mielin.
annamari
Mikä sua vaivaa....
kissanainen
toivoo myös Jos sä tahdot niin. Minä olin hotelli taisi olla se toinen Hectorin alkuperää oleva biisi. Molemmat herra Lehden mahtavia tulkintoja...
nimim. kun nyt kerran kysyit
Kuopion keikalle biisitoive. Matkamiehen unelmia olisi kiva kuulla. Tulisi hyvä fiilis...
Jane
Ihmeellinen ajatus tuossa pätkähti mieleen! Miltähän kuulostais Juhan tulkitsemana vanha suomalainen "ralli" joka
T.Jii
Terveisiä kaikille Lontoosta! Täällä Neiti Kevät on jo kummasti pidemmällä, Hyde Parkissa jo vihertää...Lupsakkaa keikkarundia orkesterille ja orkesterin ystäville: tanssikaa, laulakaa ja nauttikaa herrojen musiikista, sitä täällä Euroopan reunalla valitettavan harvoin kuulee..täytyy tyytyä tummiin tuoppeihin ja savuisiin iltoihin ;)
tyttö tien päältä, mustikansinisen taivaan alta...
Niin olispa mahtavaa kuulla "Jos sä tahdot niin" täällä Jyväskyläsessä! Versio on niiiiiin hieno!
keikalla kohdataan
tahtoo Beatlesin!
Tohtori Outolempi
Savo kutsuu, matka alkaa.
Oikein paljon tervetuloa orkesterille tänne savon maaperälle! Pohjoinen kyllä puhaltaa täällä hyytävän kylmästi, mutta eiköhän hiljaiset "jazz-sävelet" ja juovuttava viini lämmitä savuisen kuppilan ihan lupsakkaaseen kuntoon! Minä tässä jotain biisitoiveita kirjoittelen. Ikkunas alla ois kaunista kuultavaa ja joitain nuotiobiisejä esim. matkamiehen unelmat tai luo kulkurin iltatähden. Kuopiossa(vehmerin kupeessa) nähdään!
Jii
von elwood nahkahousuissa soittamassa saksassa. ilman muuta.
horst hrubesch
Vieraskirjaa jonkun aikaa lukeneena, olen huomannut mielenkiintoisen seikan. Aika moni sanoo tutustuneensa bändiin tyttö/poikaystävän soittaessa levyä. Kuulun itse myös tähän samaan sarjaan. Ja tämä onkin sitten melkein ainoa bändi, jossa musiikki makumme käy yksiin rakkaani kanssa. Vaikka joku väittääkin, ettei samaan talouteen mahdu kahta melkein erilaista musiikkimakua. Jos ero tulee( toivottavasti ei ), ei muista kuin SEHV:n levyistä tule tappelua. ;)
Ann
Taas on vierähtänyt tässä hetki aikaa siitä, kun viimeksi olen täällä vieraillut saatika kirjoitellut tänne mitään. Uusin levy on soittimessa ja pyörii herättäen mielikuvia ja ajatuksia - kiitos hienosta lapsestanne.
"Sydän vanhanaikainen"
....jostainhan se on kiinni pidettävä,jollei muusta niin periaatteesta.
Anne
Dearest Martin,
:)
kuulin linnunlaulua merenrannassa, kuulin varmasti!
Neiti Kevät
when are you coming to give a gig in the UK or Germany?
martin -> ex-tunturipoika
Jos ei halua niin ei halua. Mielipiteitä on monta. Voihan sitä laulaa, sen kun avaa suunsa ja alkaa laulaa, ei kukaan sitä estä!
Sörkka
Tahtoopi tietää miksi herra Elwoodit eivät halua laulujaan karaokessa tulkittavan. Minusta se on hieno kunnianosoitus bändillenne, jos ihmiset haluavavat biisejänne laulaa ja näin kokea kauneutta saadessaan esittää oman tulkintansa musiikistanne. Karaokelaulanta on populaarikulttuurissa verrattavissa runojen tulkintaan ja lausuntaan, ja ei halvenna ketään tai mitään, vai halventaako ja miksi? Mitä mieltä muut ovat? Laulut on tarkoitettu elämään:)
Lounatuuli
Vielä muutama vuosi sitten en olisi osannut kuvitellakaan, että joku päivä täällä kirjottelisin.. Mutta kiitos rakkaan poikaystäväni -täällä sitä vain ollaan! =)
Anu
....laulaa teidän biisejä karaokessa.Turha piinata laulavaa sielua.Kevätlinnut jo hieman laulelee..
Hiisipiisi
Kiitos bändille Kouvolan keikasta 11.12.03. Voiko vuotta paremmin lopetella. Toivottavasti saan kokea saman elämyksen tänä vuonna!
Blondino
miksei helsingissä ole keikkaa. tavastialla oli hienoa, siksi tahtomme lisää. kiitos pojille autokyydistä.
ulzi & outi
Pallo vierii kohti valoa, mutta kovin, kovin, niin kovin hitaasti............
Monivuotisena Elwood-friikkinä minua kiinnostaa seuraava tieto: nyt kun Hansu on poistunut bändistä, niin miten keikoilla sujuvat vanhojen biisien soittelut? Niin moneen biisiinhän kuuluu olennaisena osana fonisoolot.. eli soitetaanko kyseiset kappaleet ilman fonia vai onko keikoilla joku uusi tuttavuus vierailevana tähtenä? Vai onko kenties joku bändiläinen opetellut kokonaan uuden taidon..? :)
-K-
Ja loskaista sellaista!!Kevättä odotellen,
Ann-Mari
Minäkö pelottava, ns fani kun olen? Tietysti punaiset hiukseni voivat arempaa hirvittää ja itse säikähdän kun peiliin katson...mutta...hmm..noh leikki sikseen.
FEENIX
Hei,
Leena
Muistelen radion olleen joskus huomattavasti suotuisampi uusien esiintyjien ja kappaleiden suhteen kuin nykyisin.
Harri pikkukylästä
...olisi rytmihäiriönkin uhalla mahtavaa kuulla biisit kylätie ja beatles.
Tohtori Outolempi
Jollei kaikilla ole suuren suuri herne nenässä kirjoitusteni takia, niin ehdottaisin joukkorynnäkköä Ylen katsojapalautteen taholle, jossa pyytäisimme Yleä näyttämään uudelleen Elwoodien muinoisen Tavastian keikan. Mitäs sanotte? Ja jos millään voisitte pyytää lisäksi Tom Waitsin keikan uusimista. Kiitos jo etukäteen kaikille aktiivisille!
Manalainen
Onko bändi todellakin antanut luvan käyttää biisejä kännyköiden soittoääninä? vaikee kuvitella että sopis teidän imagoon. varsinkin olivat huonoja viritelmiä ( viimeisellä rannalla ja yö tekee meistä....)!
jemina
Onpa jännä muistella taaksepäin aikaani "SEhvin kanssa." Tutustuin bändiin tutustuessani nykyiseen naiseeni, kuuntelimme kahta ensimmäistä levyä putkeen varmasti kuukausi tutustuessamme 10 vuotta sitten. Siitä asti on SEhv kuulunut omaan elämään ja tilanteisiin. Jokaisesta levystä kuulee oman fiiliksensä eri vuosina, erikoinen tunne.
Reindeer
Kiitoksia.
Tavanomaisen pitkän pimeän kauden mieltäsykähdyttävin elämys oli saada muistosi Makesta CDn muodossa.
Autiot
Laitoin sinulle vastauksen tuonne suomi24:lle!!
-M-
Mistä biiseistä löytyy nuotit tuosta Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia kirjasta?
xyz
Onko pimeydellä ja kuutamolla taas vaikutusta,vai mikä helvetti riivaa.Noh..täytyy vain rohkeasti kahlata läpi talvisen helvetin.Jokatapauksessa kaikkea hyvää ja kaunista suomen kansalle.
Strutsi
Nimimerkki varkaita vastaan-muusikoiden puolesta sanoi:
Keeko
Olin Ypäjällä viime perjantaina karaokessa ja huomasin, että siellä on mahdollisuus laulaa kolmea teidän kappaletta!
Terveisin: Oinas Nainen
mistähän aiheesta muilla fanisivuilla keskustellaan? tuntuu, että täällä vieraskirjassa keskustelevat jo muutkin kuin sehvin fanit, pelottavia tai eivät. en ole seurannut millainen debatti asiasta on yleisellä tasolla, mutta täällä ainakin leiskuu. koetan olla telomatta itseäni. maa muuttuu valkoiseksi ja siivu eetteriä vanhenee, haihtuu pumpuliin, josta olen. päivää.
ludde käsivarsiväkevä
Fiksu ja vieläpä hauskakin!! Ymmärrän ainakin täysin kantasi.Hyvää vuotta 2004 kaikille!
Fani
Ehkä se on vaan siirryttävä takas vanhaan kunnon vinyylilevyyn:) Sitä ei niin helpolla saa tietsikkaan ängettyä ja kopioitua!
Sörkka
Toivottavasti ainakaan ei tarvitse enää tähän aiheeseen palata... Kuten jo aiemmin totesin, olen kopiosuojauksen kannalla mikäli se ei aiheuttaisi murheita AINA rehellisesti levynsä levykaupasta ostavalle asiakkaalle. Enkä olisi tyhmäksikään ketään mollannut, ellei olisi mennyt totaalisesti herne nenään, kun aletaan syyttä varkaaksi haukkkumaan ja sitten paasaamaan lainan ottamisesta. opintolainat on otettu ja ikinä en ole levyä kopioinut. Mitä tekään minusta tiedätte...
Manalainen
TYHMYYTENSÄ PALJASTAA ITSE SE ,JOKA TOISTA TYHMÄKSI HAUKKUU!
ULKOPUOLINEN,SISÄ
Hyvää Uutta Vuotta
Voimia myös Rikun sukulaisille vaikka tämä oli todella vaikea vuosi, eikä suru koskaan lähde pois, mutta voimia että jaksatte ja opitte elämään surun kanssa.
31.12.2004 klo 13:18:36
Hyvää uutta vuotta
Kaikille parempaa alkavaa vuotta toivottaa
31.12.2004 klo 12:19:57
Uusi Vuosi, Uudet Metkut !!
31.12.2004 klo 10:53:29
enpä ole ihan varma
kenelläpä kellä on vastaan sanomista.
Mutta se vain oli surullista että,
piikki kuoren alla siilin hellyys
piili.
30.12.2004 klo 11:43:08
Lasinen vuori
30.12.2004 klo 04:08:45
Kiitos
29.12.2004 klo 13:48:08
parempaa uutta vuotta
parempaa vuotta kaikille toivottaen
29.12.2004 klo 13:41:44
parempaa uutta vuotta
parempaa vuotta kaikille toivottaen
29.12.2004 klo 13:41:41
Lehtevää miestä
28.12.2004 klo 23:00:52
Lastenlaulu
28.12.2004 klo 14:51:35
Lastenlaulu-cd:stä
28.12.2004 klo 14:14:53
Hannele ja Riina
28.12.2004 klo 00:20:04
mj 74
25.12.2004 klo 16:27:28
JOULUA KAIKILLE!
Se Juhan laulama "En etsi valtaa, loistoa" löytyy levyltä "Joulun tähdet" Ja hieno versio kauniista joululaulusta. Kiva että sitä on soitettu radiossa.
Raihaisaa joulunaikaa niin bändille kuin kaikille vieraskirjan lukijoillekin.
24.12.2004 klo 23:22:58
Hannele 23.12.2004
24.12.2004 klo 22:33:09
Rauhallista Joulunaikaa...
Rauhallista joulua kaikille täällä vieraileville. Rauhallista Joulua sinulle kultaseni. Olet minulle todella tärkeä!
24.12.2004 klo 01:21:29
Valoa kohti
Talvipäivänseisaus on ohi ja nyt päästään kulkemaan taas
valoa kohti.
Joulua ja rauhaa ihmisille!
23.12.2004 klo 14:09:13
lume, näky
(tai sitä toista)vastaamaan,
kun on päässyt unohtumaan.
kuinka saada joulu hehkumaan
sen omalla valollaan?
23.12.2004 klo 11:51:40
Hyvää Joulua
Edessä jouluruokien valmistaminen ja joulun odotus.
Jouluaattona hautausmaalla käydessämme sytytän kynttilän myös Rikulle. Hän kulkee enkelinä mukanani.
Juuri tätä kirjoittaessani radiosta tulee En etsi valtaa loistoa Juhan laulamana. Esitys on sydäntä lämmittävä. Kiitos, alkoi joulu kauniisti.
23.12.2004 klo 09:40:23
Jouluiloa!
mielessä joulun pyhää taikaa.
Omppuja, tuoksuja, valkeaa lunta,
toiveissa hiljainen valtakunta.
Kynttilän valo, hiljainen retki,
joululaulut ja yhteinen hetki.
Riemua, hellyttä puhdas mieli,
joulussa kuuluu sydänten kieli.
- Satu Pusa -
Iloista Joulua ja Riemukasta Uutta vuotta 2005 kaikesta huolimatta, pikkuhiljaa eteenpäin.
22.12.2004 klo 19:13:08
merry xmas
22.12.2004 klo 07:01:30
Kaunista Joulua
21.12.2004 klo 13:38:52
Viimeinkin..
21.12.2004 klo 11:48:54
Merry Xmas
Uutta kiekkoa odotellessa, rauhallista joulua bandille ja faneille.
21.12.2004 klo 03:56:07
Rauhaisaa joulua kaikille
Olkaa kiltisti,
vuodet vaihtuu, tavat ei(jälleen kerran).
Jos jollain on vielä kuvia levyä varten, pistäkää töpinäksi. Tammikuun alkuun asti niitä voi vielä lähettää.
Kesän me menetimme, kenties joulua saamme viettää.
Rauhaa ja siunausta.
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
21.12.2004 klo 02:23:14
Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti
20.12.2004 klo 17:17:21
Hellouuu...
20.12.2004 klo 01:40:22
finlandia-klubi,lahti
17.12.2004 klo 13:07:35
Jollen jostain syystä...
Yksi näistä 'isältä tyttärelle' -bändeistä on ollut Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, eli kiitos myös teille suuresta osasta lapsuuteni taustamusiikista :)
17.12.2004 klo 00:41:53
Joulun
16.12.2004 klo 13:56:12
Kokoelmalle
14.12.2004 klo 15:12:27
Kun kevät koittaa
Nyt rauhaisaa joulun aikaa
Junnu
14.12.2004 klo 09:45:10
Go johnny go..
Siitä se tulee. Ottakaa kiinni..
13.12.2004 klo 19:50:28
Huhtikuun keikka
13.12.2004 klo 17:12:04
JIIHAAAAAA
10.12.2004 klo 10:53:53
ja vielä..
04.12.2004 klo 23:10:14
T-paitaa
Vanhat konkarit...mistähän löytäisin tässä vaiheessa SEHV aiheisen T-paidan. Vanha rakas on jo kulunut ja melkein puhki ja se pitäisi jotenkin sada korvattua. Onko niitä myynnissä esim. netissä jossain?
04.12.2004 klo 14:15:19
Rikun biisi
03.12.2004 klo 21:28:22
MOI !
Jos, niin toivoisin sellaisia kappaleita mitä tällä edellisellä kokoelma levyllä ei ollut, eli vanhempia kappaleita ja sitten myöskin tämä muisto kappale Rikulle kun keikalle ei ollut mahdollista tulla ja kovasti ovat ihmiset pitäneet näköjään. Hansulle terveisiä! Olisi muutenkin mukava kuulla edes hieman orkesterin tulevaisuuden näkymiä, tulevaa kokoonpanoa, keikkoja tmv?
Eritäin hyvää Joulun odotusta kaikille !
03.12.2004 klo 12:47:02
Juhan biisi Rikulle
03.12.2004 klo 11:29:28
Juhaa..
03.12.2004 klo 10:41:52
Toive
Harmikseni kun en ollut konsertissa tuota kuulemassa.
Kaikkea hyvää böndin poijille!
02.12.2004 klo 22:31:47
Jep
01.12.2004 klo 10:12:58
Tava-live spekulointia
Neiti Kevättä jo odotellen
30.11.2004 klo 14:26:49
ikävöimästä itseni yllätin
28.11.2004 klo 20:37:20
Kokoelmasta
Bändin pojat
28.11.2004 klo 16:08:31
Kokoelma-albumi
Mihin asti kuvia voi vielä lähettää?
28.11.2004 klo 12:09:13
Vastaus
27.11.2004 klo 07:24:43
Kuka kertoisi..
Kuka kertoisi biisin nimen?
Ainakin uskon että on tämän mahtavan yhtyeen kappale...
27.11.2004 klo 00:50:54
moisio
26.11.2004 klo 22:13:50
moi
26.11.2004 klo 20:44:48
Kokoelmasta
... ja toivottavasti vielä joku päivä saamme ihailtavaksemme valokuvien lisäksi liikkuvampaakin kuvamateriaalia videoiden ja konserttitaltiointien muodossa.
26.11.2004 klo 10:15:54
HEI HALOO....
Joulupukiltakin voi toivoa, mutta mieluisampi on YLLÄTYS joka sykähdyttää...ei se valmiiksi kirjoitettu kirje ja toiveen toteutuminen sen mukaan. Toivoin villasukkia, sain villasukat koska toivoin...muutoin olisi tullut villapaita, norjalainen sellainen. Ollaan vaan ja odotetaan, se on mukavaa.
26.11.2004 klo 01:47:55
Kokoelmaa pukkaa...
Viimeisellä rannalla
Älä mee
Elisa
Beatles
Viiimeinkin
Bussi 17
Puunukke
Johnny Ö.
Neiti Kevät
Älä itke
Kuolen
Tango
Kerran elämässä
Pikku Minna
Hämärän taa
Pohjanmaan vuoret
Vanha valokuva
Mielipiteitä? Muita ehdotuksia..?
Loistavaa talven alkua kaikille!!!
25.11.2004 klo 22:05:30
levy
25.11.2004 klo 19:15:37
Kokooma
Siihen suuntaan täällä on ainakin kommentoitu, että jollakin parempaa tietoa asiasta jo on.
25.11.2004 klo 19:14:01
KOKOELMA ALBUMI
25.11.2004 klo 17:38:25
Kiitos minultakin...
Niin ja minä muuten olen niitä kovasti laulajia. Minussa musiikki sytyttää niin suuria tunteita että en voi seistä jurpottaa hiljaa paikallani.
25.11.2004 klo 17:24:40
Ohhoh hoijakkaa
Naamat pitsalla ja tukat kyljyksellä, silti kieli poskella
25.11.2004 klo 16:04:21
Kylläpä..
25.11.2004 klo 12:18:54
KYLLÄ
24.11.2004 klo 20:55:22
Kiitos
Täytyy taas aloittaa raivokas spekulointi, jotta saa ajan kulumaan...
a) millonhan on seuraava keikka
b) missä se on
c) mitähän sinne laittas päälle
d) jääkö Puppe vakijäseneksi
e) soisi jäävän
f) muistaahan Juha ottaa Multi-Tabsinsa
g) mitenhän tästä pääsis taas jaloilleen...
Elämä raiteilleen, kohti seuraavaa asemaa
24.11.2004 klo 19:56:14
Vain tunnetasolla läsnä
Vointeja,
24.11.2004 klo 14:47:22
"....paha rotu..
24.11.2004 klo 11:09:21
..ei voi olla totta...
..hiukan on lämmittänyt lukea kommentteja että jaksoitte vetää setin läpi.. ja mitä olin lukevinani että kokoelmaa tulee ensi keväänä.. sen pohjalta jaksan toivoa, että jaksatte vielä joskus tehdä keikkoja.. että pääsisin itsekin kerran elämässäni kokemaan sen elämyksen..
..muuta en voi todeta kuin voimia Teille kaikille.. Otetaan päivä kerrallaan.. eikö niin..? :)
23.11.2004 klo 23:41:20
etsin kunnes löysin...
-kiitos, kuuntelen-
23.11.2004 klo 19:24:20
Uutukaista!
23.11.2004 klo 16:03:23
levyä
23.11.2004 klo 15:44:06
Samaa mieltä
23.11.2004 klo 12:52:15
Pelottavaa
22.11.2004 klo 17:08:02
Kiitos ja kumarrus
22.11.2004 klo 14:41:53
Kuvia?
22.11.2004 klo 14:37:47
Pakkanen
... ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa, ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Emme koskaan unohda. ja pojat, Pohjanmaan Lakeudet odottavat Teitä, kun olette valmiit =)
22.11.2004 klo 14:02:50
Kaunista
Eteenpäin,uskallusta muutoksiin,käy pian niin et ne jää vain nuoruuden muistoihin.Kipakat pakkasterkut.Auttakaa palelevaa,ettei hankeen jää makaamaan.
22.11.2004 klo 12:23:31
Lämmin kiitokseni
22.11.2004 klo 12:21:51
Paljon myöhäisempi.....
Niitä iltoja joita emme unohda.
Bändin pojat
22.11.2004 klo 03:11:30
Kiitos
Ainoa miinuksen keikkaan toi muutama innokas laulaja, joiden ääni melkein ylitti Juhan äänen. Mutta tämä taitaa olla näitä ikuisuus kysymyksiä, saako keikalla laulaa vai ei. Toisen mielestä pitää, toisen mielestä se on bändin tehtävä. Mutta kaiken kaikkiaan yli 10 tunnin matka suuntaansa kannatti.
Hyvää talven odotusta kaikille,
21.11.2004 klo 22:23:06
KIITOS
kutsusta saada tulla muistelemaan ja kuuntelemaan
jotakin sellaista mitä odotin kuukausia.
Toivoin hartaasti, että jaksaisitte pitää yhden illan jossa voin aistia
"Teidän yhteisen hengen". Sen hengen jonka yhdessä elitte.
Kiitos kun sain olla paikalla tuntemassa sen hengen yhä elävän.
Pärjäillään toivoo Kalle K
21.11.2004 klo 17:35:28
Kiitos
Hienoa että tässä maailmassa saadaan järjestettyä vielä näin aitoja ja suuria iltoja. Kiitos vielä kaikille esiintyjille ja tietenkin myös hienosti käyttäytyneelle yleisölle.
20.11.2004 klo 11:39:41
Iso kiitos!
Tunnelma oli mitä uskomattomin, kiitos poijjaat.
Viimeinkin oli mahtava kuulla viimeinkin livenä....
20.11.2004 klo 04:22:14
Kiitos Sir Elwood
20.11.2004 klo 01:17:16
Hieno ilta, kiitos!
19.11.2004 klo 23:58:39
Jotain hyvääkin välillä
19.11.2004 klo 23:43:56
Kiitos
Lämmin fiilis jäi :)
KIITOS
p.s Puppe hoiti homman mainiosti
19.11.2004 klo 22:43:48
Täydellistä....
Kiitos pojat täydellisestä illasta! Oli todella hyvä kuulla että jatkatte vielä!
Kiitokset myös huilistille,sellistille ja kitaristille jotka avasivat illan upeasti!
ISO kiitos vielä kerran myös "isolle miehelle"!!!!
Jäämme odottamaan innolla jatkoa....
Ps. Kiitos Annika! Kauttasi saimme toisen lipun keikalle!
19.11.2004 klo 22:26:15
Matka jatkuu
19.11.2004 klo 21:45:58
Ensilumi
19.11.2004 klo 19:52:52
Syystalven tunnelmia muistoille
19.11.2004 klo 18:12:46
Kiitos.
19.11.2004 klo 16:49:01
Unohtumaton ilta
Erityisesti haluan kunnioituksella ihailla Juha sinun voimiasi ja kykyäsi klaarata melkoinen kolmen biisin putki Hautajaiset-Matkamies-Hyvä veli. Itse en olisi samaan pystynyt, vaikkei Riku edes kuulunut henkilökohtaisiin ystäviini. Ei voi muuta kuin nöyränä ihailla... Konsertin biisilista oli aivan mielettömän hyvin valittu. Rikua muistettiin, kaivattiin ja ikävöitiin, mutta illasta ei oltu tehty pateettista.
Toivottavasti talven ensimmäinen ilta oli teille yhtä hieno kokemus kuin se oli meille salissa paikalla olleille.
19.11.2004 klo 16:47:46
Upea muistokonsertti
Lähtökohdat konsertille olivat vaikeat, mutta bändi klaarasi tilanteen tutun tasokkaalla tyylillään. Allekirjoittanut pystyi pidättelemään kyyneleitään noin tunnin kunnes oppilaan kirje ja viimeistään Älä mee kappale saivat posket kostumaan.
Kiitos eilisillasta Sir Elwood.
Nähdään!
19.11.2004 klo 15:54:10
Kosketti...
Pojat olivat urheita vaikkei varmasti helppoa ollut. Iltaa siunaama herkkyys oli käsin kosketeltavissa.
Pupelle hatunnosto, se oli rohkeasti ja hyvin viety työ. SUURI kiitos koko bändille!
Etenkin Juhan rooli jäi mieleen, hän lauloi ammattimaisesti ja viimeisen päälle tunteella surustaan huolimatta. Hän sai kylmät väreet lämmittämään.
Kiitos!
ps.Kiitos myös Päiville, jolta viime hetkenä sain lipun.
19.11.2004 klo 15:46:27
Suuren Miehen muistoilta
haikeasta illasta. On hyvä tunne, kun tietää
että yhtye jatkaa eteenpäin, sitä Rikukin olisi
varmasti toivonut.
Hyvää talvea Sir Elwoodin Hiljaisille Väreille !
19.11.2004 klo 15:05:52
Tekevälle sattuu
Upea ilta kaikenkaikkiaan ja Juhan välispiikit täydensivät iltaa. Sytytetään tänään vielä kynttilä, nautitaan hieman Beujolais Nouveauta ja kuunnellaan tätä ihanaa musiikki joilla pojat ovat elämäämme rikastuttaneet.
19.11.2004 klo 15:05:09
Tästä on hyvä jatkaa.....
Kiitos hienosta illasta, toivottavasti tapaamme vielä.
19.11.2004 klo 14:16:53
Marssi
19.11.2004 klo 13:34:18
ei
19.11.2004 klo 13:21:17
Liikuttavaa
Eilisilta oli todella koskettava ja se veti hiljaiseksi. Oli varmasti kova kynnys nousta estradille, mutta toivottavasti se auttoi myös orkesterin jäseniä toipumisessa. Ja toivottavasti mahdollisimman monet saivat lohtua Rikun muistotilaisuudessa, samoin kuin minä ja varmasti muutkin saivat lohtua Maken muistotilaisuudessa Juhan esiintymisestä.
Nöyrimmät kiitokset, olette todella Suuria miehiä!
19.11.2004 klo 13:19:27
Kaunista!
19.11.2004 klo 13:06:47
Marssi?
Vai soittivatko vielä lisäksi Marssin?
19.11.2004 klo 12:58:13
Illan
19.11.2004 klo 12:50:27
Kiitos upeasta illasta
Joku kyseli biisilistaa, järjestystä en enää muista mutta muistaakseni seuraavat biisit tulivat
Perunamaa
Bussi 17
Älä mee
Kuolen
Hämärän taa
Viimeinkin
Hautajaiset
Pohjanmaan vuoret
Syysyö
Hyvä veli - omistettu Rikulle ja jonka Juha esitti kitaransa säestyksellä upeasti. Yksikään silmä ei tainnut olla kuivana tämän jälkeen.
Yksin
Matkamiehen unelmat
Tango
Pikku Minna
Älä itke
Marssi
Illan aloitti biisi, jota en tunnistanut "Nuorena kuolevat ne joita Jumala eniten rakastaa"
J&K
PS. Puppe - astuit isoihin saappaisiin ja hoidit hommasi hyvin.
19.11.2004 klo 12:46:16
Juu Puppe
19.11.2004 klo 12:00:27
....
Olinkin ajatellut viettää illan kuuntelemalla SEHV:in musiikkia ihan kotioloissa, mutta sekin tyssäsi siihen, että stereot sanoivat eilen yhteistyön poikki.
Toivon nyt vain, että joskus tulevaisudessa minulla on vielä mahdollisus päästä bändin keikalle. Kärsivälisesti jään odottamaan.
Talvi tulee ja kylmyys sen mukana, mutta lämpimät ajatukset lämmittävät aina.
PS. Puppe???
19.11.2004 klo 11:51:14
Kiitokset
Ilta oli monella tavalla erikoinen. Bändi hoiti vaikean tehtävänsä todella hyvin. Riku, RIP.
"miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä"
19.11.2004 klo 11:10:43
Ystävät rakkaat
Jos siellä on jo talvi, niin jaksamista pimeään sekä orkesterille ja kaikille orkesterin ystäville.
19.11.2004 klo 11:01:41
KIITOS!
19.11.2004 klo 10:43:51
Tunteita ja tuoksuja
Ja suurin kiitos Rikulle.
En käsitä, miten Juha saattoi löytää voimia laulaakseen tuon Rikulle sävelletyn laulun..
19.11.2004 klo 10:06:22
Unohtumaton ilta
19.11.2004 klo 10:00:45
Upea ilta!
-"sun on paras olla kotona, tänään hyvä Jumala, kun Riku sun ovelles saapuu".
Kiitos ja kumarrus.
19.11.2004 klo 09:39:04
Kiitokset
Voimia jatkoon! Pienin askelin eteenpäin...
19.11.2004 klo 09:01:14
Kiittäen niiaa..
Kiitos! Ja hyvää matkaa matkamiehelle sinne jonnekin, tää muisto ei häviä koskaan..
19.11.2004 klo 08:59:26
KIITOS
MUkavaa syksyn jatkoa kaikille!
19.11.2004 klo 08:09:20
Kiitos
Nähdään taas, kun aika koittaa.
19.11.2004 klo 07:54:20
Kaunis Kiitos!
19.11.2004 klo 02:02:39
kiitos
19.11.2004 klo 01:20:30
Talven ensimmäinen ilta...
Kiitos kun jatkatte!! Antakaa aikaa itsellenne, me fanit jaksamme kyllä odottaa.
Kiitos Rikulle sinne pilven reunalle! Muistosi elää vahvana nyt ja aina.
Hohtavaa talviaikaa orkesterille!
19.11.2004 klo 00:56:47
Nyyh, olen väärässä paikassa..
Hengessä mukana
19.11.2004 klo 00:03:36
Lippu myynnissä!
18.11.2004 klo 19:38:46
Tsemppiä
18.11.2004 klo 19:00:24
keikkalippu
Mäkin olen vailla lippua,että jos jollain olis lippu myytävänä niin ottaisi yhteyttä topra@hotmail.com
Kiitos.
18.11.2004 klo 15:26:52
Keikkalippu Tavastialle
18.11.2004 klo 13:44:02
Lippu illan konserttiin
Toivoisin niin kovasti pääseväni paikalle...
18.11.2004 klo 13:10:24
Basistista
18.11.2004 klo 10:45:26
"Ikä on kalenteri-ikä"
18.11.2004 klo 10:38:05
Tänä iltana...
18.11.2004 klo 08:44:01
-HÄ-kas finnitkin osaa ;)
toivottavasti pääsen kuuntelemaan teitä livenä joskus toiste nyt kun ei ollut mahdollisuutta tällä kertaa. ja tiedättekö MITÄ ?! jopa mun 14 vuotias blondi KUUNTELEE -totta-käytän teidän kappaleita suomen kielen kurssina :)
17.11.2004 klo 21:38:29
Tarkennus Hg & Vs
Katsoin välillä mitä oli kirjoitettu. Alkamani viesti katosi sillä aikaa jonnekin syövereihin. Melkein jo unohdin, mitä ajattelin kirjoittaa. Ja unohdinkin.
17.11.2004 klo 19:48:33
Ilta Rikulle
Paikalle tulee monen ikäisiä ihmisiä ja ketään ei rajata mihinkään. Toivomme ja uskomme että paikalle saapuvat osaavat ottaa huomioon toisensa.
Tilaisuus alkaa 21.30 ja tavastian ovet aukeavat 20.00.
Rauhaa veljet ja siskot marraskuun iltoihin.
Bändin pojat
17.11.2004 klo 19:42:15
Voiko olla mahdollista,
17.11.2004 klo 18:38:10
Tarkennus
Itsekin erilaiset
17.11.2004 klo 17:47:48
Tavalle!
17.11.2004 klo 17:27:42
Pelottaa....
17.11.2004 klo 16:13:59
Van Hukset
16.11.2004 klo 17:58:25
Henkinen
16.11.2004 klo 13:45:40
Vanhus
16.11.2004 klo 11:02:30
Doors 20:00, Sir Elwoodin hiljaiset värit 21:30
15.11.2004 klo 20:56:48
Hirvee spekulaatio
a) mitä laittaa päälle?
b) ketä vierailee lavalla?
c) onks Juha ja Hansu puheväleissä?
d) meneeks myöhään?
e) aukeeko hanat?
f) onks vanhukset erotettu looshiin etuosaan vai sivuille?
15.11.2004 klo 19:55:47
Pössi tai
15.11.2004 klo 19:47:17
Matkaksi masentuneelle
Jos jollain on resepti vaivaan, kirjoittaisitko minulle pikimmiten:
eretua@luukku.com
Kiitos.
15.11.2004 klo 18:18:09
Hansu
15.11.2004 klo 14:39:03
Rikun päivä
15.11.2004 klo 14:38:27
Lähde...
http://www.tavastiaklubi.fi/tavastia.php
15.11.2004 klo 11:55:28
kiitos
15.11.2004 klo 11:18:48
Tavastia
15.11.2004 klo 10:57:48
vielä lisää..
15.11.2004 klo 10:02:17
tavastialle torstaina
15.11.2004 klo 09:57:28
tänä yönä
14.11.2004 klo 23:13:25
Lippuja??
yhteydenotot: saara.nikkinen@uta.fi
12.11.2004 klo 11:51:49
Kuka haluaisi...
11.11.2004 klo 14:22:45
lastuja laineisiin
10.11.2004 klo 10:36:40
Lippu myytävänä?!
Ota oitis yhteyttä, jos et itse pääse konserttiin.
fuksiam@yahoo.com
08.11.2004 klo 23:44:31
lippu?
UnKnownSaint27@hotmail.com
08.11.2004 klo 15:18:47
r.ami
08.11.2004 klo 13:59:51
no
08.11.2004 klo 05:47:08
:) :) :)
mä tyhjennän suolen joka aamu, kun kanssas keskustella yritän
ja iltapäivisin kun luen sähköpostejas
mä nuolen joka yö, kun itseäni postimerkkiin ikuistaa yritän
ja savukkeeni sammutan ja uuden sytytän.
ja vaikka kuinka kummola harteilleni laskeutuu
iso poika alivoimalla ei voi tukehtuu,
ja vaikka pyydät puolelles ja tarjoot kurria, kunniaa,
mä en suostu sovintoa tekemään, en sun kanssas milloinkaan.
ja mä en nuole näitä ihmisiin, jotka ei merkitse mulle mitään,
erkka mitä pitää tehdä, mitä täytyy yrittää
mä kuolen kun mun suuni huutaa sinivalkoisia valheita
ja jättää kertomatta aina osan kopista.
ja vaikka kuinka kummola ...
ja mä kuolen joka nimen jälkeen, jonka paperille kirjoitan,
kun takanani näen taas yhden perhokalastajan vähemmän
ja mä kuolen joka unelmaan, jonka viimein kiinni saan
ja siihen ainoaan, jatkosotaan jota en voi aloittaa.
ja vaikka kuinka kummola ...
ja mä kuolen, kun mun rakkautani pikkutakin alle piilotan,
kun raivo laittaa kuiskaamaan, mä vaikka huutaa haluan
mä kuolen, kun näen jutilan taas yli vierivän
ja liian myöhään, liian usein itseni hockey nightin jälkeen herätän.
ja vaikka kuinka kummola ...
ja mä en nuole näitä tähtiin, joita rinnalleni mun liimataan
kuin koululaiset kalenteriin käy kilpaa vaihtamaan
mä herään, kun näen kalervon mullan alle väistyvän
ja jonkun idiootin taas kukkapuskan kumm(u,o)lle heittävän.
ja vaikka kuinka kummola harteilleni laskeutuu
iso poika alivoimalla ei voi tukehtuu,
ja vaikka pyydät puolelles ja tarjoot jumalaa, kunniaa,
mä en suostu sovintoa tekemään, en sun kanssas milloinkaan...
alkuperäinen SEHV:Kuolen sanat:J.Lehti
muutos sanat: "r.ami"
07.11.2004 klo 15:45:19
Elämä jatkuu...Tavastialla nähdään
Mutta aina, jos meillä vain on uskoa, meille avautuu ovi, kenties sellainen, jota emme itse olisi koskaan tulleet ajatelleeksi mutta joka lopulta osoittautuu meille hyväksi." A.J. Cronin
Suuntaan positiivisin mielin 18.11. Tavastialle kunnioittamaan Rikun muistoa.
Vuosi 2004 on ollut täynnä surua, menetyksiä ja ahdistusta, mutta elämä jatkuu....
07.11.2004 klo 15:31:26
VALHETTA
07.11.2004 klo 04:08:23
Mietityttää eräs asia!
Onko kaikki oikeasti vaan valhetta? Eikö Juha usko omiin sanoituksiinsa? Ehkä tämän laulun tarkoitus on saada meidän kaikki kai vaan ajattelemaan.
06.11.2004 klo 23:13:32
Samaa mieltä...
06.11.2004 klo 19:30:57
Tunnistus
04.11.2004 klo 12:50:54
lisäys
04.11.2004 klo 12:39:20
biisit
04.11.2004 klo 12:35:45
Biisien tunnistusta
04.11.2004 klo 11:39:09
jussi olet vielä parempi
04.11.2004 klo 11:25:37
Hyvää..
04.11.2004 klo 09:54:03
kaipuu
04.11.2004 klo 05:07:07
jussiolehyvä =
Juha Lehti: jussiolehyvä
Luulen ma.
03.11.2004 klo 20:47:45
epävirallisuus
01.11.2004 klo 14:37:31
Paula Tommila
01.11.2004 klo 13:51:28
Epäviralliset nettisivut tiedottavat
Epävirallisten nettisivujen pito on pitkän linjan harrastus sivujen kaksihenkiselle ylläpidolle. Ajatuksena on ollut luoda mahdollisimman kattava katsaus bändin historiaan erilaisin tavoin, samalla kun perusinformaation on toivottu olevan helposti löydettävissä. Valitettavasti työt, opiskelut ja muu elämä estävät meitä työskentelemästä harrastuksemme parissa taukoamatta. Tavoitteena on toimittaa sivuille jotain uutta noin kerran kuussa, mikäli mahdollista.
Orkesterin viettäessä hiljaiseloa on myös meille luonnollista keskittyä muihin projekteihin. Historiaa on vaikeaa tallentaa silloin kun sitä ei synny.
Otamme erittäin mielellämme vastaan palautetta, ideoita ja materiaalia, mikäli teiltä, hyvät oreksterin kuulijat sitä löytyy. Kaikenlainen kommentointi on toivottavaa, onhan tarkoituksemme tuottaa yhteistä hyvää kaikille Elwoodista kiinnostuneille. Yhteystiedot ylläpitoon löytyvät epävirallisilta nettisivuilta osoitteesta elwood.hellfish.org .
01.11.2004 klo 00:39:30
marraskuun täysikuu
Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon.
Kun on luopunut jostain suuresta ja kulkenut surun huoneet
läpi siivoten pois turhan roinan, jää jäljelle kaksi suurta
asiaa: Rakkaus ja kiitollisuus.
Hyvää Marrasyötä kaikille!
30.10.2004 klo 13:01:48
Hei!
29.10.2004 klo 17:13:01
Hurmos..
29.10.2004 klo 16:05:10
Viimeinkin..
Nyt töissä tulin tutustumaan tähän mahtavaan sivustoon ja jäin lukemaan vieraskirjaa. Ja taas itketään..
"Kaipaamaan sua jään aina siihen asti, kunnes jälleen kohdataan.."
Kiitos..
29.10.2004 klo 15:24:00
joikhaten joikhaajalle
29.10.2004 klo 14:56:12
Viimeinkin ..
28.10.2004 klo 17:47:09
Parasta ...
27.10.2004 klo 15:35:06
Tavastian keikka
Peruutuspaikkoja! Pitkää kiirettä.
27.10.2004 klo 15:30:54
Kerro...
26.10.2004 klo 15:56:39
ihmettelen
26.10.2004 klo 10:27:58
Syksyn..
26.10.2004 klo 10:02:05
Vieläkin vaikeaa
25.10.2004 klo 21:02:59
Ihmettelen!
25.10.2004 klo 21:00:45
Cantarellin tarinoita
22.10.2004 klo 12:12:29
Kai unelmoida aina saa?
21.10.2004 klo 22:32:32
Miten
21.10.2004 klo 11:07:40
Kävipä kehnosti
21.10.2004 klo 09:02:54
Täällä syksy repii puita...
Me teemme hommia kämpillä marraskuun iltaa varten ja olemme edelleen matkalla pohjoiseen.
Voikaa ja tehkää hyvin.
tv. jussiolehyvä
J. Lehti
21.10.2004 klo 04:37:14
A
21.10.2004 klo 03:12:55
Hyvä
Terveisin
21.10.2004 klo 00:57:07
Varmemmin
20.10.2004 klo 21:23:00
jussiolehyvä
20.10.2004 klo 15:12:13
Umur
tuli mieleeni Pohjoisesta tuulee taas laulun tarina.Jotain samaa,mutta kumpikin aivan omalla "käsialallaan"
Toivottavasti kuullaan vielä Elwoodien uusia "tarinalauluja"
19.10.2004 klo 21:26:00
Mistä..
19.10.2004 klo 14:48:44
Sitkeys palkittiin!
19.10.2004 klo 12:49:09
lippuja..
Aurinkoisia ajatuksia kaikille ja pirteyttä harmaaseen keliin
19.10.2004 klo 12:48:06
Harmi...
19.10.2004 klo 09:39:01
juha
18.10.2004 klo 18:56:40
Kuka...
18.10.2004 klo 15:40:59
Missä oot,baby..
18.10.2004 klo 15:10:09
Kirjoitus...
18.10.2004 klo 00:06:34
Hei..
18.10.2004 klo 00:04:54
Keikkaa odotellessa
Kohtapuolin tavataan musiikin äärellä. Sitä odotellessa laitetaan levy pyörimään...
14.10.2004 klo 21:48:57
Hei..
14.10.2004 klo 21:44:49
Kiitos Martti!
14.10.2004 klo 16:39:09
Arvon kirjakauppias...
14.10.2004 klo 07:26:55
Nämä ovatkin valtavan ihanat, tunnelmalliset sivut
Hyviä tunnelmia kaikille, muistakaa jokapäiväinen Multi-tabsinne.
13.10.2004 klo 22:53:57
www.kirja.tk
Vieraile toki minunkin sivuillani, nekin ovat vähintään yhtä hienot!
13.10.2004 klo 22:18:44
Trokari
13.10.2004 klo 12:39:56
Hei,
Syksyä,
08.10.2004 klo 11:33:55
Biisitoiveita
07.10.2004 klo 22:06:54
Syystunnelmia
07.10.2004 klo 11:15:57
Sini ja Tarja
06.10.2004 klo 21:05:42
Martti
06.10.2004 klo 19:42:21
Vasikoikaa diilerit tilaisuuden tullen!
Jos saatte lippudiilerin henkilötiedot ei muuta kuin ilmoitus verottajalle niin johan tokenee, kun tulee arvioverotuslappu kotiin. Verokarhun kosto voi olla suloinen...Tulkitsen diilerin toiminnan laajuuden liiketoiminnaksi. Eikun vasikoimaan jos tulee tilaisuus, olen henkisesti messissä.
Energiansa voisi toki käyttää hyödyllisemminkin.
Parasta syksyn jatkoa ihmiset. Eletään niinku ennenkin.
06.10.2004 klo 11:58:33
TIKETISTÄ peruutuslippuja!
Moi, soittakaa ihmeessä aamuisin klo 10 Tikettiin, itsekin sain tänään peruutusliput Tavastian keikalle!
06.10.2004 klo 10:25:17
Lipuista
06.10.2004 klo 09:52:42
Lipuista
05.10.2004 klo 23:58:06
Moraalivaroitus
Jotkut ilmeisesti rahastavat tarjonnan niukkuudella aivan ammatikseen, ja taktiikoita on monia. Pienikin lähtöhinta suurella minimikorotuksella (5-15 euroa) saattaa nostaa hinnan hetkessä pilviin (... entä jos kaksi kilpailevaa tarjoajaa vielä turvautuu korotusautomaattiin, keksivätkö samalla ikiliikkujan?).
Vaikka houkutus olisikin suuri, miettikää vielä ennen kuin tarjoatte Rikun illan lipuista, haluatteko todella tukea näiden trokarien pimeitä - tai ainakin tummanharmaita - talouksia. Toivottavasti aikanaan multitabsien tehotessa tarjonnan lisääntyminen tukkii hämäräveikkojen markkinaraot.
Jo sitä seuraavaakin jälleennäkemistä odottaen
05.10.2004 klo 20:20:18
Harmittaa!
05.10.2004 klo 17:56:04
Martti
Hyvää syksyä kaikille.
05.10.2004 klo 17:44:45
Sini 5.10
05.10.2004 klo 17:20:21
syksyinen pohjanmaa
eilen illalla keitin kuumaa kaakaota, sekaan vain loraus pieni rommia, ja käperryin huovan alle kuunnellen Pohjoisesta tuulee taas -levyänne. Sävelet kertovat paljon, sanat myös, tunnelma. Niin mielelläni tulisin teitä katsomaan tavastialle, mutta tämä pohjanmaan tyttö jää nyt muistotilaisuudesta fyysisesti pois, henkisesti olen paikalla, aina. Silloinkin lupaan sytyttää kynttilän ja kuunnella teidän musiikkia.
Minä jaksan odottaa, että jälleen ohjaatte rokkiratsunne laukkaan hurjimpaan, vielä tulemme lavoilla kohtaamaan.
Palaan ulos ihmettelemään syksyä.
Syvimmänkin pettymyksen, surun, särkyneiden haaveiden keskellä maailma on silti kaunis paikka.
05.10.2004 klo 14:07:21
Heipä hei ja help me!!!
05.10.2004 klo 10:15:10
Lämpöä kaikille vaikka ulkona tuulee
05.10.2004 klo 09:37:08
Tänään on hyvä päivä
Kiitos Juha viestistä, se lämmittää sydäntä. Kyllä me yritämme malttaa..Ja maltammekin.
05.10.2004 klo 09:14:55
harmaiittaa kun jää keikka väliin
05.10.2004 klo 07:30:13
näitä hiljaisia öitä....
Me aiomme soittaa rokkikeikan Ison Miehen kunniaksi ja jatkaa musiikin tekemistä myös sen jälkeen.
Joten rauhaa veljet ja siskot.
Keikalle tulee katsomaan myös joukko iäkkäämpiä ihmisiä, Rikun läheisistä, joten emme tahdo tupaa liian täyteen.
Malttakaa, me tulemme tekemään keikkoja lisää, kunhan aika tulee.
Multitapsit jo kourassa.
tv. jussiolehyvä
J. Lehti
05.10.2004 klo 01:13:04
Tarjalle, negatiiveista
03.10.2004 klo 23:15:06
Tarjalle, negatiiveista
03.10.2004 klo 23:15:04
lipuista..
Huuto.netissä ainakin yksi jo on laittanut lippunsa myyntiin ja saa niistä aika hyvän hinnan.. vaikka itse huuto.nettiä käytänkin niin tässä tapauksessa en sitä ymmärrä -- no joku tekee siellä tilin sillä kahdesta lipusta maksetaan jo yht 50eur.. ja olivat tiketistä 10eur /kpl.. no kukin tyylillään. Itse olen onnellinen että lippuni sain kun viisi yli kymmenen ne netisä perjantaina varasin :))
tavastialla nähdään.. malttaisi vain sinne asti vielä odottaa
03.10.2004 klo 12:19:41
Martti
02.10.2004 klo 22:11:26
Tarja, valokuvista
02.10.2004 klo 10:25:38
Valokuvia
01.10.2004 klo 22:26:26
Kaikki liput varauksessa, tilannetta kannattaa tarkistaa
Aivan mahtavaa, että näin suuri joukko ihmisiä haluaa jakaa illan orkesterin kera.
01.10.2004 klo 20:46:57
Saako lippuja vielä?
01.10.2004 klo 19:00:13
Aika...
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit tahtoo muistaa orkesterimme Rikua sillä, mikä meille yhteistä oli. Tavastialla 18.11. nousemme lavalle ja soitamme keikan Rikun kunniaksi, ilman Rikua. Vai kuitenkin Rikun kanssa. Jonkinlainen uusi aika alkaa väistämättä sinä iltana meille.
Olemme otettuja siitä, että niin kovin monet teistä haluavat tuon illan kanssamme jakaa.
Junnu
01.10.2004 klo 16:22:10
Liput
01.10.2004 klo 14:20:23
Loppuun varattu
01.10.2004 klo 13:34:25
Lippuja on vielä
01.10.2004 klo 11:43:16
Eikä tarvinnut tehdä mitään..
01.10.2004 klo 11:32:40
juu ja nyt saa taas netistäkin...
01.10.2004 klo 11:30:48
Vielä löytyi!
01.10.2004 klo 11:22:35
Lipuista...
01.10.2004 klo 11:02:18
ystävät kalliit
01.10.2004 klo 10:59:34
Moi
01.10.2004 klo 10:49:18
Oma vika tietty..
Oma vika kai kun vaihdoin punaisesta hiusväristä takaisin omaan blondiin...
Jokatapauksessa, teen MELKEIN mitä vain että saan liput.
Niin monta keikkaa on jäänyt väliin minusta riippumattomista asioista johtuen...
01.10.2004 klo 10:37:44
Suru puserossa...
On se kumma jos ei meille kahdelle turuttarelle jostain löydy lippuja...
Ilmeisesti liput tuli myyntiin klo 10. Olis ollu kiva tietää moisesta ajankohdasta.
01.10.2004 klo 10:31:08
= )
01.10.2004 klo 10:25:47
voi
01.10.2004 klo 10:23:14
"#%¤&"#¤#¤
01.10.2004 klo 10:21:28
Ja
01.10.2004 klo 10:14:45
Muuten ihan kiva mut....
01.10.2004 klo 09:59:37
Liput
Toivottavasti tästä oli apua
30.09.2004 klo 23:42:38
keikkaliput
30.09.2004 klo 23:24:08
Syksyä
Tosta yövalvomisesta mä olen samaa mieltä että kukin tyylillään, yötyötä 8 vuotta tehneenä tiedän ja tiedän mitä on vaihtaa tylsään 8 - 16 sta rytmiin! Ei ole helppoa!
Mutta se siitä!
Kärsivällisyyttä ja ollaan onnellisia nautitaan elämästä ja niistä pienistä asioista jotka tuovat iloa!
Syksyn asiat vaahtokylpy, musiikki, kynttilät ja viini =)
No Tavastialla tavataan!
30.09.2004 klo 18:56:48
Menneitä
Tuolla web archivessa havisevat menneiden aikojen haamut ja paljon muuta.
Kaunista syysyötä.
29.09.2004 klo 23:23:31
Marraskuun keikka
29.09.2004 klo 22:20:47
Keikka?
Tiketin sivuilla ei kuitenkaan ole mainintaa asiasta.
29.09.2004 klo 22:03:00
Se on...
tanssia välillä taivaan ja maan...
Matka jatkuu.
Valoa kohti.
Keveneviä askelia,
29.09.2004 klo 02:47:32
Kärsivällisyyttä!
SEHV - teitä kaivataan, mutta älkää pitäkö sitä painostuksena, vaan kunnianosoituksena teidän kaikkien saavutuksia kohtaan.
Me elämme mukana, ja jaksamme kyllä odottaa. Voimia!
28.09.2004 klo 22:24:27
hei
28.09.2004 klo 12:00:39
Valoa työhön ja yöhön
27.09.2004 klo 21:27:00
Suremisesta
27.09.2004 klo 21:14:37
lähtekääs pojat baanalle.
sitä rikukin toivoisi.
ei ole hyvä surra yksin vaan tienpäällä hyvän musiikin antaessa voimia ja yleisön.
pojat palatkaa, nouskaa sohviltanne.
27.09.2004 klo 19:07:21
Myohassa....
Jaksamista!
27.09.2004 klo 13:13:43
Hiljaisen värikästä syksyä
27.09.2004 klo 08:32:01
Paha rotu
yksin on suuri ja mahtava...
Niinhän se kai on. Aina joku jaksaa olla hämmästyksissään ja kummastuksissaan. Uusille vieraskirjan kävijöille tiedoksi:
-älä kysele tai odota "ääneen" SEHV:n paluuta
-älä toivo viestejä bändiltä
Ko asioista muut vieraskirjan lukijat saattavat vetää herneen nenään.
Ehdotus uudeksi aiheeksi: 3 parasta asiaa syksyssä?
Omat vastaukset: 1. SEHV:n musiikki. 2. Rakkaan kanssa pussailu sateessa. 3. Lasillinen tai pari punaviiniä kynttilän valossa.
27.09.2004 klo 01:52:54
Ja on aina niitä jotka tietää miksi..
27.09.2004 klo 00:59:03
on tässäkin kaupungissa....
Voi hitsinpitsi, kun ei käsitä, miten jotkut voi olla niin samperin kärsimättömiä. Ollaan huolissaan, jos pojat ei kirjota sanaakaan kirjaan tai jos joku kirjoittaa yöllä.
Itse en ole edes osannut itkeä tai surra Rikua. Eihän ihminen kaikkea voi osata. Mutta, ei se sitä sano, etteikö liikuttaisi. Kuulin Rikun poismenosta kesäkuussa, juuri samaan aikaan, kun olin päässyt lapissa erään tunturin huipulle. Huh, sitä endorfiinin määrää, maisemia ja tietoa, että yksi on poissa. Se kaikki oli niin käsittämätöntä. Tavastialla hanat aukeaa, ehkä.
Pojat tuskin lopettavat musiikin tekoa. Ajan kuluttua karuselli aloittaa taas pyörimisensä. Tekevät, minkä parhaaksi tuntevat. Pää-asia, että tuntevat.
Kolme kuukautta ei ole aika eikä mikään.
26.09.2004 klo 23:08:59
Riku
26.09.2004 klo 00:14:15
Huomenta!
Terveemmän elämän puolesta
25.09.2004 klo 11:01:52
Oi jumalani, miksi niin levottoman teit?
25.09.2004 klo 01:01:33
ihmisen ahdistus
24.09.2004 klo 15:08:47
Syksyä..
24.09.2004 klo 14:03:03
Varmasti
24.09.2004 klo 13:33:34
Keikkailu
24.09.2004 klo 08:29:02
Antakaa aikaa ja yrittäkää ymmärtää!
Kun menettää läheisen, sen asian läpikäymminen ja hyväksyminen ottaa todellakin aikansa. Itse voin kokemuksesta sanoa että 3 vuottakin tuntuu välillä lyhyeltä. Tottakai elämä jatkuu, varmasti joka päivä on helpompaa ( vaikka takapakkeja tulee vielä monta) Se että joku ihminen joka on kuulunut vahvasti omaan elämään repäistään rinnalta pois ilman pienintäkään varoitusta on todella raastavaa. Sitä en itse toivoisi kenellekään, vaikka kaikkihan me täältä aikanaan lähdetään.
Surkaa surunne rauhassa!
23.09.2004 klo 22:53:34
Sitten joskus...
Wanhoilla tarkoitan lähinnä alkupään julkaisuja. Ei sillä että uusissa mitään vikaa olisi, lähinnä vanhemmista biiseistä tulee niin vahvasti ko. kuunteluajankohdan jopa vahvojakin tunteita pintaan. No, kiitoksia enivei hyvistä biiseistä, hienoista hetkistä levyjen parissa ja voimia vielä eteenpäin jatkamiseksi.
23.09.2004 klo 20:41:39
säpise ihminen
23.09.2004 klo 17:30:43
Yön puolesta
23.09.2004 klo 15:29:02
Suru ottaa aikansa
Vaan eräs ajatus on mieltä askaroittanut... yksi jos toinenkin laulu- ja soitinyhtye on jo ennättänyt markkinoille pukkaamaan audiovisuaalisia tallenteitaan dvd-formaatissa. Kannattaisiko siis meidänkin esittää hiljainen toiveemme taivaan tähtösille, että joskus saisimme ihasteltavaksemme myös Sir Elwoodien hiljaisia värejä koko kirjossaan. Videoitahan bändillä lienee matkan varrelta jokunen, varmasti myös konserttitallenteita... ainakin Yleisradion Rrrrrrock! -sarjassaan jokunen vuosi sitten esittämä Tavastian keikka nosti vielä televisionkin välityksellä kylmiä väreitä selkäpiihin.
23.09.2004 klo 14:11:31
Kiva
23.09.2004 klo 14:02:57
Lisää neuvoja Juhalle!
23.09.2004 klo 11:16:19
NO HUH HUH
vieraskirjan sivuille moneen kuukauteen! Hyvää syksyä kaikille ja omasta kokemuksesta kaikki lenkille ja urheilemaan! Niin eiköhän se syksy taas siitä. Toivottavasti tulevan Tavastian keikalle (koska itse olen reissussa juuri tietysti tuolloin) saisimme pian jatkoa, vieroitusoireet ovat pahat!
23.09.2004 klo 10:43:37
neuvojalle
23.09.2004 klo 10:33:28
Hei
23.09.2004 klo 09:38:43
no hei,
23.09.2004 klo 07:07:35
ja mä valvon ja mietin......
tv. jussiolehyvä
J. Lehti
23.09.2004 klo 04:39:58
Pitäisi tapahtua sitä
22.09.2004 klo 23:28:02
sataa
Tavastialle tullaan matkan takaakin, kiitoksia pojille siitä jo etukäteen. Meidän takiamme ei kenenkään tarvitse pitää kiirettä, se kestää minkä kestää.
22.09.2004 klo 18:43:27
Voi hitto
22.09.2004 klo 10:48:05
ELÄMÄÄ..
19.09.2004 klo 00:27:17
Ilta Rikulle Marraskuussa
14.09.2004 klo 10:35:27
Tavastia
12.09.2004 klo 14:46:49
Hei!
Liian aikaisinkaan ei kannata itseään liikkeelle riuhtaista.
Sydäntäni lämmittää tieto siitä että joskus jatkatte!
Jään rauhallisin mielin odottelemaan.
12.09.2004 klo 12:03:40
älä
12.09.2004 klo 10:48:16
marraskuu.....
Tuo keikka kun myyään loppuun alta aikayksikön.
Kiitos silti pojille.
11.09.2004 klo 01:11:00
Kiitokset!
06.09.2004 klo 16:22:13
Tavastialla
06.09.2004 klo 08:59:44
.... tuuli tuo lounaasta valssia viimeistä....
On aika putoavien lehtien.
Tänä vuonna ei siis kesää tullutkaan.
Marraskuussa teemme Rikun muistoksi yhden keikan
tavastialla.
Muulla tapaa
emme tapaa.
Aikaa vaatii.
Aika vaatii.
Yläkerran dramaturgia ei ole meidän tiedossa.
Voikaa hyvin.
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
06.09.2004 klo 02:28:22
Tytölle tien päältä
05.09.2004 klo 23:02:34
Rakkaat ystävät...
Kunnioitetaan ja kuunnellaan hiljaisuutta. Muuta emme voi.
05.09.2004 klo 22:39:13
uusia biisejä, koska?
kuinka setti tulee muuttumaan kun bändissä on yksi soittaja vähemmän? väheneekö soittimet ja esim. kitaralle annetaan enemmän tilaa?
05.09.2004 klo 20:24:46
Minäkin odottelen
05.09.2004 klo 14:37:08
Jos saan kysyä?
05.09.2004 klo 13:26:42
Rakkaimmat osanottono
05.09.2004 klo 13:19:23
Osanottoni
Sitä ei koskaan tiedä, kuka meistä lähtee seuraavana. Joten käytetään tämä elämä jonka olemme lahjaksi saaneet, arvokkaalla ja toisia huomioivalla tavalla. Surkaa rauhassa, suru ei häviä, mutta se siirtyy vähitellen seuraamaan elämää sivustalta. Niin olen kuullut. Riku Järvisen muistoa kunnioittaen.
05.09.2004 klo 11:00:34
Juha ja kumppanit, kai olette vielä hengissä...?
04.09.2004 klo 17:15:16
Hyvää syksyn alkua!!
04.09.2004 klo 09:29:34
syksyn sävyt
03.09.2004 klo 20:43:05
Kokoopanoa kyselevälle
02.09.2004 klo 20:45:53
kokoonpanosta?
onko talvella tiedossa keikkoja keski-suomeen?
varmasti kannattaa tehdä mahdollisimman pian pistokeikkoja jotta saa tietooon toimiiko kokoonpano?
02.09.2004 klo 19:04:36
Syysyötä kansalle
02.09.2004 klo 12:56:51
SINKKU syksyiseen yöhön
01.09.2004 klo 23:55:05
Haikeutta ilmassa
Rikun soitantaa katsellessa iski suru jälleen. Sitä kaipaa ihmistä, jota ei tuntenut, mutta musiikin kautta kuitenkin tunsi jollain tavalla.
Olette ajatuksissa usein
31.08.2004 klo 19:51:46
Haaste elämältä!
31.08.2004 klo 15:55:47
On elokuun viimeinen yö..
31.08.2004 klo 02:13:34
Huolia
30.08.2004 klo 21:10:38
Taasko?!
30.08.2004 klo 21:06:01
Tää aika on hassu juttu, Marie...
Ja Sir Elwoodit jatkaa matkaa. Minäkin.
Kitos siitä.
26.08.2004 klo 12:52:25
jepsille
25.08.2004 klo 20:20:46
jeps
aina ennen on päässyt. Songin tutkittua asiaa sanoivat että vika olisi näillä sivuilla
25.08.2004 klo 13:56:21
ODOTAMME
22.08.2004 klo 14:21:23
vikaa...
22.08.2004 klo 14:18:19
Aika jatkaa...
Kiitokset päätöksestänne jatkaa, Riku on varmasti mukananne tästä eteenpäinkin.
Kerätkää voimia näinä elokuun lempeinä öinä, kyllä me jaksamme odottaa.
21.08.2004 klo 13:37:46
jee...
20.08.2004 klo 23:27:07
Viela kerran...
20.08.2004 klo 02:47:44
Martille
17.08.2004 klo 20:38:00
Soundii
17.08.2004 klo 20:03:12
Jatkaminen
Päätös oli varmaan vaikea, mutta oikea ainakin meidän isojen ja pienten fanien mielestä!
Toipukaa rauhassa! Odotamme kyllä, kuka milläkin pysäkillä, matkan varrelle niitä voi sattua montakin!
Voimia ja jaksamista!
17.08.2004 klo 18:55:26
Soundii
17.08.2004 klo 13:38:28
Iso kiitos!
29.7. odottamani neiti Kevät, meidän Verna, osoittautuikin syntyessään vihdoin pieneksi pojaksi. Onnellinen olen, nyt meillä on poika, mutta onnellinen olen siitäkin, että sain oman neiti Kevääni täksi puoleksi vuodeksi, tammikuun lopun Lutakon keikastanne heinäkuun loppuun. Kiitos siitä teille!
Huominen tulee, vaikkei nukkuisikaan. Ilman ikävää paluu ja jälleen näkeminen ei tunnu miltään.
Hyvää matkaa, mä vartoon Lutakon pysäkillä.
14.08.2004 klo 19:00:51
Tulevaa odottaen...
Aurinkoista kesán jatkoa kaikille, erityisesti Pojille - Aurinko paistaa aina, joskus se on vain pilven takana
14.08.2004 klo 13:28:47
Poppia kyydissä
14.08.2004 klo 01:19:45
Juha!
13.08.2004 klo 23:40:09
Jotain iloa sateiseen iltaan
13.08.2004 klo 22:38:05
KIITOOS
13.08.2004 klo 21:06:15
Kiitos jatkamisesta!
13.08.2004 klo 20:32:53
jatkaminen
13.08.2004 klo 09:11:00
Bändi jatkaa
Kiitos siitä.
13.08.2004 klo 08:20:17
poppia kyydissä
13.08.2004 klo 06:55:51
...ne joita jumalat liikaa rakastaa...
to remind us of the shortness of our time
Tears laid for them
Tears of love, tears of fear
Bury my dreams. dig up my sorrows
Oh, Lord why
the angels fall first"
-nightwish-
Teette koskettavaa musiikkia, hyviä biisejä niin iloon kuin suruunkin. Toivottavasti jaksatte jatkaa!
11.08.2004 klo 21:43:57
tähtenä taivaalla.
11.08.2004 klo 15:59:45
lämmin ajatus..
11.08.2004 klo 15:06:39
Osanotto
11.08.2004 klo 11:20:33
ELWOODEILLE!!
09.08.2004 klo 21:10:38
Kaarnalaiva
Viereeni tule silloin, kun oloni on turvaton
Pidä kädestä kiinni silloin, kun minulla vaikeinta on
ja kun luoksesi tulen - Milloin?
Ole minua vastassa silloin
"Anna hoidan tän elämän ensin, päivän kerrallaan, mä luulen et kuitenkin kerran kimpassa kummitellaan..."
Kaarnalaivani tekee matkaansa
09.08.2004 klo 11:35:47
joo kyl stadin
08.08.2004 klo 21:34:25
Kiitos Junnu
07.08.2004 klo 04:12:23
Tämä matka on kesken...
Junnu
07.08.2004 klo 01:05:21
Onko
06.08.2004 klo 08:29:11
toipumista
05.08.2004 klo 22:08:16
Syysyö
saapuu lohduksemme...Matka jatkuu..sitähän Rikukin toivoisi;mies sydämissämme ja siten mukanamme aina...
05.08.2004 klo 04:06:34
Mites ois jos
Me kaikki ollaan toivottavasti opittu tästä kuinka tärkeetä on elää tästä hetkestä. Ei unohdeta sitä.
05.08.2004 klo 02:56:06
Surussa mukana
04.08.2004 klo 16:02:29
Elokuu
Ei vielä syksy.
Paras vuodenaikamme.
Elokuu.
Hän on mennyt, mutta silti täällä. Hän elää niin kauan kuin basso sykkii levyillänne. Ja se sykkii. Siitä me pidämme huolen. Voimia teille iltojen hämyyn ja aamujen kajoon, päivien valoon ja öiden uniin.
Hän on mennyt, mutta silti täällä.
03.08.2004 klo 03:53:57
Kyllä tämä
Elokuun lämpimät mustikansiniset yöt on täällä taas- nautitaan niistä!
03.08.2004 klo 02:16:55
lämpimät illat..
Hetken ajan vielä tunnen haikeutta ja surua kaikesta loppuvasta, kaikesta menneestä. Huomaan kuitenkin hymyn hiipivän huulille hyvästä olosta. Eihän pimeys tarkoita kaiken loppuvan, kaiken kuolevan. Hetken kestää pimeys ja haikeus vain jotta kirkkaanpina loistaisivat tähdet taivaalla, jotta kirkkaanpana aikanaan nousisi aamun koi...
Halauksin
-z-
02.08.2004 klo 14:07:20
Ensi viikolle
02.08.2004 klo 01:49:26
Myöhemmin
30.07.2004 klo 22:32:07
Rikulle ja muille Sir Elwoodin Hiljaisten Värien- bändin jäsenille..
Löysin joitain runon pätkiä jotka ovat teille tarkoitettuja..
Jaksakaa.
Vielä.
Kaikki kääntyy hyväksi.
Vielä kerran.
Niin kauan on toivoa, kun on elämää!
Ja kuitenkin,
kun katselen ylös taivaalle,
tunnen jotenkin,
että kaikki kääntyy parempaan päin,
että tämä julmuuskin päättyy,
että rauha ja levollisuus
vielä kerran palaavat.
Älkää luovuttako. Taistelkaa,se menee ohi.
Pärjäilkää!!
29.07.2004 klo 15:21:09
Uusi huominen
Niin kaihoisaa, mutta niin elinvoimaa antavaa ja ilkikurista.
En voinut sille mitään, mutta enimmäkseen suupieleni vetäytyivät hymyyn, ja hyvä niin.
Mieleeni tuli kuvat savuisesta ja hämyisestä baarista jossa kaikilla on hauskaa. Pystyin haistamaan sen kaiken ja tuntemaan ne ihmiset todellisiksi.
Skitsofreniaa vai taitavaa tulkintaa?
Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä niin riipivän pehmeästi Juha lauloi ja pojat soittivat, välillä naurattaen ja välillä vakavoittaen.
Ja tiedättekös, minulla on aarre! Kiitos siitä teille pojat.
29.07.2004 klo 10:40:57
Aurinko laskee länteen...
"Jos helmiä kyyneleet ois..." tuli Vexi Salmen Liljankukka -ohjelmassa, joku kysyi. Tuosta kappaleesta olisi todellakin hienoa saada levyversio. "...teitä rikkaaksi mainita vois"
28.07.2004 klo 13:48:09
otan osaa Sinun suruusi,
eppujen sanoin:
"Lapsuuteni kesät, sumuun vajonneet
palasiksi muistojeni läjään hajonneet.
Palapelin kokosin, paksuin rukkasin,
ihmetellen minne kaikki palat hukkasin.
En unta saanut, ja näin, jäin miettimään...
Kaiken minkä muistan, aika kutistaa,
mä sitä pelkään, sua tahdon rutistaa.
Kuullut olen ikuisuuteen kaiken piirtyvän
ja kaiken suhteen, kaiken siirtyvän..."
28.07.2004 klo 01:47:15
Rikulle... ja muille SEHV:n pojille
28.07.2004 klo 00:09:29
arvostaen..
27.07.2004 klo 06:11:48
Rikulle.
26.07.2004 klo 14:13:47
Matkan jatkaminen
Pelkään, että Rikun kuolema oli myös Sir Elwoodin kuolema. Ymmärrän kyllä täysin mikäli jatkaminen on liian tuskallista. Onneksi kotonani odottavat kymmenkunta levyänne soivat ikuisesti. Päätitte mitä tahansa me kyllä ymmärrämme.
Koko Sir Elwoodia ikävöiden
26.07.2004 klo 08:53:21
Rikua muistaen
alkaa jo vähän helpottamaan tämä käsittämätön poismeno. Joka kerta palatessani lukemaan tätä vieraskirjaa kyyneleet kuitenkin vierivät poskelleni ja rinnasta alkaa puristamaan.
Suru on kuitenkin kevyempi kantaa, kun meitä on näin valtava joukko tässä samassa tunnemyrskyssä. Kiitos Juha Lehdelle hienoista kirjoituksista.
Tsemppiä kaikille tämän asian kanssa työstäville.
24.07.2004 klo 11:41:53
Näistä sanoista minä olen löytänyt lohdun ja vastauksen...
ei muuta lohtua,
ei muuta toivoa
meille anneta.
Kuin tyhjä ristinpuu,
auennut haudansuu.
Ei muuta toivoa
meille anneta.
Muuta ei kuin ristinpuu,
siinä avautuu
sydän itkevän Jumalan,
tuskan kantajan.
Muuta ei kuin ristinpuu,
siinä avautuu
sydän kärsivän Kristuksen,
syli rakkauden.
Ei voiton lauluja,
ei teitä valmiita,
ei oikopolkuja
meille anneta.
Vain varjo ristinpuun
jää ylle kaiken muun.
Ei muuta toivoa
meille anneta.
Muuta ei kuin...
-A-M. Kaskinen-
22.07.2004 klo 13:09:54
Osanotto
Rikun muisto elää teissä jokaisessa...
"Hän joka sinulle on ollut rakas ei koskaan
kuole sydämestäsi. Niin kauan kuin elät,
kannat hänen sytyttämäänsä valoa sielusi joka sopessa"
Kiitos musiikistanne...
22.07.2004 klo 13:09:09
Torstai toivoa täynnä!
selaan siltä osin että katson syntymävuoden ja aina
kun nuoria ihmisiä ei ole ilmoitettu lähteneeksi olen suunnattoman helpottunut.
Rikun onnettomuus sekä tänä kesänä muutkin kauheat onnettomuudet täälä Suomessa on taas pistänyt miettimään että kaikella on pakko olla jokin tarkoitus elämässä, eihän muuten missään ole mitään järkeä.
Voimia Rikun läheisille ja ystäville!
Toivottavasti näemme kuitenkin vielä Sir Elwoodin hiljaiset värit keikoilla, vaikka onkin todella outoa ettei Riku soita lavan oikeassa reunassa pieni hymy kasvoillaan tasaisen rauhallisesti seuraten mitä kaikkea lavan edessä tapahtuu, on hän aivan varmasti hengessä mukana eikä koskaan unohdu meiltä "faneilta"!
Kiitos musiikistanne!
22.07.2004 klo 08:57:43
Nuoruus päättyi, päättyi syyttömyys.
Me lähdimme yhdessä tähän reissuun ja yhdessä me sen päätämme.
On pirun vaikeaa jatkaa tätä matkaa ilman sinua Suuri Mies
mutta pettäisimme sinut jos emme niin tekisi.
Jokaisessa laulussa, levyssä, keikassa tai vaikkapa treenikämpän pullanjaossa olet aina mukana.
Kimpassa me opettelimme tätä tekemään ja kimpassa me loppuun leikkimme viemme.
Riku olet hyvissä käsissä nyt, me olemme niitä jotka jäivät tänne itkemään. Näillä sanoilla isäsi viisaasti meitä
lohdutti.
Vietämme nyt julman surun vaatimaa aikaa, mutta tulee varmasti vielä hetki ja vimma tarttua kitaraan ja laulaa.
Ja sen me tulemme tekmään ylpeästi sinun ja itsemme vuoksi.
Kiitos ja voimia Asko, Maija, Tiina, Jyri ja Kiki.
Teillä on enemmän kuin tuhat kertaa raskaanpi työ kuin meillä löytää vastaus kysymykseen: Miksi.
"Minä olin nuori
Minä olin vahva
Minä olin Kuolematon.
Kunnes eräänä päivänä
Sinä tulit ja rikoit minun
niin kauniisti rakentaman
maailman.
Ole hyvä Kuolema.
En silti polvistu.
En, en, en, en vieläkään.
Minä kyllä
itken
minä kyllä
suren.
Mutta minä en
luovu mahdollisuudesta tehdä vielä
jotain, johon Sinä et pääse
käsiksi."
Riku tiedät mitä tarkoitin.
Lepää rauhassa vanha kiistakumppanini.
Juha Lehti
22.07.2004 klo 06:35:24
Hei
Muistan teidän esiintyneen muutama vuosi takaperin tv1:ssä tai tv2:ssa,jossakin ohjelmassa. Esititte kappaleen "jos helmiä kyyneleet ois".Teidän tulkitsemana kappale jäi kummittelemaan mieleeni ja kysynkin että olisiko kyseista kappaletta mahdollista kuulla joskus tulevaisuudessa teidän esittämänä....??
Voimia teille kaikille.
20.07.2004 klo 18:28:22
Hyväntekeväisyyttä..
20.07.2004 klo 15:35:11
Elämä
19.07.2004 klo 18:54:18
Rikun muistoa kunnioittaen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.
Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.
- Eino Leino
19.07.2004 klo 17:59:42
Kiitoksia
On pakko jaksaa eteenpäin.
Me emme petä sinua Riku.
J. Lehti
19.07.2004 klo 04:45:34
Kesän ensimmäinen aurinkoinen päivä Pohjanmaalla
Elämän täytyy jatkua teillä kaikilla läheisillä, vaikka se niin vaikeaa on.
Toivotan kaikille, jotka elävät Rikun poismenoa läheltä, voimia jokaiselle päivälle, jokaiselle hetkelle!
18.07.2004 klo 19:02:15
Muistoa kunnioittaen
but this waiting can't last forever;
sooner or later the sun must set
ending this time together.
i wish that i had one more chance
to spend another day with you,
and even though i know i can
i'll see you in heaven.
the only thing that hurts more than losing you
are all of the years of living without you.
i wanna run back to you
and show you the life i've lived without you,
'cause living without you is the only thing that hurts
more than you.
i see a picture of a little child,
standing alone, wondering where you are.
i can't believe how this child has grown,
living this life, sometimes so alone.
wishing i had one more chance
to have you hold me once again,
now even though i know you can
you'll hold me in heaven.
i've let so many years of life go by
thinking it's all worked out.
now i realize i do now
to say that it's over and let you go for now.
still, i wish that i had one more chance
to say i love you one more time,
and even though i know i can
i'll say it in heaven.
i'll see you in heaven . . .
THE GUARDIAN
18.07.2004 klo 18:08:19
Näissä päivissä, näinä öinä...
peittäkää aurinko.
Avatkaa ovet,
antakaa surijoiden tulla.
Pysäyttäkää kellot,
hiljentäkää maailma.
Kirjoittakaa taivaalle,
hän on kuollut."
Hyvää matkaa, enkelit olkoot vierelläsi Riku.
Miten valtavasti me kaipaammekaan.
18.07.2004 klo 06:44:21
Riku ystäväni
18.07.2004 klo 04:41:19
Rikulle
Jotain sellaista me taisimme ymmärtää, että lähtemättä me emme voi todella ymmärtää, mihin saamme palata.
Riku, sinä lähdit. Odotan kohtaamista jälleen.
Junnu
18.07.2004 klo 04:31:36
Riku Jaakko Järvinen
k.13.06.2004
Aika kelloista katoaa
on ystävän hautajaispäivä.
Miten hauraalta elämä tuntuukaan,
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä.
Ja outoa niin ett´hän mennyt on pois.
Hyvää matkaa, rakas ystävämme.
Sinä lähdit, me jäämme. Matka jatkuu...
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
18.07.2004 klo 03:58:26
rest in peace
17.07.2004 klo 20:29:09
Muistoissain....
17.07.2004 klo 19:35:42
Muistoa kunnioittaen
17.07.2004 klo 16:05:17
Näinä päivinä ja erityisesti juuri tänään
Pieni tuohus paloi pöydälläni vielä äsken,sytytin sen Rikun muistoksi ja kuuntelin Rikun sävellystä ja Juhan sanoitusta:
Hautajaiset ... Ja muistelin vuosia menneitä...monia muistoja ja kohtaamisia eri puolilla Suomea Rikun ja orkesterin kanssa...niin ja arvaatte varmaan poskilleni valuvat kyyneleet ja sieluni haikeuden...Tuohus paloi loppuun äsken,mutta sinun muistosi,Riku, on monien mielessä kuin soihtu,jota me kannamme täällä mukanamme niin kauan kuin elämme ... ja kun tulee vuoromme poistua,niin tapaamme
sinut jälleen ja RAKKAUS KANTAA YLI KUOLEMAN RAJAN - ylittää
sen,tekee kuin sillan näiden kahden "maailman" välille-
Riku säilyt sydämissämme,mielissämme,muistoissamme...
olet jotenkin lähellä vaikka silmämme eivät sinua nyt näe...
17.07.2004 klo 03:31:23
muistoa kunnioittaen
itse ainakin käyn.
17.07.2004 klo 02:45:01
Voimia ja rakkautta läpi kyynelten
17.07.2004 klo 01:18:56
Menettää ystävä
16.07.2004 klo 17:28:47
Bon Voyage.
16.07.2004 klo 10:02:11
En tiedä....
Jaksamista teille, bändille ja läheisille.
16.07.2004 klo 02:02:41
Osanottoni
Rikun läheisille voimia saattaessanne rakkaanne viimeiselle matkalle, ette ole yksin, meitä on monta kanssanne surevaa..
15.07.2004 klo 23:09:47
On ystävän hautajaispäivä
15.07.2004 klo 18:57:20
osanottoni
15.07.2004 klo 14:38:29
Ei kysymyksiin kai voi vastata
Voimia vielä kerran kaikille.
15.07.2004 klo 14:13:10
Osanottoni
14.07.2004 klo 01:23:31
Hyvästit
häntä kaipaaman jäämme.
voimia jatkaa teille kaikille muille!
13.07.2004 klo 19:45:14
Ehkä..
12.07.2004 klo 18:56:08
Kiitos
12.07.2004 klo 16:54:44
Voimia teille...
12.07.2004 klo 16:13:13
Kyneleet ovat loppuneet, kuivumisen myötä
joka tekee liiankin nopeaan tuloaan.
Silloin on jäähyväisten aika.
Mikään ei ole enää samaa,
silti pitäisi jaksaa jatkaa eteenpäin.
Kyneeleet eivät enää vieri vuolaana,
jäljellä on enää kuivanut kanava.
Ainoa mikä pitää minua enää pystyssä,
on kaunis ja ainutlaatuinen onni.
Onni siitä että elät sydämmessäni,
antaen minulle voimaa.
Kiitos.
Voimia edelleen myös omaisille ja orkesterin pojille.
Eläkää Rikun muistoa ja sitä rikkautta minkä olette saaneet kokea musiikkinne ja ystävyytenne kautta.
12.07.2004 klo 12:37:14
Osanottomme Rikun läheisten suruun
tuhat jokea virtaavaa.
Tuhat säveltä lintujen suissa,
tuhat tuoksua huumavaa.
Tuhat laulua minulle annoit,
johdit maailmaan salattuun.
Suven vehreyden eteeni kannoit,
yöni keskelle tähdet ja kuun.
Tuhat juhlaa me saimme jakaa,
tuhat hetkeä arjen ja työn,
tuhat muistoa vuosien takaa,
valon välkettä tullessa yön.
Tuhat viestä ystävyyden,
tuhat säetta hoitavaa.
Tuhat laulua läheisyyden.
Tuhat tähteä unelmaa.
Anna-Mari Kaskisen runon säkeillä haluamme muistaa valoisaa, ihmisläheistä olemustasi ja olla rakkaittesi ja läheistesi surussa mukana.
11.07.2004 klo 09:54:32
Rikun perheelle ja bändille.
Siitä alkoi tutustuminen teidän koskettavaan musiikkiin joka on antanut paljon voimia kun ollut vaikeita aikoja.
Siellä viimeisellä rannalla lepää nyt Riku. Mutta hänen muistonsa elää aina perheen ja bändin jäsenien ajatuksissa ja niissä hienoissa kappaleissa joita hän sai teidän kanssa soittaa näinä vuosina.
Toiovottavasti Sinä Juha Lehti jaksat vielä tehdä musiikkia ja teette seuraavasta levystä sellaisen kuin Riku olisi siitä halunut tulevan. Levy hänen muistolleen.
voimia ja rakkautta
T.J.Wuoma
jullew@suomi24.fi
10.07.2004 klo 22:13:59
Uuteen päivään...
Paras ystäväni kuoli reilu viisi vuotta sitten ja löysin itseni monasti kuuntelemasta SEHV:iä ja kyyneltenkin läpi paistoi aurinko.
Toivon myös kaikille teille ( bändi ja läheiset ) voimia - aurinkokin paistaa vielä joskus ja yksi sen säteistä on Riku...
10.07.2004 klo 19:53:17
Se tulee yllättäen
hiljaiset värit - tuskin pystyn vastaamaan,kun itkettää niin...se tulee yllättäen kävellessäni Torkkelinmäellä,kun mielessäni alkaa soida tuttu Elwood-biisi-pian huomaan,että silmissä samenee ja silmien edessä on kyynelten tuomaa usvaa. Se tulee yllättäen,kun Ilkka keikalla laulaa tuolla edellä lainattua "Karkaan"-biisiään-se kertoo niin haikean kauniisti menetyksestä-biisintekijöillekin henkilökohtaisesti tutusta-Se tulee yllättäen...suru.
Ei näin pitänyt käydä-niin mielellämme Riku olisimme pitäneet sinut täällä-sinä lähdit;sydänlämpöisiä terveisiä sinulle sinne jonnekin ja jokaiselle kaipaavalle ja itkevälle...voimaa,rauhaa...rakkautta.
10.07.2004 klo 16:55:17
Kyyneliä
Lämmin halaus ja voimia surutyöhön!
10.07.2004 klo 13:32:37
Osanottoni
10.07.2004 klo 06:34:11
MIksi?
Mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu; odotamme teitä taas keikoille. Antakaa musiikin puhua ja puhutella...
"hei tanssikaa laulakaa
te jotka tiedätte
huomista ei tulekaan
kun täällä kuolevat nuorina
ne joita jumalat
liikaa rakastaa"
09.07.2004 klo 22:05:51
Kaupunki on harmaa ja sataa...
En voi kuvitella, miltä teistä tuntuu, kun minustakin tuntuu tältä, vaikken koskaan edes tuntenut Rikua henkilökohtaisesti. Sir Elwoodin musiikki on kuitenkin ollut mukana monessa tunnelmassa vuosien mittaan, ja jossakin vaiheessa se oli ainoa asia, joka antoi voimaa jatkaa eteenpäin. Kiitos siitä. Toivottavasti te saatte nyt vuorostanne edes vähän voimia meiltä faneilta, jotka itkemme kanssanne.
Osanottoni. Voimia.
08.07.2004 klo 22:13:56
suru on läsnä
-oma teos 7.8 2004-
08.07.2004 klo 18:23:02
Ikävää...
takaisin et voi tulla vaikka kuinka tahtoisin
haikeaa, hiljaista surua ja kaipausta
ikävää, itkuinen on ilma niillä jotka tänne jää
- Neljä Ruusua: Karkaan -
Voimia edelleen kaikille!
08.07.2004 klo 17:56:36
RIKUN MUISTOA KUNNIOITTAEN
08.07.2004 klo 10:31:54
Tänä vuonna ei kesää tullutkaan
Ote elämästä tuntuu jo hieman tukevammalta
ja huomiselta on lupa odottaa jotain. Siitä huolimatta tämä retki ei ole sama ilman Rikua.
Me olemme matkalla pohjoiseen.
Kiitoksia viesteistä.
ps. Miku, voisit tunkea nuo mainoksesi......
Juha Lehti
08.07.2004 klo 04:42:10
Musikki
Olen erittäin innostunut tästä. Kommentteja kiitos...
08.07.2004 klo 00:27:52
MUISTAN TUIKKIVAN KATSEEN
Kuulin vasta nyt tästä surullisesta tapauksesta. Haluan lähettää lohduttavia ajatuksia ja halauksia kaikille, joita tapaus koskee ja kiittää Rikua lämpimistä muistoista.
"Sammuta siniset tähdet"
07.07.2004 klo 23:51:54
Hymya lapi kyynelten
Mutta niinkuin Sakari Kuosmanen laulussaan sanoo"Yksin tulet tahan maailmaan, yksin sun pois taalta kannetaan" on yksi niita elaman kipeita tosiaisoita joita ei halua ajatella tai muistaa...
Me vietimme mukavia hetkia akselilla Kuopio/Varkaus noin kymmenen vuotta sitten, ja jo kauan ulkosuomalaisena ollessani yha kaipailen etta paasisin teidan keikalle taas Savon maisemiin, mutta ei sittenkaan tana kesana.
Onneksi musiikkinne on taalla meita kaikkia lohduttamassa ja auttamassa elaman kaikissa kaanteissa. Musiikissanne elaa Riku ja hanen muistonsa ikuisesti.
Voimia teille,
07.07.2004 klo 22:54:46
Sanotaanhan,
Sir Elwoodin hiljaiset värit on hienoin suomalainen bändi. Se toimii niin levyllä kuin lavalla. "Älä itke" on itkettänyt minua niin kauan kuin jaksan muistaa :) Musiikkinne on auttanut minua monessa: se on lievittänyt koti-ikävää ulkomailla, sydänsuruja Suomessa, pahaa mieltä pakkasella jne. Kiitos!
07.07.2004 klo 16:18:41
Osanottoni
Tutustuin Rikuun opiskeluaikana. Aina kun hänet tapasi, Riku sai ympäristöönsä levittämällään valolla tuntemaan olon lämpimäksi ja huolista vapaaksi. Kiitos niistä hetkistä.
07.07.2004 klo 11:11:47
osanotot myös täältä
06.07.2004 klo 22:50:30
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...
nyt vasta ne löysin.
Suuret osanottoni Rikun poismenon johdosta.
Se on aina vaikeaa, kun läheinen ihminen poistuu keskuudesta.
Rikua jäi kaipaamaan niin moni..
Koittakaa kaikki jaksaa,
ja yrittäkää surun keskellä muistaa,
että elämä jatkuu silti..
06.07.2004 klo 09:45:42
Valot sammuu, satuttaa...
05.07.2004 klo 15:29:51
Pakko kiittää
Kuitenkin minusta tuntuu etten muuta voi, kaiken surunne ja murheenkin keskellä kaunis musiikkinne elää ja antaa ajattelemisen aihetta minulle sivuraiteelta tänne vieraaksenne poikenneelle kulkijalle.
Jokin outo tunne valtaa minut aina kun kuulen Bussissa 17, mielestäni se on yksi koskettavimpia biisejä mitä olen kuullut.
Sen sanat viiltävät sieluani syvältä vaikken itse tunnekaan olevani tuo mies tai hänen kaltaisensa.
Näen hänessä aivan tavallisen miehen joka on eksynyt maailmaan joka on hänelle outo ja vieras, tuo mies on minulle tavattoman rakas -ikuisesti.
Kiitos upeasta biisistä ja yleensäkin kaikesta musiikistanne, se on todella kuuntelemisen arvoista.
05.07.2004 klo 03:31:02
Pitäkää huolta
Voimia.
04.07.2004 klo 21:22:37
Osanottoni
se on tuhat tuulta puistikoissa
valon välke muistoissa"
04.07.2004 klo 09:51:58
Lohdutus
Halusin kertoa tämän, vaikka unet on hassuja yleensä. Tämä lohdutti itseäni ja toi rauhallisen mielen. Ei itketä enää joka päivä.
Voimia kaikille lukijoille!
03.07.2004 klo 13:29:18
OLEN JÄRrrr-KYT-TY-Nyyyh...
"...aika kelloista P.Y.S.Ä.H.T.Y.Y,
on ystävän hautajaispäivä.
miten h a u r a a l l e Elämä tuntuukaan,
on vain RAKKAUS ja Kuolema läsnä."-säv.Riku,teksti:J.Lehti
En voi uskoa todeksi....EN VAAN VOI. anteeksi...mutta.
Uskottava kai se on; kuulin viime lauantaina ku olin kaverin kaa saunassa...-mainitsin puolihuolimattomasti miten pitkään oon Diggaillu ja Diggailen Elvareita. Kaveri sit siihe tokas: "..kuuliksä, että niide basisti on kuollut? E-eeee...eeen, MITÄ??!! joo, se putos jonkun ravintolan 2krs:n terassilta. EI-VOI-OLLA..???..TOTTA!!!!?"
Olo on ve-tä-mä-tö-n, kuin Silloin..viime kesänä, kun kuuli GÖSTÄ SUNDQVISTIN Menneen pois...vetää ihmisen ihan,
...hiljaiseksi.
Osanottoni ja Voimia Elämään..Rikun läheisille, rakkaille.
C'est la vie...,mut KAIKKI KAUNIIT rakkaudella tehdyt ASIAT Elävät I K U I S E S T I!
..niin kuin Sir Elwoodin Hiljaisten Värien MUSIIKKI. :)
PS. Omaa tuskaani lievittämään meni ja ostin nuo kaksi viimeistä pitkäsoittoa(Pohjoisesta tuulee taas ja 18.helmikuuta; tuo Rikun säveltämä, ja J.Lehden tekemä teksti....P.y.s.ä.y.t.t.i, en tiedä...UskomatonFiilis,kun sen kuunteli sen...)
..Hmm, onko sinulla EHKÄ samoja tuntoja?
03.07.2004 klo 12:38:20
RIKU
03.07.2004 klo 04:00:43
ONNELLINEN..
Se, joka ei tiedä kuolleensa.
Se, joka eli.
Se, joka palaa uudestaan ja uudestaan puheissa läsnä.
Se, joka eli tunteensa.
Se, jonka vuoksi pysähdymme, pelkistymme.
Se, joka vie meidät kohti viisautta tarttua hetkeen ja nähdä kauas.
03.07.2004 klo 00:34:28
Rikun muistoa kunnioittaen
Ei ole sanoja.
02.07.2004 klo 21:33:05
Osanottoni
02.07.2004 klo 14:14:21
osanotto
02.07.2004 klo 12:54:10
kiitos
Kiitos
bändin pojat
01.07.2004 klo 19:40:58
OSANOTTONI
ja kaikki se tuska vyöryy sisälleni kun luen näitä viestejä.
lämmin osanottoni rikun läheisille. Voin vain kuvitella
mitä käytte läpi.
01.07.2004 klo 15:44:26
Aika on kadonnut kelloista...
Ja yhtäkkiä sitä huomaa, että aikaa on kulunut, huomaa sen kun nauraa ensimmäisen kerran. Ja pysähtyy taas. Vaikka vain sekunnin sadasosaksi siirsi surun huomaamattaan taka-alalle, niin juuri nauru tai surullinen hymyily nostaa taas surun vallitsemaan olemusta.
Ja suruhan vallitsee ja niin pitääkin, kunnes aika jälleen tekee tehtäväänsä...Jossain piilee kuitenkin tunne ja tieto siitä, että elämä jatkuu kuitenkin. Ensimmäinen nauru tai hymy kertoo sen; elämännälkä nostaa päänsä ja surusta tulee vain hyvä ystävä, jokapäiväinen kumppani, sellainen joka ei kuitenkaan enää hallitse, kunhan aikaa vain on kulunut tarpeeksi...
Rakas orkesteri, kerätkää voimianne, me olemme täällä odottamassa, me emme mene mihinkään. Mekin kaipaamme.
01.07.2004 klo 11:58:46
Suru asuu kauan sisällämme..
Tiedän mitä suru on ja miten vaikeaa on luopua siitä jota rakastaa. Voimia teille kaikkille. Itse olen saanut lohdutusta teidän biiseistä. Tässä Piia Perkkiön runoon on tiivistetty kaikki tärkein.
Osa maailmasta on kadonnut,
osa minusta,
eikä mikään siitä mikä jäi,
ole entisellään.
sinä et ole täällä.
01.07.2004 klo 09:13:30
suru-uutinen
01.07.2004 klo 02:57:46
Rikun omaiset, yhtyeen jäsenet sekä lukuisat ystävät
kun Riku luotamme otettiin pois,
aivan liian aikaisin.
Me tahtoisimme hänet tänne takaisin.
...tätä elämää...
sitä on välillä niin vaikea ymmärtää.
Ottaen osaa suureen suruunne.
01.07.2004 klo 01:49:59
"I Wonder Why"
Who could understand
What goes on
What is right
and what is wrong
Why the angels cry
And the heaven's sigh
When a child is born to live
But not like you and I.
Let the angels ring the bells
In the holy hall
May they hear the voice
That calls to them
For the love of man
Who will understand
It's alright
I know it's alright.
Down the dusty road
To the forest church
Let wander there
Let me wonder why
On the ocean wave
In the billowing sky
Let wander there
Let me wonder why.
Let the angels ring the bells
In the holy hall
Let them hear
the voice that calls.
For the love of man
Who will understand
It's alright
But I wonder why.
I wonder why.
I wonder why.
I wonder why.
I wonder why.
-Neil Young
Osanottoni...
01.07.2004 klo 00:15:59
Taivaskin itkee edelleen
30.06.2004 klo 19:07:30
Riku Järvisen läheisille
30.06.2004 klo 16:20:32
Ei sanoja tahdo löytyä
Jaksamista kaikille Rikun tunteneille. Jos edes pienen palan tuskaanne voisin ottaa pois...
29.06.2004 klo 23:19:30
Rikun omaisille ja ystäville
29.06.2004 klo 18:09:01
Suru puserossa
Voimia kaikille sureville,
Suuri kiltti mies ei unohdu koskaan.
29.06.2004 klo 17:50:17
Mysterious ways
Myöhäiset osaanottoni. Ei tunnu hyvältä palata suomeen ja kuulla tälläisiä uutisia.
Voimia kaikille jotka tunsivat Rikun ...
29.06.2004 klo 17:20:08
Suurta surua...
Surussa mukana.
29.06.2004 klo 15:40:50
Never saying goodbye..
A hand above the water
An angel reaching for the sky
Is it raining in heaven -
Do you want us to cry?
And everywhere the broken-hearted
On every lonely avenue
No-one could reach them
No-one but you
One by one
Only the Good die young
They're only flying too close to the sun
And life goes on -
Without you...
And now the party must be over
I guess we'll never understand
The sense of your leaving
Was it the way it was planned?
And so we grace another table
And raise our glasses one more time
There's a face at the window
And I ain't never, never sayin' goodbye...
One by one
Only the Good die young
They're only flyin' too close to the sun
Cryin' for nothing
Cryin' for no-one
No-one but you
-Queen(Brian May)-
Jaksamista kaikille Rikun omaisille ja läheisille! Me lukuisat SEHVin kuuntelijat myötäelämme surussanne.
29.06.2004 klo 15:11:21
Aika kuluu..
..ja rakkaudella muistelkaa, sillä muistoissa ennen meitä
menneet elävät..
..lämmin osanotto..
29.06.2004 klo 13:36:05
Rikua kaipaamaan jääneille
29.06.2004 klo 11:40:36
Osanottoni
29.06.2004 klo 09:00:17
Niin....
28.06.2004 klo 19:40:23
Rikulle
Humalaista hapuilua
Kohti sitä
Mikä joskus oli totta
Kaikista tulee aikuisia
Minä istun sen keskellä
Ja pelkään;
milloin pidän asioita tärkeämpinä kuin ihmisiä
Hiusten läpi
Katson laavalampun liikehdintää
Kaikki kuplat erikokoisia,
eri muotoisia
Niinkuin me
Jotka kulkevat täällä
Kosketus iholla
Muisto siitä mitä oli
Ja mitä ei enää tule
Vielä tuuli kuiskaa sen
Muiston haalenneen
Ja sade pyyhkii sen
muistojen kirjaan
epämääräiseksi, tunnistamattomaksi
Mutta,
minä muistan
muistathan sinäkin
ja pysyt siinä
minua varten
Lämpimät osanotot, joskus on vaikeaa kasvaa, koska kasvun mukana tulee unohdus ja poistuminen aikanaan.
28.06.2004 klo 18:00:33
Rikulle!
silloin särkyy sydämeni
Kun muistosi ei enää satuta ketään
sydämeni kulkee yli rauhattoman maan
Minun sydämeni hajoaa tuulen kanssa kulkemaan..."
Voimia teille surussanne! En tunne teistä ketään henkilökohtaisesti, mutta koska musiikkinne on ollut osa minua ja elämääni jo monta, monta vuotta, niin tuntuu kuin ystävä olisi kuollut. Tuntuu, että jotain hienoa on särkynyt... ja onkin. Jaksakaa ja uskokaa, että huomenna on jo parempi olla. Ja Riku odottaa meitä Isän luona. Isä antaa meille joka päivä sen verran voimia, että selviämme päivän kerrallaan eteenpäin.
28.06.2004 klo 11:23:19
Meidän ajatuksemme
Rikun kuolema on koskettanut minua syvästi.
Osanottoni,
Tuire
28.06.2004 klo 07:43:41
Rikulle
28.06.2004 klo 03:22:47
Kiitos
Orkesterin kovin vanhat miehet
28.06.2004 klo 02:21:08
OSANOTTONI
27.06.2004 klo 14:36:48
Voimia teille!
kuuntelemaan
Miettinyt miksi näin
tapahtuikaan
Silti kun elämän viljaa
niitetään
Jäävät sanat kurkkuun
karheaan
Nyt kaukaisen valon
loisteessa
Jatkaa kulkija yksin
matkaa
Vain henkäys tuulessa
illon
Pystyy sydämiin kaiken
selittämään
-Osaanottoni!
26.06.2004 klo 22:44:32
osanotto
26.06.2004 klo 21:55:40
Osanottoni
Yksi on poissa, mikään ei ole kuten ennen. Siihen kaikkeen uuteen jokaiselle Teille voimia, uskoa tulevaisuuteen ja jaksamista.
26.06.2004 klo 13:31:22
Aikaa surulle!
Lämmin osaanotto myös kaikkille Rikun läheisille!
Jos turha palaa pois,
ja suru sielun viiltää,
se mitä jää
on kestävämpää.
-Mikko Kuustonen
26.06.2004 klo 01:32:45
YKSI JOUKOSTA POISSA ON...
Mikään ei ole enää entisellään.
Suuri mies on lähtenyt joukosta pois ja jättänyt jälkeensä ison aukon ja suuren surun.
Mutta kaikesta itkusta ja surusta huolimatta Rikulla on vielä edessä pitkä elämä, todistaahan sen jo nämä kaikki viestit. Riku elää kaikkien meidän sydämmissä ja mielissä. Ikuisesti.
Kohta on paras hetki juhannus yöstä. Menen joen varrelle kuuntelemaan yön ääniä, linnun laulua ja olenpa melkein varma että jos oikein tarkasti kuuntelen, kuuluu Siellä myös Viulun kaunis sointi. Ja jos oikein tarkasti katson niin saatanpa nähdä pitkän hahmon usvan joukossa vastarannalla, nauravana ja iloisena, sellaisena kuin hän minun nuistoissani on.
Voimia omaisille, läheisille ja ystäville!
25.06.2004 klo 23:07:36
Otan Osaa
25.06.2004 klo 22:33:04
muisto
25.06.2004 klo 21:21:48
Keveyttä
elämän kosketuspinnalle takaisin.
25.06.2004 klo 17:46:14
Matkalle....
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois sen antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellämme ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
niin paljon sua mä rakastin.
25.06.2004 klo 15:08:49
Elämä on hauras
- Ismo Alanko -
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville
25.06.2004 klo 13:25:59
Suru painaa pään alas
Turhaa, turhaa, turhaa.. kuolema.
Osaanottoni Teille kaikille. Koettakaa jaksaa.
25.06.2004 klo 00:47:51
Osanottoni
Olen pahoillani. Bändille voimia jatkaa, olette musiikillanne tuoneet lohtua monille (itse henk koht tahdon kiittää teitä oman elämäni kokoonparsimisesta. Jotkut sanat vaan kolahtaa niin syvälle. Helpompi käsitellä, kun tietää jonkun toisenkin tietävän). Surulle on annettava aikaa.
Myös omaisille jaksamista ja uskoa huomiseen. Tiedän, etteivät sanat muuta mitään, mutten voinut jättää niitä sanomattakaan. Löytäkää toisistanne voimaa, tukekaa toisianne, älkää jääkö yksin.
25.06.2004 klo 00:14:41
Osanottoni
veistää menneistä laivan
Minä haluaisin
tehdä murheista purjeen
Ja puhaltaa
Ja puhaltaa
(Tommy Tabermann)
Opiskelukaverin muistoa kunnioittaen
24.06.2004 klo 21:11:54
Osanottomme
tähdenpoimijan työ,
vesi on syvää,
tiheää yö.
Välkkeiset tähdet koreissaan
he uivat ihmisten satamaan.
(Hannele Huovi)
Osanottomme suuressa surussanne
24.06.2004 klo 21:08:16
rikun muistoa kunnioittaen
24.06.2004 klo 16:58:49
Osanottoni
- Badly Drawn Boy -
24.06.2004 klo 14:45:33
Rikun muistoa kunnioittaen
24.06.2004 klo 14:38:16
Osanottoni
läheinen kulkee rinnalla vielä kauan.
Lopulta tulee hetki
päästää irti.
Nojatkaa toisiinne surussa niin kauan,
kunnes omat voimat taas kantavat.
24.06.2004 klo 13:46:56
...Outoa, et hän mennyt on pois...
24.06.2004 klo 13:35:31
Näkemiin Riku
Ilman Sinua tässä maailmassa on paljon,paljon tyhjempää.
"Jokaisen veljensä hän
Toivoisi ymmärtävän
Vain tahto rauhan,rakkauden
On turva ainut ihmisen"
Kaseva
24.06.2004 klo 13:15:33
Osaanottoni
No, he's in the Higher care
So I bow my head in a prayer
Still, life is so unfair
Lainattu Bleakin kappaleesta Slide away.
24.06.2004 klo 12:41:47
Osanottoni
yhä meille elät.
Yhä muistot meille puhuu.
24.06.2004 klo 08:23:09
Osanottoni
Osanottoni Rikun perheelle ja kaikille, joita Riku kosketti.
24.06.2004 klo 00:59:16
Sound of silence
Old scottish poem from 1800 ??
For riku and his mates...be strong some how you get along
23.06.2004 klo 23:01:08
Osanottomme
23.06.2004 klo 22:31:26
Naapurille
23.06.2004 klo 22:08:17
KIITOS
Elämäsi oli tärkeä, siitä kertoo jo sekin, että en usko kenelläkään olevan sinusta negatiivisia muistoja - surutyön jaksaa paremmin, kun aina miestä muistellessa pukkaa hymyä suupieleen...siis kiitos Riku kaikesta, erityisesti niistä iänikuisista maalarinteipeistä Rööperin ikkunoissa !
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja läheisille, Rikun muisto elää sädehtien.
23.06.2004 klo 21:32:12
Osanottoni....
RIkua kunnioittaen ja SEHV:iä kuunnellen otan osaa suureen suruunne.
23.06.2004 klo 20:35:18
Pitkä on hiljaa...
Todellisen surun tuntee vasta eron hetkellä.
ApuHeikki
23.06.2004 klo 19:59:46
Kiitos Riku
23.06.2004 klo 18:49:20
Voimia!
23.06.2004 klo 16:59:07
Osanottoni.
Ehkäpä meille jokaiselle on määrätty paikka ja tehtävä
tässä maailmassa, josta rajallisuutemme takia vain hyvin
vähän ymmärrämme.
Riku on tehtävänsä täällä suorittanut.
Olkaamme onnellisia siitä kaikesta, mitä hän meille jätti.
Iloitkaamme niistä ohikiitäneistä hetkistä, jotka osuivat
yhteiselle matkallemme.
Voimia teille, läheiset!
23.06.2004 klo 15:39:20
Voimia..............
23.06.2004 klo 13:58:41
Osanottoni suureen suruun
Minä haluan surra,
haluan surra rauhassa,
haluan surra viikon,
haluan surra kuukauden,
haluan surra vuoden,
minä haluan surra niinkauan
kunnes olen valmis jatkamaan matkaa"
sydämen pohjasta voimia kaikille läheisille ja muille Rikun tunteneille! Itse en häntä tuntenut, mutta läheisen ystävän olen menettänyt vuonna 97 - SEHV lohdutti lauluillaan minua silloin - sanoja tähän tilanteeseen ei enempää ole. Suru ottaa aikansa - anna ottaa.
23.06.2004 klo 11:19:24
Mies ja suuri sydän
Ainoastaan sydämellään näkee hyvin."
Antoine de Saint-Exupéry
Voimia kaikille läheisille!
23.06.2004 klo 10:35:43
Silmänräpäys
Vain yksi päivä
kaiken muuttaa voi.
Tai yksi ainoa silmänräpäys
päättää elämän
tai antaa uuden
-Maaria Leinonen-
23.06.2004 klo 09:54:33
Muistoa kunnioittaen
se tuhansista eräs oli vain,
kellastuneet värit olleet ei,
kun jo pohjoistuuli mukanaan sen vei.
Juuri kuoriutunut kaaliperhonen,
lenteli joukossa muiden,
siivet vielä kiilsi uutuuttaan,
kun jo joutui se, varpusen kitaan.
Luodolla meren suolaisen,
syntyi, lokin poikanen,
tuskin aukaista ehti silmiään,
kun jo hyökyaalto vei sen mennessään.
Monet kauniit kesäpäivät näkemättä jäivät,
kun matka päättyi ennen aikojaan,
mutta myöskään syksyöiden myrskyt ja kylmän meren tyrskyt
tavoittaneet eivät kourallaan.
(Sanat ovat kappaleesta nimeltä Kaaliperhonen, tekijän nimeä en muista)
23.06.2004 klo 08:56:17
Siipesi kantakoon
Suruviesti tavoitti Ateenassa. Kiitos soinnuista, jotka ovat auttaneet, auttavat monia. Hyvaa matkaa..
23.06.2004 klo 03:54:11
RIKUN MUISTOA KUNNIOITTAEN
Enkeleitä kaikille Rikun läheisille!
22.06.2004 klo 23:45:37
Paras ystäväni on poissa
Nyt, yli viikko tuon järkyttävän tapahtuman jälkeen, vasta tuntuu että voin sanoa jotain. Sunnuntai 13.6. ei tule koskaan poistumaan mielestäni. Uutista ei uskonut todeksi, tiedä voinko milloin sen kokonaan uskoa. Jotenkin koko ajan odottaa, että Riku tulee kulman takaa ja sanoo tuttuun aseistariisuvaan tyyliinsä "sori, mä oon vähän myöhässä".
Minulla oli ilo tuntea Riku pitkään. Jaoimme yhdessä valtaisan määrän asioita. Hotel Arthurin ajoilta, Kalliossa, Rööperissä, ympäri suomenmaan, ulkomaillakin. Kaikki nämä muistot elävät nyt elokuvamaisesti mielessäni.
Minulla on samankaltainen tunne, kuin kivitalokorttelin pikkupojalla, jonka ainoa leikkikaveri joutui muuttamaan toiseen kaupunkiin. Nyt se kortteliin jäänyt pikkupoika istuu yksin hiekkalaatikolla kauhakuormaajansa kanssa ja miettii "missä minun leikkikaverini on?"
Itseäni ovat samalla itkettäneet ja lohduttaneet nämä vieraskirjan sanat. Kiitos näistä sanoista lähettäneille myös puolestani. Olemme Rikun läheisten ja sukulaisten kanssa kohdanneet paljon ja tehneet surutyötä. Se on auttanut, se jatkuu.
Rikun perintö elää. Hän oli ihminen, ken jätti jokaiseen hänen yhdenkin kerran tapaamaansa ihmiseen lähtemättömät jäljet. Näin uskallan väittää.
Elämän on jatkuttava, kyllä, mutta tämä maailma on muuttunut.
Riku, kiitos kaikesta. Olet meille rakas.
22.06.2004 klo 23:42:42
Rikun muistolle
Hänellä on nyt hyvä olla.
22.06.2004 klo 23:22:17
rikun muistoksi
22.06.2004 klo 19:46:13
Jaksamista..
22.06.2004 klo 19:19:40
Osanottoni!
22.06.2004 klo 18:27:21
KIITOS,
Rikun poismeno on myos viranomaisten taholta varmistettu onnettomaksi onnettomuudeksi. Surutyo jatkuu, voimia teille kaikille, alkaa olko yksin, surun jakaminen helpottaa.
Riku, Veljeni Leijonamieli, olisitpa nyt taalla niin voisit ja tietaisit miten lohduttaa meita surussamme. Suruakin vahvempana kayvat yhteiset muistomme, jotka saavat minut itkun valissa hymyilemaan ja auttavat siten eteenpain.
22.06.2004 klo 17:46:59
Rikulle
Sait tehdä sitä mistä silloin haaveilit,turhan aikaisin
lähdit.Positiivisuuttasi ja inhimillisyyttäsi muistan lämmöllä.Viime syksynä kun nähtiin en olisi tätä uskonut,väärä mies nyt vietiin.
Syvin osanottoni omaisille ja bändin jäsenille.
22.06.2004 klo 16:31:17
-
22.06.2004 klo 16:21:27
Osaanottoni
22.06.2004 klo 16:20:24
Osanottoni
22.06.2004 klo 15:53:59
Raskasta on
Totuus on kuitenkin se, että Rikua pidettiin yhtä lailla arvossa hänen täällä meidän kanssa ollessa kuin nytkin. Uskon että hän tiesi sen itsekin. Suurella miehellä oli suuri ja lämmin sydän.
Jaksamista kaikille!
22.06.2004 klo 15:15:10
Meille kaikille sureville ja kaipaaville
niin luulin
Mutta pysähtynyt olinkin minä
me kaikki
Elämä ympärillä jatkoi vanhaa rataa
ja kuitenkin kaikki oli toisin
Sisimmässä epäuskoinen tyhjyys
silmänurkissa kuumottavat kyyneleet
päivästä toiseen
tunnista toiseen
Muistojen katkeransuloinen kipeys palana kurkussa
nielen
nielen
- se jää.
Kauanko kestää itkeä tämä suru liennyksiin?
Kauanko kestää hioa murhe kaipauksen kauneimmiksi jalokiviksi?
Yhteisen surumme siivin
lennä aurinkoon, Ikaros!
Jää aamutähdeksi taivaallemme
perhosen siiven hauraaksi hipaisuksi
kasteisen aamun unelmoivaksi usvaksi
lohduksi muistojen kirkkaimpiin helmiin
-mkk-
”Nyt yllä latvojen lentos kuulen
kuin koski kohiset vuossa tuulen
Ja tuulen pohjalla kuuntelen
minä, siipirikkoinen”
- Eila Kivikk’aho -
Rikun läheisille ja rakkaille voimia ja jaksamista suuren surun keskellä!
Te ette ole yksin.
Toinen toistemme haavoja puhallamme parannuksiin.
22.06.2004 klo 14:53:43
osanottoni
22.06.2004 klo 14:45:46
OSANOTTO
22.06.2004 klo 14:41:24
Osanotto
22.06.2004 klo 14:35:30
Osanottoni
Rikulle: Hyvää matkaa, ehkä joskus kohdataan...
22.06.2004 klo 13:50:54
osanottoni
surullista.oon pahoillani kaikkien omaisten,ystävien ja tuttujen ja kaikkien hänen kanssa tekemisissä olleiden ihmisten puolesta.
*kyynel*
22.06.2004 klo 13:06:14
Itkusilmin Hiljaisia Värejä ajatellen
22.06.2004 klo 11:38:32
Osanottoni
22.06.2004 klo 10:15:05
Kun omat sanat ei riitä
Älä seiso haudallani itkien,
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen matkaavien
muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallani itkien,
en ole siellä - kuollut en.
-tuntematon-
22.06.2004 klo 09:39:31
Kumarrus suurelle miehelle
Syvä kumarrus suurelle miehelle ja voimia läheisille!
22.06.2004 klo 03:51:48
Voi veli, millaisia päiviä.
Rikua muistaneet. Vieraskirjan lukeminen on raskasta ja yhtä aikaa lohduttavaa. Rikun vanhemmat ja omaiset ovat myös kiitollisia osanotostanne.
Vuoden pisin päivä päättyi.
Olkaa hyvin, me keräämme voimia.
Oudolta tuntuu.
J. Lehti
22.06.2004 klo 02:12:56
Surussanne...
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.
-Eino Leino-
Näiden sanojen myötä lämmin osanottomme Rikun läheisille ja ystäville.
22.06.2004 klo 01:18:59
aina liian aikaisin
22.06.2004 klo 00:57:29
Surun valitteluni
kuuntele hiljaa
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa...
Omaisten, ystävien ja bändin surussa myötäeläen,
21.06.2004 klo 23:36:18
Juhalle
21.06.2004 klo 22:00:03
Muistollesi
Lämmöllä muistaen.
21.06.2004 klo 21:07:13
Rikun muistolle
Lämmin osanottoni Rikun kaikille läheisille.
21.06.2004 klo 19:45:03
Rikun omaisille ja ystäville jaksamista!
tarina repussa, reppu selässä.
Keveästi kuljen pois muistojeni maailmasta.
- Päivi -04 -
21.06.2004 klo 18:18:52
Musiikissa muisto elää...
21.06.2004 klo 17:01:21
Rikulle!
mahdotonta se täällä on kuitenkin.
Vaan kerran kun silmäsi sammuvi,
hän vuoteesi vierellä valvoopi.
Sitä varten nyt vain,
ovat enkeliparvet valveilla ain.
Syvä osanottoni kaikille läheisille!
21.06.2004 klo 16:07:23
suru
mutta nyt muualla se lahjasi saadaan. kukaan ei unohda teitä omaisia ja tuttuja surunkeskellä.
21.06.2004 klo 15:09:31
Osanottoni suureen suruunne
21.06.2004 klo 14:36:01
Lämmin osanottoni
Välkähdys auringonsäteenä aallonharjalla.
Olet leppäpuussa kahiseva tuuli.
Kimaltava timantti keväthangella.
21.06.2004 klo 14:31:35
Syvä osanottoni
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie,
maailman kautta kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie"
virsi 30
Siunausta ja voimia suuren surun keskelle.
21.06.2004 klo 12:46:13
Osaanottoni
21.06.2004 klo 12:38:44
"Valot sammuu, satuttaa..."
Kiitos Riku! Hyvää Matkaa, vaikka lähditkin liian aikaisin!
Osanottoni omaisille, ystäville ja bändille.
Itkettää...
21.06.2004 klo 12:27:47
Syvin osanottoni
On vaikea uskoa, että läheinen on kuollut. sitä on vaikea uskoa vuosienkin jälkeen. Minä toivon teille jaksanmista ja uskoa uuteen huomiseen.
Kotkan siivin...
21.06.2004 klo 11:48:54
Osanottoni
säveltä hiljaisuuden.
Hiljenny sydän, vaikene
äärellä ikuisuuden.
Tyynny mieleni,
suppuun siipesi saata.
Mykisty kieleni,
taivas on kohdannut maata.
Säveltä hiljaisuuden
sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden
ihmistä koskettaa.
Hilja Aaltonen
21.06.2004 klo 10:42:01
Rikua muistaen
Niin tuonen virta vie purtemme minne lie
ei näe silmämme, uskomme vaan:
vie virta valkamaan onnen ja rauhan maan,
soittomme uusin sävelin soi,
niin kuin vain siellä soida voi.
(K. Jylhä, vaiennut viulu)
21.06.2004 klo 05:15:54
Osanottoni
21.06.2004 klo 00:42:52
Osanottoni
20.06.2004 klo 23:08:44
Osanottoni
20.06.2004 klo 23:07:17
Osanottoni
20.06.2004 klo 22:26:11
osanottoni
20.06.2004 klo 20:05:33
Osanottoni
Muistakaa myös hymyillä läpi kyynelten, muistaa ne hyvät hetket, vaikka ikävä tuntuisi kuinka musertavalta.
Rikua emme unohda koskaan.
20.06.2004 klo 18:45:56
Osanottoni
ja sanat kaikki loppuneet
vain pimeys on vetten päällä
kun valot rantain ovat sammuneet
silloinkin kun ei valoakaan näy
luota siihen hän vierelläsi käy
suru vaikka on aina minne meet
Herra kuivaa sun kaikki kyyneleet
hän ei väisty vaan ohjaa askeleet
kotiin kantaa hän matkaan uupuneet
on lohdutus tuo luona Herran
kun hiljaa taivas on ja maat
niin suru väistyy vielä kerran
sä lupaukseen siihen luottaa saat
suru vaikka sut mukanansa vei
Herra hylkää hän koskaan sua ei
suru vaikka on aina minne meet
Herra kuivaa sun kaikki kyyneleet
hän ei väisty vaan ohjaa askeleet
kotiin kantaa hän matkaan uupuneet
(J. Jyrä: Suru vaikka on aina minne meet)
20.06.2004 klo 17:13:19
Osanottoni
Syvin osanottoni perheelle ja bändin pojille.
Voimia.
20.06.2004 klo 15:38:04
Suruaika!
Rikun läheisille voimia toivotan.
Bändin pojat surkaa ja muistelkaa sauhassa Me jaksamme odottaa...
20.06.2004 klo 14:42:13
Osanottoni
Elwoodin musiikki lohduttaa meitä eteenpäinkin.
Voimia Rikun läheisille.
20.06.2004 klo 13:12:28
Osanottoni
Riku rauha muistollesi!
20.06.2004 klo 12:39:55
osanottoni
Jaksamista omaisille, sekä bändin jäsenille... elkää luovuttako
20.06.2004 klo 04:04:09
Halaus!
Suuressa surussa teitä läheisiä halaten ja voimaa antaen!
20.06.2004 klo 03:02:03
Posket kostuvat
19.06.2004 klo 23:00:01
Surun aika
päiväperhonen murtunein siivin
poimulehden kämmenelle.
Eikä ruusunnuppu ehtinyt aueta
kun tuuli jo taittoi
Hunnuta kasvosi pilviharsoin
aurinko
itke kastekyynelin
äiti maa
aamusta iltaan
illasta aamuun
nyt on surun aika
nyt on surun aika
valita metsän rinnassa
huilulintu
aamusta iltaan
illasta aamuun
vaikenematta vaikenematta
nyt on surun aika.
Mutta tähdet syttyvät
pimeään iltaan
ja yksi uusi
kaikista kirkkain
surumme tähti.
Ja lohdun."
Maaria Leinonen
Syvä osanottoni. Voimia ja lämpimiä ajatuksia läheisille toivottaen
19.06.2004 klo 22:59:14
Syvin osanottoni suruun suureen.
joka tuntee itsensä, on kirkastettu.
Joka voittaa toiset, on vahva;
joka voittaa itsensä, on voimakkaampi.
Joka tietää olevansa tyytyväinen, on rikas;
joka voimalla kulkee, on lujatahtoinen.
Joka ei kadota sijaansa, pysyy.
Kuolee, mutta ei katoa; se on pitkäikäisyyttä.
-Laotse-
19.06.2004 klo 21:54:37
***********************************
tähdistä täkin suojellen ystävää
ja kun sylissä luojan silmänsä ummistaa
niin näkee hän unta rakkaimmistaan
matkamiehen unelmat hiipuvat hiljalleen
kuin hiilet nuotion
hetken lohdun antavat kunnes liekki
viimeinen
pois sammunut on
jos näette miehen hälle rauha antakaa
ehkä levätä hetken muistoissaan haluaa
Voimia huomiseen Rikun perheelle, bändin pojille
ja kaikille joita tämä mies on koskettanut.
SEhv:n musiikkia kuuntelee nyt eritavalla,
erillaisella korvalla, tunnelmalla ja sanomalla.
Teidän musiikki on tuonut ilon ja nyt myös lohdun...
Kiitos, Teistä!
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
Heidi Wee
Tämän täytyy olla sellainen yö,
kun jumalat syntyy,
kuninkaat kuolee
ja kansa juo.
19.06.2004 klo 21:38:53
Syvin Osanottoni
Ei löydy sanoja, on vain suru...
Voimia kaikille Rikun läheisille ja bändikavereille! Elämä on epäreilu!!
Ottaen osaa Suureen Suruun,
19.06.2004 klo 21:17:25
Rikua muistaen
"Mull´ on ikävä sua nyt jo
vaikka äsken tavattiin
Jotain sisälläni murtuu
kun sun kuvaas katselen.
Ei mun kannata kai itkee
pian me nähdään kuitenkin
Outo tunne silti viipyy
sisälläni jotenkin..."
(-Mikko Jokela/Asko Raivio-)
Jokainen lähtijä pimentää vuorollaan auringon.
Meidän matkamme jatkuu kohti parempaa maailmaa, ajatuksemme seuraavat Sinua.
19.06.2004 klo 20:57:54
Päiviltä
Rikun muistolle monia tunteita, rakkautta, pääasiassa. Teidän mukana monen vuoden ajan elänyt ja monessa minunkin elämäntilanteessa ollut mukana, kaikkea hyvää, rakkaudella voimia jaksaa suuressa surussanne. Päivi
19.06.2004 klo 20:28:16
Osanottoni
19.06.2004 klo 19:27:35
Osanottoni
tämä matka
välähdys sinistä kaistaa
kahden pilven välissä.
Mutta siihen mahtuu kaikki
maat ja taivaat
kuut ja auringot.
Ja tähdet.
Tähdet."
-Maaria Leinonen-
19.06.2004 klo 16:36:17
Joskus surulle löytyy sanat
Lämmin osanotto kaikille Rikun läheisille.
"Jätä yksi kortti hihaan
Jätä yksi ovi raolleen
Jätä pullon pohjalle tilkkanen
Jätä tuoksu yöksi tyynyliinaan
Jätä nauru kansoittamaan yksinäinen huone
Jätä jotain pienta ja kevyttä
kasvamaan järkyttävän suureksi
Jätä niin paljon itsestäsi
ettet enää koskaan
ole kokonainen ilman sitä"
-TommyTabermann-
19.06.2004 klo 13:09:00
Osanottomme
19.06.2004 klo 10:58:49
Paljon voimia tarvitaan
Kaikille läheisille voimia ja jaksamista suuren surun keskellä, muuta en osaa sanoa. Taivaan isän siunausta.
19.06.2004 klo 10:36:29
RIKU
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.
18.06.2004 klo 23:57:40
Voimia teille kaikille
18.06.2004 klo 23:53:29
VOIMIA SURUUN
18.06.2004 klo 23:02:59
Osanottoni
Ehkä Rikun aika oli vain jo nyt.
Meillä kaikilla on päällimmäisenä kysymys MIKSI?
Siihen emme kai koskaan saa vastausta, mutta sydämessämme ja muistoissamme avoimen, valoisan, sympaattisen ja ystävällisen Rikun muisto säilyy aina - hyvänä.
Surussanne myötäeläen
18.06.2004 klo 22:21:54
Hyvästi Riku
18.06.2004 klo 21:27:07
Otan osaa
tulee kunnioittaa sitä,
joka on mennyt pois.
Otan osaa Rikun lähimmäisten ja Elwoodien suruun. Bändi ja sen biisit ovat olleet minulle hyvin rakkaita ensi levystä lähtien. Tällä hetkellä en usko kykeneväni kuuntelemaan levyäkään ilman kyyneleitä.
18.06.2004 klo 21:24:47
PAHOILLANI
18.06.2004 klo 20:41:34
Osanottoni...
Pitk.
18.06.2004 klo 20:28:38
Osanotto
Mutta aina se tulee yllättäen.Ja tuntuu pahalta!
Osanottoni Rikun läheisille!
18.06.2004 klo 19:47:17
Osanottoni
Muistojen kauniit kiteet vain pysyviksi jää.
Omaisille ja ystäville voimia!
18.06.2004 klo 18:46:23
Kaikella on tarkoitus
Syvä osanottoni.
18.06.2004 klo 16:03:44
Osanottoni
Syvä osanottoni. Tätä pahemmin ei enää voisi käydä.
18.06.2004 klo 15:45:36
Näinä päivinä enkelitkin itkevät kanssamme...
näkemään,kuinka rakkaistamme huolta pidetään,emmekä ymmärrä ,miksi heidän on määrä lähteä luotamme pois...Ramattuhan kertoo sen,että elämämme päivät ovat ennelta lasketut ja Raamatussa myös luvataan,että kerran,kun yritämme itse tuon rajan-saamme tietää,saamme ymmärtää...silloin vastataan...Jumalamme kotiin kutsu tuli nyt Rikulle-kerran jokaiselle meistä...kotiin kutsutaan vain ne,joita rakastetaan...Ja enkelitkin itkevät,koska he tietävät,kuinka vaikeaa meidän on käsittää,kuinka vaikeaa luopua ... Jumala kyllä ymmärtää vihan,katkeruudenkin-sen,että meidän on paha olla...Muistan Elwoodien soittaneen suvivirttä ja Juhan laulaneen Jumalasta..."niin laupias Hän on,niin laupias Hän on"-se minut liikutti kyyneliin- Ja nyt kun on niin paha olla Rikun lähdettyä,
minä muistan tuota Elwood-esitystä ja tahdon niin uskoa,
että Jumala on yhä sama laupias ja hän pahastakin olosta huolimatta elämäämme eteenpäin kantaa ja vie eikä poismennetkään rakkaat ole "missä lie"...He ovat hyvässä turvassa kotona Luojan ,jossa heitä rakastetaan ja saattavat
käydä lähempänä meitä,kuin ikinä arvaammekaan...Yhä saamme heitä muistoissa rakastaa ja sen hiljaa heille sanoa-uskon-he saavat tietää sen kyllä... Surusta kasvavaa toivon voimaa
murheellisille ja hämmentyneille ...Et ole yksin,meitä on monta,jotka myrskyissä kamppailee -Rauhaa jokaiseen sydämeen
ajallaan ja toivon valonsäteitä pimeisiin päiviin...
18.06.2004 klo 14:53:56
En sano hyvästi, vaan näkemiin
Läheisten tuskassa myötäeläen
18.06.2004 klo 14:48:26
Miestä muistaen
18.06.2004 klo 13:42:38
Niin loppuu kaikki kaunis...
Voimia teille.
Riku...annoit minulle sydämen....annoit minulle ylpeyden...annoit minulle kokemuksen...annoit minulle tahdin...annoit elämälleni pohjan...Kiitos...
18.06.2004 klo 13:26:02
Ennen kalliot murenevat...
Erno Paasilinna on sanonut, että "ennen kalliot murenevat kuin tuhansia vuosia sitten kirjoitettu hyvä lause". Rikun kohdalla paljon jäi vielä kesken ja paljon jäi tekemättä, mutta hän myös ehti tehdä paljon hyvää ja kaunista, joka näkyy, kuuluu ja muistetaan pidempään kuin nuo tuhansien vuosien päästä murenevat kalliot.
Toivon Rikun läheisille ja kaikille, joita Rikun poismeno koskettaa, jaksamista ikävän, surun, toivottomuuden ja avuttomuuden tunteen keskellä.
18.06.2004 klo 12:57:38
Murheessa
eivät ne unelmies uomia mene.
Ilta on ihmisessä, aamu on outo;
illasta aamuun ihmisen souto.
Illasta aamuun on yöllistä matkaa;
jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
Taapäin tuijotat, soudat eteen
outoa venettä outoon veteen."
-Unto Kupiainen-
Haluan toivottaa läheisille lohdutusta ja rakkautta suureen suruun. Muistakaa, että te olette monien ajatuksissa ja rukouksissa.
Minulla oli ilo tuntea Riku silloin muinoin, kun hän piti majaansa hotelli Arthurissa. Mieleeni on piirtynyt kuva rauhallisesta, ystävällisestä, huumorintajuisesta ja positiivisesta miehestä, joka ei turhia hötkyillyt, eikä koskaan puhunut toisista ihmisistä ikävään sävyyn.
18.06.2004 klo 12:46:00
Rikun muistolle
18.06.2004 klo 12:23:34
Epäuskoinen suru
Basistikolleegana ja hienona muusikkona on Riku jäänyt mieleen jo 10 vuoden ajan. SEhv -musiikki on jo tätä ennen iskenyt lujasti. Tänään jouduin kääntämään kanavaa kun "Lähtö" alkoi tulla radiosta. Omat Elwood-levyni saavat levätä hyllyssä tovin, liikutus olisi juuri nyt aivan liian kova.
Jaksamista perheelle, bändille ja ystäville. Ainakaan Riku ei elänyt turhaan, hän ehti koskettaa kymmeniätuhansia ihmisiä ja muutti näin omalta osaltaan maailmaa paremmaksi paikaksi.
18.06.2004 klo 10:14:31
Kiitos Riku
18.06.2004 klo 09:16:22
Hyvää matkaa
”Mitä siitä jos en minä sammukaan
kuin rauhainen, riutuva liesi,
jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan
ja vaipuvi merillä miesi.
Kas, laulaja tähtiä laulelee
ja hän meriä suuria seilailee
ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin
käy purjehin reivatuin.
Oi,kauniisti mulle te kaartukaa,
mun syömeni sateenkaaret!
Mua hiljaa, hiljaa tuudittakaa,
te haaveiden höyhensaaret!
Mua katsokaa: olen lapsi vaan,
olen riisunut päältäni riemut maan
ja pyytehet kullan ja kunnian.
Uni onni on laulajan.”
(Höyhensaaret, Leino)
Osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
18.06.2004 klo 08:46:41
Suurin suru on sanaton
18.06.2004 klo 07:46:27
Näkemiin, hyvää viimeistä matkaa
18.06.2004 klo 04:50:40
Matka jatkuu...
Keveneviä askelia,
18.06.2004 klo 01:56:40
Kiitos
18.06.2004 klo 01:45:27
Hyvästi Riku
~In Memoriam~
Haaveemme haihtuvat yksitellen,
Piilossa loisteesta pysytellen.
Rakkauden luominen kehdosta hautaan
Sydämen äänen vie sattuman saumaan.
Elämän tiellä vain kuolo on varmaa,
Unien kuori on tuhkasta harmaa.
Itkemme kaipuumme kyyneleitä,
Mikään ei korjata voi särkyneitä.
Askeleesi kaikuivat viimeisen kerran,
Muistosi soimaan jää maailman verran.
---
Voimia myös bändin pojille, koittakaa jaksaa, tämä on suuri takaisku Suomalaiselle Musiikille, ja niin monen meidän elämälle!
18.06.2004 klo 01:01:04
Rikun muistoa kunnioittaen
Otan osaa syvaan suruunne.
18.06.2004 klo 01:00:00
R.I.P.
17.06.2004 klo 23:22:41
Syvä osanottoni
17.06.2004 klo 23:21:10
Surussa mukana
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden
olen kirkkaus tähden
olen pilvenlento
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
17.06.2004 klo 23:12:30
Suuressa surussa
Meille vain muistot ja musiikki jää...
17.06.2004 klo 22:30:51
Rikun muistoa kunnioittaen
17.06.2004 klo 22:29:28
Osanottoni
luoja me miksi näin erotaan
silti lähteä mun täytyy
että palata joskus mä tänne saan "
Ex-työkaveria Pakkalan ajoilta lämpimästi muistaen.
Voimia omaisille, ystäville ja orkesterin pojille.
17.06.2004 klo 22:14:04
Kun omat sanat eivät riitä...
"I wanted you for life,
you and me in the wind.
I never thought there'd come a time,
that our story would end.
It's hard to understand,
but I guess I'll have to try.
It's not easy,
to say goodbye.
For all the joy we shared,
all that time we had to spend.
Now if I had one wish,
I'd want forever back again.
To look into your eyes,
and hold you when you cry.
It's not easy,
to say goodbye.
I can remember all those great times we had.
There were so many memories, some good, some bad.
Yes, and through it all, those memories will last forever.
There's peace in where you are,
maybe all I need to know.
And if I listen to my heart,
I'll hear your laughter once more.
And so I've got to say,
I'm just glad you came my way.
It's not easy,
to say goodbye.
Goodbye."
Lionel Richie
17.06.2004 klo 22:09:06
Osanottoni
17.06.2004 klo 22:02:40
osanottoni
Taiteilijaa kunniottaen. Muistoissamme monta kaunista sanaa ja säveltä...
17.06.2004 klo 21:29:59
Osanottomme
Suuren miehen muistoa kunnioittaen,
17.06.2004 klo 21:16:07
Osanottoni
17.06.2004 klo 20:42:06
Lepää rauhassa!
Lepää rauhassa, Taivaan Isän valtakunnassa !! Täällä me muistamme sinua lämmöllä ja kunnioituksella !
"ja outoa niin,
ett' hän mennyt on pois"
Voimia omaisille, ystäville ja eritoten bändin pojille !!
17.06.2004 klo 20:16:41
"Richard"
Elämä on hauras.
Lämpimästi muistaen.
17.06.2004 klo 19:31:53
Julmaa
17.06.2004 klo 19:18:06
kaipaus
osanottoni bändin jäsenille.
jumalan siunausta muille!
17.06.2004 klo 18:22:08
Hyssss.....
Rikun muistoa kunnioittaen,
17.06.2004 klo 18:18:11
Ystäväni, en sano hyvästi
Kenelle voin nyt kertoa iloni ja suruni, kenen olkaa vasten itken itkuni?
En tahdo päästää sinusta irti.
En tahdo jäähyväisiä jättää.
Roikun menneisyydessä ikuisesti, en sano koskaan hyvästi.
Syvä osanottoni perheelle ja bändille.
17.06.2004 klo 18:02:17
Riku,
Lohtua ja jaksamista kaikille sureville!
17.06.2004 klo 17:52:03
Osanottomme
17.06.2004 klo 17:39:22
Riku!
Mukavia päiviä taivaaseen, toivottavasti nähdään vielä!
Perheelle ja muille läheisille kamalasti voimia. Riku varmasti haluaa, että elämämme täällä jatkuu. Muistoissamme saamme aina olla hänen kanssaan.
17.06.2004 klo 17:32:09
Lämmin osanottoni
ja yö on valtava.
Mutta katson ylös:
tähdet kirjoittavat.
Tietämättäni ymmärrän:
minutkin on kirjoitettu,
ja juuri tällä hetkellä
joku kirjoittaa minua.
(Octavio Paz)
17.06.2004 klo 16:10:39
....
ei koskaan kuole sydämestäsi
niin kauan kuin elät
kannat hänen siunaavaa läsnäoloaan itsessäsi
17.06.2004 klo 15:39:17
Riku
Osanottoni bändin jäsenille sekä vanhemmille. Uskon tietäväni miltä teistä tuntuu.
17.06.2004 klo 14:51:30
Ikävä
Voimia bändille ja Rikun omaisille. Olette vaikuttaneet elämääni niin paljon että ette uskoisikaan.
17.06.2004 klo 14:46:06
Suuri suru yhdistää meitä kaikkia...
miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä
ja outoa niin, kovin outoa niin,
ett' hän mennyt on pois..."
Lämmin osanotto kaikille Rikun omaisille, bändin jäsenille ja läheisille. Vaikea on pukea ajatuksiaan sanoiksi. Koittakaa jaksaa, voimia suuressa surussanne.
17.06.2004 klo 14:40:16
Rikua kaivaten
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Meillä on taas yksi suojelusenkeli lisää!
Voimia ja halauksia perheelle, ystäville ja bändin pojille!
17.06.2004 klo 14:34:49
Hiljaisiin väreihin
soittanut niin kauniita kappaleita
että kun putosit, putosit kai läpi
näiden päivien,
vanhojen valokuvien,
läpi hiljaisien värien
Ei sen näin pitänyt mennä
ei sen pitänyt tapahtua sinulle
Olit päässyt niin pitkälle,
vapauttanut niin kauniita sointuja
että kun putosit, putosit kai läpi
hämärien iltojen,
viimeisien rantojen,
läpi hiljaisien värien
Ei sen pitänyt tapahtua nyt
ei sen pitänyt, ei sinulle
Olit koskettanut niin monia,
antanut taitosi taiteilijoiden joukossa
että kun putosit, putosit kai läpi
meidän pikku kuppiloiden,
enkelten kaupunkien,
läpi hiljaisien värien
Putosit kai läpi
näiden sydämien
Putosit hiljaisiin väreihin
hyvästellen
Voi osoittaa huonoja tapoja sanoa näin - enpä välitä: Väärä mies otti hattunsa ja takkinsa viime sunnuntaina.
Kaipaamaan jäädään, voimia orkesterille ja Rikun läheisille.
17.06.2004 klo 14:23:21
Rikun muistolle
mutta Sinä asut jo hengessämme.
Ja koko sydämestämme me jo syleilemme Sinua,
aivan kuin itse olisit lähellä meitä.
(Hildegrad Bingeniläinen)
Syvä osanottoni kaikille Rikun läheisille ja bändin jäsenille.
17.06.2004 klo 14:03:19
Lämmin osanottoni surussanne...
... katso tähtiä tänä yönä
ja sä tiedät missä mä olen
kuuntele kuuta, ystävä, tänä yönä
ja mä tiedän, että kutsuni kuulet...
Riku on taivaassa ja siellä on hyvä olla!!
17.06.2004 klo 12:25:55
Riku
hauraaksi, vanhaksikin.
Voimia suruun.
Hyvää matkaa Riku, tapaamme seuraavassa mutkassa.
Arttu
17.06.2004 klo 12:05:48
VOIMIA
..."hän laukkunsa nostaa, ja tiet eroaa"....
17.06.2004 klo 12:03:55
runo
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ovesta ulos, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,että olet minulle tärkeä. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka saamme elää yhdessä...
Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Ja onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten. Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.
(Runo on tullut Jenkeistä, se on yleisesti kierrossa ja suositellaan, että se lähetettäisiin kaikille ystäville tuttaville. Tekijä ei ole tiedossa.)
17.06.2004 klo 11:58:41
Rikulle
- Max Falco
17.06.2004 klo 11:25:46
Rakkaat Elwoodit
"Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi."
-Saima Harmaja-
17.06.2004 klo 11:25:23
Lämmin osanottoni
17.06.2004 klo 11:06:29
Osanottoni
Toivottavasti bändi vielä jonakin päivänä jatkaa taivaltaan esiintyen meille, jotka jäimme suremaan ja joiden täytyy jaksaa ihanien muistojen varassa.
Kun on aika, veisin mielelläni muiston Rikun haudalle hänen muistoaan kunnioittaen.
17.06.2004 klo 11:06:28
Rikun muistolle
17.06.2004 klo 10:56:11
Osanottoni
sinun lähtöäs vaikea uskoa ois.
Jätit meille muistot rakkaat ja kalliit,
sua vielä emme ois antaneet pois.
Lämpimin osanottoni!
17.06.2004 klo 10:44:32
Osanotto minultakin
Voimia Rikun läheisille. Suru on surtava pois, jotta ilolle löytyisi taas tilaa.
17.06.2004 klo 09:38:45
Osanotto
...ja kun sylissä luojansa silmänsä ummistaa niin näkee hän unta rakkaimmistaan.
17.06.2004 klo 09:23:33
message in a bottle
17.06.2004 klo 09:06:42
Osanotto
kun murhettani tahdon kuvata;
keveisiin huoliin kyllä sanat löytyvät,
suruista suurin vain vaikenee.
-Samuel Daniel-
Voimia kaikille Rikun läheisille.
17.06.2004 klo 08:58:37
OSANOTTOMME
17.06.2004 klo 07:48:25
osanotto
Onneksi meille jäi musiikki,
toivottavasti se tuo lohtua meille kaikille!
17.06.2004 klo 06:26:02
VOIMIA
17.06.2004 klo 06:18:29
Rikulle
Suuren miehen muistoa kunnioittaen
17.06.2004 klo 05:03:59
tuossa hän istui, kohta kai hän tulee....
Kiitoksia.
Me emme tiedä miksi näin tapahtui.
Sen me vain tiedämme,että Riku on jossain, missä hänellä on hyvä olla.
Meillä on vain suru.
Sen me jäljelle jääneet selvitämme ajan kanssa.
Orkesterin pojat
17.06.2004 klo 02:20:40
Voimia...
16.06.2004 klo 23:19:00
Lämmin osanottoni Rikun läheisille
Laske lapsesi tuulen vietäväksi.
Et voi luontoa uhmata.
Tuuli tietää kyllä.
(M-L. Pohjanen)
16.06.2004 klo 23:14:45
Surun äärellä
16.06.2004 klo 23:06:32
Osanottomme
16.06.2004 klo 22:51:58
Osanottoni
- Hamlet
Musiikissanne Riku elää aina - onneksi.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia sekä bändin jäsenille että Rikun omaisille.
16.06.2004 klo 22:50:08
Voimia teille!
16.06.2004 klo 22:17:33
OSANOTTONI
16.06.2004 klo 22:16:25
suruviesti
16.06.2004 klo 22:14:52
Ei se ollut rangaistusta...vaikka sydämeen niin sattuu,emmekä ymmärrä kaiken tarkoitusta...
näinä päivinä maailmamme verhoutuu surun mustaan.Nämä päivät
ovat muistoja täynnä,jotka silmiimme kyyneleet saa ja noiden kyyneleiden alla myös hetkittäin valonsädekin pilkahtaa-se on häivähdys siitä onnesta,mitä Riku elämäämme toi ja voisimmeko kyynelten keskeltä muuta sanoa kuin KIITOS
RIKUSTA JA RIKULLE KAIKESTA JA NÄKEMISIIN JA MOI!!!
On Riku käsissä enkelten,jotka niin hellästi kantaa;ei siellä mikään voi häntä satuttaa-se meille lohtua antaa-
surun ja kaipauksen keskellä se tietoisuus läheisiä kantaa...Nyt kun kaikki on vielä niin kipeää ja monet muistot kyyneleet silmiin saa;se riittää,kun kuljette eteenpäin päivän vain ja hetken kerrallaan ja ajallaan hiljalleen teitä Rikun rakkaimmat helpottaa...
LOHTUA JA VOIMIA TOIVOEN;ENKELEITÄ-(ON HEITÄ!!!)-MATKALLENNE SYVÄN SURUN LÄPI-VALOON !!! LÄMMÖLLÄ TEITÄ
AJATELLEN;MUISTAEN...
16.06.2004 klo 21:54:14
Kiitos!
"Surun kyynelten läpi kuultavat
onnellisten päivien muistot".
16.06.2004 klo 21:06:09
Lämpimästi Rikua muistaen
Rikun kuolema tuntuu edelleen täysin käsittämättömältä. Tuon pitkäsormisen ja -säärisen basistin jäljiltä orkesteriin jää iso musta aukko. Itseni ja valtaisan keikoillanne jo pitkään kulkeneen muun joukon puolesta toivon hartaasti, että löydätte keinon palata keikoille. Iso mies ja iso persoona jätti jälkeensä isot saappaat, jotka on vaikea, jos ei mahdoton täyttää. Mutta uusi tasapaino löytyy ajan kuluessa varmasti. Älkää antako bändin kuolla Rikun mukana.
Osanottoni läheisille.
16.06.2004 klo 20:47:01
Osanottomme
Tsemppiä kaikille Rikun läheisille.
16.06.2004 klo 20:46:33
tie jatkuu...
sydämmesi yhä lämmin,
elämä sinussa jatkuu ikuisesti,
tie laulun ja rakkauden.
16.06.2004 klo 20:18:20
Suuri Suru
Itkettää.. miten hieno mies on kekuudestamme poistunut.
Voimia kaikille sureville!
16.06.2004 klo 20:04:51
Osanottoni
Tosin olin itsekkin lähellä menettää ystävän hetki sitten, mutta vaikka nyt olen jälleen helpottunut, pystyn ehkä hieman ymmärtämään miltä teistä orkesterin jäsenistä, ystävistä ja omaisista tuntuu.
Elämän ihme tuntuu tällaisella hetkellä todella hauraalta, arvokkaalta asialta.
16.06.2004 klo 20:02:46
Lämmin osanottoni
kuin ilta laskeutunut
maisemamme ylle.
Niin yksin murheessa
on ihminen.
Niin eristetty omiin kyyneliin
ja sydämensä kipuun.
Kuin kärsimyksen huntuun kiedottu.
Vaan aivan vieressä
on näkymätön auttaja
ikiuskollinen
säteillen lohduttavaa valoa
että jaksaisimme vaeltaa pimeimmänkin maisemamme halki."
- Maria Alstedt
Voimia.
16.06.2004 klo 18:45:41
Osannottoni
16.06.2004 klo 18:45:20
Lämmin osanotto
suuri ihmetys.
Osanottoni kaikille Rikun valoisan hahmon tunteneille.
16.06.2004 klo 18:44:55
we will miss you
Krzyczec i tracic pragnac i zalowac
Padac bolesnie i znow sie podnosic
Krzyczec tesknocie precz i blagac prowac
oto jes zycie nic a jakze dosyc
you was good man with good heart we will remmember you
always and forever Riku.......now you are our angel
16.06.2004 klo 18:38:16
Rikun muistolle
Katselin runokirjaani itkuisin silmin.. tuntuu vain ettei mitkään sanat "riitä", lohduta tai anna selityksiä.
Hetki hetkeltä.. päivä kerrallaan eteenpäin, ei auta muu.
Rikua kaivaten ja perheelle & läheisille enkeleitä toivoen,
16.06.2004 klo 18:35:14
Mies ja basso
Suru ja menetys on sanoinkuvaamaton.
-Sami
16.06.2004 klo 18:31:07
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
on kaipuuta, jota mitkään teot
eivät voi täyttää,
ja on rakkautta, joka ei vaadi muuuta kuin
sydämen hiljaisuutta."
Taivaalla on nyt yksi tähti enemmän.
16.06.2004 klo 18:08:26
Rikun muistoa kunnioittaen...
16.06.2004 klo 17:46:09
On aika mennä, tunnen tuulen nousevan...
niitä on täynnä maa.
On viileä ilta, eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi."
Syvä osanottoni Rikun läheisille ja soittajaveljille. Enkeleitä ja voimia tuleviin päiviin.
Näkemiin, Riku. Jäämme kaipaamaan.
"..ja lasin tyhjän kohotan.."
Kunnes tapaamme jälleen,
16.06.2004 klo 17:16:32
Lämmin osanotto
16.06.2004 klo 17:16:26
Rikun muistolle
Kestä.
16.06.2004 klo 17:11:31
osanottoni
jaksamista rikun omaisille, läheisille ja orkesterin kundeille. sekä bändin diggareille.
16.06.2004 klo 17:07:51
Hyvästi Rakas Riku
Ikävä ja kaipaus on ääretön. Taivaan Isän Täysihoitoa!
Voimia ja elämänvaloa muillekin sureville.
Hienon Miehen muistoa kunnioittaen
16.06.2004 klo 16:47:11
Lämmin osanottoni
Voimia Sir Elwoodeille ja muille Rikun läheisille!
16.06.2004 klo 16:41:14
Osanotto Rikun poismenon johdosta
Voimia bändille ja Rikun osamaisille ja ystäville!
16.06.2004 klo 16:36:38
Rikua muistellen ja läheisten suruun osaa ottaen
kun Riku sun ovelles saapuu
siin' on kova duunari, reilu jätkä,
joka varmasti sun remmiis mahtuu
aika kelloista katoaa
on ystävän hautajaispäivä
miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä
ja outoa niin, kovin outoa niin,
ett' hän mennyt on pois
Miksi parhaat viedään aina ensin?
Nuku hyvin, Riku.
16.06.2004 klo 16:25:19
Kun eilistä lähdin etsimään.....
"Lähdit suuriin kyliin, kultaisiin valoihin,
päivät nää jää hämärään,
öisin unissani sudet ulvoo sisälläin,
ne kaipaa takaisin,
ja uskoo suuriin unelmiin."
Rikulle rauhallista unta ja uusia sointeja,
omaisille,bändille,
tukijoukoille, faneille voimia surussanne.
16.06.2004 klo 16:18:26
Osanottoni
16.06.2004 klo 16:17:17
Osanotto
16.06.2004 klo 16:10:39
Osanottomme
Muistoasi kunnioittavat ja paljon voimia läheisille lähettävät
16.06.2004 klo 15:59:27
OSANOTTONI
Riku poistui, muistot jäi
Omaisille, Ystäville, Orkesterille suruvalitteluni.
Näiden pimeiden päivien keskellä toivon Teille uskoa huomiseen, jolloin suurin kipu on pois ja lämpimät muistot iäti läsnä.
16.06.2004 klo 15:37:05
Ikävä
ja ihan tässä
kaukana
ja ihan vieressä
tässä
liki
ihan lähellä
koko ajan.
Jussi
16.06.2004 klo 15:27:16
Osanottoni
16.06.2004 klo 15:14:00
Osanottoni
Hän soittaa bassoa pilven reunalta....
Olen varma että se olisi Rikun tahto..
16.06.2004 klo 15:03:03
Surullista
Surullista ilman Rikua Sir Elwoodin bassossa.
Hyvää matkaa,Riku,idoli.
Halaus sureville.
16.06.2004 klo 14:53:14
Tänään taivaskin itkee
Voimia kaikille joita tämä suru koskettaa.
Minäkin itken.
16.06.2004 klo 14:36:32
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
16.06.2004 klo 14:07:14
Rikua ikävöiden
mutta kiven alla ei muuta kuin maata.
Ei isä ole lakannut olemasta,
se on vain kuollut.
(Juice Leskinen)
Ei Riku ole lakannut olemasta, hän elää keskuudessamme niin kauan kuin me itse tahdomme.
Voimia kaikille - ei tämä pilvi ole niin suuri ja musta, etteikö aurinko joskus sen takaa ilmestyisi!
16.06.2004 klo 14:02:08
Sanaton osanottoni
16.06.2004 klo 14:00:43
Otan osaa
16.06.2004 klo 13:59:01
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
Lämmin osanottoni lähiomaisille, bändille, työtovereille, ystäville. Valoa, enkeleitä, voimaa ja rakkautta surun keskelle toivoo
16.06.2004 klo 13:58:37
Aika kelloista katoaa
16.06.2004 klo 13:28:29
Osanottoni
16.06.2004 klo 13:20:26
Niin pienen hetken..
Osanottoni.
16.06.2004 klo 13:04:00
Osanottoni
Elät musiikissasi, elät kauniina muistoissamme.
Lämmin osanottoni läheisille.
16.06.2004 klo 13:01:22
Vain rakkaus ja kuolema läsnä
me punomme, puramme jälleen,
kunnes laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme me virittäjälleen.
-Eino Leino
Kuolema ei tee mitään tarpeettomaksi. Se ottaa mukaansa sen, jolla on vuoro. Niiden, jotka elävät, tulee elää.
Meillä on lukuisia mahdollisuuksia olla yhteydessä rakkaimpiin poisnukkuneisiin ihmisiin. Meillä on ajatuksen kyky. Ja ajatus osaa lentää.
Meillä jokaisella on Jumala, joka tulee murheellisten lähelle, itkevien lähelle, toivonsa menettäneidenkin lähelle, tarttuu kädestä.
Toivon teille voimia, toivon teille luottamusta siihen, että aurinko tulee esiin ja että laulu puhkeaa esiin. Kuolema ei lopeta meidän elämäämme, se tuo siihen uudet sävyt ja vivahteet, mutta enempää sijaa sille ei voisi antaa. Tiedän surun helpottumiseen menevän vuosia, mutta vähitellen se muuttuu kauniiksi muistoiksi.
Musiikin kautta SEhv on kulkenut matkassani jo yli kymmenen vuotta - ja tulee kulkemaan.
Lämmin osanottoni. Hiljaisia kyyneleitä jo monta päivää.
16.06.2004 klo 12:45:40
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, mut ihana enkeli vierellä käy...
16.06.2004 klo 12:44:37
Osanottoni
16.06.2004 klo 12:26:01
Juhalle ja muille bändin pojille
Koittakaahan pojat jaksaa.
16.06.2004 klo 12:21:53
Loputon ikävä on nyt läsnä
Syvä osamottoni Rikun perheelle ja ystäville.
16.06.2004 klo 12:09:52
Lopussa on vain hiljaisuus
Osanottoni.
16.06.2004 klo 11:56:46
osanotto
16.06.2004 klo 11:48:15
Osanottomme
16.06.2004 klo 11:47:24
...sydän itkee hiljaa...
yksi surullinen. Ken sen
erottaa, ei hetkeen kuule muita."
Voimia jaksaa huomiseen meille kaikille.
Hyvää matkaa, Riku. Me kaipaamme sinua.
16.06.2004 klo 11:46:45
Kulje kanssa Enkelin
mitä Elämä tarjoaa..
Osanottoni suureen suruunne ja voimia Rikun läheisille
sekä bändin pojille.
16.06.2004 klo 11:46:23
Osanottoni
16.06.2004 klo 11:43:15
osanottoni
16.06.2004 klo 11:40:33
Osanottoni
16.06.2004 klo 11:26:07
Viimeisellä rannalla...
Koko aamun olen kauniita viestejä lukenut - tutuilta ja tuntemattomilta - toivottavasti niistä on edes vähän tukea suureen suruun.
Lämmin osaanottoni perheelle, läheisille, ystäville.
16.06.2004 klo 11:21:29
Surun hetkellä
16.06.2004 klo 11:20:34
Lämmin osanotto
16.06.2004 klo 11:18:31
viimeinen tervehdys
jää tyhjä tila
muistojen asua."
-Helena Anhava-
16.06.2004 klo 11:10:13
Osanottoni
16.06.2004 klo 11:00:08
Lämmin osanottoni.
Rikun muistoa kunnioittaen,
16.06.2004 klo 10:55:14
Jaksakaa!
16.06.2004 klo 10:50:29
Otan osaa
16.06.2004 klo 10:49:54
Osanottoni
16.06.2004 klo 10:42:11
Parhaat lähtevät ensin!
Jostain, tähtien takaa, Rikukin meitä nyt katselee.
16.06.2004 klo 10:18:40
Osanottoni
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja bändille.
16.06.2004 klo 10:10:06
HYVÄÄ YÖTÄ , MAAILMA
sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan
pilvivuoteelleen sekaan untuvien
kultaisen taivaanrannan taa
kaikki on niin kaunista.
pehmeää ja rauhalista.
Yön syli on turvallinen
suojaansa tuhlaillen.
Hyvää yötä, maailma,
hyvää yötä, maailma.
Aamulla aurinko nousee taas.
( Pelle Miljoona)
Rikun omaisille ja pändille syvä osanottomme
menetys on suuri.
16.06.2004 klo 10:09:58
Lämmin osanottoni....
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen..."
16.06.2004 klo 10:00:55
Osanottoni
16.06.2004 klo 09:49:48
Osanottoni
16.06.2004 klo 09:46:56
Rikun muistolle
aikansa joka asialla taivaan alla
16.06.2004 klo 09:44:15
Rikun muistolle
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä."
Lämmin halaus kaikille Rikun läheisille!
Ja kiitos Elwoodeille kaikista vuosista,
koskettavasta musiikista -"vierellä kulkemisesta".
16.06.2004 klo 09:31:18
Otan osaa syvään suruunne.
16.06.2004 klo 09:13:38
Mies on mennyt, lämmin muisto elää.
Rauli laulaa, Alppu näppäilee kitaraa, Riku pystybassoaan.
Gösta tanssii Marja-Leenan kanssa,
Tapsa ja Ola hyräilevät hiljaa nurkkapöydässä.
Junnun ja Repen riimittellessä kilpaa
John ja George kirjoittavat biisiä
Sir Elwoodin hiljaisista väreistä.
Ei siis millään lailla erikoinen ilta.
Voimia Rikun läheisille.
16.06.2004 klo 09:11:04
Suureen suruun
Kaikille kaipaajille voimia nähdä vielä aurinko ja muistot.
Hän elää ääninä levyillä, sävelinä ja muistikuvina.
16.06.2004 klo 09:00:59
Rikun omaisille ja ystäville!
16.06.2004 klo 08:52:53
Osanottoni
"Täällä kuolevat nuorena ne, joita Jumala liikaa rakastaa."
Voimia perheelle, bändille, läheisille, tutuille...
16.06.2004 klo 08:48:43
Osanottoni
16.06.2004 klo 08:46:52
Surun keskellä
16.06.2004 klo 08:39:14
Osanottoni
Voimia surun keskelle.
16.06.2004 klo 08:33:12
Jäähyväiset Rikulle
rakkaan ystävän.
Vietän hetken hiljaisen ja
tyhjään tuijotan.
On meitä täällä jäljellä taas
yksi vähemmän..."
- Freukkarit, "Vanha kaarti"
Rikulle kiitos vuosista, omaisille voimia, jaksamista ja voitontahtoa.
16.06.2004 klo 08:21:55
Osaanottoni!!
oko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä huomaa kaikki päättyi tähän.
Lämmin osaanottni Rikun omaisille ja bänditovereille ja muille ystäville ja läheisille. Voimia!!
16.06.2004 klo 07:46:06
sellisti
16.06.2004 klo 06:30:17
Osanottoni
En osaa sanoa enempää kuin sen, että monia ihmisiä Riku on koskettanut elämänsä aikana. Voimia kaikille läheisille ja sureville!
16.06.2004 klo 04:30:34
Osanottoni
Uutinen kosketti syvältä. Yksi suurista on poissa.
Voimia jaksamiseen omaisille ja bändille.
Sytytetään kynttilä ja kuunnellaan Rikun bassoa.
16.06.2004 klo 03:42:40
Osan otto
16.06.2004 klo 03:37:47
Hei onko auringolle tapahtunut jotain?
Niin kuin kuu auringon eteen. Tuli suru.
Kepa
16.06.2004 klo 02:53:49
Osanottomme
16.06.2004 klo 02:35:29
OSANOTTO
Lämmin osanottoni suuressa surussa Rikun perheelle ja ystäville.
16.06.2004 klo 02:24:18
Osanottoni
16.06.2004 klo 01:38:03
Hyvää matkaa
osanottoni
16.06.2004 klo 01:32:12
Otan osaa
16.06.2004 klo 00:57:30
Rikun Muistolle!
Lämmin osanottoni
16.06.2004 klo 00:44:33
Osanottomme suureen suruun
16.06.2004 klo 00:32:03
Osanottoni suruihin...
Paljainjaloin mukula kivillä, seisoo mies hyväntahtoinen.
Päässään on sulka ja ihan oikeita ajatuksia. On mieli iloinen ja hupaisa kieli, näillä pärjää kuka saanut on sen...
-Ensivaikutelma Rikusta vapulta 04-
16.06.2004 klo 00:30:02
Suurin osanottoni
Voimia!
16.06.2004 klo 00:26:56
yksi on joukosta pois...
16.06.2004 klo 00:16:20
Kyyneleet..
Voimia Rikun perheelle!
16.06.2004 klo 00:08:21
En osaa muuta
15.06.2004 klo 23:39:54
Suuressa surussamme
Kaksi päivää hiljaisuutta, ei sanaa sanottavana.
Nyt kuitenkin surun keskeltä,
osanottoni Jyrille, Tiinalle, Maijalle ja Askolle.
Kikille suunnattoman suuri ja lämmin halaus.
Voimia ystäville, meille kaikille.
...Herra kädelläsi uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään...
15.06.2004 klo 23:36:20
Olen pahoillani
"Kauas tahdon matkustaa,
metsien ja vuorten taa
oi siellä nähdä saan
onnellisten maan
Pohjaan tahdon sukeltaa
kadonneita katsomaan
uponneen laivan asukkaat
hautaan meren mutaan
Tähdet tahdon tavoittaa
kuuta tahdon kuljettaa
valon lailla vaeltaa
pitkin linnunrataa
Sisään tahdon kurkistaa
kun suuret ovat aukaistaan
rummun tahtiin ratsastaa
toiseen maailmaan"
- Tuomari Nurmio
15.06.2004 klo 23:35:57
Basson muistolle
Uskon, että äänesi ja olemuksesi huokuu orkesterin kautta läpi ikuisuuden.
Toivon, että Sinun on hyvä olla.
Lisäksi toivon, että Sehv kunnioittaa iäisyyttäsi tulemalla estradille suruajan jälkeen.
OSAANOTTO KAIKILLE LÄHEISILLE.
15.06.2004 klo 23:25:51
Kiitos
15.06.2004 klo 23:16:33
Rikulle!
and memories a lane
I'd walk right up to heaven
and bring you home again"
-unknown-
Muistoasi kunnioittaen ja elämäntyöstäsi kiittäen,
15.06.2004 klo 23:09:57
Rikun muistolle
onnellisten päivien kultaiset muistot"
Vaikka en Sinua henkilökohtaisesti koskaan tuntenutkaan, on minun aika kiittää Sinua suurenmoisesta elämäntyöstäsi suomalaisen musiikin parissa. Kiitos Riku!
15.06.2004 klo 23:04:23
Osanottoni Teille
Mitään muuta en osaa sanoa.
Jaksakaa.
15.06.2004 klo 23:02:47
Pojille
Toivon teille enkelin vierellenne.Voimaa tulee ajan myötä.
15.06.2004 klo 22:59:17
Teille
15.06.2004 klo 22:57:43
Tämä suru
kaipaus lennättää
ikävä meidät vielä
suojaa siivellään
Ja kun on yhden elämä loppu
se on aina aikaisin
se on liikaa jos se loppuu
se on liian aikaisin
Niin tämä ikävä on tässä
tässä pieni kaipaus
voimaa toivon Sinulle
ja niille jotka kaipaamaan
sua jää
15.06.2004 klo 22:56:10
Surullista...
15.06.2004 klo 22:56:06
Ja silloin ennen tähdenlentoa pakko kuolla on...........
15.06.2004 klo 22:55:37
Sydämessä suuri suru,
Lämmin osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 22:54:55
Rikulle
pieniä, hauraita pisaroita,
joista kuuluu laulu.
-Minna Lassila-
Kiitos lauluista, jotka ovat auttaneet vaikeina hetkinä ja koskettaneet aina muulloinkin.
Voimia läheisille.
15.06.2004 klo 22:46:31
Tuntuu niin väärältä..
15.06.2004 klo 22:38:11
Sanaton on suuri suru...
15.06.2004 klo 22:37:39
Osanottoni
niin sä tiedät missä mä olen...
15.06.2004 klo 22:35:32
Rikun muistolle
That I know in this life
On his shoulder rests a violin..."
- Neil Young -
Soittosi elää aina.
Se on ainoa, mitä on jäljellä.
Hyvästi.
15.06.2004 klo 22:31:08
Suuressa surussa ja kaipuussa...
Kiitos Riku musiikista...
Lepää rauhassa.
15.06.2004 klo 22:30:47
Osanottoni
Musiikissa kuulemme Rikun yhä.
15.06.2004 klo 22:28:45
... ja vain tuuli kuiskaa...
15.06.2004 klo 22:26:00
Riku
15.06.2004 klo 22:19:58
:'((
kun siivet eivät enää kanna
ja alla on meren hauta"
Pärjyitä..
15.06.2004 klo 22:19:25
Olen pahoillani
Ei se vielä ole ohi. Hän on siellä, minne sinä ja minä ja kaikki muutkin menemme, ja sinä päivänä, kun ystävä saapuu ystävän luo, taivaassa juhlitaan, vaikka maan päällä on suruaika.
Itkekää ja halatkaa, aurinko nousee taas, ja ehkä jonakin aamuna auringon noustessa näet Hänen hymyilevän. Olen varma, että ystävänne tietää teidän rakastavan.
"Kun muistosi ei enää satuta ketään,
silloin särkyy sydämeni.
Kun muistosi ei enää satuta ketään,
minun sydämeni kulkee
yli rauhattoman maan.
Minun sydämeni hajoaa
tuulen kanssa kulkemaan."
-A.W. Yrjänä
15.06.2004 klo 22:17:34
Osanottoni
15.06.2004 klo 22:05:10
osanottoni suureen suruun
hänellä on nyt hyvä olla, mutta jäämme syvästi kaipaamaan.
Voimia hänen läheisilleen jaksamaan eteenpäin.
Rikun muistoa kunnioittaen,
15.06.2004 klo 21:51:44
Rikulle
silloin kun surun voima
vasta alkaa siitä
mihin sanat jo loppuvat...
Syvin osanottoni Rikun poismenon johdosta. En voi edes kuvitella millainen suru teitä on kohdannut, mutta tietäkää että ette ole surussanne yksin...
Rikulle kiitos, teit taikaa...
15.06.2004 klo 21:50:31
Au, sattuu.
Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän."
-Eino Leino-
Sanattoman surulliseksi vetää moinen menetys. Osanottoni sekä jaksamista ja lämpimiä ajatuksia Rikun omaisille, ystäville ja orkesterin herroille!
15.06.2004 klo 21:49:06
Voimia omaisille ja ystaville!
En vissiin koskaan pukenut sita sanoiksi hanelle.
15.06.2004 klo 21:48:53
Rikun muistolle
tulevat muistot
joista jokainen koskee
yksitellen
-Eeva Kilpi-
Lämmin osanotto suruunne
15.06.2004 klo 21:44:09
Surussanne myötäeläen
Elli
15.06.2004 klo 21:25:20
Otan osaa
Time, sometimes the time just slips away
And your left with yesterday
Left with the memories
I, I'll always think of you and smile
And be happy for the time
I had you with me
Though we go our separate ways
I won't forget so don't forget
the memories we made
Please remember, please remember
I was there for you
and you were there for me
Please remember, our time together
The time was yours and mine
while we were wild and free
Please remember, please remember me
Goodbye, there's just no sadder word to say
And it's sad to walk away
with just the memories
Who's to know what might have been
We'll leave behind a life and time
I'll never know again
Please remember, please remember
I was there for you
and you were there for me
And remember, Please remember me
Please remember, please remember
I was there for you
And you were there for me
Please remember, our time together
The time was yours and mine
While we were wild and free
Then remember, please remember me
And how we laugh and how we smile
And how this heart was yours and mine
and how a dream was out of reach
I stood by you, you stood by me
We took each day and made it shine
We wrote our names across the sky
We ride so fast, we ride so free
And I had you and you had me
Please remember, please remember
- Chely Wright
15.06.2004 klo 21:11:38
Näkemiin Riku
kauhistele eron hetkiä.
Hyvästit ovat tarpeen, jotta
sinä ja ystäväsi voitte kohdata
uudestaan.
Ja jälleennäkeminen
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen
toteutuu vuorenvarmasti
niille, jotka ovat
ystäviä.
(- R. Bach: Illuusio)
15.06.2004 klo 21:05:43
Osanottoni
kuulen sen,
kauniin soiton,
enkelten..
Kuulin tänään uutisen, joka järkytti minua. Mietin miten omaiset jaksavat jos minustakin tuntuu näin pahalta. Luin täältä kaikki muistokirjoitukset ja musiikkinne soi kokoajan taustalla. Suolaiset kyyneleet ovat valuneet poskillani. Hieno mies on lähtenyt.
Voimia Tiinalle ja muille omaisille ja läheisille. Muistot ovat ikuisia!
15.06.2004 klo 21:01:06
Osanottoni
15.06.2004 klo 21:00:59
Riku - minkä teit
Ensin ajattelin, miten tämä oli niin väärin, niin epäoikeudenmukaista, niin järjetöntä, niin turhaa, sitten ajattelin: "Hän teki sen jo. Katosi rajan taakse. Meni siitä portista, mistä kuitenkin on mentävä. Jokaisen."
En usko että haluat meidän surevan. Suren kuitenkin. Samalla suren koko elämää ja ihmisten jokapäiväisiä älyttömyyksiä jotka estävät nauttimasta siitä lyhyestä hetkestä jota elämäksi kutsutaan. Henkäys vain ja kaikki on poissa.
15.06.2004 klo 21:00:18
Osanottoni
15.06.2004 klo 20:59:29
OSANOTTO SUUREEN SURUUN
Tapahtunutta ei voi käsittää.
Rikun muisto jää elämään muistoihimme ja Sir Elwoodin musiikkiin.
Osaanottomme omaisille, ystäville ja bändin jäsenille.
15.06.2004 klo 20:54:27
Osanottoni suureen suruun!
Voimia kaikille!
15.06.2004 klo 20:47:26
Osanotto
15.06.2004 klo 20:36:40
Hyvää matkaa Riku
niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.
Osanottomme Rikun läheisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 20:31:11
Lohtua
"Skriv en bok som alla läser
Ge pengar till ett institut
Gör en sång som barnen sjunger
när terminen tagit slut
...
...
Vi kommer alltid att leva
Vi kommer aldrig att dö"
- Bo Kaspers Orkester -
15.06.2004 klo 20:23:27
Rikulle
maailmanloppua
ihmisen elämässä,
niin monia
aamuja
kuin viimeisiä.
(Kaarina Valoaalto)
Työtoveria muistaen
Ritva
15.06.2004 klo 20:09:46
Osanottoni
Kiitos, Riku.
15.06.2004 klo 19:52:21
Vasta tänään kuulin...
joilla ottaa osaa,
toivoittaisi voimia,
kiittäisi Rock-miestä tuesta,
jonka on saanut levyjen kautta.
Taidan omaksi tuekseni kuunnella
vähän Elwoodia.
Syvimmät osanottoni! Voimia!
15.06.2004 klo 19:46:00
kiitos Riku ja näkemiin!
Hauraalta elämä todellakin nyt tuntuu. Toivottavasti tiesit ja toivottavasti muutkin elwoodilaiset tiedätte että meitä on paljon joille musiikkinne merkitsee todella paljon. En osaa edes ajatella millaista elämäni olisi ollut ilman musiikkianne. Vuonna 1991 kuusitoistavuotiaana olin ensimmäistä kertaa keikallanne kun julisteenne olivat vielä mustavalkoisia kopiokoneella monistettuja ja kun aikaa kului, häissäni muutamia vuosi sitten, valssasimme Viimeinkin. Väliin mahtuu paljon muistoja ja aikakausia joita musiikkinne tuo mieleen.
Menneet valvotut yönne ovat kannattaneet, kiitos ja voimia.
15.06.2004 klo 19:40:35
Osanottoni
Jokaisen meidän aika tulee joskus..
Luopuminen on vaikeaa, voimia teille kaikille.
Koitetaan jaksaa.
15.06.2004 klo 19:40:29
Osanottoni
15.06.2004 klo 19:37:14
Rikun muistolle
minä tulen, minä lähden
Ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen
15.06.2004 klo 19:27:52
Muistokirjoitus
ja jätit sen
mikä meille jää.
Ei enempää
ei vähempää...
sä liidit pois."
15.06.2004 klo 19:25:23
Osanottoni
15.06.2004 klo 19:22:43
Rikun muistoa kunnioittaen
Niinkuin joskus on sanottu:
"hyvät jätkät lähtee ensin"
Niin suuri merkitys kun Elwoodien musiikilla meille onkin, on se nyt hiukan eri.
15.06.2004 klo 19:21:13
Ja mun täytyy lähteä
15.06.2004 klo 19:19:59
Otan osaa
15.06.2004 klo 19:19:31
Osanotto
15.06.2004 klo 19:19:26
Rikun muistolle
sitä melkein koskettaa vois.
Sydän itkee hiljaa,elää jaksa en,
sinä lähdit kauaksi pois.
(sanat.Kassu, Kisu ja Veksi)
Voimia, jaksamista ja halaus Rikun omaisille,
Elwoodeille ja kaikille tutuille.
Aina ei tarvita sanoja, riittää kun on vaan läsnä
15.06.2004 klo 19:09:26
osanotto
15.06.2004 klo 19:06:43
Osaanottoni
15.06.2004 klo 19:00:44
osanotto
tarvit sitä soittokokeessa
että pääset siihen orkesteriin
jossa lennon on kapellimestari
15.06.2004 klo 18:59:17
Osanotto
15.06.2004 klo 18:56:46
Osanottomme
Voimia...
15.06.2004 klo 18:46:24
Rikun muistoa kunnioittaen
Muistoa kunnioittaen Taivallahden keittiö- ja siivoushenkilöstö
15.06.2004 klo 18:45:52
Muistoa kunnioittaen
Voimia ja jaksamista tulevaan omaisille ja bändin pojille
15.06.2004 klo 18:42:07
Rikun muistolle
15.06.2004 klo 18:41:56
Rikun muistolle:
Jokaisen täältä maailmasta on lähdettävä kukin omalla vuorollaan oli se sitten vanhuus, onnettomuus tai muu, niin jokaisen on lähdettävä.
Riku oli hieno mies. Todellinen lahjakkuus musiikissa ja hän sai tehdä työkseen juuri sitä mitä hän halusi.
Riku oli vielä liian nuori, mutta Jumalan tahto ei välttämättä katso ikää.
Uutinen Rikun pois menosta oli järkyttävä. Miten jollekkin voi sattua jotain noin kamalaa päivällä.
Jaksamisia kaikille Rikun tunteneille ja hänen läheisilleen.
Älkää ikinä unohtako Rikun muistoa. Hän elää aina ystävien, sukulaisten ja bändin jäsenien sydämissä ja muistoissa. Muistakaa aina hänen hauskat puolet, työ urakat ym...
Rest in peace Riku. We miss you.
15.06.2004 klo 18:31:08
RIKUN MUISTOA KUNNIOITTAEN
Voimia kaikille Rikua kaipaaville.
15.06.2004 klo 18:29:45
Rikulle!
ei hetkeä kukaan
milloin on mentävä
noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro
lähteä pois,
juuri kun kesä
kaunein ollut ois.
Onneksi on teidän musiikki..
15.06.2004 klo 18:21:20
:(
15.06.2004 klo 18:17:17
Rikun muistolle
saan kulkea matkassa ajattomuuden
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
Olen kasteissa aamun pisara hento
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä
(Eino Leino)
Voimia ja jaksamista Rikun perheelle ja läheisille suuressa surussa. Kiitos hienoista hetkistä vuosien varrella.
15.06.2004 klo 18:15:56
Muistajo ;(
osanottoni läheisille,bändille,sukulaisille ja kaikikkille surueville...
15.06.2004 klo 18:15:12
Syvä osanottomme
purkavat kirjavaa telttaa.
Parrasvaloissa äsken loistaneet
riisuvat kasvojen verhot.
Tien päällä nouseva aurinko;
apumiehen silmiin koskee.
Jossain kohta lauletaan:
Sirkus on tullut kaupunkiin.'
Tuntuu, että siitä on vain hetki kun sanoit:
"Pitää vaan mennä eteenpäin..."
Tunne ei vain hyväksy tapahtunutta...
Voimia läheisille lähettäen
15.06.2004 klo 18:13:58
Sanattomaksi jäin...
"täällä kuolevat nuorina, ne, joita jumala liikaa rakastaa..."
Kaikille Rikun rakkaille tahdon sanoa, että otan osaa suureen suruunne ja toivon teille voimia.
Muistan teitä rukouksissani.
15.06.2004 klo 18:12:06
Osanotto surussa
15.06.2004 klo 18:09:47
Osanottomme...
Oli hauskaa tehdä töitä, vaikka aika loppuikin kesken...
15.06.2004 klo 17:38:39
hän mennyt on pois...
miten hauraalta elämä tuntuukaan kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä,
ja outoa niin ett` hän mennyt on pois..."
muistoa kunnioittaen ja osanotot välittäen
15.06.2004 klo 17:35:02
Osanottoni.
Ja PALJON Terkkuja Jussi Virtaselle!! Olit ihan mahtava opettaja vesalassa!!!
15.06.2004 klo 17:20:09
Osanotto
Jään kaipaamaan.
Lämmin osanottoni Rikun perheelle, bändikavereille ja ystäville. <3
Aikaa on aina liian vähän.
Itkettää.
15.06.2004 klo 17:18:19
Osanottoni
Mukavaa työkaveria lämmöllä muistaen.
15.06.2004 klo 17:16:31
Osanotto! ;-(
15.06.2004 klo 17:12:28
Kiitos
15.06.2004 klo 17:07:18
Kuningas on poistunut!!
Olen pahollani Rikun perheen puolesta.
15.06.2004 klo 17:06:29
Itkettää...
15.06.2004 klo 16:56:54
Lämmin osanotto
15.06.2004 klo 16:53:24
Rikun muistoa kunnioittaen
15.06.2004 klo 16:52:43
Vuoden pimein päivä...
Osanottoni Rikun perheelle, ystäville ja toiselle perheelle eli bändin pojille.
15.06.2004 klo 16:43:34
Omaisille, läheisille, ystäville
15.06.2004 klo 16:43:04
Rikun muistolle
Levoton on virta ja vierivä laine,
meri yksin suuri ja meri ihanainen.
Nuku virta helmassa meren.
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.
Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.
Nuku lehti helmassa laakson.
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
~ Eino Leino ~
15.06.2004 klo 16:39:07
Parhaat lähtevät ensin...
Riku, hieno mies, joka lähti liian aikaisin, elää ikuisesti muistoissani.
Osanottoni perheen, ystävien ja työtovereitten suruun!
15.06.2004 klo 16:38:54
Lämmin osanottoni
15.06.2004 klo 16:25:09
Syvä osanottoni
15.06.2004 klo 16:20:54
Osanottoni
15.06.2004 klo 16:20:52
Lämmin osanotto
15.06.2004 klo 16:20:20
Osanottomme
15.06.2004 klo 16:13:32
Lämmin osanottoni
Riku Järvisen omaisille ja Sir Elwoodin muusikoille
...tänään lähempää soi laulu lohtua..
15.06.2004 klo 16:13:13
Osanotto
Musiikki jää elämään ikuisesti.
Syvästi Riku Järvisen muistoa kunnioittaen.
Suuren fanisydämen suuruinen suruvalittelu ja kun
aika on niin toivon että elämä jatkuu ja SEhv saavat
taas lauluja elämästä tuskasta huolimatta.
Muistosi elää.
15.06.2004 klo 16:11:50
LÄMMIN OSANOTTOMME
Heikki Malkola, Heli Malkola ja Hilkka Kallio
15.06.2004 klo 16:09:40
Lämmin osanotto
15.06.2004 klo 16:08:06
VOIMIA!
Voimia!!
.....Jäi jälki sydämmiin.....
15.06.2004 klo 16:05:37
Lämmin osanotto
15.06.2004 klo 15:59:45
Osanottoni.
15.06.2004 klo 15:53:21
Muistoasi kunnioittaen..
Turvallista matkaa...
15.06.2004 klo 15:50:01
Syvä osanottoni :'(
Suuri osanottoni Rikun omaisille ja ystäville sekä voimia jaksaa eteenpäin. Elän surussanne mukana.
"Kerran elämässä kuitenkin
tulee aina aika jolloin
on palattava kotiin takaisin..."
15.06.2004 klo 15:47:36
Elämä on lähtemistä
15.06.2004 klo 15:44:47
Lämmin osanottoni
Lepää rauhassa, Riku.
15.06.2004 klo 15:43:10
Näinhän täällä käy....
Voimia ja jaksamista omaisille ja "jätkille"
15.06.2004 klo 15:40:57
Näinhän täällä käy....
Voimia ja jaksamista omaisille ja "jätkille"
15.06.2004 klo 15:40:51
Osanottomme suruun.
15.06.2004 klo 15:40:04
SURU KOSKETTAA..
Lennä enkelin siivin.
Elää muistosi musiikissa, ikuisesti.
Katselet pilvien päältä.
Hyräilet mukana hiljaa..
Jaksamista kaikille Rikun läheisille!
15.06.2004 klo 15:38:27
"Älä mee"
15.06.2004 klo 15:34:18
Lämmin osanottoni
En itse tuntenut Rikua henkilökohtaisesti mutta Elwoodien musiikki on kuulunut elämääni jo pitkään; lohduttanut kun olen tarvinnut lohdutusta ja kulkenut kanssani elämän varjoisilla kujilla.
Lämmöllä ja kiitollisuudella muistaen
15.06.2004 klo 15:33:24
Lämmin osanottoni
15.06.2004 klo 15:33:12
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
15.06.2004 klo 15:31:08
Surun keskellä
15.06.2004 klo 15:25:57
Nyt on surun aika
15.06.2004 klo 15:25:21
Lämmin Osanottoni
Omaisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 15:17:58
Elaman vareja
mustan on muututtava jonain paivana harmaaksi...valkoiseksi...mutta koskaan vari ei haidu, ei unohdu.
15.06.2004 klo 15:15:27
Suuri on surumme
15.06.2004 klo 15:15:08
Suru on suuri
15.06.2004 klo 15:04:40
Hyvää matkaa!
eikä meidän auta sinusta enää kiinni pitää.
Mutta iso on aukko, jonka joogasaliin(kin) olet jättänyt.
Katseeni kääntyy siihen kohtaan, johon et enää saavu jaloin etkä päin seisomaan. Oli mukuvaa tuntea!
Paljon voimia kaikille sureville.
15.06.2004 klo 14:54:56
Suru on suuri...
15.06.2004 klo 14:52:35
On suru jäänyt vain
15.06.2004 klo 14:51:49
Osanottoni
15.06.2004 klo 14:49:16
Rikun muistolle
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja
välillä taivaan ja maan-
Jaksamista omaisille ja Elwoodeille suuressa surussanne!
15.06.2004 klo 14:45:43
Lämmin osanottoni
Kiitos musiikista!
15.06.2004 klo 14:44:29
OSANOTTOMME
Jaksamista meille kaikille.
Hyvää matkaa Riku!
15.06.2004 klo 14:42:12
Ei ole sanoja
Jaksamista bändiläisille ja muille Rikun läheisille.
15.06.2004 klo 14:40:36
Osanottoni
Voimia kaikille Sinut tunteneille.
15.06.2004 klo 14:38:16
osanottoni
ne lähtevät armottomasti aikanaan
meidän on oltava kuin satama
tyynesti kaivaten."
Voimia rikun omaisille!!!!
15.06.2004 klo 14:37:39
..itkettää...
15.06.2004 klo 14:37:34
Lämmin osanottoni
Suru on varmasti mittaamaton.
Kiitokset Rikulle ja siunausta tuonpuoleiseen.
Rikun muistoa kunnioittaen
15.06.2004 klo 14:33:59
Osanottoni
Elämä on niin hauras. Vielä hetki sitten ystävä oli siinä ja enää on vain muistot. Elämä on epäreilua. Ikävä ja kaipuu kaivaa suuren aukon sisimpäämme...
Voimia Rikun omaisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 14:21:53
Rikun muistoa kunnioittaen
15.06.2004 klo 14:18:43
OSAN OTTONI
15.06.2004 klo 14:17:39
Hän tuntee suolaiset kyyneleet poskellaan...
En uskonut viestiä. Kiirehdin tänne saadakseni vastauksen.
Todellisuus iski kylmänä ja kovana vasten kasvoja.
Kyyneleet valuvat hillittöminä..suru on sanoin kuvaamaton.
En tuntenut Rikua henkilökohtaisesti. Silti suru on suunnaton. Hiljaisten värien kasvatista tuntuu tyhjältä.
Sanat ovat kateissa, enkä tänä aurinkoisena päivänä pysty näkemään kuin harmaan sävyjä.
En pysty edes kuvittelemaan teidän surunne määrää.
Kiitos Riku.
Rest In Peace
15.06.2004 klo 14:17:21
- - - - -
Hyvää matkaa Rikulle...
15.06.2004 klo 14:15:20
Osanottoni
15.06.2004 klo 14:08:39
Osanottoni
Voimia kaikille Rikun omaisille ja ystäville!
15.06.2004 klo 14:05:25
Osaanottoni
Lämmin osaanottoni Rikun läheisille sekä bändille.
15.06.2004 klo 14:02:32
Lämmin osanottoni
Suuressa surussanne, voimia jaksaa eteenpäin, päivä vain ja hetki kerrallansa
Suru ei ole kuin puu joka kaadetaan
vaan kuin järvenselkä,
jonka yli on soudettava.
-Iiris Kähäri-
Musiikkinne on aina sydämessäni...
15.06.2004 klo 14:02:30
Rikun muisolle
Syvimmät osanottoni
15.06.2004 klo 14:01:15
Osanottoni
15.06.2004 klo 13:56:45
Osanottoni bändille ja omaisille
15.06.2004 klo 13:55:40
Matka jatkuu
"Katso tähtiä tänä yönä ja sä tiedät missä mä olen,kuuntele kuuta,ystävä,tänä yönä ja mä tiedän,että kutsuni kuulet."
15.06.2004 klo 13:53:31
Osanottoni
15.06.2004 klo 13:51:49
Osanottoni
Voimaa surun keskelle.
15.06.2004 klo 13:40:19
Riku Järvisen muistoa kunnioittaen
jona tähdet himmenevät
ja avaruus kuun takana on pimeä.
Minä odotan valon ja varjojen tanssia,
kun alastomat puut kietoutuvat kuutamoon.
Minä odotan hetkeä, jolloin maailma vaikenee
ja sydämeni laulaa pelkonsa pois.
Ja yö tulee hiipien,
hiljaa se peittää kaupungin kylmyyteen.
Kun sydämeni jäätyy,
tietääkö yö,
kenelle se löi viimeisen lyöntinsä?
-E.Kari-
Osanottoni Rikun perheelle, ystäville ja bändikavereille. Minulla ei ollut iloa tuntea Rikua henkilökohtaisesti, mutta itken kanssanne.
15.06.2004 klo 13:40:18
OSANOTTONI
Voimia.
15.06.2004 klo 13:40:08
Suru on suuri, sanaton...
15.06.2004 klo 13:35:55
Osanottoni
Ei yksi kesä elämää sydämeen,
Ei yksi elämä mitään tähän kaikkeen.
Se pääsky toi kesän eteiseen,
Se antoi rauhan sydämeen.
Ja lehahti sitten siivilleen,
ja päästi syttyi liekkiin ikuiseen.
JA se loistaa minne ikinä meen."
-Kaija K, Ei yksi pääsky kesää tee-
Voimia kaikille.
15.06.2004 klo 13:35:52
Osanottoni
Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.
Lämpöä ja jaksamista Rikun läheisille
15.06.2004 klo 13:33:25
Syvimmät osanottoni
Kerran elämässä kuitenkin
tulaa aina aika jolloin
on palattava kotiin takaisin.
Voimia Rikun läheisille ja bändin pojille, surumme on yhteinen.
15.06.2004 klo 13:31:04
Voimia
15.06.2004 klo 13:30:35
Surun kaikoisat sävelet
Voimia Rikun omaisille, bändin pojille ja ystäville
15.06.2004 klo 13:27:41
osanotto
Liian pian liittyi suuri hieno mies yläkerran orkesterin riveihin.
Matkamies suuri on lähtenyt,
hyvästit jättäkää mutta häntä unohtaa ei saa.
Lämmöllä muistakaa ja muistoihin liittäkää.
Lämmin osanottoni omaisille, ystäville ja bändin pojille.
15.06.2004 klo 13:25:16
Lepää rauhassa Riku
15.06.2004 klo 13:24:46
Osanottoni
Erityisestä tunnen että on hetki kiittää musiikistanne, joka on jo niin kauan ollut lohduttajanani silloin, kun on tuntunut todella vaikealta ja erityisesti kun tällainen suurin menetys ja suru osui vasta vähän aikaa sitten omalle kohdalleni. Kun vain saisimme tietää miksi tällaista tapahtuu...
Katso tähtiin, tänä yönä ja sä tiedät missä mä oon…
15.06.2004 klo 13:23:54
Osanottomme, Riku
Ei nämäkään sanat Rikua takaisin tuo, mutta toivon että hänelle nyt rauhan Jumala jo suo. Olet ja elät mielissämme Vanhan valokuvan lailla, toivottavasti et ole rakkautta vailla.
RIP
15.06.2004 klo 13:09:51
Miksi
Voimia.
15.06.2004 klo 13:08:49
Osanottoni
15.06.2004 klo 13:01:24
Rikulle
Jos joku säveltäsi soittaa,veneesi silloin rantautuu
Kun joku säveltäsi soittaa,veneesi silloin rantautuu
Lähtölaulu:Marja Mattlar
Voimia kaikille sureville.
15.06.2004 klo 13:01:23
Osannottoni
15.06.2004 klo 13:01:13
Osanottoni
Osanottoni suureen suruunne.
15.06.2004 klo 13:00:00
Osanotomme
15.06.2004 klo 12:59:39
Riku, emme tunteneet hyvin, mutta...
Osanottoni ja voimia toivon Rikun perheelle, erityisesti Jyrille, lukiokaverilleni, sekä bändin pojille. Musiikki ei kuole koskaan.
15.06.2004 klo 12:58:52
Osaanottomme
itkee unissaan
niin kuin miljoonien unelmien
hautausmaa"
Taivas itki, niin myös mekin...
15.06.2004 klo 12:58:39
Rikun muistoa kunnioittaen
Way up high,
There's a land that I heard of
Once in a lullaby.
Somewhere over the rainbow
Skies are blue,
And the dreams that you dare to dream
Really do come true.
Someday I'll wish upon a star
And wake up where the clouds are far
Behind me.
Where troubles melt like lemon drops
Away above the chimney tops
That's where you'll find me.
Somewhere over the rainbow
Bluebirds fly.
Birds fly over the rainbow.
Why then, oh why can't I?
If happy little bluebirds fly
Beyond the rainbow
Why, oh why can't I?"
15.06.2004 klo 12:58:15
OSANOTTO
Jonka sydän on vielä sellainen mikä tunne ei tietä pahuuden
Hyvää matkaa äiti sulle toivottaa
Mun on pakko jäädä valvomaan
Ehkä vielä sut nähdä saan
Hetken tuulet ehti häntä kuljettaa
Vähän aikaa oli vapaa, piti ilmojen valtikkaa
Ja sitten ihan kuin yllättäin
Kai hän lensi pilviin
Puhtaan valkoisiin
Ainakin toivoisin niin
Ei tämä riitä, ei se tähän jää
Sun seuraavaan elämään
Aion myös löytää
En siitä suostuisi häviämään
Aioin löytää tieni sinun uuteen elämään..."
Elämä se jaksaa yllättää, joskus iloisesti, tällä kertaa surullisesti. Kiitos kaikesta SUURELLE basistille.
Rikun muistoa kunnioittaen
15.06.2004 klo 12:57:50
Et olisi vielä mennyt
15.06.2004 klo 12:54:56
Suru on joukossamme
15.06.2004 klo 12:52:44
Osanottoni
Rohkeutta ja voimaa teille kaikille.
15.06.2004 klo 12:48:48
Osanotto
15.06.2004 klo 12:46:24
Osanotto
Vaikuttava musiikki jaa elamaan.
15.06.2004 klo 12:44:10
Osanotto
15.06.2004 klo 12:43:12
Viimeiset terveiset ennen kuin taas nähdään!
15.06.2004 klo 12:40:37
Rikun muistolle
Tsemppiä omaisille, bändille, ystäville ja faneille.
Kiitos Riku osuudestasi...
15.06.2004 klo 12:38:12
Osanotto
15.06.2004 klo 12:37:56
Lämmin osanottoni
15.06.2004 klo 12:37:21
OSANOTTONI
15.06.2004 klo 12:28:57
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:27:54
Osanotto
Liian varhain poistuit luotamme.
15.06.2004 klo 12:25:51
Surua jakamassa
Voimia perheelle ja läheisille, tietysti myös orkesterille. Eihän tämä silti lopu tähän, eihän?
Rankaisiko Jumala Helsinkiä tuona yönä?
15.06.2004 klo 12:25:05
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:23:49
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:23:16
osanottoni
Suru pyyhkii silmiämme...Syvin osanottomme Rikun perheelle ja ystäville.
15.06.2004 klo 12:23:09
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:22:49
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:21:13
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:13:51
Nöyrä osanottoni
15.06.2004 klo 12:11:58
Osanottoni
15.06.2004 klo 12:10:40
Osanottoni
aina kääntyvän takaisin
ilman pitkiltä pihoilta,
silloilta sinertäviltä;
saman silloin kutsun kuulin,
tunsin jo tuhannet kerrat
saman mahdin määräyksen
syvällä sydämessäni,
teki mieleni totella,
vaan en voinut voimaltani,
olin altis astumahan,
vaan en jaksanut jalalta,
koska kuulin kutsun toisen,
viestin vienomman tajusin
niinkuin kanteleen helinän
kankailta hämärtyviltä.
(Eino Leino)
Osanottoni Riku Järvisen omaisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 12:10:07
Rikun muistolle
15.06.2004 klo 12:10:00
Osanottomme
Syvä osanottomme perheelle, bändille ja ystäville!
15.06.2004 klo 12:08:45
SYVIN OSANOTTONI
15.06.2004 klo 12:07:51
sanaton
15.06.2004 klo 12:05:18
Osaanottoni
15.06.2004 klo 11:58:58
Osanottoni
For tomorrow may rain so I’ll follow the sun..
Voimia perheelle ja ystäville.
15.06.2004 klo 11:53:42
OSANOTTONI
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä
ja outoa niin,
ett' hän mennyt on pois
15.06.2004 klo 11:51:49
Häävalssiin surullinen kaiku
15.06.2004 klo 11:51:32
Osanottoni
15.06.2004 klo 11:49:25
Osanottoni
15.06.2004 klo 11:47:56
osanottoni
toivottavasti tämä kaikki jatkuu, sitten aikanaan
15.06.2004 klo 11:47:53
Osanottoni
15.06.2004 klo 11:45:50
Osanottoni tapahtuneesta
15.06.2004 klo 11:37:24
Osanottoni
Siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
15.06.2004 klo 11:36:23
Sydämemme on myötä
15.06.2004 klo 11:34:36
Sir Elwoodeille
Kun teillä on nyt suuri suru, en tiedä, miten minä voisin auttaa teitä jaksamaan. Osanottoni, lämpimän ja syvän, haluan kuitenkin teille kertoa. Jaksamista.
Toivon voivani lähettää syvän osanottoni myös Rikun läheisille, perheelle ja ystäville.
Jo joutui armas aika.
15.06.2004 klo 11:34:31
Rikun muistolle.........
15.06.2004 klo 11:33:07
Hyvää miestä arvostetaan!
15.06.2004 klo 11:30:42
Voimia..
Liian aikaisin taivaalliseen orkesteriin siirtyi hän. Musiikki jää, keikkafiilikset jo Kappelin kellarista alkaen tallenetaan muistojen arkistoon.
Tervehtien,
Soittoniekka perheineen ja bändikavereineen
15.06.2004 klo 11:26:59
Osanottoni
15.06.2004 klo 11:23:36
Syvä Osanottoni
15.06.2004 klo 11:22:43
Osanottoni
kirkkauden maassa
kuljen.
Taakka harteita
ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin
avaan,
suljen.
Hengittelen ilmaa
kevyttä
kuin tuuli.
Joka puu
on ystäväni
hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki
ihanassa maassa.
-Einari Vuorela
Lämmin osanottoni.
15.06.2004 klo 11:12:09
Misery
Riku, you got a heart - it's made of gold. Miss ya.
15.06.2004 klo 11:11:14
Syvin osanottoni
Mies meni, muistot jäivät.
"Suothan anteeksi kyyneleet nää, ne tuskaa on ja ikävää"
15.06.2004 klo 11:10:39
Osanottoni kaikille Rikun läheisille ja ystäville
15.06.2004 klo 11:05:27
Osanottomme
15.06.2004 klo 11:04:09
Olen sanaton...
15.06.2004 klo 11:02:14
Upean muusikon poismenoa surien
missä asui maan päällä,
jokin lähtee myös sieltä,
missä hän yhä asuu, sisimmästäsi.
Ei hän kokonaan lähde.
Sanat pysyvät, ajatukset,
tunne ja kuva. Muistin kuvat.
Mutta jossakin on suuri autius,
se lävistää maailman.
(Lassi Nummi)
Osanottoni kaikille Rikun tunteneille, erityisesti hänen perheelle ja muille SEHV bändiläisille.
15.06.2004 klo 11:01:21
Rikun muistolle
Rikun perheelle ja ystäville syvä osanottoni.
"Mitkään sanat eivät lohduta, vain hiljaisuus kertoo tarinaansa."
15.06.2004 klo 10:56:01
Ei sanota...
15.06.2004 klo 10:55:48
voimia teille! Musiikkinne on antanut koko perheelleni todella paljon! Kiitos
15.06.2004 klo 10:53:49
Surusta mykkänä
15.06.2004 klo 10:53:27
Syvä osanottoni
"tuska hellittää kun aika on"!
15.06.2004 klo 10:49:49
Osanottoni
Musiikkinne on ollut ystäväni hiljaisuudessa, polkujeni varjo jos valokin - Kiitokset teille.
15.06.2004 klo 10:48:42
Otan osaa suruun,
15.06.2004 klo 10:45:05
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:44:34
Osanottoni
Rauha sielullesi - muistosi elää
15.06.2004 klo 10:38:33
enkeleitä onko heitä
"siksi lähteä mun täytyy, että palata tänne mä joskus saan..."
Niin koskettava ja kaunis biisi. Tänään tuo biisi vuodattaa kyyneleen aivan toisesta syystä.
Jos suru minulle vain keikoilta ja levyiltä tutun ihmisen poismenosta on näin suuri, mitä se onkaan Rikun läheisillä.
Voimia kaikille surunmurtamille. Antakaa surulle niin paljon aikaa, kun se vain on ottaakseen.
Rikua muistaen ja mieleenpainuvista hetkistä keikoilla kiittäen.
15.06.2004 klo 10:38:01
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:36:00
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:34:44
Osanottoni...=( Vaikka en Rikua tuntenutkaan..
Hyvää matkaa, hyvää matkaa kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa sinua paljon rakastin.
Niin monet kerrat tähän rantaan olemme tulleet ennenkin, jättäneet kahdet jäljet santaan, nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa ystäväni, en enää puhu enempää, tärkeimmän tiedät ja se riittää, muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa sinua paljon rakastin.
- Markus Backström-
15.06.2004 klo 10:30:47
Rikun muistolle
15.06.2004 klo 10:27:57
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:26:49
muistoasi kunnioittaen
15.06.2004 klo 10:26:23
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:25:30
OSAAOTTAEAN
Vain hetki ja hän on poissa....
Sitä ehkä voi vain aavistaa, kuinka kauniit
ovatkaan rannat sen toisen maan....
On joskus niin vaikea ymmärtää, miks loppuivat
kesken elonpäivät nää...
Surekaamme vuosia jotka jäivät elämättä,
mutta olkaamme onnellisia vuosista jotka meillä oli....
Elämänlanka, miksi olet niin ohut,
miksi et ole vahvempi ja et niin helposti katkeava...
On vaikea joskus ymmärtää, että kaikella
olisi tarkoituksensa....
Suureen suruun, aika on armollinen...
Osanottoni kaikille teille sureville läheisille
ja jaksamista, Heidi
15.06.2004 klo 10:23:54
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:20:35
Olen järkyttynyt.
15.06.2004 klo 10:18:21
Osanottoni
15.06.2004 klo 10:15:46
Kyynel silmässä
15.06.2004 klo 10:15:21
osanottoni
kauan sitten kiertelin norjaa autolla, ainoa kasetti oli teidän Varjoissa Vapaan Maailman. Siitä lähtien on muistoja tulvinut joka kerta kun sanojanne kuulen. Kiitos..
15.06.2004 klo 10:09:42
Osanottoni.
15.06.2004 klo 10:07:04
Osanottoni
Tuska vain kasvaa, voimia teille pojat ja läheiset, sillä teidän tuskanne määrää ei voi kukaan muu kokea.
15.06.2004 klo 10:04:06
Rikua muistaen
ja kerron Rikulle enkelien luokse kaipaukseni.
Voimia Tiinalle ja Jyrille ja etenkin Rikun vanhemmille
ja myös muille läheisille.
Parhaat lähtevät ensin.
15.06.2004 klo 10:03:28
Osanottoni
15.06.2004 klo 09:55:45
Osanottoni!
meri yksin suuri ja meri ihanainen.
Nuku virta helmassa meren.
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.
Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.
Nuku lehti helmassa laakson.
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Hautalaulu - Eino Leino)
Voimia omaisille ja orkesterin jäsenille!
15.06.2004 klo 09:50:57
Kaunis kiitos
Olemme kertoneet Rikun vanhemmille siitä, miten lukuisat Rikun ystävät täällä surevat heidän kanssaan.
Junnu Saaresaho
15.06.2004 klo 09:44:39
Osanottoni
15.06.2004 klo 09:43:50
Osanottoni
15.06.2004 klo 09:26:27
i've got blues for you, riku
jos on väsynyt, tuntee itsensä kovin vanhaksi.
"something new borns when something old dies"
-kingston wall
uskonhan mä, että sun oli nyt mentävä. lepää rauhassa.
omaisille ja bändille voimia jaksaa. ja jatkaa.
15.06.2004 klo 09:19:14
Osanottoni
15.06.2004 klo 09:12:43
Syvä Osanotto
Hieno, toiset ihmiset huomioon ottanut ihminen.
Voimia kaikille.
15.06.2004 klo 09:08:19
Pohjaton suru
15.06.2004 klo 09:02:42
Rikua ikävöiden
Olit iso mies, jolla oli iso sydän.
Jäät sydämiimme.
Elämää ei ole tehty ymmärrettäväksi,
mutta mikä tarkoitus kuolemallasi voi olla?
Muistoasi kunnioittaen ja omaisille voimia toivoen,
15.06.2004 klo 08:58:39
Osanottoni
15.06.2004 klo 08:56:12
Osanottoni
15.06.2004 klo 08:52:22
Osanottomme
ne taivaanrannassa odottaa
Kerran kotiin minut vie
tämä röpelöinen tie-
on kaikki niinkuin ennenkin"
(J.Karjalainen)
15.06.2004 klo 08:51:51
OTAN OSAAN SANATTOMAAN SURUUNNE
15.06.2004 klo 08:46:06
Osanottoni
15.06.2004 klo 08:44:35
Osanottoni
15.06.2004 klo 08:41:30
Lämmin osanotto
Mukana surussanne,
15.06.2004 klo 08:37:19
OSANOTTONI
Lämmin osanottoni ja voimia kaikille Rikun läheisille !
Lämpimin ja isoin ajatuksin ...
15.06.2004 klo 08:35:35
Osanottoni
Syvin osanottoni. Voimaa kaikille jatkaa eteenpäin.
15.06.2004 klo 08:30:28
Rikun muistolle,
-niin mä ainakin haluan uskoa!
15.06.2004 klo 08:18:55
kyyneleet vierivät..
Lämmin osanottoni omaisille ja Rikun läheisille.
15.06.2004 klo 07:58:57
OSANOTTONI
15.06.2004 klo 07:55:09
kutsukaa kulkija kotiin
15.06.2004 klo 07:37:06
Rikun läheisille
15.06.2004 klo 07:36:31
osanottoni
Voimia Rikun omaisille !
Ana, itsekin bändikaverinsa menettänyt
15.06.2004 klo 07:35:28
Osanottoni
sen takana Kauniin kuoleman maa,
ja Suurten surujen huvijahti
sinne kulkijan kerran kuljettaa.
Kukin lähteä saa aikataulunsa mukaan,
ei myöhästy kukaan.
Kovin kaunis on Kauniin kuoleman maa.
-Jukka Virtanen
Voimia ja jaksamista Rikun omaisille ja ystäville.
15.06.2004 klo 07:24:28
Elämä on hauras
Osanottoni.
15.06.2004 klo 07:12:48
OSANOTTONI
uutinen saavutti minut tänä aamuna.
En uskoa voinut.
Taivas itkee..
15.06.2004 klo 06:58:24
Osanottoni
and there's dust in my eyes, that blinds my sight
and silence that speaks so much louder than words
-Pink Floyd
Ei elämä koskaan lopu, se vain muuttaa muotoaan. Hyvää matkaa Riku.
Toivon omaisille ja läheisille voimia jaksaa tämä päivä ja huominen.
15.06.2004 klo 06:43:23
tyhjältä tuntuu....
Orkesterin pojat
15.06.2004 klo 03:38:44
Osanotto
15.06.2004 klo 03:29:57
Osanottoni
Surun jälkeen tulee kaunis kaipaus.
15.06.2004 klo 02:48:44
Kalliossa sataa tänä yönä.
Omaisille,
bändille,
faneille.
"... miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä..."
15.06.2004 klo 02:18:12
Osanottoni.
15.06.2004 klo 02:10:37
IN MEMORIAM
Jumala rankaisi Helsinkiä sinä yönä.
Hei äiti, älä itke.
Täällä kuolevat nuorena ne,
joita jumala liikaa rakastaa.
Niin pian matkaa hän hämärän taa,
Ja kun yö tekee meistä varkaat,
istumme viimeisellä rannalla,
katsomme tähtiä ja laulamme älä mee.
Näkemiin.
15.06.2004 klo 01:42:46
Riku Järvisen muistolle!
15.06.2004 klo 01:31:31
Muropaketti -foorumin puolesta esitän osanottoni
Queenin No-One But You (Only The Good Die Young)'n
lyriikoita lainaten:
"One by one
Only the Good die young
They're only flyin' too close to the sun
We'll remember -
Forever..."
15.06.2004 klo 01:09:01
Kysymys kuitenkin?
15.06.2004 klo 01:07:27
Sydän itkee hiljaa..
Tuskan, johon samalla sekoittuu kiitollisuus. Kiitollisuus siitä että olit osa elämääni."
(C.Peljo)
Syvä ja lämmin osanottoni Rikun poismenon johdosta.
15.06.2004 klo 01:05:20
Rikun Muistolle
15.06.2004 klo 00:39:14
Osanotto
Osanottoni kaikille hänet tunteneille.
15.06.2004 klo 00:26:09
Osanottoni menetyksenne johdosta.
15.06.2004 klo 00:22:56
Ei ole sanoja...
Kiitos Riku.
Osanottoni Rikun perheelle ja ystäville, bändin pojille ja kaikille joita suru Rikun poismenosta koskettaa.
15.06.2004 klo 00:18:03
Vaikea ymmärtää, vaikea hyväksyä.
Otan osaa.
15.06.2004 klo 00:08:38
Osanottoni
lentävät kaikki kotiin
sinisen veden yli.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen
on varma.
- Edith Södergran
Lämpimät osanottoni Rikun perheelle, ystäville ja bändille. Rikulle kiitos monista hyvistä keikoista vuosien varrella!
14.06.2004 klo 23:57:57
Murheessa mukana
Murheellinen oli tää loppu elämälle.
Kunpa jokaisen päivän elää vois,
muistaen ettei ehkä huomista enää ois.
Syvimmät osaanottoni kaikkien asianosaisten suruun.
Muutama vuosi sitten menetin lapsuudenystäväni ja kuuntelin tuolloin lukemattomat kerrat Matkamiehen unelmat, se antoi silloin minulle voimaa, toivottavasti tekin saatte voiman jostain.
halauksin ja kyynelein
-z-
14.06.2004 klo 23:47:52
Osanottoni
14.06.2004 klo 23:46:31
?
-osanottoni-
14.06.2004 klo 23:41:35
Otan osaa :´-(
14.06.2004 klo 23:38:46
Lämmin osanotto
14.06.2004 klo 23:36:54
Toivon enkeleitä tueksenne
"...Mut katoa ei kesäs ikuinen
sen kauneus on ikiaikainen,
ei varjoihinsa kuolema sua saa,
nää säkeet aikain taa
sut kannattaa."
suom. Arto af Hällström
Omaisten ja ystävien suruun osaa ottaen.
14.06.2004 klo 23:34:40
Niin...
itse läheisen poismenon kokeneena voin sanoa ettei tule enään helppoja päiviä..
En tiedä mitä yritän sanoa, tietääkö kukaan.
Voimia ja jaksamista kaikille!
14.06.2004 klo 23:33:51
Suuressa surussanne - osannottoni
Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmistä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla lauennut lie.
Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen.
- Aila Meriluoto -
Omaisia ja läheisiä suuressa surussanne muistaen - rakkaus ei kuole koskaan
14.06.2004 klo 23:24:25
Osanottoni
14.06.2004 klo 23:20:10
Suru
saan kulkea rajoilla ajattomuuden
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä"
-Eino Leino-
Lämmin osanotto suureen suruunne.
14.06.2004 klo 23:19:46
Kyyneleet
14.06.2004 klo 23:05:27
Suru Sydämen
14.06.2004 klo 23:05:09
lämmin halaus
14.06.2004 klo 22:55:59
missä vietät ikuisuutesi?
Minkäkin kuljin maailman teitä ja olin synnin orja, maailma ei mitään antanut se vaan vei kaiken, olisi vienyt sielunikin helvettiin jos en olisi ottanut pelastusta vastaan, Jeesus kutsui minua ja halusin antaa elämäni Jeesukselle. Nyt tajuan missä suossa olin rämpinyt, mutta Herrani nosti suuressa Armossansa minut kalliolle. Eikö se ole suurinta rakkautta että antaa henkensä ystävänsä puolesta ettei toisen tarvitsisi mennä ikuiseen tuleen, sillä synnin palkka on kuolema. Golgatan veressä voima on.
Haluatko sinä antaa elämäsi Herralle Jeesukselle ja lähteä seuraamaan häntä? Rakas ysttäväni, kukaan muu ei sitä päätöstäsi voi tehdä muutakuin sinä itse.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16
14.06.2004 klo 22:53:00
Osanottoni
Kiitos kaikista niistä tunnelmista ja tärkeistä hetkistä mitä lavalta ja levyiltä elämääni toit; matkasi maankamaralla oli tärkeä. Musiikkinne on yhtä kuin muistoni kaikesta elämässäni, kappaleenne ovat olleet elämässäni aina mukana eri vaiheissa. Varjoissa vapaan maailman olit lajisi viimeinen.
14.06.2004 klo 22:48:46
Rikua muistaen
Voimia ja lämmin halaus Kikille.
14.06.2004 klo 22:45:22
Osanottoni
14.06.2004 klo 22:38:47
Stop all the clocks, cut off the telephone...
14.06.2004 klo 22:37:50
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 22:34:38
Ei voi olla totta!
Hiljaisuus laskeutui minuun, teoissasi, sävelissäsi, katseessasi elät yhä.
Syvin osanottomme Rikulle, Rikun omaisille ja läheisille, orkesterin pojille, kaikille joiden korvissa soi musiikki Sir Elwoodin!
Pakkalan ja Veromiehen koulujen väki kunnioittaa muistoasi
14.06.2004 klo 22:34:35
Osaanottoni
14.06.2004 klo 22:22:38
Voimia ja enkeleitä
14.06.2004 klo 22:21:42
Osanottoni
14.06.2004 klo 22:18:53
Rikulle
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli.
Mutt´ sydämiimme läpi elämän jätit
muistosi lämpimän."
Voimia Rikun omaisille ja bändin pojille.
14.06.2004 klo 22:05:24
Läheisille
14.06.2004 klo 22:04:50
Osanottoni Rikun poismenon johdosta
14.06.2004 klo 22:03:46
Rikun muistolle
isäntä tuolin sulle ojentaa.
Tulitko viemään jo heidät mukaasi
vai kenties vain ohi kulkemaan
sattumaan."
Lämmin osanotto Rikun omaisille ja Bändin jäsenille.
14.06.2004 klo 21:57:04
Osanottoni
14.06.2004 klo 21:54:14
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 21:53:33
Rikun omaiset, orkesterin jäsenet, muut läheiset ,
14.06.2004 klo 21:51:37
Osanottomme,
14.06.2004 klo 21:50:04
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 21:48:56
Hyvästi rakas ystävä
Osanottomme Kikille, Rikun vanhemmille, sisaruksille ja ystäville.
"Silloin en tiennyt vielä, että kuolema väistää ihmistä, joka ikävöi kuolemaa, ja että kuolema tavoittelee vain sellaista, jonka sydän on kiinni elämässä."
-Mika Waltari-
ystävää kaivaten,
14.06.2004 klo 21:48:09
Paha mieli
Osanottoni.
14.06.2004 klo 21:43:23
Osanottoni
Jaksamista omaisille, bändin jäsenille ja ystäville.
Olen hengessä mukana.
14.06.2004 klo 21:41:30
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 21:38:15
Luuhamara
kylmät sateet helmoissaan
katse (niinkuin vanhan miehen)
lakaisee maisemaa
ajatus onnesta
saalis nylkemätön
turhaan kouristelee
seinäkoukussa
kuin kehyksistään
irrotettu maalaus
tai kesken syntymäänsä
kuollut vapaus
ei riko aikaa virta
aavehiukkasten
sen tyhjä autius
hyväksyy
(A.W. Yrjänä)
Olen niin pahoillani.
14.06.2004 klo 21:37:21
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 21:35:51
Rikulle
Syvä osaanottomme rikun omaisille ja läheisille.voimia bändin pojille.
14.06.2004 klo 21:34:18
Osanottoni
Syvä osanottoni Rikun omaisille ja ystäville.
14.06.2004 klo 21:33:47
Osanottoni
14.06.2004 klo 21:27:07
Erityisopettaja Riku Järvisen muistolle
Olemme menettäneet liikaa.
Syvä osanottomme suruun.
14.06.2004 klo 21:25:26
Osanottomme
siellä tuuli lempein puhaltaa,
siellä unohtaa pois huolet kaikki saa,
sä et pilviä nää, yltäs ne häviää...."
Syvä osanottomme
14.06.2004 klo 21:24:27
OSANOTTONI
14.06.2004 klo 21:23:21
suureen suruun
14.06.2004 klo 21:23:05
Riku
14.06.2004 klo 21:22:26
Osanottoni
ja sä tiedät missä mä olen
kuuntele kuuta, ystävä, tänä yönä
ja mä tiedän, että kutsuni kuulet..."
Rikun muistoa kunnioittaen
14.06.2004 klo 21:18:29
Otamme osaa
14.06.2004 klo 21:17:48
-
Rakkaudella Rikua muistaen <3
14.06.2004 klo 21:17:45
Surujat jatkuu
14.06.2004 klo 21:11:57
Osanottomme
14.06.2004 klo 21:02:10
Osanottoni.
14.06.2004 klo 20:58:57
Tuska raapii rintaani
on ystävän hautajaispäivä
miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä"
Rikun muistoa kunnioittaen ja
lähimmäisille voimia toivoen
14.06.2004 klo 20:58:50
Riku
14.06.2004 klo 20:56:53
Rikun muistolle
Miten elämä onkaan liian lyhyt monien kohdalla.
14.06.2004 klo 20:54:27
Näkemiin
14.06.2004 klo 20:51:34
Hyvää matkaa hieno mies
Osanottoni.
14.06.2004 klo 20:48:52
Rikun muistoa kunnioittaen
kuinka huomaat jos joutsen matkansa alkaa"
-stamina-
sanat eivät riitä.
Suuri kiitos Riku.
Syvä osanottomme. Siunausta ja voimia teille läheisille.
14.06.2004 klo 20:48:44
otan osaa suruunne
Jaksamista kaikille läheisille
14.06.2004 klo 20:44:32
Osaa ottaen
14.06.2004 klo 20:33:07
Osanottoni
14.06.2004 klo 20:29:34
Osanottoni
14.06.2004 klo 20:29:20
Osanotto
taivas itkee..
14.06.2004 klo 20:27:18
Sir Elwoodeille
14.06.2004 klo 20:27:02
Rikun muistolle
14.06.2004 klo 20:26:36
Jää hyvästi.
Voimaa Rikun rakkaille ja ystäville.
14.06.2004 klo 20:26:26
Osanottoni
ett' hän mennyt on pois.
14.06.2004 klo 20:20:49
Osaanottoni
14.06.2004 klo 20:11:22
Osanotto kaikille meille ja heille
14.06.2004 klo 20:04:38
Osanottoni
-Basso, aivastukset ja laulu-
14.06.2004 klo 20:03:47
Voimia
itken kanssanne...
14.06.2004 klo 19:58:01
Osaa ottaen...
"sinä päivänä kaikki muuttui kummalliseksi
jotakin tapahtui, ote lipesi
joku näki unessa siivet viimeisen enkelin
jokin nousi taivaalle ja taivas tummeni"
tomi tuomaala & timo rautiainen "itku pitkästä ilosta"
Surussanne mukana,
14.06.2004 klo 19:56:00
Rikun muistolle
-Kun annat elämälle kaiken,
se vie sinulta kaiken,
myös sen mitä et haluaisi antaa-
14.06.2004 klo 19:51:31
Rikun läheisille
ei koskaan kuole sydämestäsi.
Niin kauan kuin elät,
kannat hänen sytyttämäänsä valoa
sielusi joka sopessa.
- Anja Porio-
Lämmin osanottoni Rikun omaisille, ystäville ja läheisille.
14.06.2004 klo 19:49:29
Rikun muitolle!!
14.06.2004 klo 19:43:21
Niin kaunis on maa, niin korkea taivas...
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."
Kiitos Riku, jäämme kaipaamaan...
14.06.2004 klo 19:42:41
Suuressa surussa
Osaanottoni omaisille ja bändiläisille.
Jokainen lähtö voi olla viimeinen. Jokainen hyvästijättö ikuinen.
Rikua kiittäen ja muistoa kunnioittaen
14.06.2004 klo 19:40:55
Uskon....
14.06.2004 klo 19:38:15
Mukana surussa
14.06.2004 klo 19:37:51
Osanottoni
"Aurinko laskee, jo pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten. Poissa on ystävä kallehin."
14.06.2004 klo 19:35:33
Osanottoni
14.06.2004 klo 19:26:33
Niin surullista
14.06.2004 klo 19:26:15
Kyynelsilmin
Elämä jatkuu vaikka sitä ei ihan heti tahtoisi uskoakaan.
14.06.2004 klo 19:26:01
Osanottoni
Voimia toivotan teille jaksamaan eteenpäin.
14.06.2004 klo 19:21:04
Osanottoni
joka ei sokaise mustaksi.
Haluan veden hajuista,
kaarnan karheudesta,
saran vihreänvivahteista
aavistaa,
että maailmassa on
kaikella mieli,
että vajoavallakin
on viestinsä.
Lämmin osanottoni.
14.06.2004 klo 19:17:25
Kutsukaa kulkija kotiin...
Toivon Teille kaikille voimia jatkossa.
Istu tähän näin
vanha ystävä
isäntä tuolin sulle ojentaa
Tulitko viemään heidät mukaasi
vai kenties
vain ohikulkemaan...?
SEHV / Tolstoi
14.06.2004 klo 19:11:33
OSANOTTONI
14.06.2004 klo 19:10:16
14.06.2004 klo 19:05:17
Riku "Rock" Järvinen
"Lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa
minä paikalle yksin jään
hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa
huone humisee tyhjyyttään"
-Marja Mattlar / Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: "Lintu"
Syvä osanottoni Rikun lähimmäisille. Toivotan jaksamista myös Lehdelle, Saaresaholle, Virtaselle ja Leskiselle. Enää eivät kuulu "Kylätien (31.8.)" askeleet... :(
14.06.2004 klo 19:00:42
Rikun muistoa kunnioittaen....
VOIMIA.
Mia ja Amppe
14.06.2004 klo 18:59:50
Osanottoni...
14.06.2004 klo 18:58:41
Syvin osanottoni
"Elämys piirtyy mielestä muistiin
muistona palautuu ajatuksiin
muistoja siirtyy sanoiksi lauluun
laulu taas tunkeutuu ajatuksiin."
(Marja Mattlar)
Rikun omaisten ja läheisten surussa myötäeläen
14.06.2004 klo 18:51:09
Kukka kuolee korvaamaton...
14.06.2004 klo 18:45:24
osanotto
14.06.2004 klo 18:37:22
Riku on muuttanut muistoihimme
14.06.2004 klo 18:33:15
Rikun muistolle
tänä yönä
ja sä tiedät
missä mä olen
kuuntele kuuta
ystävä
tänä yönä
ja mä tiedän
että kutsuni kuulet.."
Nuo sanat syöpyivät mieleeni kuultuani laulun ensimmäistä kertaa. Nuo sanat soivat juuri nyt, kun tätä kirjoitan. Elämä ottaa ja antaa, paljon menetimme mutta paljon myös saimme. Ei löydy sanoja kertomaan, miten pahalta tuntuu. Toivon jaksamista kaikille Rikun läheisille.
14.06.2004 klo 18:31:21
Kyyneleistä maa halistuu
Osanottomme läheisille.
14.06.2004 klo 18:21:50
Otan osaa
Rikua lämmöllä muistaen ja läheisille sekä ystäville lämmin osanottoni.
14.06.2004 klo 18:19:32
Osanottoni
14.06.2004 klo 18:10:35
Suru.
14.06.2004 klo 18:08:01
Kaverin lähettämä tekstiviesti kertoi julmaa tarinaa....
Yläkerran bändi sai taas riveihinsä loistavan ja tyylitietoisen muusikon. - Sen minkä maa häviää, sen taivas voittaa.
Osanottoni kaikille...
14.06.2004 klo 18:07:30
Osanottoni
ja Luojan luokse kannan vanhan soittimen
Mitään muuta en toivo, kun vain näkisin
teidät rakkaani kaikki siellä jossakin..."
14.06.2004 klo 18:07:13
Rikun poismenoa sureville...
we love are
stolen from us,
the way to
have them live on
is to never stop loving them.
Buildings burn,
people die,
but real love
is forever"
-Crow_
Rikun läheiset, bändikaverit ja ystävät..
itken kanssanne!
14.06.2004 klo 18:02:14
Osanottoni Rikun omaisille ja bändin jäsenille.
14.06.2004 klo 18:01:30
Osanotto
14.06.2004 klo 17:59:04
Osanottoni
14.06.2004 klo 17:58:46
Osanotto
14.06.2004 klo 17:55:36
SURUUN
14.06.2004 klo 17:53:10
Osanotto
14.06.2004 klo 17:51:45
Osanotto
14.06.2004 klo 17:49:46
Osanottoni
14.06.2004 klo 17:47:54
osanottoni
14.06.2004 klo 17:47:29
osanottoni
virkkoi kuolemalle satakieli.
Kun rakkaitani muistan ja
menneestä täyttyy mieli.
Kun rakkaitani muistan ja
menneestä täyttyy mieli."
"minä toisinaan sinusta laulan,
kun käy ihmislasta surku.
kuinka tuhannen kertaa hän
taipaleellaan sinun tähtesi murtui.
Kuinka tuhannen kertaa hän
taipaleellaan sinun tähtesi murtui"
"minä toisinaan sinusta laulan,
virkkoi kuolemalle satakieli.
edessä ristin ja haudan
on ihminen vaan niin pieni
sillä edessä ristin ja haudan
on ihminen vaan niin pieni"
"minä toisinaan sinusta laulan,
vaan ei se laulu ole synkkäkään kovin.
se on pikemmin hellä ja sydämellä se
viipyy ja lohduttaa tovin.
se on pikemmin hellä ja sydämellä se
viipyy ja lohduttaa tovin."
-R. Mäntymaan kappaleesta Kuolema ja Satakieli-
Hienoa miestä ja työkaveria muistaen ja suuresti kunnioittaen, sekä
Taivaan Isän lohtua Rikun perheelle, läheisille ja ystäville toivoen.
14.06.2004 klo 17:40:50
Osanottoni
sen nauhalle voisin tallettaa,
ja se kasetti olisi kultaa kalliimpaa.
Jos sun bussisi lähtee viimeinen
niin mä kävelen kanssasi matkan sen.
Mä tuen sua jos perille osaa et,
ja sun muistos kantaa jos itse jaksa en."
14.06.2004 klo 17:36:13
Osanottoni
14.06.2004 klo 17:33:04
osan otto
14.06.2004 klo 17:24:08
HAUTAJAISET
tänään, hyvä Jumala
kun Riku sun ovelles saapuu
siin' on kova duunari, reilu jätkä
joka varmasti sun remmiisi mahtuu"
Osanottoni!
14.06.2004 klo 17:20:12
Osanottoni
14.06.2004 klo 17:20:01
On edessä kyynelten lahti..
14.06.2004 klo 17:17:27
Osanottomme
Elämänmyönteisin, reiluin ja hienoin mies on poissa.
Perheelle jaksamista tuskan keskellä.
14.06.2004 klo 17:14:10
Miten hauraalta elämä tuntuukaan
14.06.2004 klo 17:00:24
Rikun muistolle!
14.06.2004 klo 16:58:24
Lämmin osanottoni....
14.06.2004 klo 16:54:46
Parhaat viedaan aina ensin !!!
Itsumo kokoro no naka de, arigatoo Riku !
14.06.2004 klo 16:47:20
Suurin suru on sanaton
Kaikesta huolimatta, elämä jatkuu, mutta yksi on joukosta poissa ...
14.06.2004 klo 16:44:48
Ei tätä todeksi uskoa voi....
14.06.2004 klo 16:43:19
paljon ajatuksia, vähän sanoja
surussa mukana, lähes sanattomana
14.06.2004 klo 16:38:55
Rikun muistoa kunnioittaen!
14.06.2004 klo 16:36:53
Lämmin osanottoni
Rikun viimeiseksi julkaistuksi sävellykseksi jäi kaiketi hieno ja tunnelmallinen Hautajaiset. Ja outoa niin, ett´ hän mennyt on pois...
Lämmin osanotto bändikavereille sekä kaikille Rikun läheisille. Tänään myötäsuren ja koko Elwood-tuotanto tulee taatusti kuunneltua läpi. Tänään on hyvä päivä pukea henkseleitä.
Mies basson varressa, Riku Järvinen: Lepää rauhassa.
14.06.2004 klo 16:32:52
Surettaa ...
14.06.2004 klo 16:27:14
Hiljaisuus
Kenties vielä kerran kohtaamme...
14.06.2004 klo 16:22:57
Osanottoni
14.06.2004 klo 16:22:41
Osanotto
Muistot elävät ikuisesti sydämissämme.
Hiljainen osanottoni läheisille
- ja voimaa jaksaa.
14.06.2004 klo 16:14:01
kiitos!!
armias ole suojani
jos sijaltain en nousisi
ota taivaaseen tykösi"
Kiitos Riku! Voimia Rikun läheisille!
14.06.2004 klo 16:11:21
Osanottoni
14.06.2004 klo 16:10:39
Muistoa Kunnioittaen
14.06.2004 klo 16:07:51
Osanottoni suureen suruun
14.06.2004 klo 16:06:34
Liian varhain..
14.06.2004 klo 16:06:03
Osanottoni ja voimia
14.06.2004 klo 16:05:32
Osanottoni
14.06.2004 klo 16:02:58
Osanottoni
joita nyt itken,
ovat muistoja sinusta.
Ne ovat täynnä ikävää
ja kaipuuta.
Muistan sinut
nyt ja aina."
14.06.2004 klo 16:02:57
Osanottoni
14.06.2004 klo 16:02:50
Suru
Minun maailmani tuli aina paremmaksi kun tapasin
Rikun.
Ei tätä voi ymmärtää.
14.06.2004 klo 16:01:07
Osanottoni
14.06.2004 klo 16:01:03
Osanottoni
En unohda sinua koskaan. Rauha sielullesi, ystävä.
Rakkautta ja voimaa omaisille, yhtyeen jäsenille ja ystäville.
14.06.2004 klo 16:00:25
Osanottoni
14.06.2004 klo 15:59:37
Täällä kuolevat nuorina.....
14.06.2004 klo 15:59:02
Osanottoni
Tapasin Rikun muutamia vuosia sitten matkallani keikallenne. Ne muutamat hetket, jotka rupattelimme junassa muistan aina. Riku oli todellakin suuri mies.
-Nuorina kuolevat ne, joita jumalat liikaa rakastaa-
14.06.2004 klo 15:55:07
Osaanottoni
14.06.2004 klo 15:54:43
Rikulle
Ikuinen ystäväsi
14.06.2004 klo 15:52:15
Lähtö
ikkunaan enää katsomaan
älä anna mitän mukaan,
mulla kaikki on mitä tarvitaan
sattuu ja repii, jos kysyy luoja
me miksi näin erotaan
silti lähteä mun täytyy,
että palata joskus mä tänne saan
ja voi olla että siellä on kylmä
voi olla että siellä sataa
ja voi olla, ettei kukaan mua siellä
niinkuin sinä täällä kaipaat
ja voi olla että kaikki olis täällä
paljon helpompaa
silti lähteä mun täytyy
että palata joskus mä tänne saan
ja mä oon helvetin huono kiittämään
siitä mitä sä minulle annoit
ja helvetin huono selittämään,
kun en ymmärrä itsekään
mä miksi aina teen samat virheet
uudestaan ja uudestaan
silti lähteä mun täytyy,
että palata joskus mä tänne saan
ja joku kukkii toukokuussa,
toisen vuoro on syksyllä
ja joku ei kuki koskaan
ja jonkun täytyy vaan etsiä
ja on aina niitä jotka tietää miksi
ja niitä, jotka ei milloinkaan
siksi lähteä mun täytyy,
että palata joksus mä tänne saan
siis älä tule mun jälkeen
ikkunaan enää katsomaan
älä anna mitään mukaan,
mulla kaikki on mitä tarvitaan.
sanat: J.Lehti
14.06.2004 klo 15:47:30
Party Upstairs
14.06.2004 klo 15:45:56
Osanottoni
Kiitos musiikista
14.06.2004 klo 15:45:23
:'(
14.06.2004 klo 15:35:32
Osanottoni
14.06.2004 klo 15:34:17
Suru
Riku oli suuri tuki minulle musiikin ja opetuksen kanssa ja niin hyvää tyyppiä saa kyllä etsiä, todellinen menetys.
14.06.2004 klo 15:31:45
Osanottoni
14.06.2004 klo 15:30:29
Osaanottoni
14.06.2004 klo 15:16:50
Osanottoni
Voimia, kaikille.
14.06.2004 klo 15:09:57
SURUAIKA
14.06.2004 klo 15:07:44
osanottoni
14.06.2004 klo 15:03:08
LÄMMIN OSANOTTONI!!
Hyvää matkaa.....
14.06.2004 klo 15:01:08
Osanottoni
Jaksamista bändille ja omaisille
14.06.2004 klo 15:00:42
voimia
14.06.2004 klo 14:57:45
Tunteita
Äken ystäväni soitti ja kertoi surullisesta tapahtumasta - itketti.
Voimia kaikille Rikun omaisille ja ystäville
14.06.2004 klo 14:55:24
osanottoni
14.06.2004 klo 14:53:41
Jaksamista teille ja Rikun omaisille
Osanottomme ikävän tapahtuman johdosta!
14.06.2004 klo 14:41:43
Kuinka murheellista!
How fragile we are.
14.06.2004 klo 14:35:20
Syvä kumarrus!
14.06.2004 klo 14:34:28
Osanottoni
...matkamiehen unelmat hiipuvat hiljalleen
kuin hiilet nuotion
hetken lohdun antavat kunnes liekki viimeinen
pois sammunut on
jos näette miehen hälle rauha antakaa
ehkä levätä hetken hän muistoissaan haluaa...
14.06.2004 klo 14:34:27
osanottoni
jaksamista jatkamiseen jokaiselle omalle taholleen.
14.06.2004 klo 14:30:33
Osanottoni
Minunkin oloni on surullinen ja voimaton, enkä osaa mitenkään kuvitella, kuinka suuri Rikun omaisten ja läheisten ystävien surun täytyykään olla. Teille kaikille toivon sydämestäni jaksamista.
14.06.2004 klo 14:27:54
Osanottoni !
Syvä osanottoni Rikun omaisille ja elwoodeilla.
14.06.2004 klo 14:23:54
..surullista..
14.06.2004 klo 14:22:25
Osanottoni
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen...
Voimia ja jaksamista Rikun läheisille
14.06.2004 klo 14:22:12
SUURI SURU
voin kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."
(Eino Leino)
Lämmin osanottoni omaisille ja ystäville, sydän itkee kanssanne... Jaksamista bändille, toivottavasti kaikesta huolimatta matkanne kuitenkin jatkuu.
14.06.2004 klo 14:21:09
Yks on joukosta poissa
14.06.2004 klo 14:21:06
Iso basso
"Sun on paras olla kotona tänään, hyvä Jumala,
kun Riku sun ovelles saapuu
siin´ on kova duunari, reilu jätkä
joka varmasti sun remmiisi mahtuu"
14.06.2004 klo 14:19:12
Näkemiin!
"ja outoa niin,ett' hän mennyt on pois"
14.06.2004 klo 14:13:15
Osanottoni
14.06.2004 klo 14:10:54
SUURI OSANOTTONI!
14.06.2004 klo 14:09:29
Hiljaiset värit
Sydämeni itkee teitä kohdanneen traagisen onnettomuuden vuoksi.
14.06.2004 klo 14:04:01
Hiljainen suru
Osanottoni.
14.06.2004 klo 13:59:54
Osanottoni
Riku jätti jälkeensä ison aukon, mutta myös paljon hyviä muistoja meille musiikin ystäville.
Syvä osanottoni Rikun poismenon johdosta, ja paljon voimia sekä uskoa huomiseen niin omaisille kuin ystäville.
14.06.2004 klo 13:59:50
RIKU
14.06.2004 klo 13:54:46
Surussa myötäeläen
emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden ihmisten sydämessä,
jotka ovat meitä rakastaneet."
Voimia Rikun läheisille.
14.06.2004 klo 13:52:38
SYVÄ OSANOTTO
Kiitos Riku hienoista sävelistä, kiitos niistä pienistä hetkistä, hymystä ja ystävällisistä sanoista jotka minulle annoit. En sinua tuntenut, mutta tiesin sen; Hieno mies, hyvä ihminen. Lähdit aivan liian varhain jättäen kauniin muiston, kivun sydämeen....
Paljon voimia omaisille ja ystävillle, kaikille jotka surevat.
14.06.2004 klo 13:52:36
Taivaskin itkee kanssamme...
14.06.2004 klo 13:52:10
Osanottoni
14.06.2004 klo 13:48:25
SURU
Itku herkässä...
Omaisille ja Rikun kavereille voimia!
14.06.2004 klo 13:46:01
Osanottoni
ja sieltä jokainen aina lähtee
mutta kukaan ei koskaan pääse
mihinkään milloinkaan...
Itkekää rauhassa surunne loppuun, toivotan voimia.
14.06.2004 klo 13:42:39
voimia
14.06.2004 klo 13:42:05
Voimia!
14.06.2004 klo 13:38:53
Rikua kaivaten...
ja hän on onnellinen tulevassa maailmassa.
Hyvää tekevä ihminen on onnellinen
molemmissa maailmoissa. Hän on onnellinen,
ja hän tuntee suurta iloa nähdessään hyvän,
jonka on tehnyt.
(Dhammapada)
Oli mukava tutustua ja opiskella yhdessä. Olit täynnä elämää ja hieno ihminen. Liian äkkiä lähdit pois. Ei koskaan voi arvata, miten lähellä on määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen, joka hyvästijättö ikuinen.
Lämmin osanotto kaikille Rikun läheisille ja voimia surun hetkellä.
14.06.2004 klo 13:37:09
Osanottoni
surussa mukana
14.06.2004 klo 13:33:31
Erityiselle opelle...
Suuren miehen ja persoonan pehmeä soitanto soikoon levyjen kautta muistoksi myös entisille ja tuleville erityisille oppilaille...
14.06.2004 klo 13:33:12
Osanottoni...
14.06.2004 klo 13:30:59
Yksi väri on poissa
Rikun loistavaa lavakarismaa, luovuutta,
ystävää, hienoa ihmistä jäämme kaikki
kaipaamaan.
14.06.2004 klo 13:30:26
Osanottoni
Omaisille ja lähipiirille voimia jaksamiseen.
14.06.2004 klo 13:29:06
Suuri Suru, otan osaa
eteen elämän himmentämään.
Kunnes valo muistojen paljastaa
elät kanssamme edelleen.
14.06.2004 klo 13:27:38
Omaisille ja Bändille....
14.06.2004 klo 13:25:41
Taivaskin itkee
Voimia Rikun tunteneille!
14.06.2004 klo 13:23:05
Bändille & omaisille
14.06.2004 klo 13:20:00
Otan osaa...
14.06.2004 klo 13:19:26
OSANOTTONI
ystävän pois menoa surren,
14.06.2004 klo 13:17:43
Kyynel silmässä, lämmin muisto sydämessä
ja sä tiedät missä mä olen.
Kuuntele kuuta, ystävä,
tänä yönä
ja mä tiedän, että kutsuni kuulet.
Muistoasi kunnioittaen.
14.06.2004 klo 13:17:27
taivaskin itkee
osaanotto
14.06.2004 klo 13:13:16
*huokaus*
Suruunne yhtyen
14.06.2004 klo 13:10:20
Suru
14.06.2004 klo 13:05:21
Osanottoni...
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle."
(Eino Leino)
Kiitos ihanasta musiikista & voimia läheisille suuressa surussa!
14.06.2004 klo 13:04:29
Osanottoni
14.06.2004 klo 13:03:31
Osanottoni
te jotka tiedätte
huomista ei tulekaan,
kun täällä kuolevat nuorina
ne joita jumalat
liikaa rakastaa...
Syvimmät osanottoni Rikun tuttaville ja sukulaisille.
14.06.2004 klo 13:03:23
värit ovat nyt hiljaiset
14.06.2004 klo 13:01:42
Rikun muistolle
olette ajatuksissani. Voimia tähän hetkeen.
Riku on lähellämme aina.
"Sinä kesäiltana kun istuttiin
ja katseltiin, kun taivaanrannanmaalari
viime vedoillaan sai auringon sammumaan
sinä sytytit kynttilän, hän tähdet
ja mä muistan miten tuulen tuoksussa
syys teki tuloaan..."
14.06.2004 klo 12:59:03
osanottoni syvään suruunne
on ystävän hautajaispäivä,
miten hauraalta elämä tuntuukaan
kun on vain rakkaus ja kuolema läsnä"
14.06.2004 klo 12:58:24
Syvin osanottoni
14.06.2004 klo 12:53:27
Osanottoni
Voimaa ja lohtua kaikille Rikun läheisille. Muistakaa kaikki hyvät hetket.
14.06.2004 klo 12:52:47
Osanotto
14.06.2004 klo 12:51:40
Rikulle
14.06.2004 klo 12:51:35
Thank you for the music
14.06.2004 klo 12:47:52
osanotto
Surussa mukana
14.06.2004 klo 12:46:48
Osanottoni
14.06.2004 klo 12:46:17
Surussa mukana
14.06.2004 klo 12:40:34
Viimeisellä rannalla.....
14.06.2004 klo 12:40:26
osanottoni
14.06.2004 klo 12:38:47
Sinisenä soi sävelet sateiseen kesäpäivään
14.06.2004 klo 12:35:26
osanotto
14.06.2004 klo 12:34:52
Hän ei sorru turhiin lirkutuksiin...
Aivan sanattomaksi vie tuollainen uutinen... Tuntuu epäoikeuden mukaiselta kun ainakin täällä Vaasassa paistaa aurinko.
Ei voi sanoa muuta kuin, että suuri kiitos Rikulle, missä sitten lienetkin, toivottavasti paremmassa paikassa. Jaksamista Rikun läheisille, bändin jäsenille ja muille, joita tämä uutinen koskettaa.
Lähdempä tästä sytyttämään kynttilää Rikun muistolle...
14.06.2004 klo 12:33:47
Osanottoni
Liian moni hieno ihminen lähtee täältä aivan liian varhain.
14.06.2004 klo 12:31:43
Suurin suru on sanaton
14.06.2004 klo 12:29:15
R.I.P.
14.06.2004 klo 12:28:43
osanottoni
14.06.2004 klo 12:25:33
Riku, rakkas ystävämme
Valtava ikävä.
14.06.2004 klo 12:25:30
Surussa mukana
14.06.2004 klo 12:24:04
Kaipaus jää
Vaalikaa niitä älkääkä unohtako.
Mukananne surussa,
14.06.2004 klo 12:24:03
Sanat eivät riitä...
14.06.2004 klo 12:22:37
Voin vain kuvitella olonne
Surulla on aikansa
14.06.2004 klo 12:22:13
Rikulle
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa, niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet.
Niin varjoisat veet."
Voimia ja jaksamista omaisille, yhtyeelle, ystäville...
14.06.2004 klo 12:19:09
Voi Riku...
14.06.2004 klo 12:18:34
***
tälle tielle tulisi lopulta lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisin tänään.
-Ariwara no Naribira-
14.06.2004 klo 12:11:30
Olen sanaton.
Ei se ijäks sammu ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän."
14.06.2004 klo 12:09:06
Uusi sävel...
Mekin itkemme.
14.06.2004 klo 12:05:03
Rikulle
14.06.2004 klo 12:04:20
Osanotto
minun vuoroni tulla jo täytyy
viimeinkin lauluni nöyränä tuo
kaipuuni kipeän
luojansa luo
14.06.2004 klo 12:00:00
show must go on..
14.06.2004 klo 11:53:08
suru
14.06.2004 klo 11:53:03
Hieno mies...
Lämmin osanottoni läheisille, ystäville, perheelle ja kaikille kaipaajille. Voimia päiviinne.
14.06.2004 klo 11:52:27
Miksi?
Osanottoni
14.06.2004 klo 11:51:27
OSANOTTOMME
Musiikki elää vaikka mies ois poissa...
14.06.2004 klo 11:49:57
Hämärän Taa
Tänä yönä katson tähtiä.
14.06.2004 klo 11:48:08
Suru tuli sydämiin
14.06.2004 klo 11:43:59
Osanottoni
Surussanne mukana,
14.06.2004 klo 11:43:26
Voin vain
14.06.2004 klo 11:42:27
Syvin osanottoni
14.06.2004 klo 11:37:34
Osanottoni.
14.06.2004 klo 11:34:38
Suruun tarvitaan voimia
Pitäkää huolta toisistanne, otan isosti osaa :(
14.06.2004 klo 11:29:27
Halaus ja rutistus
14.06.2004 klo 11:27:27
Voimia
Olette ajatuksissani, jokainen.
14.06.2004 klo 11:26:25
syvin osanottoni
14.06.2004 klo 11:25:13
Voimia
14.06.2004 klo 11:18:02
------
14.06.2004 klo 11:17:47
Voimaa
14.06.2004 klo 11:15:26
walking on the moon
kiitos, että sain tutustua sinuun, riku. syvä osanottoni läheisten suruun.
14.06.2004 klo 11:10:17
Rikulle
loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet..."
Kiitos Rikulle!
14.06.2004 klo 09:50:20
maailma elää, vaikka itse oikein jaksaisi en...
Isot kiitokset Rikulle ja jaksamista kaikille omaisille ja ystäville.
taivaskin itkee...
14.06.2004 klo 09:47:46
Tänään sataa kyyneleitä
14.06.2004 klo 09:45:49
Sun on paras olla kotona, hyvä Jumala.......
14.06.2004 klo 09:42:25
RIKU
14.06.2004 klo 08:29:56
Rikulle kiitos
14.06.2004 klo 07:16:34
Tuntuu pahalta..
14.06.2004 klo 03:46:10
Riku
Junnu
14.06.2004 klo 02:32:16
miten hauraalta elämä tuntuukaan
Hän tippui Gloriassa parvekkeelta ja menehtyi Töölön sairaalassa myöhemmin.
Kiitos isolle miehelle vuosista.
Älkää arvuutelko. Me itkemme.
Juha Lehti
14.06.2004 klo 02:19:24
Levystä
13.06.2004 klo 15:27:16
Levy
13.06.2004 klo 15:23:35
Onnettomuus
Rikun kaverina ja Elwoodin ystävänä info tilanteesta helpottaisi...
13.06.2004 klo 12:38:33
JUHA KILTTI..
12.06.2004 klo 10:28:30
TANGO
12.06.2004 klo 10:12:59
Poltaa kesäkatu kuuma........
Pidetään lomaa ja käydään kalassa, joten homma hienosti hanskassa.
Heinäkuussa alkaa sitten viimein työt.
Biisitoivomuksia otamme edelleen vastaan, ja pyrimme jopa niitä toteuttamaan rundilla.
Hyvää suven juhlaa kaikille.
tv. jussiolehyvä
J. Lehti
10.06.2004 klo 05:18:14
Kiertueesta
Viime kertainen keikka oli mahtava, jäi mieleen ja syöpyi sydämeen. Harmittelempa vain - monen muun kohtalon toverin kanssa - ettei bändit (sehv ja muut) jaksa enää tänne Lappiin vaivautua?! Viime keikasta Rovaniemen Tivolissa on jo aikaa, eikä edes Kemi ole listoilla, nyt pitää Ouluun saakka taikka etelämmäs yrittää kikkailla, jotta saan musiikkia mahtavaa kuulla.
10.06.2004 klo 00:05:29
Moi!
09.06.2004 klo 19:32:18
Biisitoive
Siellä nähdään viimeistään, kesästä kuin ei koskaan tiedä missä tiet yhtyvät....
Aurinkoista ( ainakin nyt paistaa) kesää kaikille!
08.06.2004 klo 19:47:27
Terkkuja Juhalle
06.06.2004 klo 16:24:13
heinäkuun helteille
06.06.2004 klo 16:06:03
Olisiko nyt sen aika...
Jos matkustan heinäkuun alussa Huttulaan, mahdanko kuulla tuon muistoja herättävän kappaleen?
06.06.2004 klo 13:56:34
Kielontuoksuisessa kesäyössä mietittyäni...
ihana,muistoja tuova biisi...saanhan odottaa sitä heinäkuussa ???
06.06.2004 klo 02:18:20
Tervehdys!
05.06.2004 klo 22:57:02
on ihanaa!!
Kiitos kaunis ja kumarrus.
05.06.2004 klo 17:33:43
Hei
Oikein mukavaa kesää kaikille ja bändin pojille erityisesti, jokohan uskaltaisi kesän keikoilla toivoa kuulevansa uusia biisejä? Vaikka kyllä ne vanhatkin kelpaavat esim. Beatles, Karhubaari, Katso tähtiin, Poste restante Manila, muutamia mainitakseni.
04.06.2004 klo 09:37:30
Biisitoiveita Ruisrockiin!
02.06.2004 klo 16:05:04
Toiveita Tampereelle
02.06.2004 klo 12:32:07
Lähtö
02.06.2004 klo 11:01:11
Heinäkuussa tavataan jälleen...
"Katso tähtiä" olis ainakin ihana kuulla, siitä tulee aina ystävät mieleen... "Kylätie" on toinen suosikkini, jään innolla odottelemaan minkälaisen keikkasetin kasaatte Tampereelle! Leppoisia kevätpäiviä kaikille, kai se kesäkin joskus saapuu...
01.06.2004 klo 17:34:05
Vorssa
31.05.2004 klo 22:21:12
Hellöy...
31.05.2004 klo 12:03:39
Tanssitaan ja lauletaan...
Joko Neiti on tullut Suomeenkin? Kohta kai siellä lapset laulaa taas suvivirren...Olipa ihana lukea keikkasivuilta, että Ruisrockissa taas soi, voisiko tuhlaajatyttö kuvitella parempaa kotiintulolahjaa palatessaan maailman turuilta? Mahtavaa!
Niitä biisitoiveita jos vielä saan esittää, niin nöyrimmin pyytäisin tai ainakin ehdottaisin seuraavia: Kirje Osloon, Katso tähtiä, Minä ja täysikuu, Viimeinkin, Sellaista se on, Tanssikaa, laulakaa ja nyt mikä erityisen paljon koskee ja koskettaa, Kerran elämässä. Kiitos.
Ruisrockissa sitten nähdään, vihdoinkin. Can´t wait to get back home..for good.
28.05.2004 klo 01:08:02
Rockperry-toiveita
Katso tähtiä olisi tosiaan ihanaa kuulla, samoin Vanha valokuva. Ehkä esitän lisää toiveita myöhemmin...
27.05.2004 klo 21:04:41
Biisitoive
26.05.2004 klo 15:26:18
Biisitoiveita
Hauskaa kesää koko poppoolle
24.05.2004 klo 20:46:18
nirvana
24.05.2004 klo 20:34:54
Biisitoive
24.05.2004 klo 00:51:34
Biisitoiveita
23.05.2004 klo 10:48:54
Vuokses sun
23.05.2004 klo 05:18:18
vorsasa nährään
22.05.2004 klo 22:15:26
Jo joutui armas aika.......
Olemme treenikämpillä uusia tarinoita hieroneet ja kesän rundia varten on pidetty soittotaitoa yllä. Muuten tämä kevään aika on mennyt hissukseen.
Heinäkuussa alkaa rundi(Ruisrock viikonlopusta lähteen- ja Ankkarockkiin päättyy), joten kirjoitelkaa toiveita. Aiomme soitaa noita jotain "unohdettuja biisejä", joten olkaa hyvä: ehdottakaa.
Lapset laulaa, koska hän on täällä taas!!!
tv. jussiolehyvä
ps. kiitos Antulle ja Pikselle runoista
J. Lehti
22.05.2004 klo 04:28:56
siitä on aikaa...
levyt ovat välillä olleet naftaliinissa, mutta maatessa thaimaan kuuman auringon alla tuli kuunneltua yö tekee meistä varkaat-levyä korvalapuista ja haikeus valtasi mielen. mennyttä ei saa takaisin mutta toivottavasti hyvä fiilis löytyy yhä keikkapaikoilta..
Aurinkoa kaikille osapuolille toivottaen
19.05.2004 klo 20:42:17
www.ankkuriklubi.com
17.05.2004 klo 01:31:36
Keikoista
keikkalistalla on jo hieman päivittyneempi tilanne keikoista, Helsinkikin on löytänyt päivänsä eli Tavastialla on orkesteri keskiviikkona 28.7. Toukokuun loppuun mennessä pitäisi kaikki päivät, joissa keikkaa tehdään olla loppuun saatettu. Eli siihen tähtään päivityksiä. Mm. Tampere tullee vielä joukkoon sekä muutama muu paikkakunta myös.
Joensuuta olen edelleenkin yrittänyt vääntää useammankin paikan kera, mutta kun ei mene läpi niin ei mene. Vaikka orkesterin aika monet keikat tuossakin idän ihmeessä ovat olleen aikamoisen täysiä, niin ei vaan. Ilmaiskaa tahtoanne paikallisten ravitsemusliikkeiden asioista päättäville tahoille, mielellään minä orkesterin Joensuuhunkin survaisisin.
Elkää paleltuko, kyllä se kesä vielä tulee.
15.05.2004 klo 22:17:04
kaikki
15.05.2004 klo 21:27:33
Paras biisi
14.05.2004 klo 13:19:00
öylönhää mie meinasin
vaikkapa ens kesälle. mä voin ruveta puhemieheksi. hyvää kevään/kesän jatkoa!
14.05.2004 klo 09:09:24
Saas nährä...
Sakelle terveisiä.
13.05.2004 klo 23:12:15
voi vehnänen
13.05.2004 klo 17:17:40
kovin hiljaista on
keikoista oli kyllä se vernissan keikka sillon, ku poijjaat
äänitti ekaa levyään. toinen hyvinkin mieleenpainunut elämys
oli nurmeksessa obotta -nimisessä ravintolassa. suviyön sumutus suomussalmella ja reijo kela tanssiyleisössä kuuluu
samaan sarjaan. mutta kyllähän kansallisteatterin keikka oli
aivan perkeleen hiano, puitteista lähtien. muistuupa vielä mieleeni mikkelin päämajan keikka, jota en tosin nähnyt ja soittikohan jässikät ees siälä...
13.05.2004 klo 17:15:37
kovin hiljaista on
keikoista oli kyllä se vernissan keikka sillon, ku poijjaat
äänitti ekaa levyään. toinen hyvinkin mieleenpainunut elämys
oli nurmeksessa obotta -nimisessä ravintolassa. suviyön sumutus suomussalmella ja reijo kela tanssiyleisössä kuuluu
samaan sarjaan. mutta kyllähän kansallisteatterin keikka oli
aivan perkeleen hiano, puitteista lähtien. muistuupa vielä mieleeni mikkelin päämajan keikka, jota en tosin nähnyt ja soittikohan jässikät ees siälä...
13.05.2004 klo 17:15:28
IKÄVÄ!
Mietiskelin että mitä sitä kesällä haluaisi kuulla..
Tango on kyllä ehdoton..mutta se varmaan toimii paremmin hämärässä kellarissa Forssassa kuin aurinkoisella (toiv.!) ilmalla ulkoilmakonsertissa (=ruisrockissa) Turussa...vai?
Tarvinnee paneutua taas töihinsä...palaillaan asiaan kun takatalvi hellittää!
13.05.2004 klo 15:31:28
Joo
13.05.2004 klo 12:11:11
Pössi!
13.05.2004 klo 09:05:56
keikat
13.05.2004 klo 06:54:25
Aurinkoisia hetkiä ja hyvää mieltä
" Koskaan ei ole liian aikaista
tarttua hetkeen
ja ihmisen käteen
avata ikkuna
nuuhkia sumua
kuunnella tuulta
antaa auringonläikän hiipiä lattialle."
Kunnes jälleen tapaamme...
11.05.2004 klo 11:05:54
Ihanaa....
06.05.2004 klo 10:38:00
Paha rotu
05.05.2004 klo 21:44:06
Moka...
04.05.2004 klo 10:43:03
Juha Lehti tänään ti 04.05 YleQ:ssa
04.05.2004 klo 08:19:00
Kevättähän tässä
Kiitos. T: Elina ja sen Ville
01.05.2004 klo 05:43:19
Hauskaa wappua!
01.05.2004 klo 03:27:58
Kuopio odottaa
01.05.2004 klo 01:56:30
VAPPUA!
AURINKOISTA LOPPU KEVÄTTÄ JA KESÄN ALKUA BÄNDILLE!
30.04.2004 klo 23:22:48
vappu!
Ottakaa rauhallisesti ja kuunnelkaa hyvää musaa!!
30.04.2004 klo 10:22:32
vappuja
30.04.2004 klo 06:50:36
Ja lapset laulaa.....
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
30.04.2004 klo 05:20:48
Keikkaa pukkaa
29.04.2004 klo 08:24:11
KEIKKOJA
lähde:piikkikasvi
08.07 Joutsa, Huttula
09.07 Forssa, Bar54
11.07 Turku, Ruisrock
17.07 Vaasa, Rockperry Festival
17.07 Oulu, Picnic
22.07 Kuopio, Puijonsarvi
23.07 Nilsiä,Piazzas
24.07 Lieksa, Waski-Areena, Vaskiviikko
31.07 Seinäjoki, Vauhtiajot, Teltta
01.08 Vantaa, Ankkarock
28.04.2004 klo 23:06:27
Miksi?
Lutakko? (Vaikka vasta olitte).
25.04.2004 klo 17:23:01
NYT EI
21.04.2004 klo 13:37:27
Kukkii..
21.04.2004 klo 10:32:00
On se kumma
20.04.2004 klo 09:16:28
Kesällä...
Ps. Kyllä se Kallio kukkii tällä kertaa ilman meidän keikkaa. Kevään riemua!
Junnu
19.04.2004 klo 20:26:50
Neiti Kevät on tullut kaupunkiin...
Maltetaan nyt vielä vähän odotella..
Varmasti ne pojat kotikaupunkiakin ilahduttavat..
15.04.2004 klo 19:31:05
Helsinkiin?
15.04.2004 klo 10:50:01
Keikalle
Ei oo moneen vuoteen elwoodeja näillä kulmilla
näkynyt... Johan tuo ois korkea aika =)
15.04.2004 klo 10:18:07
Elwood-faneja Iltalehden toimituksessa
Silälaila.
13.04.2004 klo 12:33:32
Keväistä iltaa Euroopan reunalta, Lontoon sumuista...
Hyvää pääsiäistä ja parempaa yötä kaikille. Nukkukoon maailma edes tänä yönä rauhallisesti...
08.04.2004 klo 22:29:44
Paras?
On monta parasta...Jokainen laulu kertoo oman tarinansa ja melkein jokainen liittyy jotenkin johonkin elämäni vaiheeseen..osa hymyilyttää, osa saa itkemään.
Onko minun siis valittava noiden eri kokemusteni väliltä paras? Jokaisesta olen jotain oppinut tai ne ovat jossakin auttaneet, eivätkö ne kaikki ole silloin olleet parhaita?
Suosikkibiisi (siis se mitä eniten kuuntelen) on täysin kausiluontoinen...vaihtuu tietyin väliajoin..nyt elän kautta jossain neiti kevään ja tangon välillä, hiven Vuokses sun-kappaletta mukana..
Onneksi niin monta minua kuin onkin, kaikille meistä on löytynyt jotain sehviltä.. ;o)
Me, myself and I kiittää, kumartaa ja jää odotuksen valtaan...milloin kohtaamme jälleen?
08.04.2004 klo 16:09:37
Kolahti
Ja siihen päälle vielä kuulin unohtumattoman keikan Kaivarissa, jossa ilta-auringon painuessa jo kohti horisonttia pojjaat nostivat soittopelinsä syliin ja soittivat tuon ällistyttävän sävelten kudelman viilenevässä illassa. Parempaa biisiä ei maan päältä ole vielä löytynyt! Liekö taivahan kultaharpuillakaan edes mahdollista hianompaa vääntää?!?
06.04.2004 klo 14:57:17
Paras
Ja olihan se hauskaa kun Lauri Tähkä lauloi "Viimeisellä rannalla "Bumtsibumissa" viikko sitten. Siinä biisissä on sitä jotakin - elämisen tuntua
05.04.2004 klo 10:17:45
Näin keväällä
03.04.2004 klo 16:00:50
Kaikki ne ovat hyviä
Neiti keväässä kulkee tämäkin kissaeläin
02.04.2004 klo 16:00:51
Paras kaikista
01.04.2004 klo 15:45:06
Hei!
01.04.2004 klo 08:33:45
Kesän festarit
31.03.2004 klo 21:18:08
Tåhtiä..
30.03.2004 klo 23:54:59
Kurrrkurrr..
30.03.2004 klo 14:19:53
Kollissa pistoksissa
Keikkoja ei ole tiedossa ennen heinäkuuta, joten treenikämpillä peuhataan. Kiitos viesteistä.
Kertokaa mitä kesä tullen haluaisitte kuulla.
"kengänpohja riemulla asfalttia maistaa..."
tv. jussiolehyvä
Juha lehti
30.03.2004 klo 05:15:42
Eikös
23.03.2004 klo 08:06:14
Kallio kukkii taas
22.03.2004 klo 23:18:03
kevättä & kesää odotellen
22.03.2004 klo 18:56:33
Kesän keikoista
21.03.2004 klo 18:12:02
Neiti Kevät on tullut kaupunkiin
Odottaen hämyistä tunnelmaa, kun Hämärän taa valtaa mieleni ja huuliharppu soi.
19.03.2004 klo 21:20:15
MOI
Onnittelut kaikille 24.3. syntyneille Juhille (ainakin Lehti ja Torvinen)! Ilmeisen hyvä päivänmäärä. :)
17.03.2004 klo 21:56:20
Kallio kukkii
17.03.2004 klo 20:32:57
vielä ajautuu jotain rannalle
17.03.2004 klo 12:25:37
Yksi vastaus "Minälle"
16.03.2004 klo 08:46:27
Kysymys
15.03.2004 klo 23:43:24
18. tammikuuta
15.03.2004 klo 22:01:12
Kysely?
15.03.2004 klo 14:44:18
Byääh! yhä odotan
15.03.2004 klo 00:42:40
Neiti kevät
11.03.2004 klo 10:50:50
Loistavaa musiikkia.
09.03.2004 klo 19:33:21
Terveisiä kohdusta..
09.03.2004 klo 15:12:30
Pettynyt Naiskuulija..
09.03.2004 klo 10:55:42
lämmin valo...
Kesän keikoista on täällä kyselty. Asia on sen verran pöydällä, ettei paljoa vielä uskalla sanoa. Sen ehkä kuitenkin, että pääasiassa ollaan mahdollisesti ja ehkä jopa todennäköisesti tien päällä heinäkuussa. Mutta ehkä muulloinkin ja ehkei sittenkään silloin... Kerromme heti, kun voi tietää. Pysykää kanavalla vastakin ja kiitos vieraskirjan mietteistä. Me teemme, mitä meidän täytyy tehdä.
Junnu
06.03.2004 klo 12:39:43
18. tammikuuta on timmissään!!
06.03.2004 klo 01:57:22
Kesän keikat
05.03.2004 klo 12:53:39
kaunis ja levoton
04.03.2004 klo 07:05:22
Kiitokset Jasulle!
03.03.2004 klo 19:59:35
Parhaat SEhv-levyt
2. Puoli viisi aamulla
3. 10 tikkua laudalla
..ja huonoimmat: 3 viimeistä ja Puunukke. Ehdottomasti tylsimmän levyn arvonimi menee 18. tammikuuta -levylle. Sorry. Ootte silti Suomen sympaattisimpia bändejä!
03.03.2004 klo 16:45:14
Jäkisvalmentaja Juhan veli?
03.03.2004 klo 13:55:00
?
02.03.2004 klo 21:46:38
tv tampere
02.03.2004 klo 07:03:57
Alku- ja loppunauha
Ennen keikkaa on aina soitettu joitain kappaleita, jotka ovat syystä tai toisesta katsottu soveliaiksi juuri siihen aikaan elämästä. Syksyllä aloituskappaleita pohdittaessa toi Arttu pöytään pari kuukautta aikaisemmin kuolleen Johnny Cashin viimeiseksi jääneen levyn: American IV - The Man Comes Around. Uskon, että silloin jokainen läsnäollut vietti mielessään hiljaisen hetken käsi sydämellä juurevan taiteilijan muistoa kunnioittaakseen.
Artun ehdotuksesta keikkaa ennen soimaan valittiin kappale "Hurt", joka on alunperin Trent Reznorin käsialaa. Sen on levylle saattanut myös Nine Inch Nails. Johnny Cash on haastattelussa kertonut, että hän valitsi tämän kappaleen tulkittavakseen siksi, että se oli hänen mielestään paras huumeidenvastainen biisi, jonka hän oli kuullut. Herra Cashillekin kertyi elämänsä varrella kaikupohjaa mielipiteensä taustalle...
Ensimmäisenä keikanaloituskappaleena soi kuitenkin syntyjään saksalaisen teatterimusiikkimiehen Kurt Weillin tuotos "September Song", jonka tulkitsee hänen vaimonsa Lotte Lenya. Heidän elämäntyöhönsä voi tutustua mm. nettisivuilla www.kwf.com.
Orkesterin astuessa lavalle on soinut Ry Cooderin säveltämää musiikkia elokuvasta "Johnny Handsome". Oiva elokuva, kannattaa katsoa kun kohdalle sattuu.
Eikä keikka olisi kokonainen, ellei sen päätteeksi soitettaisi pistettä i:n päälle. Viime syksynä valinta oli luonnollinen: Olavi Virta ja "Kun saapuu syys". Talviseen loskaan ja räntään se sopii huonosti, kuten talvikiertueen ensimmäisellä keikalla huomasimme, joten omavaltaisesti otin ja soitin samaiselta Johnny Cashin levyltä hänen versionsa "We'll meet again"-ikivihreästä.
Ja niinhän me tapaamme, mutta silloin soivat eri kappaleet. Toivottavasti nekin ohjaavat yhtä hyvin kohti keikkaa ja keikalta pois kuin tähänkinastiset ovat tehneet.
DJ Miku
27.02.2004 klo 20:21:52
pysäkillä
Äsken tv:n ollessa auki heräsi vain yksi pyyntö orkesterille: Älkää koskaan, koskaan ryhtykö mikkoalataloksi! Pelottaa ajatuskin.
27.02.2004 klo 19:23:53
Moro!
26.02.2004 klo 11:58:27
Kuvaajille..
26.02.2004 klo 11:29:09
Murtuu huulet...........
tv. jussioleyvä
Juha Lehti
25.02.2004 klo 03:30:22
Tampesteri 21.2
24.02.2004 klo 18:48:56
Moi vaan!
24.02.2004 klo 14:17:30
ruusuja ja risuja...
Tampere. Kyllä sinne mennä kannatti. Täältä Kalliosta. Kundikaverikin tykkäsi. Omalla tavallaan.
Ehkä olen tulossa vanhaksi. Ehkä huumorintajuni on loppumassa. Tai sitten se on tämä aika vuodesta. Siinä pinna kiristyy, kun huomaa vieressä olevien suorastaan huutavan biisin sanoja suustaan ja heiluvan samalla kuin heinämiehet läikyttäen olutta tuopista minne sattuu. Sitten siinä takana oli joku marttakerho kokoustamassa. Puhumassa kilometrikorvauksista ja eilisen päivän koulutuksista. Siihen orkesterin soitannan päälle. Miksi he paikalle saapuivat kokoustaan pitämään? Jäi epäselväksi.
Kiitos silti orkesterille. Kymmenen vuotta on tullut teitä kuunneltua. Eikä loppua näy.
Kiitos myös eräälle kauniille tytölle.
24.02.2004 klo 13:05:16
Kiitos
Ps. Kesä alkais mukavasti ku kuulis teidät vielä DBTL:äs..
23.02.2004 klo 18:52:53
Tampere
Ilta rokkasi, mutta en tiedä erehdynkö, jos väitän, että soiton taustalla mollisoinnut ja blues olivat voimistuneet entisestään..
Levätkää ja nauttikaa elämästä..
Ps.Mikä biisi soi ennen varsinaista keikkaa?What have we become?
23.02.2004 klo 15:23:36
Tampere kiittää
23.02.2004 klo 09:19:23
klubi,tampere
23.02.2004 klo 09:09:11
Moi !
23.02.2004 klo 08:55:19
Suuri kiitos
22.02.2004 klo 16:35:35
GLORIAA..MITÄS KYSYITTE..
21.02.2004 klo 08:24:54
Tervevehrys
Ilimajoen keikka artrock kaffeessa oli hyvä. Välillä veti iho kananlihalle.
8v tyttö. (se meirän häjyynen) Kysy pitkän kuuntelun ja pohrinnan jälkehe notta miks ne ihimiset sitä puunukkeä kiusas, pilkkas ja nauroo. Nii, notta miksi?
NOtta semmoosta. Karaoke piisejä sais olla Elwooteilta enee.
Kiitos viälä Ilimajoen keikasta. Harmi ku jäi piänes nostehes varjoissa vapaan maailman, cd kotia. Olisin pyytäny nimmarit.
Hyvää kevättalvea kaikille. Olokaa ihimisiksi.
20.02.2004 klo 19:01:35
hei pojat
20.02.2004 klo 14:48:31
...ja joku ei kuki koskaan...
20.02.2004 klo 08:44:01
toinen biisitoive
20.02.2004 klo 06:56:49
Biisitoive
kiitoksia.
19.02.2004 klo 22:23:33
Aika monta punaista tupaa ja perunamaata...
Junnu
18.02.2004 klo 22:01:15
Hienoa!
18.02.2004 klo 16:01:28
Kaksi lippua myynnissä lauantain Tampereen keikalle!
18.02.2004 klo 14:40:48
Hei
18.02.2004 klo 14:24:15
Viimeinkin :)
Hämärän taa jäi kuulematta, mutta en silti valita. Ehkä näemme jälleen Tampereella, kuka ties...
16.02.2004 klo 09:21:37
gloriasta...
Lähtö pisti tipan lissiin. See todellakin on paras biisi (muita laisinkaan väheksymättä).
Tunnelma oli tavattoman hiano. Kerrassaan intiimi. Ei semmosta yhteislaulantameininkiä vaan enempi rauhallista punaviinin siemailua.
Kiitos Juha.
12.02.2004 klo 18:33:16
Nti Kevät on tullut kaupunkiin...
12.02.2004 klo 14:58:08
Eilen Gloriassa
12.02.2004 klo 12:28:20
kertotaa ihmeessä
12.02.2004 klo 11:09:54
Pohjoisesta tuulee
12.02.2004 klo 08:54:47
Selvä..
10.02.2004 klo 16:16:33
Gloriasta
sekä Iiris Brocke. Lisätietoja mm. Glorian sivuilta:
http://nuoriso.hel.fi/gloria/
10.02.2004 klo 10:39:00
Yhdyn edelliseen!
10.02.2004 klo 10:09:20
Apua..
10.02.2004 klo 09:34:59
Liisukalle
09.02.2004 klo 21:30:50
perjantai 13. päivä
Toivomuslistan kärkeen nousi mieleni kirkkaasta hetkestä Hämärän taa tai Sellaista se on tai..
Kuuntelen mielelläni ihan kaiken.
09.02.2004 klo 10:21:50
Lahden keikasta
Musiikki on muuttunut paljon Hansun lähdettyä, ovat "papat" ruvenneet rokkaamaan fiilistelyn sijasta!
Kiitokset vielä Juhan vasemmalle kädelle ja sen liikkeelle biidien aikana. Pelkkä käden seuraaminen saa edelleen kylmät väreet kulkemana pitkin selkääni!
08.02.2004 klo 18:22:02
Paulalle
08.02.2004 klo 14:07:04
On kylmää Helsingissä...
Kertokaapa muuten viime keskiviikkona Juhaa Gloriassa kuuntelemassa olleet, minkälainen ilta oli? (Mua jäi siis vähän vaivaamaan, vaikka Lahteen pääsinkin...!)
08.02.2004 klo 11:37:08
Kiitos ja Kumarrus
Kiitos keikasta, oli jotenkin "pakkopullamainen" tunnelma, liekö joutuen paikasta?! Eihän aina voi olla parhaimillaan.
Kevättä kohti ja uusia keikkoja odotellen!
Voimia ja jaksamisia!
07.02.2004 klo 18:41:47
Toiveita
06.02.2004 klo 15:53:17
Musaa
http://www.clayrock.tk
Nyt kaikki tsekkaamaan uutta suomirock soundia!
05.02.2004 klo 15:59:13
Helmikuun helvetit..........
Jyväskylässä oli maaginen ilta. Suuri kumarrus teille jotka saavuitte paikalle läpi lumimyrskyn.
Nyt suunnistamme Lahden kautta pohjanmaan vuorille.
Biisitoiveet ovat vieläkin sallituja.
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
05.02.2004 klo 04:52:43
Toive ( kun kysyttiin )
Voimia ja Törmätään Lahdessa
04.02.2004 klo 19:26:57
Moro!
04.02.2004 klo 10:08:05
klubia odotellessa
04.02.2004 klo 06:53:20
Lahtea odotellessa
03.02.2004 klo 21:58:49
Mistä saa lippuja ennakkoon?
03.02.2004 klo 14:52:21
Suurkiitos Lutakosta
02.02.2004 klo 19:38:19
Psst!
Juha Lehtikin kapuamassa. Muita kapuajia ovat:Timo Kiiskinen & Jarkka Rissanen ja Iiris Brocke.
02.02.2004 klo 19:10:22
täydellisyyttä hipovaa!
pienenä tunteellisena moralistina olin hieman häiriintyä kännisestä kansasta. hiljaiset värit kutsuu minua aivan toisenlaiseen tunnelmaan. mutta sallittakoon jokaiselle tapansa nauttia.
hyvää helmikuuta!
02.02.2004 klo 13:18:31
Pyyntö Rauman-keikalle
02.02.2004 klo 09:40:02
Kiitos ja pyyntö
Ensi perjantaina Lahdessa nähdään taas, vieno pyyntöni olisi siellä saada kuulla "Jumala rankaisee Helsinkiä.." taikka "Kirje osloon". Ja kaikkea muuta hyvää :) KIITOS!!
01.02.2004 klo 16:13:50
KIITOS SEhv!
Oli ilo kuulla taas pitkästä aikaa hiljaisia (?) värejä
Tanssisalilla keskellä talvista myrskyä. Edes Tavastialla
aikoinaan en kokenut samaa tunnelmaa, eikä Yölintu ole
houkutellut lainkaan mukaan keikalle! Herkät korvani tosin
olivat eilen illalla lujilla. Uskon,että HIEMAN matalammat volyymit eivät tunnelmaa mitenkään latistaisi.
Lasinen vuori oli upea veto lopputarinaksi. Juhan tekstit ovat mielettömän hyviä, mutta osoititte näin oikeutettua
kunnioitusta vanhoja runoilijoita ja sävellyksiä kohtaan.
Tony Edelmann on hieno säveltäjä ja ihminen.
Hyvä keikka, KIITOS! (vaikka kieltämättä Hansua ja hänen
puhaltimiaan kaipasinkin). Lämpimästi tervetuloa uudelleen
Lutakkoon, toivoo
mummeli, joka tykästyi SEhv:hin luettuaan Rumban haastatte-
lun jo varmaan ennen Varjoissa... -levyn julkaisemista
(1991). 18. tammikuuta kolahti taas tosi kovaa!!
Luomisen iloa ja intoa teille edelleen tänä Herran vuonna
2004!
01.02.2004 klo 11:33:09
Kiitos!
Ensi viikonloppuna lähden kenties Pohjanmaan lakeuksille ja melkeimpä tekisi mieleni lähteä Lapuan keikalle...
Jäin kaipaamaan keikka setistä Kulkuriveljeni Jan-biisiä. Kenties seuraavalla Jyväskylän keikalla, joka toivottavasti on ennemmin kuin pian!
01.02.2004 klo 10:43:33
muistutus
31.01.2004 klo 23:42:54
Loistava ehdotus
30.01.2004 klo 18:59:54
perunamaa
30.01.2004 klo 12:41:22
ei tule kevättä...
30.01.2004 klo 11:05:46
Tampereella akustisena....
30.01.2004 klo 10:53:16
Tampere
29.01.2004 klo 22:16:44
vieläkö kerkii?
29.01.2004 klo 20:34:52
uusia tulkintoja??
kantaa nimeä "kulkurin valssi". no perskeles, sehän kuulostais varmasti helvetin hienolta. Ois varmasti kokeilemisen arvoinen juttu vaikka treenikämpälle jos ei muuta.
29.01.2004 klo 18:01:36
Hämäriin iltoihin ja sumuisiin aamuihin..
29.01.2004 klo 15:57:30
Kun kerran kysytään
29.01.2004 klo 14:31:06
Savon Jerusalemi,
29.01.2004 klo 11:22:55
Matkalla pohjoiseen
Mikä akustinen biisi saa luvan soida, kertokaa.
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
29.01.2004 klo 02:11:05
Illan hämärään...
24.01.2004 klo 19:46:31
jatsiolut keski-saksaan
eläkeläiset voinevat konsultoida tarvittaessa siitä, kuinka suomen kieli toimii keikoilla siellä päin... jawohl, jawohl, jawohl, nyt maata vallataan...j.vainion (kanssa sillee)sanoja lainatakseni.
23.01.2004 klo 12:51:03
HEISSA!
Toivottavasti jaksatte matkustaa myös tänne pohjoiseen keikalle, vaikka samalla keväthangille hiihtelemään.
21.01.2004 klo 14:40:31
Hän ei sorru turhiin lirkutuksiin...
Lueskelin myös keikkalistaa ja yksi keikka oli niin lähellä, että taitaa pitää sinne lähteä. Silti vielä pähkäilen mahdatteko Vaasaan joskus eksyä?
Hämyinen baari kutsuu taas ja taidankin palata kossuvishyni ääreen...
21.01.2004 klo 13:34:41
Haluta,ei haluta..
21.01.2004 klo 09:26:09
What if Elwood goes abroad?
maybe what you should do is play Elwood to all your friends and when there are enough fans, the band might come...? In reality I don't know how popular "keskiolutjatsi" would be in UK and how much one can enjoy without understanding the lyrics, which are very important when talking about this band. I would be happy to see this band all around the world but maybe some things are not meant to be universal? Happy to hear, though, that you liked our Elwood. It is truly one unique, touching and enjoyable band.
All the best to you Martin and visit us here in Finland soon again.
20.01.2004 klo 17:16:30
kengänpohja riemulla asfalttia maistaa...
KOhti Neiti kevättä... Ihan varmasti! Nähdään siis...
20.01.2004 klo 16:07:05
music leaving finland
I live in London and it is very hard to get your CDs either at all or at exorbitant prices.
but i'd like to see you live! isn't there a jazz festival you could get yourself invited to?
Especially London would be great!
19.01.2004 klo 00:04:59
KäraÅke
17.01.2004 klo 22:58:07
Fiilistely pannassa, miksi?
17.01.2004 klo 18:31:06
Kiitos kovasti!!!
Bändi on aivan mahtava, ja ehdottomasti yksi Suomen parhaita! Lauluja on mahtavaa laulaa mukana levyltä, ja parasta siinä on se, kun musiikkinne voin jakaa yhdessä rakkaimpani kanssa.
Kiitos siis vielä kerran!
Ja muille faneille tahdon sanoa, että pysykää hengessä mukana, niin bändi elää vielä kauan!!!=)
16.01.2004 klo 14:31:33
Tahtoo..
16.01.2004 klo 09:30:16
HELLO!
15.01.2004 klo 22:00:50
mitenkäs näin pääsi käymään?
15.01.2004 klo 16:19:26
15. Tammikuuta (lähellä ollaan)
Turun keikasta on tullut paljon kyselyjä, ja valitettavasti
se on peruttu. Rundi lähtee siis 29.1 Kuopiosta, Savon Jerusalemista.(long live Vehmeri!!!!)
Kännyköiden pärinöihin emme ole koskaan lupaa antaneet, mutta sitä meiltä on ilmeisesti turha kysyäkkään, joten soittakaa ja puhukaa te jotka vielä jaksatte.
Karaokelevyt ovat edelleen omasta valinnastamme pannassa.
Kiitos tarinoista suoraan bändille, me luemme ne kaikki(ja vastaamme myös), kuten myös tämän sivun viestit mielellään.
Voikaa hyvin.
Kohti Neiti kevättä.
tv. jussiolehyvä
Juha Lehti
15.01.2004 klo 04:33:36
Fonisoolot?!
Odotan joka tapauksessa innolla sekä 31.1. että 6.2. keikkoja - ihana nähdä Teitä pojat pitkästä aikaa!!
14.01.2004 klo 16:26:29
Tammikuuta !
toivon jos edelleen voi toivoa tai on toivoa kuulla erityisiä kappaleita keikoilla!? Niin Tampereelle 21.2
Kollikissa ja/tai Lasinen vuori.
14.01.2004 klo 12:34:49
Hui!
Ei ymmärrä tämä tyttönen miksi ihmeessä ihmisten pitää vetää herne nenään pikkuasioista..tarttua johonkin sanaan ja saada kolmas maailmansota pystyyn? Täällä ei ole montaa ihmistä, jotka toisensa tuntevat, joten jätetään henkilökohtaisuuksiin meneminen sikseen. Erilaisuus kunniaan! =)
Asiasta herneenpalkoon...Keikoista minäkin haluaisin tietää...kesän keikoista / milloin taas eksytte Turkuun ilokseni?
Elämäniloa hyvät ihmiset ja lämpöä sisimpiinne..
12.01.2004 klo 13:55:27
Tuleva kesä
Pohjoissuomalaisten puolesta kysyn, milloin tulevan kesän keikkapaikat julkistetaan? Kai niitä kesäkeikkoja on? Vieno toiveemme on, että Teitä kuulisi ja näkisi myös pohjoisessa esim Raahessa meren rannalla tuulee taas. Tai Kainuun korvessa...
11.01.2004 klo 10:20:06
Nykyaikaa...
Ajattelen niitä aloittelevia artisteja,jotka touhuavat musiikkia koko sydämellä,mutta eivät pääse "listalle".Onneksi etsivä välillä löytää.Elwoodin alkuaikoina radio oli onneksi suotuisa.
Orkesterille kiitos omasta,joskus umpiluisestakin ajattelusta!
Löytämisen riemua!
10.01.2004 klo 16:57:45
29. tammikuuta...
Kalakukkojen kaupunki odottaa.
Kiitos.
09.01.2004 klo 21:51:28
Ehdotus!
09.01.2004 klo 17:58:44
soittoäänet?
08.01.2004 klo 14:13:45
Pitkän linjan Marssi
Oletteko muut kiinnittäneet huomiota biisijärejstyksiin? Että Meidän pikku kuppilan jälkeen tulee "hyvä biisi" ja sen jälkeen "paras" biisi, kuunnelkaapa vaikka uusinta ja miettikää sen jälkeen vanhempia levyjä? ;) Hienoa, että joku jaksaa näinä pikku-g -aikoina vielä paneutua biisijärjestykseen.
Kiitos myös näin jälkikäteen Hansulle kaikista vuosista ja puhalluksista. Karavaani kulkee vaikka ikäväkin joskus iskee.
Ja Lehdelle toivon jaksamista pimeinä aikoina, ehkä kuljetaan toistemme ohi joskus huojuvassa ja lääkkeille haisevassa kurvissa...
08.01.2004 klo 10:42:58
Aika kelloista katoaa.....
Juha Lehti
08.01.2004 klo 04:29:53
Kiitos, Juha
07.01.2004 klo 13:42:42
Xyz:lle!!
En viitsi uudestaan naputella lauluja tähän!!
Käyhän vilkaisemassa : )
06.01.2004 klo 21:24:46
Mitkä biisit nuottikirjassa?
05.01.2004 klo 22:26:39
Riivatut sentään!
05.01.2004 klo 15:29:38
Vielä ihan viimeinen vastaus aiempiin kommentteihin =)
"Olisikohan nyt niin,että kopiosuojaus haittaa vain niitä,jotka haluavat väärinkäyttää levyä näin joulunaikaan esim. kopioimalla lahjaksi sitä koko ystäväkaartille,lähes ilmaiseksi. Minusta vähän tuntuu,että se asia on se joka "vituttaa",kun sitä ei voikaan tehdä
ja siten riistää bändejä..."
Tässähän se ongelma juuri onkin. Levyjen kopiosuojaus ei mitenkään estä levyjen kopiointia, sillä kappaleet saa itse siirrettyä tietokoneelle hyvin helposti esimerkiksi aiemmin kuvatuilla keinoilla. Vielä helpommalla pääsee, kun lataa kappaleet mp3-muodossa netistä. Tämänkin levyn kaikki kappaleet löytyvät jo sieltä (valitettavasti!). Nämä kappaleet on helppo polttaa vaikka sadoille levyille ilman suurempaa vaivaa. Itsekin poltin levystä kopion autooni, ja yhtä hyvin olisin voinut tehdä kopioita kavereilleni lahjaksi. En kuitenkaan tehnyt näin, koska kunnioitan bändiä ja sen muusikoita.
Kopiosuojaus ei siis mitenkään estä levyjen laitonta kopiointia. Sen sijaan kopiosuojaus aiheuttaa oikeasti toimimattomuutta joissakin CD-soittimissa. Ei se ole harhaa. Juuri tämän ongelman vuoksi kopiosuojatuissa levyissä ei saa edes käyttää compact disc -merkintää (CD). Itse asiassa CD-levyistä ei saisi tässä tapauksessa edes puhua, vaan pitäisi puhua pelkistä äänitelevyistä tai vastaavista. Kyseessä ei ole enää CD-levy.
Jätetäänkö tämä asia jo pliis tähän. Yhteenvedoksi vielä lause: Kopiosuojaus estää monien tavallisten kuluttajien levyn kuuntelun, mutta ei lainkaan estä levyjen laitonta kopiointia.
05.01.2004 klo 14:10:36
Karaoke
Kappaleet ovat: Älä itke, Perunamaa ja Viimeisellä rannalla.
Firma joka karaokea pyörittää on: Kymmiviihde Oy, Pajutie 6, KUOPIO, puh: 017-26 28 990.
05.01.2004 klo 13:11:52
kuka ja ketä?
05.01.2004 klo 10:10:21
Manalainen..
05.01.2004 klo 08:28:35
Levyformaatti
04.01.2004 klo 23:23:45
Viimeisen kerran aiheesta...
Ja mitä se auttaa, jos menen hakemaan levykaupasta uuden levyn? Siinähän on myös tuo kopiosuojaus. Ja kaikki soittimet eivät vain yksinkertaisesti soita kunnolla levyä, jossa on kopiosuojaus. Minun soittimessani ei siis soi kunnolla tämä SEhv:n uusin, koska formaatti ei ole yhteensopiva soittimeni kanssa. Kaikki eivät ole tähän ongelmaan joutuneet törmäämään ja eivät siis osaa ajatella nenäänsä pidemmälle. EN halua kopioida levyä, vaan KUUNNELLA sitä ilman että se pätkii.
Mielestäni piratismi on aivan perseestä ja toivoisin, että sitä ei tapahtuisi. Sehän pidemmän päälle aiheuttaa sen, että monet bändit joutuvat lopettamaan toimintansa, koska rahaa ei bändin suuntaan tule. Mutta kyseenalaistan kopiosuojauksen käytön, sillä eihän sekään ole mistään kotoisin, että levy pätkii ja rehellinen levyn ostaja joutuu siitä kärsimään. Kopiosuojauksenkin osaa moni kiertää ja kopioida levyn suojauksesta huolimatta. Itse en tätä osaa tehdä ja en haluaisikaan. En tiedä millä piratismin saisi kuriin, mutta epäilen, että kopiosuojauskaan ei ehkä ole oikeanlainen keino. Näinä päivinä tuntuu, ettei sitä saada kuriin millään. Epärehellisyys on niin vahvoilla nykyisin.
Toivottavasti edes joku tajuaa mitä ajan takaa näillä kirjoituksillani. Olen huomannut, että täällä usein lynkataan, mikäli erehtyy sanomaan väärän sanan. Bändin fanit ovat pelottavia...
04.01.2004 klo 19:56:03
MANALAINEN
ETENKIN,KUN ON OLETETTAVISSA,ETTET TUNNE OLLENKAAN TUOTA MUUSIKOIDEN HK. YSTÄVÄÄ, VAI MITEN ON ASIA????
JA SITTEN SULLE KYSYMYS-MIETIPÄ TARKKAAN-KUN EHKÄ JOSKUS
MENET OIKEISIIN TÖIHIN OPINTOJESI JÄLKEEN,NIIN SUOSTUISITKO SIIHEN,ETTÄ PALKASTASI NAPPAISI N. 25% PÄÄLTÄ JOKU TOINEN-
ILMOTTAISI VAIN ,ETTÄ PIDÄNPÄ RAHAT TAI ETTEN NYT "VIITTI"
VAAN MAKSAA TÄYTTÄ PALKKAA TÄSSÄ KUUSSA ELI VEISI OSAN
ANSAITUISTA RAHOISTASI-NIIN MITÄPÄ SANOISIT SELLAISESTA RAHOJEN RYÖSTÄJÄLLE???? SILLÄ EM .ASIASTAHAN ON KYSYMYS MUUSIKOIDEN LEVYJEN KOPIOSUOJAUKSESSA -OMAN PALKANSAANNIN,
ANSAITUN TYÖANSION TURVAAMISESTA,SIKSI KOPIOSUOJAUS ON YMMÄRRETTÄVÄ....JOSKUS ON HYVÄ AJATELLA ASIOISTA MUUTENKIN KUIN ITSEKKÄÄSTI...JA MIKSI HYVÄ IHMINEN ET OLE MENNYT KAUPPAAN JA KOKEILLUT LEVYN VAIHTOA. OLEN KUUNNELLUT MONIA KOPIOSUOJATTUJA LEVYJÄ JA ONGELMIA EI OLE OLLUT - MINULLA
AINAKAAN- KOPIOSUOJAUKSEN TAKIA KOSKAAN.
MUUSIKOILLA JA LEVYYHTIÖILLÄ ON TODELLAKIN OIKEUS SUOJELLA TYÖNSÄTULOSTA PARHAAKSI KATSOMALLAAN TAVALLA-TUSKIN SINÄ
SUOSTUISIT MYÖSKÄÄN OSAPALKKASI RYÖSTÖÖN ,VAI MITÄ ???
JA LOPETA TUO IHMISTEN HERJAAMINEN-IHMISTEN,JOISTA ET MITÄÄN TIEDÄ , SILLÄ SE, JOS MIKÄ KERTOO SINUSTA ITSESTÄSI!
ON HYVÄ KATSELLA ELÄMÄÄ MYÖS JOSKUS VÄHÄN EPÄITSEKKÄÄMMIN
JA VÄHÄN TOISENKIN IHMISEN NÄKÖKULMASTA... TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ
SE ON HENGISSÄPYSYMISEN JA KOHTUULLISEN HYVINVOINNIN EHTO!!! JA MEE SINNE LEVYKAUPPAAN LEVYSI KANSSA-AINAKIN
VASTÉDES,KYSYMÄÄN MITÄ ASIALLE VOISI TEHDÄ...